Rakkaus merkitsee minulle luottamusta aivan kaikessa. Arvostusta, kunnioitusta, lojaaliutta. Sitä, että haluaa viihtyä sen oman miehensä kanssa hamaan loppuun saakka. Kun alkaa kyllästyttää, niin muistuttaa itselleen, että tuon miehen minä halusin. Ja haluan haluta hänet taas. Periksiantamattomuutta.
Uskollisuutta silloinkin kun toinen on ollut vuoteen omana viikkotolkulla ja naapurin komea ja huoliteltu mies ehdottelee sopimattomia. Silloin on valinnan paikka. Voisi pettää, kukaan tuskin saisi edes tietää. Mutta rakkaus, kunnioitus ja uskollisuus toisen sydäntä kohtaan estää tekemästä virheitä, joita itse kuitenkin katuisi myöhemmin. Ulkonäköön ihastuin, sismmän takia päätin jäädä vierelle ikuisuuteen asti.
Halua löytää toinen uudestaan silloinkin kun hän näyttää kasvaneen erilaiseksi kun alkutaipaleella oli. Halua kasvaa itsekin hänen rinnallaan - kasvaa taas yhteen, vaikka hetken jo tuntui, ettei tunne omaa miestään enää. Halu tutustua omaan rakkaaseen joka päivä uudestaan ja uudestaan.
Luottamus on kaiken alku ja loppu. Kun sen kerran pettää, ei sitä samanlaisena koskaan enää nää.
Miksen ole löytänyt miestä kuka rakastuisi minuun? Olen tavannut miehiä, jotka luulevat rakastavansa, mutta rakastuivatkin vaan ulkokuoreen ja sisimpään ei viitsitty edes tutustua. Eikö oikeasti ole enää miehiä, jotka osaisivat katsoa nenäänsä pidemmälle? Kun tuntuu, että pettäminen ja jättäminen on niin helppoa ja tavallista nykyään. Ihmiset eivät tee enää töitä suhteen eteen. Kaikki on sallittua ja kaikkea vaan ymmärretään.
Tokihan itsekin olisin miehiä voinut pettää, vaikka illä mitoin. Mutta millaisen ihmisen se minusta tekisi? Miksi ihmiset petätte? Miksi toinen, täysin tuntematon, voi mennä kaiken muun edelle? Vaikka tietää, että särkee ja rikkoo kaikkea mihin itsekin on alussa uskonut niin on helppoa vaan laskea housut alas ja antaa mennä. Eikö olo ole itsellä yhtään yhtään paha teon jälkeen tai edes hukassa? Miten voi heti perään uudestaan väittää uskovansa esim. avioliittoon, ikuiseen rakkauteen tms? Kun ei suoriudu edes alkutaipaleelta..
Uskollisuutta silloinkin kun toinen on ollut vuoteen omana viikkotolkulla ja naapurin komea ja huoliteltu mies ehdottelee sopimattomia. Silloin on valinnan paikka. Voisi pettää, kukaan tuskin saisi edes tietää. Mutta rakkaus, kunnioitus ja uskollisuus toisen sydäntä kohtaan estää tekemästä virheitä, joita itse kuitenkin katuisi myöhemmin. Ulkonäköön ihastuin, sismmän takia päätin jäädä vierelle ikuisuuteen asti.
Halua löytää toinen uudestaan silloinkin kun hän näyttää kasvaneen erilaiseksi kun alkutaipaleella oli. Halua kasvaa itsekin hänen rinnallaan - kasvaa taas yhteen, vaikka hetken jo tuntui, ettei tunne omaa miestään enää. Halu tutustua omaan rakkaaseen joka päivä uudestaan ja uudestaan.
Luottamus on kaiken alku ja loppu. Kun sen kerran pettää, ei sitä samanlaisena koskaan enää nää.
Miksen ole löytänyt miestä kuka rakastuisi minuun? Olen tavannut miehiä, jotka luulevat rakastavansa, mutta rakastuivatkin vaan ulkokuoreen ja sisimpään ei viitsitty edes tutustua. Eikö oikeasti ole enää miehiä, jotka osaisivat katsoa nenäänsä pidemmälle? Kun tuntuu, että pettäminen ja jättäminen on niin helppoa ja tavallista nykyään. Ihmiset eivät tee enää töitä suhteen eteen. Kaikki on sallittua ja kaikkea vaan ymmärretään.
Tokihan itsekin olisin miehiä voinut pettää, vaikka illä mitoin. Mutta millaisen ihmisen se minusta tekisi? Miksi ihmiset petätte? Miksi toinen, täysin tuntematon, voi mennä kaiken muun edelle? Vaikka tietää, että särkee ja rikkoo kaikkea mihin itsekin on alussa uskonut niin on helppoa vaan laskea housut alas ja antaa mennä. Eikö olo ole itsellä yhtään yhtään paha teon jälkeen tai edes hukassa? Miten voi heti perään uudestaan väittää uskovansa esim. avioliittoon, ikuiseen rakkauteen tms? Kun ei suoriudu edes alkutaipaleelta..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä ajattelen tuon yksinkertaisesti, jos mies/nainen pettää kumppaniaan, niin ei sen suhteen ole ollut tarkoituskaan kestää alkuhuumaa pitemmälle. Se vaan oli, ja sitten se vaan hajosi. Jos rakastaa kumppaniaan ja kemiat osuu yhteen, niin pettäminen ei tule kysymykseenkään. Sinisilmäistä ajattelutapaa, mutta tuosta ajatuksesta haluan vielä pitää kiinni :) *toivoa jäljellä*
Naisille tyypillistä kohtalouskoa. Ei ole olemassa mitään "tarkoitusta". Tuollaisilla tarkoituksilla voi aina perustella oman pettämisensä. "Ei sen ollut tarkoituskaan kestää, joten pettämiseni oli ihan ok." Kyllä se pettäminen on aina pettämistä. Jos suhde ei kestä, niin sen voi lopettaa tyylikkääminkin, eikä keksiä tekosyitä ja kohtalon johdatuksia.
Helppo kuitata koko tilanne tuolla toteamuksella, kärsiä nahoissaan ja jatkaa eteenpäin. Toki olet oikeassa, laittaa suhteen poikki enemmin kuin pettää ja sitten jättää. Sehän olisi unelmaa jos se menisikin aina tuolla tavalla, vaan ei aina mene.
Rakastuminen on biologiaa, rakastaminen tahtomista. Sitä tahtomista ihmisiltä puuttuu, ainakin minun ex-naisiltani. Niinpä elänkin yksin ja toivon ihmettä tapahtuvaksi.