Olen(ko) liian epävarma

Kyllä on kokemusta vaikka mistä, ja etenkin siitä, että kaikesta selviää.

Epävarmuus väistyy tietysti sitä mukaa kun toiseen tutustuu, kun saa häneltä huomiota ja positiivisia viestejä jotta voi alkaa luottaa ajatukseen, että meistä tulee pari, ja niin edelleen. Sitä ennenhän ollaan epävarmoilla vesillä ja totta kai kaikki vähänkään ei-toivottu tai epämiellyttävä siinä kahden välisessä vistinnässä herättää vain epävarmuuden tunteen ja rutkasti kysymyksiä.

Sun on hyvä treenata itseäsi nyt tuollakin kuvaamallasi tapauksella, jossa syyksi neitosen vaisuun innostukseen selvisi riita mutsin kanssa. Hyväksy se syy selitykseksi, äläkä kehittele päässäsi itseäsi lannistavia ajatuksia ja kuvitelmia. Ajattele mieluummin, että se ei ainakaan johtunut sinusta.

Aina kun iskee epävarmuus, kannattaa siis pikemminkin kannustaa ja tukea itseään, kuin vetää mattoa altaan omillakin ajatuksilla.
Ajatukset ohjaavat meidän käyttäytymistämme, joten jos itseään kannustaa on rohkeampi teoissaankin. Jos taas ruokkii epävarmuutta, se myös ottaa vallan.

Seuraavan kerran kun se neito on yhtä hiljainen ja vetäytynyt, mene hänen luokseen ja kysy mikä hänen mieltään painaa. Se osoittaa, että sinä olet huomannut hänessä tapahtuneen muutoksen ja huolestuit siitä. Se on huolenpitoa ja huomaavaisuutta, jota jokainen kaipaa silloin kun mieli on maassa.
Se on myös selkeä osoitus siitä, että hän on sinulle tärkeä ihminen jonka olotila vaikuttaa sinuunkin.

Pitää osata tunnistaa oma "sisäinen hölöttäjä" ja vaientaa se. Jokainen uskalias tai epävarma ruokkii sisällään pientä hölöttäjää. Joka kerta pitää ottaa itsensä kiinni huonosta ajatuksesta ja opettaa itsensä säännönmukaisesti olemaan ajattelematta ja keksimättä "turhia" asioita ja jos ei millään voi, niistä pitää sitten puhua ääneen, niin ne menevät mittasuhteisiinsa. Puheen oppii tunnistamaan siitä ajatuksesta, että voi vaikka ajatella; Kuuntelisinko minä tällaista puppua parhaalta ystävältäni? EN! joten hiljaa omat rasittavat ajatukset!

Rohkean ja epävarman erottaa usein vain sisäisen hölötyksen määrä. Ei rohkeilla ole mitään erityisominaisuutta olla rohkeita. Monelle ei vain tule mieleenkään kaikki turhat epäluulot ja huonot skenaariot, mitä epävarmat viljelee. Rohkean ei tarvitse olla edes mikään yltiöoptimisti, riittää monesti, että lakkaa vain olemasta pessimisti.

Epävarmat hirveän paljon "sanoittaa ja selostaa" joka tilannetta hiljaa mielessään itselleen. Lopeta asioiden sanoittaminen ja selostaminen ja opettele kokemaan tunteita ja tunnetiloja ilman turhia sanallistamisia, jotka yleensä menevät liian pitkälle. Jos tuntuu oudolta, opettele sitä asioiden kautta, joita ei voi edes sanallistaa, kuten musiikki tai taide. Rohkeat yleensä ei sanallista tilanteita, vaan aidosti kokee ne, unohtaa sen selostamisen.
Opettele palkitsemaan itseäsi tilanteista, kun huomaat, että koit jotakin asioita puhtaasti kokemuksena, etkä aloittanut niiden selostamista itsellesi. Yleensä epävarmat selostaa asioihin jonkun uuden uhkaavan ulottuvuuden, vaikka totuus olisi ihan neutraalia.

Kovasti oon nyt koittanu olla miettimättä asioita ja kuvittelematta ylimääräsiä. Silti sitä on muutamia kertoja jotain ihan ihmeitä miettinyt ja ylitulkinnut tilanteita. Rehellisesti sanottuna ottaa aivoon maailman eniten. Viimeksi eilen illalla ja tuntuu, että munasin ihan perusteellisesti, kun avasin suuni ja yritin jotenkin pukea ajatuksiani sanoiksi, kuitenkin yrittäen olla tuomatta koko sitä ajatuksien sekamelskaa liikaa esille, mutta samalla saaden tietää, että mitähän se toinen siinä tilanteessa mistäkin asiasta ajatteli. Nyt tuntuu, että prkl... fiksuintahan se olisi ollut kysyä suoraan, eikä kierrellä ja kaarrella, koska tuohan se varmasti tuo vaan entistä enemmän esille sitä epävarmuutta.

Tämäkin voi kuitenkin jälleen olla jotain nuita turhia ajatuksia. Se on varmaan just tuota, että jotenki alitajuisesti koko ajan "sanoitan ja selostan" tilannetta ja liikaa mietin mitä toinen mahtaa mistäkin asiasta ajatella. Pitäs aina rohkeasti olla se oma ittensä ja aatella, että jos en tällasena kelpaa niin en kelpaa ja en pysty mitään muutakaan olemaan. Jopa hieman vihaan itseäni, kun tajuan tuon tilanteen, mutta se ei käytännösä toteudu.

Normaalisti olen melko itsevarma naisten kanssa, mutta olen huomannut, että ainoastaan silloin, kun mulla ei ole vielä syviä tunteita toista kohtaan. Eli periaatteessa silloin, kun ei ole niin sanotusti mitään hävittävää. Nyt, kun sitä hävittävää olis niin pelkään vähän väliä jotain "virhettä" tai etten olisi tarpeeksi hyvä tms. tälle naiselle.

Tällanen luonteenpiirre ärsyttää ihan suunnattomasti, etenkään kun ei ole mitään taikakeinoa, jolla tuon saisi nopeasti korjattua. Ehkä se pitää vaan purra hammasta entistä lujemmin ja koittaa olla ajattelematta nuita ylimääräisiä.

Tsemppiä
Tunnistan piirteen, olen naispuolinen sinä. Sellaisen ihmisen kanssa josta välittää on tosi hankalakommunikoida, muille voin höpötellä niitä näitä mielin määrin.
Kysy suoraa, muuten toinen voi ajatella että et viihdy hänen seurassaan ja sinua painaa jokin, jos käytöksesi on epäilyjen ja vilkkaan mielikuvituksen seurauksena erilaista.
Toivottavasti suhteesta tulee jotakin, jos oikeasti pidätte toisistanne. Mutta jos ei onnistu, älä syytä itseäsi epäonnistumisesta ja siitä ettet ollut tarpeeksi hyvä. Olet varmasti, sille oikealle.
Hyvä antaa neuvo toiselle kun ei itsekään ymmärrä aina toimia sen mukaan.