Älyväläys

Tajusin hetki sitten, että, jos toinen on uskoton, niin ei se ole mun vika. Hänen oma moka. Olen ollut miehelle mieliksi aivan riittävästi. Olen kysynyt toiveista ja fantasioista ym ym. Olen kysynyt shampootoiveista kahvin ostoon ja siltä väliltä, että millaista tahtoo. Pesin autonkin, koska tykkään. Ei auttanut dieetti tai kampaukset. Ei kauniit asut lakanoiden alle.

En alistunut, oma valinta. Tykkään puuhastella jotain melkein koko ajan.

Joskus liha on heikko. Itsetunto vaatii pönkittämistä. Elämä vaihtelua ja piristystä toisen pillun kautta tai jotain muuta siihen suuntaan. Hmm, antaa mennä sitten vain. Kun jää kii, niin ei kannata itkee. Hyvää luvassa niin kauan, kuin jaksaa hakea.

Jos toinen juoksee paljon ulkona, niin toisellakin on aikaa vähän kurkistaa aidan toiselle puolelle, kun on aikansa yksin.

Nostin kytkintä ja lähdin.

Nainen voi siis tehdä samoin, kun mies on kovin kiltti ja nössö. En yleistä!
1335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet ihan oikeassa, ei kukaan ole vastuussa toisen tekemisistä!!!! Syy uskottomuuteen on todellakin sen päässä joka on uskoton!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heli-62 kirjoitti:

Tajusin hetki sitten, että, jos toinen on uskoton, niin ei se ole mun vika. Hänen oma moka. Olen ollut miehelle mieliksi aivan riittävästi. Olen kysynyt toiveista ja fantasioista ym ym. Olen kysynyt shampootoiveista kahvin ostoon ja siltä väliltä, että millaista tahtoo. Pesin autonkin, koska tykkään. Ei auttanut dieetti tai kampaukset. Ei kauniit asut lakanoiden alle.

En alistunut, oma valinta. Tykkään puuhastella jotain melkein koko ajan.

Joskus liha on heikko. Itsetunto vaatii pönkittämistä. Elämä vaihtelua ja piristystä toisen pillun kautta tai jotain muuta siihen suuntaan. Hmm, antaa mennä sitten vain. Kun jää kii, niin ei kannata itkee. Hyvää luvassa niin kauan, kuin jaksaa hakea.

Jos toinen juoksee paljon ulkona, niin toisellakin on aikaa vähän kurkistaa aidan toiselle puolelle, kun on aikansa yksin.

Nostin kytkintä ja lähdin.

Nainen voi siis tehdä samoin, kun mies on kovin kiltti ja nössö. En yleistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu