Titteli

Mikä siinä on että Suomi on titteleiden maa?

Olen käynyt it-alan koulutukseni kurssipohjaisena ja siksi en ole saanut mitään titteliä. Useat tradenomit soittelevat yhtenään kyelemään neuvoja tietokoneasioista. Olenhan harrastanut tietokoneita pienestä lähtien. Mielestäni kouluissa opetettava taso on alkeisoppia.

Miltei aina pääsen työhaastatteluun ja joka haastattelussa kysyvät aina mikä olen titteliltäni. Kertaakaan en ole joutunut todistamaan mitä osaan. Onkohan kertaakaan kysytty työhaastattelussa. Ja sitten tulee kirje kotiin että tradenomi-#### tai insinööri-### on saanut paikan.

Onko todella niin että vain nimitys merkkaa suurille yrityksille ja taidolla ei ole merkitystä työpaikoissa Suomessa?
3478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä työnhaku usein nykypäivinä menee tittteleiden ja meriittiansioiden (suhteet) mukaan. Osaamisellä ei valitettavasti ole suurtakaan merkitystä

ps periksi ei anneta

Äänestä

Työpaikkoihin vaaditaan nykyisin sekä muodollinen pätevyys (=alan koulutus) että osaamista. It-alan hulluina vuosina riitti pelkkä osaaminen.

Äänestä
  • ...että pitää olla 18-vuotias, 3 korkeakoulututkintoa ja "10 vuoden kokemus viimeisimmästä teknologiasta"...


    Alan koulutus kyllä useimmiten tarkoittaa osaamista. Se tosin ei tarkoita sitä, että uuden kaverin pitäisi tietää se, kuinka monta kertaa mittapulloa ravistetaan tai kuinka se kahvinkeitin kenkkuilee teidän firmassanne. Se taas liittyy siihen "perehdyttämiseen".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


It-alalainen kirjoitti:

Mikä siinä on että Suomi on titteleiden maa?

Olen käynyt it-alan koulutukseni kurssipohjaisena ja siksi en ole saanut mitään titteliä. Useat tradenomit soittelevat yhtenään kyelemään neuvoja tietokoneasioista. Olenhan harrastanut tietokoneita pienestä lähtien. Mielestäni kouluissa opetettava taso on alkeisoppia.

Miltei aina pääsen työhaastatteluun ja joka haastattelussa kysyvät aina mikä olen titteliltäni. Kertaakaan en ole joutunut todistamaan mitä osaan. Onkohan kertaakaan kysytty työhaastattelussa. Ja sitten tulee kirje kotiin että tradenomi-#### tai insinööri-### on saanut paikan.

Onko todella niin että vain nimitys merkkaa suurille yrityksille ja taidolla ei ole merkitystä työpaikoissa Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu