21-vuotis hääpäivä olisi ollut tulevana perjantaina. Vaan eipä ole ! Yhteisiä lapsia meillä on neljä. Kaksi on jo muuttanut pois kotoa, kaksi alaikäistä asuu tällä hetkellä kanssani.
Miehelläni on ollut "ystävä" reilu puoli vuotta, ainakin. Epäilen hieman tuotakin. Joka tapauksessa hän jäi kiinni jouluaaton aattona tekstarilla; "on jo pukkia ikävä..." Voitte vain kuvitella miten joulumme meni. Täynnä pettymystä ja ahdistusta !
Mieheni lupasi monen monta kertaa lopettavansa suhteen toiseen naiseen ja kertoi haluavansa jatkaa minun kanssani. Miten minä saatoin edes uskoa häneen?
Huomasin mieheni muuttuneen monessakin mielessä, joista mainitsin hänelle. Hän kiisti kaiken. Tosin teimme paljon asioita yhdessä ja kuvittelin pääsevämme tästä kriisistä. Kevät meni, kesä tuli ja nyt mies lähtenyt. Kaksi avioliittoa rikki, viisi lasta saavat ikuisen arven ja me, petetyt puolisot sydämet pirstaleina yritämme selvitä päivästä toiseen. Kaksi itsekästä, jotka olivat toisilleen vain ystäviä, päättivät lyödä hynttyyt yhteen.
Naisella on omaisuutta ja rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hän osti omakotitalon, jonne he muuttavat ensikuun alusta - yhdessä ja naisen kolmevuotiaan pojan kanssa. Kuvitteleekohan ex, että raha tuo onnen? Helpottaahan se, mutta eikö rakkauden pitäisi merkitä enemmän?
Nyt minun pitäisi hyväksyä, että alaikäiset 15- ja 17-vuotiaat lapseni muka asuisivat naisen kodissa joka toinen vkonloppu. En voi sitä heiltä kieltää, onhan siellä heidän isänsä mutta... Isä mainostaa naisen hevosia yms. Onneksi he eivät ajattele isäänsä, perheemme rikkojaa lämmöllä tällä hetkellä. Isä ei pidä yhteyttä lapsiinsa, kk:den aikana yksi puh.soitto / kaksi kertaa nähnyt...vanhempiin lapsiin ei sitäkään. Tämä kertoo hänen vanhemmuudestaan paljon. Hän keskittyy uuteen naiseensa ja kaikki muu on toisarvoista. Olen monesti pyytänyt, että hoitaisi vanhan suhteensa ensin pois.
Avioerohakemuksen jouduin itse jättämään käräjäoikeuteen taloudellisen tilanteen vuoksi. Odotin sitä kolmisen kuukautta, hänestä ei ollut edes siihen. Hän halusi eron ja syyttää siitä kaikesta minua. Miten mies voi jättää kaiken ja lähteä perheensä luota lopullisesti? Hän ei halunnut kuunnella vaimonsa järkipuhetta ja lastensa toiveita, vaan kyseisen naisen ohjeita ja määräyksiä..
Onkohan heidän tuleva liitto ihan kaiken kestävä? Rauhaa ja yksinoloa rakastava mies onkin yhtäkkiä "varaisä" kolmevuotiaalle pojalle. Oma biologinen poika parhaassa mopoiässä, jonka kanssa voisi tehdä / harrastaa vaikka mitä, jos isää vähääkään kiinnostaisi. Pelkään poikamme puolesta, kunhan ei katkeroituisi.
Vaikeeta tämä on, lasten vuoksi on jaksettava.. Toivoisin saavani ideoita /selviytymiskeinoja, miten pääsemme asian yli..
Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..
Miehelläni on ollut "ystävä" reilu puoli vuotta, ainakin. Epäilen hieman tuotakin. Joka tapauksessa hän jäi kiinni jouluaaton aattona tekstarilla; "on jo pukkia ikävä..." Voitte vain kuvitella miten joulumme meni. Täynnä pettymystä ja ahdistusta !
Mieheni lupasi monen monta kertaa lopettavansa suhteen toiseen naiseen ja kertoi haluavansa jatkaa minun kanssani. Miten minä saatoin edes uskoa häneen?
Huomasin mieheni muuttuneen monessakin mielessä, joista mainitsin hänelle. Hän kiisti kaiken. Tosin teimme paljon asioita yhdessä ja kuvittelin pääsevämme tästä kriisistä. Kevät meni, kesä tuli ja nyt mies lähtenyt. Kaksi avioliittoa rikki, viisi lasta saavat ikuisen arven ja me, petetyt puolisot sydämet pirstaleina yritämme selvitä päivästä toiseen. Kaksi itsekästä, jotka olivat toisilleen vain ystäviä, päättivät lyödä hynttyyt yhteen.
Naisella on omaisuutta ja rahaa huomattavasti enemmän kuin minulla. Hän osti omakotitalon, jonne he muuttavat ensikuun alusta - yhdessä ja naisen kolmevuotiaan pojan kanssa. Kuvitteleekohan ex, että raha tuo onnen? Helpottaahan se, mutta eikö rakkauden pitäisi merkitä enemmän?
Nyt minun pitäisi hyväksyä, että alaikäiset 15- ja 17-vuotiaat lapseni muka asuisivat naisen kodissa joka toinen vkonloppu. En voi sitä heiltä kieltää, onhan siellä heidän isänsä mutta... Isä mainostaa naisen hevosia yms. Onneksi he eivät ajattele isäänsä, perheemme rikkojaa lämmöllä tällä hetkellä. Isä ei pidä yhteyttä lapsiinsa, kk:den aikana yksi puh.soitto / kaksi kertaa nähnyt...vanhempiin lapsiin ei sitäkään. Tämä kertoo hänen vanhemmuudestaan paljon. Hän keskittyy uuteen naiseensa ja kaikki muu on toisarvoista. Olen monesti pyytänyt, että hoitaisi vanhan suhteensa ensin pois.
Avioerohakemuksen jouduin itse jättämään käräjäoikeuteen taloudellisen tilanteen vuoksi. Odotin sitä kolmisen kuukautta, hänestä ei ollut edes siihen. Hän halusi eron ja syyttää siitä kaikesta minua. Miten mies voi jättää kaiken ja lähteä perheensä luota lopullisesti? Hän ei halunnut kuunnella vaimonsa järkipuhetta ja lastensa toiveita, vaan kyseisen naisen ohjeita ja määräyksiä..
Onkohan heidän tuleva liitto ihan kaiken kestävä? Rauhaa ja yksinoloa rakastava mies onkin yhtäkkiä "varaisä" kolmevuotiaalle pojalle. Oma biologinen poika parhaassa mopoiässä, jonka kanssa voisi tehdä / harrastaa vaikka mitä, jos isää vähääkään kiinnostaisi. Pelkään poikamme puolesta, kunhan ei katkeroituisi.
Vaikeeta tämä on, lasten vuoksi on jaksettava.. Toivoisin saavani ideoita /selviytymiskeinoja, miten pääsemme asian yli..
Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..
Vastaukset 11
Vanhimmat
ratkaisu ei ole uusi mies nopeasti, ei ainakaan minulla, en uskonut ja ero tuli siitäkin, todella hyvin kertoo fetasalaattia miten olis hyvä olla, ja olen myös huomannut, raha ei onnea tuo, hyvä kun on ruokaa ja katto pään päällä se riittää..
"Onkohan heidän tuleva liitto ihan kaiken kestävä? Rauhaa ja yksinoloa rakastava mies onkin yhtäkkiä "varaisä" kolmevuotiaalle pojalle"
Vituix menee, 3v lapsi on tosi pieni ja alkaa käymään hermoille kun ei ole oma koska semmoisen hoitaminen vie aivan älyttömästi aikaa. Äijä jää pakostaki toiseksi jos se lapsi ei ole vuoroviikoin isällään.
En myöskään usko että teini-iässä olevat lapset edes haluavat tuonne isän uuteen kotiin, joten sen suhteen on ihan turha olla huolissaan.
". Toivoisin saavani ideoita /selviytymiskeinoja, miten pääsemme asian yli.."
