Konsti hallinnassa,eli parhaat kotikonstit ja -tropit

herttarouva73

Hei!
Poikkesin päivänä muutamana alessa ja huomasin metrimäärin kaikenlaisia lisäräavinteita, osa ihan suoraan mielialan parantamiseen ja osa ns. oireenmukaiseen hoitoon sopivaa, kuten rentouttavia ja muistia parantavia juttuja. Olen itse kuullut hyvälaatuisten rasvojen, joita on kalanmaksa- ja jättihelokkiöljyissä yms parantavasta vaikutuksesta aivotoimintaa, Muita tarjokkaita olivat erilaiset (työttömän budjettini mukaan kovin tyyriit)antistressi ja muisti kapselit ja tipatesim kärsimyskukasta ja sahramista.. Itse sorruin A Vogelin Geriaforce -tippoihin n 13.50€, joiden myyjä sanoi olevan muistia parantavia. Muistiongelmat ja arkuus ja ujous ja sitä kautta oeristäytyminen ovat pahimmat ongelmani ja paranemista haitttaava yhtälö. Kun asuu yksin, eikä muisti toimi, on elämä ihan kaaosta. Olen toivottoman toivoton huithapeli.Hävettää niin paljon! Ajattelin, että ehkä voisin edistää asiaa jotenkin.Katsotaan toimiiko. Mutta hei kertokaa kokemuksia. Kannattiko maksaa medisiineistä ja toimiko vai oliko humbuukia. paannnaan kotikonstiti kiertoon! Olkaa rehellisiä please!

Yksi hyvä apu varsinkin tuoreen diagnoosin päälle on lukea Edmund J. Bournen kirja, Vapaaksi ahdistuksesta. Siitä saa hyvän käsityksen siitä, mikä on kyseessä. Siitä luin myös, että rentoutuiminen on hyvästä. Eikun kirjastojen rentoutumiskasetti ja -cd hyllyjä koluamaan rakkaat ahdistuneet. Päivittäinen pieni rentoutumis hetki on niin mukava, että kannatta ainakin niin usein kuin ehtii, tai vähän aikaa kokeilla.Minulla on meneillään nyt toista vuotta myös lääkitys ennen orionin sepram laktoosilla, nyt ratiopharman citalopram, joka on paitsi laktoositon, myös edullisempi valmiste.Toivon, että jonakin päiväänä nielen viimeisen pillerini ja huokaisen syvään ajatellen, en itsekseni nurkässa höpötellen, että olen terve ja vapaa!

24

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ai niin, unohdin unettomuuden: reformin Unikkuu -niminen valmiste on hyvää ja auttaa minulla jo puolikkaana annoksena nykyään.Se on sitruunameliss-laventeli-humalauute tabltti ja edullinen ja iso pakkaus, hinta alle 6€! :)

      • Sister F

        Lumevaikutus on aina tehokkain ja siis toimii jos siihen uskoo.

        Mut kirjallisuus (juuri toi opus), d -vitamiini (n100mg/pvä), omega 3-rasvahapot sekä melatoniini toimii. Melatoniinia saa nukkumiseen myös lääkäriltä ja halvemalla! Et älä suotta tuhlaa rahojasi hömppään :-)!!!

        Tää on oma sekä monien alan ammattilaistenkin näkemystä ko. teemoista.

        Itse kaipaisin vinkkejä tähän järkyttävään ahdistukseen:(!!! Kaikista hoidoista huolimatta vain en kestä millään. Joskus auttaa suihku, urheilu jopa siivoaminen, joskus ei MIKÄÄN.

        Mut tsemppistä!! Ainiin, omega 3 -rasvahapot vaikuttavat suotuisasti juuri aivojen toimintaan. Rasva on nimittäin ns aivojen ravintoa.

        Äh. Hitto kun ahdistaa juuri nyt ihan törkeästi :((((


      • Sister F
        Sister F kirjoitti:

        Lumevaikutus on aina tehokkain ja siis toimii jos siihen uskoo.

        Mut kirjallisuus (juuri toi opus), d -vitamiini (n100mg/pvä), omega 3-rasvahapot sekä melatoniini toimii. Melatoniinia saa nukkumiseen myös lääkäriltä ja halvemalla! Et älä suotta tuhlaa rahojasi hömppään :-)!!!

        Tää on oma sekä monien alan ammattilaistenkin näkemystä ko. teemoista.

        Itse kaipaisin vinkkejä tähän järkyttävään ahdistukseen:(!!! Kaikista hoidoista huolimatta vain en kestä millään. Joskus auttaa suihku, urheilu jopa siivoaminen, joskus ei MIKÄÄN.

        Mut tsemppistä!! Ainiin, omega 3 -rasvahapot vaikuttavat suotuisasti juuri aivojen toimintaan. Rasva on nimittäin ns aivojen ravintoa.

        Äh. Hitto kun ahdistaa juuri nyt ihan törkeästi :((((

        Ja d-vitamiinia siis 100mikrogrammaa!! Ja päällekin.


      • Hu

        Mukavaa jos luontaistuotteet auttaa . Itse joudun ottamaan imovanen


    • rentoutumis hetki

      rentoutumis hetki

      • Hurttosilmukka

        Mites rentoudut??


      • Vitamiini
        Hurttosilmukka kirjoitti:

        Mites rentoudut??

        Kannattaa tutkituttaa B12-vitamiini arvo. Puute nimittäin aiheuttaa muistihäiriöitä.


    • m,

      Levozin rentouttaa , nukuttaa hyvin, eikä ole kallis.

    • angstmän

      Riittävällä nukkumisella hyvätasoisella levolla on aivan ratkaiseva osuus mm. ahdistusongelman suitsimisessa.
      Esim. puhelimen soiminen tai muu unitilan keskeytys voi tehdä päivästä hyvin vaikean. Uni jää jotenkin kesken - ja sitten on lähes kaikki pielessä.

      Pahin karhunpalvelus, millä ahdistustiloja lievennetään, on alkoholin tai muiden päihteiden käyttöönotto. Ne pahentaa tilannetta entisestään.

    • Ahdistus onkin vähemmän tunnettu, kuin esim masennus ja surullisen kuuluisa, mutta oikeasti aika harvinainen psykoosi... Itse sain tolkuttomia raivareita, kun jotain oli hukassa...Olin lukenut lehdistä Kristian Meurmanin kaksisuuntaisesta ja luulin, että mulla olisi se jotenkin alussa...Tiesin, että stressitilanteissa jotenkin tärisen sisäisesti, sulkeudun ja jämähdän, hidastun...Psykatsi sitten kertoi stressiperäisestä ahdistumishäiriöstä, kun kömmin vastaanotolle, kun burnout ei lähtenyt menemään ohi...
      Hyvää b-c-d vitamiinia: Berex pro aptekeista... En tiedä auttavatko nuoatipat joita ostin, mutta ei niistä haittaakaan ole ollut ja tuntuu, että auttavat jopa vähän ja löydän avaimet nopeammine...
      ja samaa mieltä angstmänin kanssa! Viina ei ole apukeino, vaikka hetkeksi rentouttaakin ! Olkaa tämän rentoutuskonstin kanssa säästelijäijtä ja muistakaa sohvallamakaamisen taito!

    • angstmän

      En tiä, miten tämän kaltainen häikkäpyramidi rakennettais, mutta psykoosi olisi ikään kuin se huippu. Siitä alempia tasoja olis ahdistus, masennus ja bibolaariset tilat.
      Sitten näitä paniikkihäröjä, eri vahvuuksilla.
      Kaikkia näitä lievempiä häröjä minullakin on esiintynyt. Nyt muuten vaan pinna tänäänkin melko tiukoilla.

    • Kaikkeakokeiltu

      Mulla ainakin auttanut magnesim alkuun tupla-annoksilla noihin vapinoihin yms. Jo aiemmin (ennen oireiden ilmaantumista) olen ottanut C-vitamiinia 500mg (apteekin pitkävaikutteinen) sekä D-vitamiinia 20mikrogrammaa. Ite en enää uskaltaisi lääkityksen ohella ottaa mitään luontaisläkkeitä, sillä niillä voi olla ns. antagonisti-vaikutus. Eli molemmat voivat kumota toistensa vaikutuksen. Iselleni kävi näin, mutta voi tietysti riippua tuotteesta.Kannattaa ainakin tarkistaa lääkäriltä/luontaistuotekaupasta/pakkausselosteesta ettei joudu ojasta allikkoon.

      • nonetäs

        Oletko kokeillut tryptovalia. Siinä on L-Tryptofaaniaja valeriaanaa.


      • nonetäs kirjoitti:

        Oletko kokeillut tryptovalia. Siinä on L-Tryptofaaniaja valeriaanaa.

        Ai juu, unohtui vastata, en ole kokeillut, mutta mulla toimii toi unikuu unen saantiin ihan ok!


    • siis ihan oikeesti vai? Että luonnonlääkkeet, paitsi vaikuttaa, niin kumoaa sen oikean...Mulla on ollut hurja aamucoctail, koska taistelen tappiomielentilaa vastaan..Olen ihan veltto...Nukun jotensakkin koko ajan, kun olen työtönkin. Päätin aloitttaa pikaisen taistelukierroksen...Geriaforcea 20 tippaa veteen ja berex pilleri ja rasvahappo (lidlin omega-3) ja virallinen lääke 30mg citalopramia hti herättyä ja jos syyllistyn päivänokosiin, niin rentoutuskassu korvalappuihin...Ja kutosalln tiukimpia jumppia silloin kun ehtii vaan ja rahat riittää!
      Kerro ihmeessä lisää! Mitä tapahtui?

    • Keissa

      Kyllä nuo kalliit tuotteet ovat suurimmalta osalta humpuukia, mutta voi joku saada niistä jotain uutta kokeilemisen riemua. Rentoutus on hvyä jurru, samoin liikunta. Enemmän uskon löytyvän apua hyvästä kirjallisuudesta. Kirjálliuutta saa ihan ilamiseksi kirjastosta.

    • nutritionist

      Ylivoimaisesti yleisin ahdistuneisuuden aiheuttaja on kofeiinin päivittäiskäytön aiheuttama kofeinismi. Siihen ei löydy, kuin yksi parannuskeino, ravitsemustottumusten muuttaminen emäksisöiväksi. Kofeiini nimittäin kertyy elimistöön myrkyllisinä virtsahappoyhdisteinä, eikä niistä pääse eroon, kuin neutraloimalla ne kalsiumilla, magnesiumilla ym keinoilla, joihin voit tutustua blogissani. Hoitovaste voi ilmaantua parhaimmillaan tunneissa, tai vuorokauden sisään.

      Kofeiinin aiheuttama yleinen ahdistuneisuushäiriö löytyy kyllä psykiatrian tautiluettelostakin.

      http://qmies.blogspot.fi/p/yksinkertaistettu-pikaohje.html

      • Vetäisen hattureuhkastani kofeiinia tiukemman arvausklapun. Sii lukee, enimmin ahdistushäiröön vaikuttaa varhaislapsuudessa koettuun turvattomuuden tunteeseen.
        Tarkemmin hylätyksi tulemisen huoleen ja hätään.

        Tästä ongelmasta on hyvin vaikea päästä koskaan eroon, ellei hyvää ja luottamuksellista ihmissuhdetta pääse syntymään.


      • tack....

        "Kofeiinin aiheuttama yleinen ahdistuneisuushäiriö löytyy kyllä psykiatrian tautiluettelostakin." Ja sen ICD-koodi on mikä??


      • kahvikissssssa
        tack.... kirjoitti:

        "Kofeiinin aiheuttama yleinen ahdistuneisuushäiriö löytyy kyllä psykiatrian tautiluettelostakin." Ja sen ICD-koodi on mikä??

        No, ainakin tällasia kuin....

        F15
        Muiden piristeiden käytön aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymishäiriöt
        mukaan lukien kofeiinin aiheuttamat....

        Sori, huutelin sivusta...


      • nutritionist
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Vetäisen hattureuhkastani kofeiinia tiukemman arvausklapun. Sii lukee, enimmin ahdistushäiröön vaikuttaa varhaislapsuudessa koettuun turvattomuuden tunteeseen.
        Tarkemmin hylätyksi tulemisen huoleen ja hätään.

        Tästä ongelmasta on hyvin vaikea päästä koskaan eroon, ellei hyvää ja luottamuksellista ihmissuhdetta pääse syntymään.

        Olen nyt Suomessa, ja minulla on parempaa tarjottavaa, kuin hattureuhkasta vetäisty arvaus.

        Minulla on mukanani tarvittavat mittarit ja välineet kofeinismidiagnoosin tekemistä varten, ja olen valmis tulemaan todistamaan sinulle, tai kenelle tahansa muulle, että kofeinistin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja monet muutkin psyyken ongelmat katoavat tunneissa tai muutamassa vuorokaudessa kehoon kertyneen kofeiinin neutralointihoidolla.


    • Hmmm...tykkään kyllä kahvista...Mocca latte..aah! Pitää paikkansa...
      Ne geriaforce -tipat loppui ja muistihäiriöt tuntui pahentuneen. Niiden pääasiallienen vaikutuis on kai verenkierron vahvistaminen. Nyt mietin päässäni, että raittiko tuo tippasatsi ennestäänkin yliväsynyttä mieltäni? Kaikki on ollut kokoajan hukassa. Neurologinkin tutkimusta on alettu jo miettiä. Noita rasvahappoja, elikäs omegoja otan yhä, samoin berexejä. Ja vasta nyt huomasin, että aloituksessa olin tainnut unohtaa virallisen lääkityksen, joka on siis tuo Citalpram ja 30mg jatkan takuulla hamaan hautaan asti. ja ne unikuu tabltiti oikeesti on suht edullinen oma apu unettomuuteen ainaki citymarketeista.

      Kiva pieni kirja taas tässä:Miksi muisti pätkii?, työterveyslaitoksen julkaisu v2011 ja monta kirjoittajaa: Pekka Kuikka, Ritva Akila,Veijo Pulliainen, Juhani Salo . ei ole palksu ja iso kirja, joten väsyneemmätkin aivot jaksaa lukea! Selkeyttävä!!

    • wd

      Luontaislääkkeiden ja reseptilääkkeiden yhteisvaikutus voi olla ei toivottu, kysy lääkäriltäsi ja kerro mitä kaikkea troppia syöt.

    • En syönyt muutamaan viikkon mitään, mutta nyt olen sortunut taas alesta ja liian kallis seki, mutta sain kertakikkiaan hepulin itseen ja kaipasin lohdutusta. Pillereiden nimi on muisti ja se on polarfarman valmiste. Vannoin itselleni, että tämä on viminen kerta ihan varmansta, ennen kassalle menoa, mutta olin niin katastroofitunnelmissa...
      En toistaisksi ole juurikaan huomannut mitään vaikutusta, mutta hikoilen enemmän nykyään ja koitin miettä miooloin sen huomasin: jos nyt on alkanut hikihaisemaan... No jos varakeinoa joku kaipaa, niin nämä vaikuttavat harmittomille. ;) Kerron heti, jos muuta ilmenee!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      592
      2048
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      101
      1023
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      967
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      827
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe