Miten pääsisi sillä tavalla vahvoille että loppuisi säpsähtelyt, hikoilut, pelot esim. kun puhelin tai ovikello soi. Tämä johtuu ex-miehestä, sen tiedän. Hän käyttäytyi sillä tavalla, mitä en nyt jaksa selostaa, eli narsistisesti, mutta en vielä nyt vuodenkaan eron jälkeen ole saanut hermoja kuriin. Tiedän järjellä ajateltuna että ei tarvis pelätä puhelinta tms., mutta sen soiminen tai mikä vaan kolaus saa mut tolaltani ja kädet hikoaa, joka lihas jännittyy. Miten tämmöisen jälkitilan saa pois? Mies ei viitsi eikä osaa huolehtia lapsesta yhtään, mutta vaatii kuitenkin tapaamisia. On ollut vaaratilanteita valvottunakin. Joudun siis lapsen takia olemaan tekemisissä ja puheissa, jonka jälkeen voin fyysisestikin pahoin todella kauan. Mitätöintiä ja solvaamisia satelee edelleen ja kotirauhan rikkomista. Mistään ei halua tehdä sopimuksia lapsen suhteen, joten terrorisoi.Yksipuolisesti ei voi mistään sopia. Lasta ei voi myöskään jättää hänen luo heitteille, kun ei hoida, vaikka väittää hoitavansa ja olevansa täydellinen malli-isä, josta kaikki lapset pitävät. Kaikki on omaa kuvitteluaan. Joskus maksaa elatusta, jos omilta matkustelujutuiltaan ja hankinnoiltaan liikenee, joskus ei moneen kuukauteen. Ei ole suostunut sopimaan sitäkään kirjallisesti, joten kela ei maksa. Mulla on kyllä yksinhuoltajuus. Lasta haukkuu 1,5 v, jollei lapsi ota hänen vaatimiaan ilmeita ja ole hänen vaatimallaan kehitystasolla, eli vaatii melkein aikuisten asioita. Jos en anna tavata lasta lapseen kohdistuvan henkisen väkivallan ja hoitamattomuuden takia, uhkailee viranomaisilla, jotka kyllä hänen puolelleen helposti menevätkin. Ollaan sen takia ihan turvattomia enkä pysty esim. nukkumaan. Sama pahoinvointi jatkuu kuin aviossakin.
Mitenkähän
4
265
Vastaukset
- ohjetta
Traumaterapiaan.
- säikähtelijä
Onkos sellaista traumaterapiaa kunnallisesti, voi olla yksityisesti vähän kallista? Sitä terapiaa tarvitsee tosin sitten joka kerran jälkeen kun on ollut ko. ihmisen kanssa tekemisissä. Taas tällä viikolla kirosi minua ja sekoilee. En käsitä syytä. Olen vain elänyt tavallista kiireistä kotiäidin arkea lapsen kanssa ja saan kivisateen niskaan.
Hei
Keskusteluapua voit saada kunnallisestikin tai jos asut sellaisella paikkakunnalla, jossa on esimerkiksi jokin järjestön ylläpitämä kriisikeskus tai turvakotiyhdistyksen avopalvelu. Parhaiten saat tietoa lähialueesi palveluista ottamalla yhteyttä lähimpään Rikosuhripäivystyksen palvelupisteeseen. Löydät palvelupisteiden yhteystiedot osoitteesta www.riku.fi
Ystävällisin terveisin
Rikosuhripäivystys
- juip
Voi kun saisit nuo tapaamiset valvotuiksi. Pitäisiköhän ottaa yhteyttä sos toimeen ja siellä lastensuojeluun. Sitten terkkuun ja vängällä mielenterveystoimistoon. Jonoja on mutta kannattaa kokeilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162570
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432507Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727