Ensinnäkin kannattaa samantien lopettaa isän ja lapsien väleistä murehtiminen. Ne eivät tule koskaan palautumaan ennalleen etkä sinä voi sille mitään, joten tuhra on uhrata sekuntiakaan siihen.
Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Hän on niin tunteiden vallassa ja rakkautensa huumassa tällä hetkellä ettei luultavasti ymmärrä tekoaan, vielä. Syksy ja pimenevät illat kaupungin rajamailla yhdistettynä alkoholiin voi saada hänetkin miettimään tekojensa suuruutta.. 24 yhteistä vuotta heitettynä muistojen kaivoon...
Mutta mitä se kertoo miehestä, joka erosta puhunut ja sen halunnut... ja sitä ei kyennyt edes ITSE tekemään ja siirtänyt useita päiviä tiedoksiantoa, joka vastaavasti siirtää harkinta-ajan alkamista eteenpäin...
Miksi vaikeuttaa asioiden kulkua omilla teoillaan ? Luulisi toimivan, jotta erokin astuisi voimaan. Nähtäväksi jää miten hienosti hoitaa tulevat elatusmaksut...
Ehkäpä joskus, jonain päivänä, nurkan takana minuakin odottaa Onni :)
onnea revitäänkin kuten esim:
".... Onneksi he eivät ajattele isäänsä,
perheemme rikkojaa lämmöllä tällä hetkellä."
joku vois todeta että sitä saa mitä tilaa.
Ja vahingonilo on paras ilo, kyllä itsellänikin tuollainen asia tuossa tilanteessa lohtua toisi. Loppuperhe vs petturi.
Jokun mielipiteet eivät siis eroa toisistaan.
Kumpaa odotat kakrujen myötäilevän??
Ehdottomasti MENE terapiaan esimerkiksi kirkon perheneuvontaan, siellä voit alkaa suunnitella tulevaisuutta ja purkaa vihan ja katkeruuden tunteita. Surutyö on tehtävä, jotta voit aloittaa uudelleen, sait hyviä neuvoja, lisään vielä yhden. Koeta olla lasten edessä isää ja naista kohtaan neutraali, he ovat jo niin isoja, että ajattelevat itse kuka teki väärin ja sinun pisteesi ovat kaikkien mielestä korkeat, jos pystyt lasten edessä olemaan neutraali isää kohtaan. Koeta ajatella, että lapsesi tarvitsevat isäänsä minuutensa rakentamiseen, oli tämä millainen vain. Jos haukut isää, asetat heidät vaikeaan valintatilanteeseen. Ohjaa kysymykset isälle isän ratkaisusta ja pura vihasi terapiassa.
Ennen kaikkea tsemppiä, olet shokkivaiheessa, viha ja katkeruus on tarpeellista, että voit jättää miehesi taaksesi. Ystävien kanssa koeta harrastaa tavallisia asioita ja purkaudu terapiassa, etteivät ystävät väsy liikaa. Kirkon perheterapia on ilmaista, samoin kunnalliset mielenterveyspalvelut. Ne on tarkoitettu sun tilanteissa oleville ihmisille. Ja olisi lastenkin hyvä käydä! Yhtä tärkeä kuin sinun! Siitä saatte paljon apua, kokemusta on. Lapsille tilanne on myös hirvittävän vaikea varsinkin jos joutuvat ns. valitsemaan puolen ja puolustamaan äitiä.
Jos lapset saavat "ikuisen arven" vanhempiensa erosta, niin syy on sinun, sekä tietysti myös toisen osapuolen. Asennoidu toisella tavalla, että jaksat erosta huolimatta luotsata lapset myönteiseen tulevaisuuteen lasten isän kanssa. Se on teidän velvollisuutenne.
"Sydämet pirstaleina" -piehtarointi kertoo, että aikuiseksi kasvamista ei ole tapahtunut lainkaan, sydän-jutut kuuluvat teinikulttiin. Ehjällä sydämellä näkee parhaiten ja terveellä järjellä saa aikaiseksi parhaita tuloksia kaikissa elämän asioissa ja tilanteissa.
"Elämä on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat."
