Monti harmittelee suomesta nousevia mielipiteitä

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288490015594.html

Kuten tiedämme niin Euroopan huippu eliitti Johtajat ovat jo monetkin joutuneet väistymään väsyneinä sivuun, kun Euroopan kaikkien aikojen suurin talousongelma ja hallintokriisi on ollut jo varsin pitkään esillä hoidettavana. Ja nyt on Euroopan eliittiä edustamassa Italian Pääministeri Mario Monti, joka tässä hiljattain vieraili suomessa, ja silloinhan tietysti ollaan kehumassa Suomea ja suomalaisia kovastikkin, mutta vierailun jälkeen esitti kuitenkin arvosteluaan saksalaisen Der Spiegel-lehden haastattelussa varsin kovin sanoin, tähän tapaan, että " Suomen Hallitus vaikeuttaa Euroopan velkakriisin ratkaisua, sillä että kyseenalaistaa toistuvasti EU:n huippukokouksissa saavutettua yhteisymmärrystä" Joop. Ja sanoipa Monti vielä täsmentäen "On häiriöitä, jotka johtuvat siitä ettei viestintä ole täysin samanlaista, mikä johtaa uusiin levottomuuksiin markkinoilla. Mutta paljon vakavampaa on se, että on muutama maa - ja ne sijaitsevat Saksasta pohjoiseen, jotka aina yhteisymmärryksen saavuttamisen jälkeen sanovat parin päivän päästä asioita esiin, jotka kyseenalaistavat tämän aikaisemmin syntyneen yhteisymmärryksen" Tämä siis oli EU:n nykyisen eliitti edustajan mielipide, että suomesta kantautuu opposition esittämiä mielipiteitä, jotka sitten ovat kuitenkin niin hyvin perusteltuja, ja järkeviä esityksiä, että ne synnyttävät harmillista häiriötä markkinoilla. Ja Der Spiegel lehden haastattelija esitti lopuksi vielä täsmentävän kysymyksen, koska Monti oli aikaisemminkin syyttänyt pohjoisia maita epäluottamuksen lisäämisestä euroalueita kohtaan. Niin tämän jälkeen Monti myönsi viittaavansa nimenomaan suomeen. Että sellaista, niin jatkan esityksen käsittelyä ketjussani.
15111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mario Sonic = Masonic

Äänestä

asia jo käsitelty palstalla useilla aloituksilla, ei enää tarvetta niille.

Äänestä

kyllä nyt pitää se liittovaltio saada pystyyn, niin tällaiselle väärinajattelulle voidaan jotain tehdä kun laitetaan ajatusrikolliset kiven sisään.

Äänestä

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288490074424.html

Meillä on suomessa todella vahva ja varma käsitys asioista, ja kun ollaan huippukokouksen jälkeen esitetty viimeistään muutaman päivän päästä esiin, niin mielestäni se on ollut erittäin hyvää palautetta että markkinat suorastaan häiriintyvät. Vai mitä.

Ja mielestäni Perussuomalaisten Puheenjohtaja Timo Soini on varsin vakaasti ja varmasti asialla, ja kummeksuu tuollaista outoa vaatimusta politiikan suhteen, ikäänkuin opposition esittämä varsin hyvin perusteltu mielipide ei olisi lainkaan asiaan sopivaa. Ja ymmärrätte että Timo Soinin käyttämä vetoomus aitoon parlamentarismiin, tarkoittaa nimenomaan oikeanlaista hallinnollista käsittelyä asioiden suhteen. Ja onhan siellä Euroopassa toki järkeviä ihmisiä, jotka syvästi huolestuvat, kun kuulevat erittäin hyvin perusteltua vastakantaa oppositiosta.

Äänestä
  • hyvässä seurassa 6.8.2012 23:43 0

    Saksalainen Der Spiegel -lehti on listannut eurooppalaiset poliitikot, joita se pitää suurimpana uhkana Euroopan unionin tulevaisuudelle. Kymmenen joukossa on perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

    Eurodebatin äänenpainojen kiristyessä jotkut poliitikot pyrkivät hyötymään euron ongelmista, kirjoittaa Der Spiegel. Sen mukaan he nostattavat kiukkua siinä määrin, että EU on heidän vuokseen todellisessa vaarassa repeytyä hajalle.

    Lehden listan aloittaa Saksan Baijerin osavaltion talousministeri Markus Söder, jolta lehdellä on tuore sitaatti viime viikonlopulta: "Tehdään Kreikasta varoittava esimerkki, näytetään sille euroalueen hampaat" - siis jätetään selviämään yksin.

