Tapasin opiskelutoverin yli 20 vuoden takaa. Ollaan pitkästä aikaa vaihdeltu sähköposteja. Nyt sitten tavattiin kävin puolisoni kanssa hänen luonaan kahvilla. Hän kertoi elämästään taukoamatta n. 2,5 tuntia. Minusta ja puolisostani hän ei halunnut kysellä eikä kuulla mitään. Välillä yritin johdatella keskustelua yleisiin asioihin huonolla menestyksellä. Hän kärsii yksinäisyydestä, mutta en tohdi sanoa hänelle, että ystävyys edellyttää kiinnostusta muista ihmisistä. Ei hän missään tapauksessa ole ilkeä, mutta tuon vastavuoroisuuden puuttumisen takia jätin aikoinani yhteydenpidon. Ehkä vaihtelemme jatkossakin vain s-posteja aina joskus.
Varmaan samanlaisia kokemuksia on muillakin.
Varmaan samanlaisia kokemuksia on muillakin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen ollut terapeutti ystävän sijan. Olin aina se, joka otti yhteyttä ja kuunteli kärsivällisesti toisen huolia tunnin-kaksi kestäneissä puheluissa. Milloinkaan hän ei kysynyt, miten minulla menee enkä hennonut keskeyttääkään. Edes vakava sairaus ei saanut häntä vaihteeksi huomioimaan minua. Opiskelujen ja työpaikan myötä yhteydenpitoni harveni, eikä hänestä edelleenkään kuulunut mitään.
Tiedän hänen olleen yksinäinen, tai oikeastaan jumittuneen kotiin lasten kanssa. Ei hänellä kuulemma ollut aikaa soitella minulle, mutta kummasti sitä aikaa löytyi silloin kun minä soitin. Oli kuulemma niin mukava piristys päivään, kun soitin. Olisi vaan kiva ollut joskus minunkin joskus saada moinen piristysruiske. Ja puheenaiheeksi jotain muuta kuin lasten sairaudet ja kiukuttelut.
Ystävyyttä se ei ollut, vain yksipuolinen hyötysuhde. Ehkä hän ei minua tarvinnutkaan, kun ei kertaakaan perään kysellyt. Rehellisesti sanoen, olin helpottunut, kun se suhde päättyi.
Eikä ollut ainoa tapaus, jonka kanssa huomasin olevani hyödyksi hädässä, mutta omaan hätääni en saanut apua.
Joo, täällä on samanlainen kokemus. Sillä erotuksella, ettei nuoruudentutun ystävien kaikkoaminen ole ihmekään, hänen puheensa kun sisältävät ainakin 60% muiden ihmisten arvostelemista. Sitä saa mitä tilaa, näinhän se on ystävyydessä hyvin pitkälti. Hän oli nuorena samanlainen muiden arvostelija.
Suurin osa yksinäisistä ei tajua omaa vaikutustaan muihin ihmisiin. Vika on muissa, ei heissä itsessään koskaan. Toisten kuulumisten kysely on ihan perusjuttu, jonka voisi opetella helposti. Mutta miksi ei opettele? Siinäpä kysymys.
Niin, eipä sitä suurta apua voi tutuilta/ystäviltä aina odottaa, mutta olisi kiva, jos sentään vaihdettaisiin kuulumisia - molemmin puolin. Joskus mietin, pitäisikö näille narsistisille minä-minä -ihmisille sanoa suoraan, että kuuntele joskus muitakin. Jotenkin tuntuu, että jos se ei lähde ihmisestä itsestään, sanominen on turhaa.
Entinen narsistinen tuttuni oli muiden palautteesta oppinut kysymään kuulumisia myös minulta, joka tein hänen näkökulmastaan halveksittavaa työtä vaikeitten nuorten kanssa. Kertoessani kuulumisia jo toisen virkkeen aikana huomasin hänen kasvoiltaan, että EVVK, eikä yhtään jatkokysymystä koskaan tullut. No, opin kyllä vastaamaan, että "Hyvää vain" ja asia oli hoidettu.
Olen miettinyt ihan samaa ja tullut samaan tulokseen. Itsekeskeinen ihminen ei ehkä sitä vastavuoroisuutta kaipaakaan, muiden tehtävä on kuunnella häntä, se on ihan luonnollista, koska hän on niin kiinnostava ihminen. Vaikka kuulumisia oppisi kysymään niin eihän vastausta voi kuunnella ja kuulla, ellei muiden ihmisten asiat oikeasti kiinnosta. Jos miettii tuota ystävääsi, joka puhui 2,5 tuntia itsestään, niin siihen ei ihan tavallinen taapertaja edes pysty :D
Ajattelen, ettei ole kyse vain itsekeskeisyydestä, vaan myös kotikasvatuksesta (tai sen puutteesta). Jos kotona ei ole opetettu huomioimaan muita, ei sitä ymmärrä tehdä aikuisenakaan.
Isäni ei kysy keltään kuulumisia ja lapsuudessani vanhempieni kodissa kävi vain erittäin harvoin vieraita, jotka olivat suurimmalta osin sukulaisia. Silloin kun joku kävi, oli vain isäni äänessä. Hän ei kysellyt keneltäkään vieraalta kuulumisia eikä luultavimmin tiedä meistä lapsistakaan juuri mitään.
Noloa kertoa, mutta käyttäydyin (liian) pitkään lapsuuden perheessä opitulla kaavalla enkä ymmärtänyt, että "mitä kuuluu?" on vastavuoroinen kysymys eikä vastapuoli todellakaan halua kuulla elämästäni tuntikausia.
