Onko se ihan oikeesti niin, että miestä ei vaan yksinkertasesti kiinnosta miltä se koti näyttää? Mulla on upea mies, mutta sitä vaivaa suunnaton saamattomuus. Saamattomuus siis kaiken sen suhteen, mitä ei ole pakko tehdä. Työtehtävät hoitaa oikein mallikkaasti ja saa aina kehuja.
Ollaan nyt kohta pari vuotta kimpassa asuttu ja on aika väsyttävää pyytää tekemään jotain ja odottaa se puol vuotta ennen kun jotain alkaa tapahtumaan. Meillä oli esimerkiksi vuoden (siis VUODEN) ajan kaks jätesäkillistä roinaa keskellä eteistä. Mä en niihin uskaltanut kajota, kun mies halusi kuulemma ne katsoa läpi. Vuoden jaksoin niistä jätesäkeistä muistuttaa, kunnes keksin pyytää jotain sukulaisia kylään ja sinnehän ne jätesäkit sitte meni ... varastoon. Ei katsonut läpi mitään, suoraan varastoon vaan. Ite kun vilkasin jätesäkkien sisältöä, niin olisin voinut heittää kaikki vaikka uffiin (vanhoja rikkinäisiä peittoja yms) tai no ehkä mielummin roskiin.
Parveke on kans täynnä rojua mitä mä laittaisin suoraan roskiin, lattiaritilät pitäis nostaa ja imuroida, ikkunat pestä ... kaks kesää mennyt niinkun ohi suun ilman parveketta, onneks sain sentään ite raivattua edes vähän sitä, että pääsee kissa sinne oleskelemaan. Mutta enhän mä voi toisen tavaroita pois heittää kun hän sanoo ettei saa ... että katsoo läpi ne ensin.
Sitten ihan joku taulujen ripustus ... ei. Verhot repsottaa, vaikka hän voisi seisaaltaan ne nipsnaps laittaa. Mä kun nousen tuolille, niin lennän melkeen alas samantien ku ei tasapaino pysy. Uudet lamput ei oo katossa ei (ostettiin ne puoltoista vuotta sitten) ... pyörän korjaaminen ... ei. Äitini kanssa hoidan tämmöset kaikki pyörän korjaukset. Mietin, että ihmetteleeköhän se vähän kun jätkä ei niihin kajoa. Sitten just kaikki kotisiivoukset ... eieiei. Sain sen yks päivä tiskaamaan. Piti sekin tehä kaljan voimalla ja valittaa kokoajan. :/
Mitähän mun pitäis tehdä? Kutsua kumppanin äiti kylään? Saisko se vähän vauhtia asioihin? En mä jaksa itse kokoajan hoitaa kotia. Tykkään kyllä sisustaa, mutta ei mitään tietoa lampun kattoon laittamisesta tai pyörän korjaamisesta. Enkä voi kajota hänen rojuihin. En tietenkään voi olettaa, että mies niitä automaattisesti osaa laittaa, mutta yleensä miehet kai ylpeänä hoitaa kaiken tollasen. Tai kutsuis edes jonkun kaverinsa, ettei mun tarttis äitiäni vaivata. Onneks sentään mies laittaa ruokaa yleensä ihan innoissaan. Olispa vielä yhtä innoissaan omasta kodistaan (HÄNEN omistusasunto).
Sitten kun jostain asiasta mainitsee, mulle tulee mieleen vaan, että hitsiläinen hyi, muistutan ihan äitiäni!! Miten vältän sen, että toinen pitää mua kohta itsestäänselvänä kotipiikana? Lapsia todellakin hommaan vasta sitten, kun nään toisen kiinnostuvan kodista. :D Eli kymmenen vuoden päästä. En ole mikään hermoheikko todellakaan siivouksen suhteen (äiti jaksaa valittaa sotkua vaikka siivoan omasta mielestäni aika paljon), mutta ihan mielenterveydenkin kannalta on kiva, että viihtyy omassa kodissaan eikä tartte stressata siellä mitään. Niin muuten, hassua, että jos on kodissa sotkusta, syyttävä sormi osottaa aina naista. Etkö ole tarpeeksi siisti ja sellanen kodin hengetär jne. :/ Ei sitä yksin kaikkea jaksa. Mies pohtii vielä omakotitalon ostamista ... innolla odottaen! En todellakaan ala vielä puutarhan hoitajaksi plus omakotitalossa on PIKKASEN muutenkin liikaa siivottavaa yhdelle. :D
Olis mukavaa kuulla miehistä näkökulmaa. Että mikä innostaa laittamaan yhdessä kotia ja mikä ei. Nalkutus ei tietenkään ainakaan, mutta mitä jos kaunis pyyntökään ei auta?
Ollaan nyt kohta pari vuotta kimpassa asuttu ja on aika väsyttävää pyytää tekemään jotain ja odottaa se puol vuotta ennen kun jotain alkaa tapahtumaan. Meillä oli esimerkiksi vuoden (siis VUODEN) ajan kaks jätesäkillistä roinaa keskellä eteistä. Mä en niihin uskaltanut kajota, kun mies halusi kuulemma ne katsoa läpi. Vuoden jaksoin niistä jätesäkeistä muistuttaa, kunnes keksin pyytää jotain sukulaisia kylään ja sinnehän ne jätesäkit sitte meni ... varastoon. Ei katsonut läpi mitään, suoraan varastoon vaan. Ite kun vilkasin jätesäkkien sisältöä, niin olisin voinut heittää kaikki vaikka uffiin (vanhoja rikkinäisiä peittoja yms) tai no ehkä mielummin roskiin.
Parveke on kans täynnä rojua mitä mä laittaisin suoraan roskiin, lattiaritilät pitäis nostaa ja imuroida, ikkunat pestä ... kaks kesää mennyt niinkun ohi suun ilman parveketta, onneks sain sentään ite raivattua edes vähän sitä, että pääsee kissa sinne oleskelemaan. Mutta enhän mä voi toisen tavaroita pois heittää kun hän sanoo ettei saa ... että katsoo läpi ne ensin.
Sitten ihan joku taulujen ripustus ... ei. Verhot repsottaa, vaikka hän voisi seisaaltaan ne nipsnaps laittaa. Mä kun nousen tuolille, niin lennän melkeen alas samantien ku ei tasapaino pysy. Uudet lamput ei oo katossa ei (ostettiin ne puoltoista vuotta sitten) ... pyörän korjaaminen ... ei. Äitini kanssa hoidan tämmöset kaikki pyörän korjaukset. Mietin, että ihmetteleeköhän se vähän kun jätkä ei niihin kajoa. Sitten just kaikki kotisiivoukset ... eieiei. Sain sen yks päivä tiskaamaan. Piti sekin tehä kaljan voimalla ja valittaa kokoajan. :/
Mitähän mun pitäis tehdä? Kutsua kumppanin äiti kylään? Saisko se vähän vauhtia asioihin? En mä jaksa itse kokoajan hoitaa kotia. Tykkään kyllä sisustaa, mutta ei mitään tietoa lampun kattoon laittamisesta tai pyörän korjaamisesta. Enkä voi kajota hänen rojuihin. En tietenkään voi olettaa, että mies niitä automaattisesti osaa laittaa, mutta yleensä miehet kai ylpeänä hoitaa kaiken tollasen. Tai kutsuis edes jonkun kaverinsa, ettei mun tarttis äitiäni vaivata. Onneks sentään mies laittaa ruokaa yleensä ihan innoissaan. Olispa vielä yhtä innoissaan omasta kodistaan (HÄNEN omistusasunto).
