KOlme vuotta sitten tapasin miehen joka omien sanojensa mukaan rakastui minuun heti ensinäkemällä. Olemme tapailleet ja harrastamme samoja asioita. Hän on äärettömän kiltti ja avulias . Viihdyn hänen seurassa mutta en uskalla rakastua.
Olen sen hänelle sanonutkin, Olen kehottanut meneen muualle hakemaan naisen joka osaa vastata hänen tunteisiin. Hän ei lähde.
Jatkanko päivä kerrallaan odottaen että kyllä se siitä, vai panenko vain poikki, En kuitenkaan haluaisi loukata häntä.
Olen sen hänelle sanonutkin, Olen kehottanut meneen muualle hakemaan naisen joka osaa vastata hänen tunteisiin. Hän ei lähde.
Jatkanko päivä kerrallaan odottaen että kyllä se siitä, vai panenko vain poikki, En kuitenkaan haluaisi loukata häntä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et uskalla rakastua..?
Kolme vuotta jo kulunut ja sinusta tuntuu tuolta. Ajatteletko oikeasti, että vielä rakastuisit häneen?
Mies on kiva - mutta riittääkö se sinulle? Ilmeisesti ei... Kivaa ihmistä on ikävä loukata sanomalla asia niin kuin se on, mutta jotenkin sinun vain pitäisi saada menemään se hänelle perille, että tunteet ovat yksipuolisia. Jos mies olisi sinulle se Iso Juttu, et aprikoisi asiaa nyt, kolme vuotta ensitapaamisesta. Kun toisessa on kaikki kohdallaan, et mieti, vaan se on menoa.
Kaiketi sinun pitää vaan "jämäkästi" sanoa hänelle vielä uudelleen, ettet tunne häntä kohdaan mitään romanttis-eroottisia tunteita, vaan hän on sinulle ystävä.
Törkeetä pitää rakastunutta ihmistä roikkumassa, vaikkei tunne samoin häntä kohtaan. Olis aika löytää itsestä edes sen verran vastuuntuntoa, että lopettaa tollasen epäreilun pelleilyn ja päästää toisen vapaaksi.
Ja totta kai se niistä rukkasista loukkaantuu ja alkaa ehkä jopa vihaaman sua, mutta se on hänen asiansa. Sun tulee hoitaa oma osuutesi. Ja paras olis uskaltaa.
Siis et uskalla rakastua? Vai et uskalla lopettaa suhdetta? Miten määrität rakkauden? Onko se tunnetila vai tahdon asia? Mitä oikeastaan rakkaus on? Tämä on varmaan se kysymys, mikä sinun pitää selvittää, ja siitä sitten seuraa se, jatkatko suhteessa vai et. Olet kolme vuotta tapaillut vai oikeasti seurustellut/elänyt miehen kanssa?
Meillä on tuo "rakkaus" toisinpäin. Mies ei ole tunnustanut rakastavansa. Minä rakastan hirveästi. Olen yrittänyt laittaa suhdetta poikki juuri sen takia, että mies ei rakasta minua, mutta mies ei ole lähtenyt, vaikka varmaan on saanut tässä matkan varrella ties kuinka monta puhelua ja tekstaria, joissa olen laittanut suhteen poikki. Nyt olen lopettanut moisen, koska rakastaa tai ei rakasta...elämässäni hän joka tapauksessa on ja näillä näkymin pysyy...
En tiedä, miksi ei lähde, jos ei rakasta. Sanoo, että tulee luokseni, kun tietää, että minä tarvitsen häntä...eikö se sitten ole rakkautta? Ehkäpä lopulta onkin niin, että hän rakastaa enemmän kuin minä...ehkä minä vain tunnen voimakkaammin...mutta kyllä joskus hämmennyn, kun näen hänen silmissään niin suurta rakkautta minua kohtaan...ja siltikään hän ei myönnä rakastavansa...
Ei se rakkaus ole niin yksioikoista aina. Minä määritän rakkauden lopulta tahdon asiaksi...minä tahdon tehdä hänet onnelliseksi...tahdon pysyä hänen elämässään...tahdon että hän pysyy minun elämässäni...tahdon hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on kaikkine vikoineen...tahdon olla hänelle uskollinen...tahdon siis rakastaa häntä...
Mieti, mitä sinä tahdot...mutta älä vie häneltä vuosia sen takia, että et osaa lopettaa suhdetta, vaikka haluaisit.
RAkkaus on; olipa hyvä kirjoitus. Olen moneen kertaan pannu välit poikki koska haluan olla yksin mutta aina hän keksii uuden tavan tulla.
Hän on maailmasta kilttein ihminen, tekee vuokseni kaiken. Hän sanoo että tämä riittää hänelle.
En siis tiedä onko väärin jatkaa koska kuitenkin viihdyn hänen seurassaan, rakkudeksi en osaa tunnetta kutsua.
Olen kiitollinen hänestä ja hänen ystävyydestään.