Mahdollisesti aloittajan tuttavalla on voinut olla sama tilanne eli hän ei ole tunnistanut ystävyyteen liittyviä käyttäytymismalleja. (Itselleni kuvaamani käyttäytyminen aiheutti pitkään yksinäisyyttä, sillä kukapa haluaisi olla monologeja kertovan tavisihmisen seurassa.)
Olet oikeassa, kotikasvatuskin vaikuttaa, mutta suurin osa oppii aikuistuessaan palautteesta niin kuin sinäkin opit. Itsekeskeinen ihminen on kuin iso lapsi, joka tarkastelee asioita vain omalta kannaltaan, hänellä ei ole varaa siihen että huomioisi muita. Tälläinen ihminen on ressukka omalla tavallaan. Hän on aina oikeassa, muut väärässä eikä siksi pysty ottamaan opikseen saamastaan palautteesta. Aikuisuuden ja muiden huomioimisen pohjana on kyky tarkastella ja muuttaa omaa käytöstään. Ihmissuhteet eivät onnistu, ellei tuohon kykene.
Totta, muiden antamasta palautteesta olen oppinut. Ja hyvä niin. Olen yrittänyt harjoitella kuuntelemaan mistä toinen puhuu ja jatkamaan keskustelua siitä aiheesta. Jossain vaiheessa toistelin mielessäni, että "älä taas käännä puheenaihetta itseesi".
Toisessa äärilaidassakin on käyty, kun mukautin käyttäytymistäni ja kaipasin seuraa. Kuvittelin ystävyydeksi käytöstä, kun ihmiset ottivat yhteyttä vain jotain tarvitessaan, mutteivat muulloin. Olin hyvin "suosittu", kun joku tarvitsi yösijaa tai hoitajaa lapselleen tai koiralleen... Ihmissuhdetaidottomuutta tämäkin.
Jos joku kuvittelee monologeineen olevansa nokkelasanainen ja muita kiinnostava ihminen, saattaa muiden todellinen mielipide olla ihan toinen. Stand-up -koomikot ovat asia erikseen, mutta heitä onkin tultu varta vasten katsomaan.
Jospa teidän muiden "kuulumiset" eivät ole niin ihmeellisiä? "Ihan hyvin meillä menee ja silleen".
sun itsesi kuulumiset on tärkeimmät, sepä se.
Sekös velvoittaa kuuntelemaan koko suvun ja naapureidenkin kuulumiset? Voi sitä puhua muustakin kuin mummin dementiasta ja naapurin lapsen korvatulehduksesta No onhan tässä parhaillaan flunssa itselläkin, mutta ketä kiinnostaa?
Aloittajahan sanoi, että yritti johdatella keskustelua yleisiin asioihin, mutta näille minä-minä tyypeille se ei käy. Ystävien kesken löytryy aina muutakin puhuttavaa kuin mitä itse on tehnyt.
Joo, monesti huomannut itsekin tuon vastavuoroisuuden puutteen joissakin ystävyyssuhteissa. Aina vaan sitä kun "minä sitä ja minä tätä" ja yritäpäs mennä väkisinkään puheensorinan väliin omia kuulumisiasi tai asioitasi kertomaan niin mitään vastakommenttia tai mielipidettä et saa vaan vastakaiku on tyyliin "joo, mutta kun MINULLA sitä ja minulla tätä".. Voi hyvä jumala miten rasittavaa ja näitä ihmisiä on paljon.
Itse olen hyvin useissa ystävyyssuhteissa ollut menneisyydessäni aina se kuunteleva osapuoli jonka kuulumisista ei tunnuta olevan kiinnostuneita. Erääseen ystävään jouduin laittamaan välit poikki, sillä pitkään aikaan häneltä ei muuta tullutkaan suusta kuin pelkkää negatiivisuutta ja muiden ihmisten haukkumista, joiden edessä tosin esittääkin sitten niin valoisaa ja hyvää ystävää. Itse olen suoran puheen kannalla ollut aina ja minua suoraan sanoen oksettaa tuollainen kaksinaamaisuus ja sainkin sittemmin tietää hänen puukottaneen minuakin juuri samalla tavalla selkään. Siinä sai mennä se ystävyyssuhde ja hyvä niin, kyllä on elämä tuntunutkin siltä että yksi painolasti olisi harteilta pudonnut.
Vanhemmiten olen alkanut tulemaan enemmän oman arvoni tietäväksi ja liika kiltteyteni on vähentynyt. Siksi olenkin karsinut näitä huonoja ystävyyssuhteita elämästäni rankalla kädellä pois, näihin oman elämänsä julistajiin pidän melko vähän yhteyttä enää ja pariin en enää ollenkaan. Tilalle olen saanut vastavuoroisia arvokkaita ystävyyssuhteita, näissä ystävyyssuhteissa itsekin kuuntelen toisen asioita mielelläni koska tiedän että heitäkin kiinnostaa mitä minulle kuuluu. =) Tällaiset ystävyydet ovat kultaakin arvokkaampia ja kunnioitan näitä ihmisiä henkeen ja vereen. Kyllä se vain näin on, että joskus elämästä pitää karsia hieman kuolleita oksia pois, niin on paljon onnellisempi.
Jos oma olo muiden haukkumisella kohenee, niin huonosti ovat silloin asiat, mutta eipä tulisi silti mieleenkään pitää pahanilmanlintua läheisenä ystävänä. Jos haukkuu muita, haukkuu myös minua. Pahanilmanlintu pitää muita ihmisiä tyhmänä, kun ei tajua, että haukkuminen antaa hänestä (ei muista) huonon kuvan.