Sitten kun jostain asiasta mainitsee, mulle tulee mieleen vaan, että hitsiläinen hyi, muistutan ihan äitiäni!! Miten vältän sen, että toinen pitää mua kohta itsestäänselvänä kotipiikana? Lapsia todellakin hommaan vasta sitten, kun nään toisen kiinnostuvan kodista. :D Eli kymmenen vuoden päästä. En ole mikään hermoheikko todellakaan siivouksen suhteen (äiti jaksaa valittaa sotkua vaikka siivoan omasta mielestäni aika paljon), mutta ihan mielenterveydenkin kannalta on kiva, että viihtyy omassa kodissaan eikä tartte stressata siellä mitään. Niin muuten, hassua, että jos on kodissa sotkusta, syyttävä sormi osottaa aina naista. Etkö ole tarpeeksi siisti ja sellanen kodin hengetär jne. :/ Ei sitä yksin kaikkea jaksa. Mies pohtii vielä omakotitalon ostamista ... innolla odottaen! En todellakaan ala vielä puutarhan hoitajaksi plus omakotitalossa on PIKKASEN muutenkin liikaa siivottavaa yhdelle. :D
Olis mukavaa kuulla miehistä näkökulmaa. Että mikä innostaa laittamaan yhdessä kotia ja mikä ei. Nalkutus ei tietenkään ainakaan, mutta mitä jos kaunis pyyntökään ei auta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minkälainen roolijako hänen vanhemmillaan on? Onko hänen vanhemmat laiskoja/epäsiistejä? Voit kysyä häneltä tätä.
Valitettavasti vanhempien roolimalli vaikuttaa lapseen hyvin paljon ja itse sitä tiedostamatta.
Mutta jos ei ala tulosta syntyä niin potki pihalle tuollainen saamaton vätys.
olen itse nuori 19v nuori nainen ja sen olen ainakin huomannut ainakin parista kaveristani, että heidän vanhempansa on todella siistejä, mutta heidän vanhempansa, kun he asuivat kotona niin heidän vanhempansa siivosivat melkein aina heidän huoneensa ja sotkunsa jne. ja kun nyt ovat muuttaneet omilleen niin ovat todella sotkuisia eikä välitä millainen kämppä on. Roskia täynnä lattialla ja tahroja ja kotona ei pysty liikkua ja haisee todella pahalta. Joten väitän, että ei se välttämättä vanhemmista ole kiinnni, koska ainakin näiden vanhemmat olivat todella siistejä kodistaan!!
Siis hänen äitinsä ja isänsä ovat eronneet, mutta sen verran pystyn sanomaan, että hänen äitinsä on erittäin siisti (ns. normaali nainen) tykkää laittaa kotia jne. Miehen isä taas on myös erittäin siisti (ainakin tällä hetkellä) mutta hänen siivous on myös kuulemma vähän asioiden työntämistä kaappeihin. Ns päällepäin näyttää siistiltä, mutta kun tää hänen isänsä yksin asui, niin kotona ei näkyny pölyn pölyä. Ihmettelen kyllä ... ehkä sitten yksin asuessa sitä jotenkin mieskin viisastuu? ;) Tai ehkä se ikä sitten. Mutta isä on kanssa todella kova tekemään töitä ja tekee ne hyvin. Mutta silti jaksamista riittää kodin ylläpitämiseen. Lamput menee katolle sekunneissa, taulut seinille, autot korjataan, pyörät korjataan ...
Ennen kun muutettiin yhteen, mä asuin vielä kotona ja mies omassa yksiössä. Tää yksiö oli jotain aivan järkyttävää ... astiat homeessa, pönttö räjähdyspisteessä, vaatteet kasassa lattialla, verhot oli jotkut lakanat ja neki roikku yhestä klipsistä ... pesuallas oli jotain ... vielä järkyttävämpää. Musta kerros likaa. :o
Ainiin, tuli mieleen. Tää mun miekkonen ei ole ikinä joutunut edes pönttöä putsaamaan. :) Kun palaa matkalta, niin häntä odottaa kiva yllätys. ;) Kyllä nyt jokainen EDES kerran elämässään pöntön putsaa. :D
Mutta siis hän ei tykännyt asua siellä yksiössä, niin tavallaan ymmärrän. Mutta luulis, että omistusasunto edes kiinnostaa jonkun verran?
Ei hän ole saamaton vätys, mutta ilmeisesti ei vaan riitä jaksaminen kodin hoitoon. :/ Mutta oon ymmärtänyt, että se on ihan normaalia. Niin ja nyt kun olin työtön, niin tein niitä kotihommia muitta mukisematta, tottakai kun toinen oli töissä. Mutta nyt toinen on lomalla, niin voisihan jotenkin osallistua. Varsinkin sitten kun alan taas tekemään kokopv töitä, niin sitten olen ihan poikki. :/ Sit ei kyllä jaksais stressata kotitöitä.
Olet viisas, kun lykkäät lastentekoa.
Mutta olet väärässä, kun kuvittelet, että sinulla on oikeus vaatia muutosta miehesi kiinnostukseen. Hänellä on oikeus olla oma itsensä. Sinulla on oikeus valita seurasi.
Miehesi ei ole ehkä aviomiesmateriaalia. Minä olen samanlainen kuin miehesi, mutta valitettavasti annoin rakkauden viedä ja ajauduin perheenisäksi, mihin hommaan en todellakaan sovellu. Arvelen kyllä, että aika harva mies soveltuu.
Asun omakotitalossa ja meillä on kesämökki, mutta mieluiten asuisin kerrostaloyksiössä, jossa on sänky, tuoli ja pöytä. Nyt elämä kuluu asioissa, joita on vaikea jaksaa.
Valitettavasti tuo ei tuosta muutu. Hän on oppinut sen yksin asuessa, että hän ei siivoo niin sitä ei tapahdu parisuhteessakaan.
Oletko miettinyt, että jaksatko tilannetta esim. 10 vuoden päästä vielä?
Ja valitettavasti sinullakin syynsä tuolle lusmuilulle. Jos kokeilet eri toimintatapoja millä voit yrittää saada hänet osallistumaan kodinhoitoon vaikka jotkin niistä eivät tunnu luontevilta, voi olla suuria vaikutuksia tulokseen.
Jos keinot loppuu niin kokeilkaa parisuhdeterapiaa.
20 11: Halusitko itse muuttaa omakotitaloon? Itse kun en ikinä ole edes omakotitalossa asunut, eikä oikeastaan edes kiinnosta asua. Tietysti jos mies oikeasti sitten osallistuu kaikkeen mitä omakotitalo pitää sisällään, niin asia eri. Mutta jos se kaatuu mun niskaan niin EIEIEI. En tosiaankaan ole siinä vaiheessa mikään omakotitalo tyyppi, kerrostalo on mun mielestä oikein kiva, tai pikku rivarikämppä omalla pikku pihalla. :) Niissäkin riittää ihan tarpeeks tekemistä. Mutta mua ihmetyttää vain, kun mies nimenomaan haaveilee omakotitalosta ja isosta koirasta jne. Pitäiskö mun vähän muistuttaa siitä, että siellä omakotitalossa ja isossa koirassa on ihan hirveästi tekemistä! Että ei sinne yksinkertasesti voi muuttaa, jos ei meinaa kerrostalokämpässäkään asiat mennä järjestykseen. :o Vai eikö mies vaan tykkää asua täällä kerrostalossa, sekö nyt pännii? Kun kuulemma tääkään ei tunnu sillä tavalla "kodilta", että jaksais laittaa yms. Mutta tuntuisko se omakotitalokaan? Että onko se vaan joku tekosyy tekemättömyydelle.
Mietin vaan, että vauhkoanko nyt ihan turhasta? :/ Kun tuntuu olevan ihan yleiskäsitys, että mies ei vaan kiinnostu siivoamisesta tai kodin järkkäämisestä. Mutta arvatkaas mitä ... naiset inhoaa siivoamista ihan yhtä paljon! Ainoa ero vaan, että sotku ilmeisesti ahdistaa naisen mieltä paljon enemmän kuin miehen. Mutta jos yhdessä siivottais, niin naisella ei olis enää sen takia pinna kireällä eikä siivoamiseen menis niin paljoa aikaa, kun olis joku vahvempi nostelemassa kamoja ja pidempi jne. Sitte voi ite miettiä mihin sen jäävän ajan käyttää. Jossain luki, että jää aikaa enemmän seksielämälle. :D
Tää mies on aviomiesmateriaalia kyllä muuten, mutta tää siivousjuttu vaan harmittaa. Muuten on luotettava, rakastava, hellä, ihana. Harvassa on sellaiset miehet. :) Jotkut pettää, ryyppää, eivät ainakaan siivoo ... eivätkä ainakaan kiitä kun toinen siivoaa, mun mies edes kiittää ja huomaa kyllä jos oon siivonnut.
Mutta kyllähän se pistää miettimään, että jos joskus hamassa tulevaisuudessa halutaan lapsia, tai vaikka se koira, niin kenen hoidettavaksi ne jää? Aika helposti naisen ... ainakin ne lapset. Helppo miehen on karata ties minne, kun äidillä on "velvollisuus" ne kakarat hoitaa. Tai erilainen velvollisuus kuin miehellä. Vaikka en siis itse näin ajattele, mutta voisin kuvitella että joku mies ajattelee? Vai?
No onko mitään keinoja mielessä, miten voisin toista opettaa edes pikkiriikkiseen siivoukseen? Vetoanko masennukseen mitä sairastin? Oikeesti, siisti ja kaunis koti = parempi mieli mulla. Värit myös auttaa ja vähemmän murehdittavaa. Se ei ainakaan auta, että mulle tulee yksinäinen olo kotitöistä. Pitäis olla sellanen olo, että toinen on tukemassa, että yhdessä rakennetaan kotia jne. Mulla ei myöskään ole tällä hetkellä kavereita/ystäviä, että ehkä sen takia mulle merkitsee koti enemmän kun toiselle. Vietän enemmän täällä aikaa, nytkin yksin kun toinen on reissun päällä. Tulisin onnellisemmaksi ihan vaan sillä, että näkisin mun kivan valkosen lampun keittiön katossa ...
Mutta huoh, en halua sellasta "nalkuttavan akan" mainettakaan mistä valitetaan kavereille. :/ Vaikeaa.
Naiset usein turhautuvat miehen oma-aloitteisuuden puutteeseen kotihommissa. Moni mies kuitenkin on hämmentynyt tasa-arvoisessa ryhmätyössä ja toimii paremmin selkeässä hierarkiassa käskijänä tai käskettävänä.
Älä ajattele, että olet siivooja. Ajattele, että olet työnjohtaja. Kouluta miestäsi kärsivällisesti ja anna selkeitä "käskyjä". Hyvä työnjohtaja on jämäkkä mutta kunnioittava ja ystävällinen.
Sen sijaan, että harmittelisit, kun roskis ei kulkeudu ulos, vaikka se alkaa haista, pyydä miestä suoraan: "Hei, veisitkö roskiksen." Ja sano: "Tuletko tänne keittiöön hetkeksi. Panisitko astiat kaappiin, niin täytän sen sitten." Tai: "Vaihdatko pölypussin, se taitaa olla aika täynnä. Imuroitko sen jälkeen huushollin."
Tämä voi tuntua sinusta lapsen kasvattamiselta, mutta aikuisten asiat hoituvat ihan samalla tavalla myös työpaikoissa. Alaiset myös tekevät ikävät työt puolivillaisesti ja välttelevät tehtäviä. Niin tekee myös hyvää tarkoittava puoliso.