    Söderillä on hengenheimolaisia myös muualla Euroopassa, ja he kiristävät ruuvia vähä vähältä lietsomalla pahaa verta "laiskoja eteläeurooppalaisia" tai "ylivaltaisia saksalaisia" kohtaan, Der Spiegel kirjoittaa.

    Lehden mukaan sen listaamien poliitikkojen tavoite on yksinkertainen ja selvä: he haluavat itselleen mahdollisimman paljon ääniä, Euroopan kustannuksella.
    Äärioikeistolaisia, oikeistopopulisteja, vasemmistojohtaja ja Soini

    Söderin lisäksi listalla on toinenkin baijerilainen kristillisdemokraatti, CSU-puolueen pääsihteeri Alexander Dobrindt sekä sangen tuttuja nimiä ulkomaanuutisista: Kreikan vasemmistolaisen Syriza-puolueen johtaja Alexis Tsipras, Italian entinen oikeistopääministeri Silvio Berlusconi, Ranskan äärioikeistolaisen kansallisrintaman johtaja Marine Le Pen ja Hollannin äärioikeistolaisen vapauspuolueen johtaja Geert Wilders.

    Lehti kirjaa vaarallisten luetteloon myös Unkarin pääministerin Viktor Orbánin sekä oikeistopopulistijohtajat Itävallasta ja Britanniasta eli vapauspuolueen Heinz-Christian Strachen ja itsenäisyyspuolueen Nigel Faragen.

    Timo Soinin lausahduksista Der Spiegel siteeraa kahta: ennen viime vuoden eduskuntavaaleja lohkaistua "Me olemme EU:lle pohjoisen pahat pojat" sekä vastikään sanottua "Ei enää penniäkään. Olemme maksaneet kylliksi."

    Der Spiegel arvioi, että vaikka perussuomalaiset eivät ole hallituksessa, puolueen vaikutus näkyy Suomen europolitiikassa. Suomen vaatimat kriisitukien suorat vakuudet ovat merkki siitä, lehti sanoo

    Äänestä

>>Der Spiegel arvioi, että vaikka perussuomalaiset eivät ole hallituksessa, puolueen vaikutus näkyy Suomen europolitiikassa. Suomen vaatimat kriisitukien suorat vakuudet ovat merkki siitä, lehti sanoo >>

Tältä osin Spiegerlin tiedot olivat kyllä aivan virheelliset.

Noiden leikkimiseksi menneiden "vakuuksien" vaatiminen on aivan puhtaasti SDP:n omaa kotimaan politiikkaa. Perussuomalaisilla ei ole osaa eikä arpaa tähän leikkiin.

Demareiden jäntevän talousajattelun ideana on että annetaan 12.5 mrd euroa EVM-rahastolla tuosta vaan, perään ei kysellä.

Sen perästä aletaan vaatia max. 40% tasolle nousevia, ja ylihintaisen kalliiksi nousevia "vakuuksia" jostakin 1..2 miljardin euron velasta.

Vakuudet ja sen ohessa leikittävä leikki ovat puhdasta SDP:tä yksinänsä.

Äänestä
  • Kuka väittää tuollaista että Euroopan arvovaltaisimman talouslehti Der Spiegelin antamat haastattelu tiedot olivat kyllä aivan virheelliset. Hoop. Tuollainen puhe on tyypillistä poliisin esittämää ylimielistä tyhmää kantaa. Et taida olla arvostelukysi mukaan enää kelvollinen kunnon keskusteluihin, sillä kyseessä oli nimenomaan Montin esittämä mielipide arvovaltaisen Der Spiegel lehden haastattelussa.

    Äänestä

  • Haluan tuoda esiin ihan tuoreen Perussuomalaisten Puheenjohtaja Timo Soinin antaman lausunnon, että "Aurinkohan oli pieni hehku, sen rinnalla kun Katainen ja Monti kättelivät Kesärannassa" Tajutkaa, mitä tuokin tarkoittaa.

    Äänestä

  • hallava_hevonen kirjoitti:

    Haluan tuoda esiin ihan tuoreen Perussuomalaisten Puheenjohtaja Timo Soinin antaman lausunnon, että "Aurinkohan oli pieni hehku, sen rinnalla kun Katainen ja Monti kättelivät Kesärannassa" Tajutkaa, mitä tuokin tarkoittaa.

    Nyt esitän palstalla harvinaisen kuvan Auringosta ja maapallosta, ja väitän että tuo esitetty vaikutusvoiman kuvaus on kvanttifysiikan kautta selvitetty aika hyvin, että elämä on Auringosta riippuvaista muutoinkin kuin valon ja lämmön perusteella. Kyseessä on siis energiavaikutus, joka suvereenilla tavalla on hallitseva tekijä maapallolla ja koko ihmiskunnassa.

    http://erilainen.files.wordpress.com/2009/05/b-aurinko-ja-kilpi1.jpg

    Katainen: minun puheet voi jättää omaan arvoonsa

    kiitos tästä Jyrki!! 7.8.2012 15:50 0
    Katainen: Montin puheet voi jättää omaan arvoonsa

    Tiistai 7.8.2012 klo 14.35 (päivitetty klo 15.01)

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan Suomi voi jättää Mario Montin puheet omaan arvoonsa.
    LUE MYÖS

    Monti arvostelee Suomea selän takana Der Spiegel -lehdessä

    Näkökulma: Montin kahdet kasvot

    Italian pääministeri Monti sanoi Der Spiegel -lehdessä, että Suomen hallitus vaikeuttaa Euroopan velkakriisin ratkaisua kyseenalaistamalla toistuvasti EU:n huippukokouksissa saavutetun yhteisymmärryksen.

    Katainen sanoo, että suomalaisten itsetunnon pitää kestää Montin kommentit eikä niillä saa olla vaikutuksia suuntaan tai toiseen. Kataisen mielestä nyt pitää keskittyä tärkeimpään, eli Euroopan talouskriisin hoitoon.
    STT

    Äänestä

  • hallava_hevonen kirjoitti:

    Haluan tuoda esiin ihan tuoreen Perussuomalaisten Puheenjohtaja Timo Soinin antaman lausunnon, että "Aurinkohan oli pieni hehku, sen rinnalla kun Katainen ja Monti kättelivät Kesärannassa" Tajutkaa, mitä tuokin tarkoittaa.

    Mutta Soinin puheenvuoro "Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä.
    On kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä." saa aina vaan enemmän ja enemmän konkretiaa tuekseen.

    Äänestä

Räkäpää jälleen ollut vauhdissa, ei osaa niistää nenää ja ainoa ase mitä osaa käyttää on haulikko.

Äänestä
  • Tunnen sun "mmmmmooooonnnn" ja sun esittämä juttus oli lyhykäisen hauska.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hallava_hevonen kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288490015594.html

Kuten tiedämme niin Euroopan huippu eliitti Johtajat ovat jo monetkin joutuneet väistymään väsyneinä sivuun, kun Euroopan kaikkien aikojen suurin talousongelma ja hallintokriisi on ollut jo varsin pitkään esillä hoidettavana. Ja nyt on Euroopan eliittiä edustamassa Italian Pääministeri Mario Monti, joka tässä hiljattain vieraili suomessa, ja silloinhan tietysti ollaan kehumassa Suomea ja suomalaisia kovastikkin, mutta vierailun jälkeen esitti kuitenkin arvosteluaan saksalaisen Der Spiegel-lehden haastattelussa varsin kovin sanoin, tähän tapaan, että " Suomen Hallitus vaikeuttaa Euroopan velkakriisin ratkaisua, sillä että kyseenalaistaa toistuvasti EU:n huippukokouksissa saavutettua yhteisymmärrystä" Joop. Ja sanoipa Monti vielä täsmentäen "On häiriöitä, jotka johtuvat siitä ettei viestintä ole täysin samanlaista, mikä johtaa uusiin levottomuuksiin markkinoilla. Mutta paljon vakavampaa on se, että on muutama maa - ja ne sijaitsevat Saksasta pohjoiseen, jotka aina yhteisymmärryksen saavuttamisen jälkeen sanovat parin päivän päästä asioita esiin, jotka kyseenalaistavat tämän aikaisemmin syntyneen yhteisymmärryksen" Tämä siis oli EU:n nykyisen eliitti edustajan mielipide, että suomesta kantautuu opposition esittämiä mielipiteitä, jotka sitten ovat kuitenkin niin hyvin perusteltuja, ja järkeviä esityksiä, että ne synnyttävät harmillista häiriötä markkinoilla. Ja Der Spiegel lehden haastattelija esitti lopuksi vielä täsmentävän kysymyksen, koska Monti oli aikaisemminkin syyttänyt pohjoisia maita epäluottamuksen lisäämisestä euroalueita kohtaan. Niin tämän jälkeen Monti myönsi viittaavansa nimenomaan suomeen. Että sellaista, niin jatkan esityksen käsittelyä ketjussani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu