Osa kansasta luulee virheellisesti että työtä tekevät duunarit äänestävät vasemmistopuoluetta. Näin oli ehkä 70-luvulla kun ei ollut sossupummeja kun ei ollut avustuksiakaan.
Vasemmistopuoluetta äänestävät sossupummit ja ex taistolaiset sekä heidän siittämänsä aivopestyt pennut.
Vasemmistopuoluetta äänestävät sossupummit ja ex taistolaiset sekä heidän siittämänsä aivopestyt pennut.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Eli olet alottamastasi aiheesta aivan pihalla. 70-luvulla oli kyllä avustuksia aivan kohtuudella.
"Toimittaja Marjut Lindbergin mukaan Suomalaisen sosiaaliturvan tasoa on heikennetty 1990-luvulta lähtien siten, että se on nykyisin yhtä vaatimaton kuin 1970-luvulla"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliturva
Se on totta, että vanhat vasurit ovat jättämässä puoluetta, duunareitahan he, moni näyttäisi liittyvän nyt IPU:uun, eli Itsenäisyyspuolueeseen, perussuomalaisista kun ei ollut minkään asian ajajaksi.
Vuonna 1970 EI ollut:
-asumistukea lapsettomille perheille
-asumistukea kansaneläkeläisille (tuli 1971)
-asumistukea yksinäiselle (tuli 1981)
ASUMISTUKEA sai ainoastaan Kaksi- ja useampilapsiset perheet.
Vuonna 1970 EI ollut:
-toimeentulotukea kuten tänäpäivänä, ns. huoltoapua saivat vähävaraiset lapsiperheet, eläkeläiset ja sairaat.
Täyttä huuba duubaa että 70-luvulla olisi joku elänyt sossupummina kuten tänä päivänä tuhannet tekevät. Silloin auttoivat sukulaiset jos oli rahat lopussa ja mentiin töihin. Rahalla ei paljon silloin saanut, ruoka oli maataloustukisessa Kekkoslandiassa huippukallista, tuet laitettiin suoraan ruoan kuluttajahintoihin.
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/sosiaaliturva/aikajana
Käytiin töissä, jos sellaisia oli tarjolla, palkalla sai enemmän kuin tuilla, nykyisinhan vaikka tukia on jäädytelty ja leikelty 90-luvulta lähtien, niin silti myös palkkakehitys on ollut matalaa pienemmissä tuloryhmissä samalla kun tuloerot ovat kasvaneet.
Tukien nimistä huolimatta sosiaaliturvaa oli jo kohtuudella 60-luvun lopulla ja 70-luvun taitteessa. Irtolaislakia sovellettiin hyvin valikoivasti, useimmin jätettiin soveltamatta ollenkaan.
"Säännöstelytalouden loppuminen (1957) muutti talouspolitiikan suuntaa. Tavoitteeksi tuli yhä selvemmin talouskasvu ja sen nopeuttaminen. Sosiaalisten tulonsiirtojen katsottiin lisäävän kulutuskysyntää ja turvaavan talouskasvun edellytykset. Laajat väestöryhmät pääsivät sosiaaliturvan piiriin ja nykyaikainen sosiaaliturva syntyi.
Työeläkelailla (1961) taattiin saavutettu tulotaso myös eläkkeellä ja kansaneläkkeellä taas vähimmäiseläketurva. Sairausvakuutuslailla (1963) jokainen suomalainen vakuutettiin sairauden, raskauden ja synnytyksen varalta. Erilaiset tulonsiirrot puolestaan tasasivat tuloeroja."
http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/4.6/4.6_teema3.html
Teillä libertaareilla on outoja muistikuvia 60 ja 70-luvuista, joku tuolla toisalla kertoi, kuinka 80-luvulla ei ollut vielä banaaneja kaupoissa..., trollihan se tietysti mutta kuitenkin ;-)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10805585/#comment-56578146
70-luvun perheillä oli enemmän ostovoimaa rahoillaan kuin kellään ennen sitä ja sen jälkeen. Täystyöllisyys ja lainoijen korot sekä osan lainoista söi inflaatio. Duunarikin sai pääkaupunkiseudulla omakotitalon sekä kesämökin uudeltamaalta hankittua.. Tämä on faktaa mitä tilastoissa muutama vuosi sitten julkaistiin. Suuret ikäluokat vaikka eivät saanneet kaikkia tukia kuten nykyään elivät paljon paremmin. Niin taloudellisesti kuten sitä myötä henkisesti..
Vasemmistolaisuudet ja kommunismit loppuivat suomesta neuvostoliiton keikahtamiseen.
"Näin oli ehkä 70-luvulla kun ei ollut sossupummeja kun ei ollut avustuksiakaan."
Ei ollut aavistusta myöskään ympäri maailmaan suomeen elätettäviksi tunkevista mustanaamoista, vinkiintiaaneista, mustalaisista ja ties mistä rikollisista ja terroristeista, älkäämme unohrako sitäkään tosiasiaa.
1995 kun Suomi liittyi EU:n tuli monen elitarvikkeen hinnat alas rymisten. Maataloustukien keruu ruan kuluttajahinnoissa poistettiin kiitos EU:n. Paistijauhelihan kg hinta putosi 60 markasta 30 een. Samoin kävi juuston. Samoin kävi munien jne jne.
Tätä kansaa kusetettiin ruoan hinnalla vuosikymmeniä, siksipä tänne ei saanut mitään tuoda maahankaan, jos sai niin tulli oli vähintään 50%. Moni ulkomaanmatkailija ihmetteli miten ruoka oli niin paljon halvempaa ulkomailla kuin Suomnessa, vaikka täällä palkat huonommat.
Elintarvikkeet, niiden hinnat myös nousivat tuolloin, siitä on pitkää listaa tuolla boikottipalstalla, samoin monet muut hinnat nousivat.
"ulkomaanmatkailija ihmetteli miten ruoka oli niin paljon halvempaa ulkomailla kuin Suomessa, vaikka täällä palkat huonommat."
Tilanne on sama edelleen.
Jos nyt aivan suoraan sanotaan niin suomalainen kommunisti oli täysi pelle jonka toiminta perustui pelkästään neuvostoliiton pelkoon ja olemassa oloon. Neuvostoliiton lakattua lakkasi suomesta kommunismi, tämä ilmiö todistaa sen suomen kommunisteista ei ollut yhtään mihinkään paitsi kännissä uhoamiseen.
Olet oikeassa, eli siinä, että kommunismi, pitkälti jopa vasemmistolaisuus vaimeni, siis se vasemmistyolaisuus, joka hyvinvointivaltiota kannatti, sehän oli sekatalous, markkinataloutta ja valtion omistuksia yhtä aikaa. Se hävisi kun itänaapuri hajosi ja tulossa vastavoiman puutteesta on uudenlainen talous (siitä ei voi äänestää), jos ei se nyt romahda kohtapuoliin velkoihinsa, velkavetoinen pyramiidipelihän se on.
Kun ja jos se pääsee etenemään, maa kuten Suomi on hyvin nopeasti kuin Afrikkalainen kehitysmaa, eräänlainen yövartijavaltio (löytyy googlella). Siellä on huipulla pieni rikas ogliarkkivähemmistö, keskiluokkaa on vain vähän ja köyhiä, pätkä ja tilapäistyötä tekeviä kaatopaikoilta elantonsa hankkivia sitten on noin 80 prosenttia väestöstä, Haitissa tämä jako on jo toteutunut.
Itse kannatan mielummin hyvinvointivaltiota jollainen Suomi oli ennen EU:ta, Suomi oli silloin käytännössä velaton maa ja hyvin meni, töitäkin riitti kohtuupalkalla.
Meitä suomalaisia varoitettiin monesti miten tässä käy; suomesta tulee linnake eu.n itärajalle jossa on pysyvä suurtyöttömyys ja köyhyys ja juuri näin tässä on käymässä.
