Rakastuin silmittömästi erääseen naiseen keväällä (ja olen siis itsekin nainen). Kerroin asian hänelle, sain vastaukseksi liudan todella hämmentäviä viestejä. En suoranaista "tyrmäystä". Nainen loi edelleen tuon jälkeen pitkiä katseita, hymyjä ja eräänä baari-iltana löysi tiensä kylkeeni (selvinpäin) useampaan otteeseen. Olin aivan sekaisin kunnes tuntui että pääni hajoaa. Kirjoitin hänelle pitkän viestin. Kerroin etten pysty ystävyyteen hänen kanssaan, koska tulkitsen hänen eleitään ja toimiaan koko ajan väärin.
Hän ei vastannut mitään. Edelleen näimme viikossa useasti, jälleen hän loi pitkiä katseita ja "järjesti" asioita niin, että joudimme olemaan kanssakäymisissä. Lopulta otin härkää sarvista ja kysyin suoraan, olisiko hän kiinnostunut tutustumaan minuun paremmin. Hänen kommenttinsa oli äärimmäisen hämmentävä, ei kieltävä eikä myöntävä.
En nähnyt häntä kuukauteen, lopetin kaiken yhteydenpidon ja yritin vain unohtaa. Kun viimein näimme, pidin itseni niin etäisenä kuin mahdollista. Nyt, muutaman kohtaamisen jälkeen hän jälleen on alkanut käyttäytymään oudosti. Hän kävelee ohitseni niin läheltä kuin mahdollista, luo pitkiä katseita (jotka muut ovat huomanneet koska itse katson häneen aina mahdollisimman vähän). Jälleen olen palannut tähän helvetin rinkiin, pyörimään tuskassani samaa rataa kuin aikaisemmin. Yritän torjua kaiken tunteen mikä häntä kohtaan tulee.
En ymmärrä miksi hän ei voinut sanoa heti alussa suoraan. Miksi hän ei voinut ilmaista itseään niin, että asian olisin myös minä tajunnut. Ja jos kerta kaikki on hänen kannaltaan käsitelty, onko tämä vain sitten hauskaa leikkiä? On huonoja päiviä ja hyviä päiviä. En ole eläissäni ollut kenenkään ihmisen pauloissa näin, enkä tunnu löytävän ulospääsyä...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lesboilla leikkiminen on hauskaa. Saa aina hyvät naurut :) vaikka oikeesti en siis koskis tikullakaan.
Anteeksi, että sanon näin mutta voi olla että tämä nainen leikittelee tunteillasi.. Leikkii koko ajan saatavilla olevaa, vaikka tosiasiasssa olekaan. Kannattaa miettiä mitä itse haluat hänestä todella ja sanoa se hänelle. Sitten annat hänen vastata tunteeko samoin. Kielteinen vastaus on aina parempi kuin ehkä.
Älä lankea Sodoman ja Gomorran syntiin, se on KAUHISTUS. Paljon on syntiä, mitä erilaisimpia, mutta homous/lesbous niitä pahimpia(tapon ja muun huoruuden kanssa samaa kategoriaa=kuoleman synnit). Jeesus on ainoa, joka voi pelastaa. Älä hylkää Jumalan kutsua. Tämä voi olla viimeinen mahdollisuutesi. Kirkot eivät pelasta vaan henkilökohtainen suhteesi Jeesukseen.