Kolme raiskauksista tuomittua tanssinopettajaa valittaa tuomiostaan, kertoo Yle
Tampereella seksuaalirikoksista tuomitut tanssinopettajat ovat valittaneet tuomioistaan, kertoo Ylen Tampereen radio. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä muun muassa raiskauksista ja lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Vankeustuomiot vaihtelivat 6,5 vuodesta 2,5 vuoteen. Miehet tuomittiin myös maksamaan korvauksia yhteensä noin 84 000 euroa.
Pirkanmaalaisissa tanssikouluissa opettaneet miehet syyllistyivät rikoksiin vuosien 2010 ja 2011 aikana.
Uhreja oli toistakymmentä, ja osa heistä oli joutunut rikoksen kohteeksi useamman kerran. Kaikki uhrit olivat 15-16-vuotiaita tyttöjä.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194759724961/artikkeli/kolme raiskauksista tuomittua tanssinopettajaa valittaa tuomiostaan kertoo yle.html
"Raiskaussarjassa oli kolme eri täysikäistä uhria ja siihen liittyvät kaikki kolme tuomittua: Francisco Guerrero, Julio Viloria Oviedo ja Oliver Paredes.
Miehet raiskasivat kaksi uhria käyttämällä hyväkseen heidän avutonta tilaansa. Teoista toisessa usea eri tekijä raiskasi uhrin samalla, kun toinen uhreista oli läsnä tilanteessa. Tämä teki oikeuden mukaan teosta erityisen nöyryyttävän. Oikeuden mukaan teko lähestyi törkeän raiskauksen tunnusmerkistöä, mutta ei kuitenkaan aivan täyttänyt sitä.
Miesten toisessa lähes yhtä vakavassa rikossarjassa tekijöinä olivat Viloria Oviedo ja Guerrero. Miehet raiskasivat ja käyttivät hyväkseen useita lapsia. Uhrit ovat 15–16-vuotiaita tyttöjä. Heistä miehet raiskasivat kaksi. Yksi Viloria Oviedon raiskaamista oli 15-vuotias.
Kaikki uhrit olivat oppilaina tanssikoulu Salsa Pasiónissa, jonka opettajia kaikki tuomitut ovat.
Kolmannessa tekosarjassa Guerrero tuomittiin pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista."

Vastaukset 7
Vanhimmat
SPD kunniamerkki ja kunniakansalaisuus, karkoittaa ei poikia saa koskan doversiteettinä Suomelle.
On siinä ovvut etnistä vävinää kevvakseen.
Useiden lapsien raiskaaminen on siis vain LÄHES yhtä vakava rikossarja kuin kolmen täysi-ikäisen raiskaaminen?
Onneksi suomimiehet, etenkin Pirkonmaalaiset ovat nössöjä, joten tanssinopettat eivät joudu kokemaan mitään ikäviä asioita.
Kylläpä ovat 16-16 vuotiaat tyttölapset avuttomia, kun raiskauksen voi toistaa usempaan kertaan.
Eikö yhden raiskauksen jälkeen olisi voinut lopettaa tanssikouluaan ja tehdä rikosilmoitusta? Eikö vanhemmille voinut heti kertoa, mitä tanssikoululla tapahtui?
Vai oliko kyse siitä, että ensin teinityttö rakastui opettajaansa ja hyväksyi lempeät hyväilyt, eikä tajunnut, mihin kaikki päättyisi?
Raiskatut varmasti yhä vannovat ihqun monikulttuurisuuden nimeen, suominaisen älynlahjat tuntien. Yksittäistapaus ja ei voi yleistää, kulttuurin väärinymmärrys ja lapasesta lähtenyt etninen värinä.