Siivousjutut ovat pikkuasioita verrattuna lastenhoitoon. Vauvat ja taaperot saattavat vanhemmat hermoromahduksen partaalle, koska usein ei ole sekunninkaan levähdysaikaa eikä yöunia suoda. Silloin on ehdottoman välttämätöntä, että molemmat vanhemmat ovat täysillä mukana. Siitä ei voi luistaa, eikä sitä voi delegoida.
MIehesi on tyypillinen pullamössösukupolven edustaja. Kaiken pitäisi tulla kuin Manulle illallinen. Dumppaa tämä hemmo.
Olen siis mies ja asun yksin 170m2 omakotitalossa eikä sen siivoamisessa ole todellakaan liian suuri homma. Homma hoituu loppujen lopuksi varsin helposti kun ei ole mikään hamsteri vaan on sisustanut väljästi.
Totesit lykänneesi lasten hankintaa. Tämä sanavalinta kyllä osoittaa naisten ajatusmaailmaa että lapset hankitaan. Uusi auto tai digiboksi hankitaan, lapset saadaan. Kaikki ei voi niitä saada vaikka kuinka haluaa. Ehkä sinunkin kannattaa kasvaa aikuiseksi ennen kuin ryhdyt leikkimään kotia.
Onko sulla naista auttamassa siivouksessa? Mietin vaan lähinnä, että jos mies yksin asuu, niin kai sitä jossain vaiheessa kyllästyy sotkuun ja siivoaa. Mutta helpompaa on varmaan jättää siivoamatta jos on joku toinen joka sen voi hoitaa?
Enkä mä halua ketään dumpata! Kysyn neuvoa koska rakastan kyseistä miestä, eikä mikään siivoamisen välttely ole syy jättämiselle ... hohhoijaa. Ehkä toinen ei vaan ymmärrä mitä mielipahaa tuo saamattomuus tuottaa. Kai mun pitää sanoa vaan rohkeesti ja reilusti, että nyt se vessaharja käteen. Kai mun pitää sitten "käskeä". Antaa jotain tavoitteita kuten "voisit viedä noi kaljatölkit pois tosta pöydältä tän päivän aikana", tai "veisitkö astian likoomaan ettei ne ruuat jämähdä siihen tietokonepöydälle". Tai jos jämähtävät, niin totean kylmän tyynesti, että voi varmaan itse jynssää puoli tuntia niitä ruuanjämiä pois. :)
Eikä kukaan nyt tunnu käsittävän, että mies on töissä erittäin ahkera ja pidetty ja tunnollinen! Kai tuo jo todistaa, että mies kyllä kykenisi hoitamaan kotijuttujakin!? Pullamössö mies viisveisaa mistään töistä.
Nojuu, tottakai lapset saadaan. Niiden saapumispäivämäärää ei voi ennustaa, eikä sitä voi ikinä olla varma tuleeko niitä ikinä. Mutta en ainakaan toivo niitä tällä hetkellä, TOIVOISIN että jos niitä siunaantuu, niin sitten 10 vuoden päästä. Mutta ei sitä ikinä voi tietää millon niitä putkahtaa.
Halusin vaan vinkkejä siihen, miten voin estää sen, että en sitten 10 vuoden päästä ole pelkästään kotona kökkivä nalkuttava katkera ämmä joka kulkee miehen perässä kuin kanaemo. Lähtisin jonnekin reissuun, jos vain keksisin minne. Olis mielenkiintosta nähdä, missä kunnossa kämppä olis. :)
Eipä ole naista auttamassa. Itse olen talon rakentanut ja siinä aina yksin asunut eikä missään vaiheessa ole ollut sotkuja. Aika tyyppinen mielipide naiselta että jos mies asuu yksin niin kämppä on sikolätti.
Pullamössömies kyllä hoitaa työnsä mutta on huomannut että olet aika hyvä korvike äidille, joten kotitöihin ei tarvitse energiaa tuhlata.
laita kova kovaa vastaan ja lopeta itsekin siivoamasta. Tai lähde ystäviesi kanssa vaikka viikon reissulle etelään niin ehkäpä hemmo ymmärtää yskän.