Moikka, Olen pahoillani miten teidän perheessä on käynyt. Asia on kuitenkin vaan hyväksyttävä. Tapahtunutta ei saa peruttua ja jos vaikka kävisikin niin, että miehesi haluaisi palata sinun luoksesi, ethän vai ottaisi häntä takaisin?
Sinulla on työtä ja terveet lapset. Se on jo paljon. Toista ei voi omistaa tai hänen tahtoaa ohjailla eli jos miehesi on niin rakastunut, on hänet päästettävä menemään.
Et voi tietää mitä elämällä on tarjolla vielä sinulle. Nyt vain painat sinnikkäästi eteepäin! Ainakin voit jatkossa tehdä juuri niin kuin itse haluat. Vaikka tuntuu tuskalliselta ajatella, että lapset ovat välillä "toisen naisen talossa", ovat he kuitenkin silloin isänsä seurassa ja sinä saat todellakin tehdä vain ja ainoastaan omia juttuja.
Saat ehkä laittaa uuden kodin ja järjestellä sen oman mielen mukaan.
Meilläkin on ero edessä. Monesta syystä mm. tiedän mieheni ottaneen "vapauksia" meidän parisuhteessa uskollisuuden suhteen. Joudun taloudellisesti elämään paljon paljon vaatimattomammin, mutta minulta menee itsekunnioituksen rippeet, jos jään roikkumaan mieheeni.
Arvaan, että miehelläni tulee olemaan uusi nainen heti minun jälkeeni. Vaihtoihan hän minutkin entisen tilalle "lennosta". En jää sitä miettimään, se on hänen elämäänsä. Toivon vain, että tulevat naiset ovat kilttejä minun lapsilleni.
Lasten suhtautuminen eroon riippuu paljon siitä, miten sinä siihen suhtaudut. Pinnistä siis ja ole pystypäin, älä anna miehellesi ja hänen naiselleen sitä iloa, että katkeroidut ja jäät roikkumaan mieheesi ja pohdit hänen elämäänsä.
Se on sinun elämän kannalta loppujen lopuksi aivan sama, kestääkö miehesi uusi onni vai.
Voimia, kyllä sinä jaloillesi pääset : )
Huh, huh ja kun kaikki kielletty muuttuu sallituksi, katoaa siitä hohde. Isä, äiti ja 3-vuotias ovat perhe. Eroperhe, mutta kuitenkin perhe. Mitä se sinun " vanha miehesi" illusioitaan rakentelee, että paikka isäpuolena olisi kevyestikkin otettavissa lapsen ja sukulaisten keskuudessa.
No sinne vaan hiekkalaatikon reunalle istuskelemaan. Jossain vaiheessa tämä 50- vuoden ikää lähestyvä uusioisä sitten huomaa, "ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää."
Hyviä ohjeita joita pyysit selviytymiseen, antaa Fetasalaatti. Itse niin monta pettymystä nähneenä, suhtaudun hyvin skeptisesti näihin uusioviritelmiin. Ongelmat tuplaantuu.
Kyllä sinä selviät. Täällä sinulle kohtalotoveri. Kaksi kariutunutta avioliittoa takana ja samanikäisiä lapsia. Nyt tuntuu vaikealta. Niin tuntui minustakin aikanaan, mutta anna miehen mennä, hän ei ole sinun arvoisesi.
Muista hakea itsellesi keskustelu apua esim. (terapia) ilman sitä minä en olisi selvinnyt. Vaali ystävyyssuhteita. Keskity nyt vain sinun ja lapsesi hyvin vointiin, työhön, ystäviin jne.
Teillä oli pitkä liitto, ja tiedän että olet pettynyt mieheesi ja ylipäätään miehiin tällä hetkellä ja katkerakin...mutta muista mm. minä olen kokenut saman ja olen päässyt jaloilleni. Niin pääset sinäkin, vaikka se vie aikaa.
Mutta todella hae itsellesi keskustelu apua, jossa voit ulkopuoliselle purkaa pahaa oloasi. Hae sitä myös lapsillesi, jos näet siihen tarvetta..
Tsemppiä..elämä voittaa sinulla on ihanat lapset :)