En mä toki oleta, että jos mies yksin asuu, että kämppä olis sikolätti. Aika monella se vaan niin on, mutta kyllä ne pahimmatkin varmaan jossain vaiheessa havahtuu kun tarpeeks roskassa uivat? Onhan niitä super epäsiistejä naisiakin ihan yhtälailla, kun noita siivous tosi tv juttuja kattelee. Tai sitten on niitä, jotka on just lopettanu sen kodin hoitamisen kun perheenjäseniä ei kiinnosta, niin päättää sitten itsekin luovuttaa.
Onko sulla sitten varmaan aikamoinen tunnearvokin sille kämpälle kun kerta itse olet rakentanut? :) Varmaan tekeekin mieli pitää hyvää huolta, mutta aloin vaan miettimään, että taidat olla kuitenkin vanhempaa sukupolvea jos olet kämpänkin jo rakentanut? Ite ollaan vasta 22 molemmat, että mietin, että jos ikää tulee miehelle, niin ehkä sitä vastuuta ottaa kodistakin eri tavalla jossain vaiheessa? Tai jos ei töiden jälkeen jaksa ylläpitää omaa henkilökohtaista elämäänsä, niin ehkä pitäis niiden töiden suhteen sitten edes hiukan hellittää. Mutta tässä ikäluokassa on kyl ihmisiä moneen lähtöön, en itsekään ole ehkä niin reipas kuin pitäisi, mutta tietyissä asioissa kyllä. Itse varmaan olen taas enemmän sellanen, että työt ei oikeen maistu niin paljoa, että jaksaisin siihen koko energiani laittaa. Elämä kun ei perustu pelkälle työlle, ainakaan mun ajatusmaailmassa. Mutta sitten tommosissa omissa jutuissa oon melko ahkera ja tunnollinen. Sellaset asiat, mistä itelle tulee hyvä mieli ja mikä parantaa mielialaa.
Siinä on vaan se, että jos nainen lopettaa siivoamasta, niin se on aika outoa ja hyvin epänaisellista. Vaikka siivous on yhteinen juttu, niin helposti vaan se syyttävä sormi osuu naiseen. Niinkun mullekin joskus alussa joku sanoi, kun tää muistutti lähinnä kaatopaikkaa että "sun pitäis tuoda tänne vähän naisen kosketusta". En siis silloin edes asunut kyseisessä kämpässä ja nauroin vaan, että kyllä kai jokainen saa oman kotinsa siivota. Mutta heti kun tiesin sinne muuttavani, toki pistin paikkoja vähän järjestykseen.
Ei se mies tule koskaan oppimaan, valitettavasti. Minä olen jo vanhempi mies, äitini passaama enkä koskaan ole oppinut itsenäiseksi siinä mielessä kun naiset sitä edellyttävät. Voihan sitä tietysti yrittää opetella sen naisen tavoille, mutta vaikeaa se on ja pidemmän päälle sitä lentää herkästi pihalle vaikka olisi kuinka supliikki.
Kyse ei ole saamattomuudesta, vaan siitä, että emme ole telepaatteja.
Sitten vielä tulee sekin, että vaikka mies kuinka tekee juttuja oma-aloitteisesti, niiden pitää olla semmoisia juttuja kun nainen haluaa. Eli oma-aloitteinen rakentelu, korjaus jne. ei riitä kompensoimaan oma-aloitteista kalsareiden siivoamista. Vaikeaksihan tämä homma on mennyt.
Osa tykkää pitää pesänsä puhtaana, osa ei. Mä tykkään edellisistä ;) Naisen ei tartte olla uusavuton missään määrin. Mikset itse laita lamppuja kattoon, tauluja seinään, pese ikkunoita...joo jonkinlainen tasajako pitää olla, mutta jos kyse on osaamattomuudesta niin oliskohan aika opetella? Lampuissa on nykyjään pistotulpat, osaathan laittaa töpselin seinäänkin? Jos tasapaino on huono, hanki hyvä ihminen kunnon A-tikkaat, ettet tule alas holtittomasti. Miten itse selviäisit yksinelosta? Kilauttamalla kaverille? Jotain omatoimisuutta nyt hei. Muuttakaa erilleen ja opetelkaa ensin yksin kaikkia juttuja, ja sitten vasta muutto yhteen ;)
Pitäiskö naisen oikeasti vaihtaa lamppu, jos mies kattoo vieressä telkkaa, kun hän voisi sen melkeen seisaalteen vaihtaa?! Tottakai jos asuisin yksin, joutuisin sen lampun jollain menetelmällä kattoon laittamaan, mutta jos mua puolet pidempi istuu vieressä sohvalla, niin vois kai se auttaa?! Itse kun hädin tuskin yletän sen tuolinkaan kanssa kattoon eikä niitä tikkaita ole nyt tähän hätään. Mä laitan itse taulut seinään, mutta noi porattavat seinät on ongelma. Pitäis kai vaan koklata, tuliskohan huutoa kun poraan koko seinän rikki. :D Pesin myös ikkunat jo sisäpuolelta ja osan ulkopuoleltakin, ja totesin miehelle "et hei nyt sulle jäi vaan parvekelasit!". No ei oo niihin silmäystäkään osottanut, vaikka vuolaasti lupas vuos sitten jo pestä ne. Mitäs hyötyä siitä enää on, ku kesä menossa ohi ja ollaan muuttamassakin varmaan kohta ... Mut kiva seuraavan tulla tänne ja huomata, että ei oo ikkunoita pesty. :D Tää on sentään hänen omistusasunto, siksi myös olettaisin toisen kiinnostuvan vaikka ikkunoiden pesusta mikä tarttee tehä kerran vuodessa. Ihan periaatteesta en noita ikkunoita kokonaan pessyt, kun toinen on luvannut ja luvannut niissä auttaa. Sitä odotellessa. Pakkasaikaan niitä on huono pestä ...
Kyse ei ole siitä, etten välttämättä osaisi (osaan esimerkiksi käyttää tietotekniikkaa miestä 10x paremmin) mutta en halua kaikkea tehdä yksin jos toisella on aikaa auttaa! Mut mielenkiintosempaa on hänen mielestään pelata koneella jotain nettipeliä ... ymmärrän kyllä, että pitää tyhjentää ajatuksia töiden jälkeen yms, mutta onhan viikonloppusin aikaa tai lomalla edes laittaa ne lamput tai mitälie. Mutta ehkä opettelen itse ne laittamaan ja seuraavan kerran kun tulee miehen sukulaisia/kavereita kylään, niin reteesti ilmotan, että minä oon lamput asentanu ja taulut seinään laittanu! :D En tiedä olisko vähän noloa miehelle?
Kutsu joku miespuolinen ystävä tai sukulainen hätiin, yleensä siinä vaiheessa rupeaa tapahtumaan.
No eikö se ole jo tarpeeksi nöyryyttävää (TAI AINAKIN PITÄIS?) että kutsun mun äitini laittamaan pyörää kuntoon?! :D
Mutta toi miespuolinen ystävä ... hmmh. Ystäviä ei nyt ole, mutta eiköhän jonkun miespuolisen kaverin sais jotain lamppuja laittamaan. :D Ehkä siinä vaiheessa oma mieskin vähän heräis ja tulis semmonen miehinen näytön paikkan että "kyllä mäkin osaan!" :D ?
Ei se äiti mitään merkkaa, mut toinen mies koetaan kilpailijana. Toisaalta sekin vaikuttaa vain yhteen kahteen yksittäiseen juttuun ja unohtuu ajan myötä.