Pahempi se työttömyys on eteläisessä EU:ssa. Suurtyöttömyss tulee jos työn hintaa ei saada hinattua alaspäin, olimme tai ei EU:ssa. Vaikea pärjätä kilpailussa mukana jos työn hinta on jo EU:n huippua.
Ilman EU jäsenyyttä talous olisi ihan kuralla. Olisimme kartan ylänurkassa sijaitseva mikä mikä maa. He jotka eivät ole ollet mukana ulkomaankaupassa ei tiedä kuinka paljon EU on auttanut vientiä. Ennen EU:ta tulli yms byrokratia oli suoraan helvetistä.
EU on aiheuttanut monien pienten ja vähän isompienkin firmojen nurin menon, se tosin sanottiin jo Checcini raportissa aikaa sitten, että niin käy, veikkasivat alun perin, että n. puolet EU-maiden pienyrityksistä tulee kaatumaan sisämarkkinoiden seurauksena.
Devalvaatiolla ja valuutan kellumisella pärjättäisiin oikein hyvin, sisäinen devalvaatio taas on kuten usein todettu ihmisille tyly asia, velkaa ottaneille tietysti molemmat tavat ovat ikäviä. Kreikassa ja etelän maissa nyt nähdään sisäisen devalvoinnin tuloksia, maista on alettu paeta, espanjakielisiltä alueilta lähdetään Etelä-Amerikkaan ja Afrikasta tulleet pakenevat takaisin afrikkaan. Kreikkalaisia hortoilee pitkin Eurooppaa suuri määrä jo suomen kielen kursseilla.
Talouden kuralle meno johtuu lähinnä juurikin EU:n talousmallista, ja sitten teitysti valuvikaisesta eurosta, velkaahan me suomalaiset ollaan jo tolkuttomasti eikä sitä velkaa pystytä tuosta vaan maksamaan. Ollaan hyvinvointia pidetty velalla, toisn kuin ennen. EU ei juurikaan oile antanut lisäarvoa oikeastaan mihinkään, jo ETA-aikana talous veti ja nousi joskin ongelmaksi jäi kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa jonne tavaravientimme on suurta, suurempaa kuin EU-alueella.
Tullista se, että nyt EU vie meidän tullirahat, tulliahan pyöritetään EU:ssa edelleen, se vaan koskee muita kuin EU-maita, eli myös suurimpia kauppakummppaneitamme.
Nyt sitten ollaan lisissä velkojen ja takausten kanssa odotellen, että koska euroalue alkaa kaatua, Välimeren euromaista ole meille hyötyä muutenkaan, ovat tekemässä sitä sisäistä devalvaatiotaan, eikä heillä ole varaa ostaa tuotteitamme tai palveluitamme.
Silloin yleensä devalvoidaan kun homma kusee eli menee huonosti, näin ainakin Suomessa. Toki se auttaa vientiä hetkellisesti mutta kuluttajille eläminen ja matkustelu nousee.. Pitää muistaa että puutavara eikä laivat ole enää niin suuressa osassa kuin ennen EU:ta. Samalla kyykähtää moni maahan tavaroita tuova yritys.
Jos niitä pienyrityksiä kaatui niin tilalle tuli paljon uusia jotka pystyivät kilpailemaan ja pärjäämään isolla pelikentällä. Ei ole ikävä enää mitää keinotekoista markkinatalouitta joka Suomessa vallitsi. Olimme länsimaalainen mini-neuvostoliitto kaikkine sairaine sääntöineen, silloin hyvä-veli linja kukoisti kaikessa.
"Silloin yleensä devalvoidaan kun homma kusee eli menee huonosti,"
Hyvin sanottu, nytkin koko Eurooppa Suomi mukaan lukien yrittää sisäistä devalvaatiota, eli homma kusee.
Nämä meidän tuottavat yritykset alkavat olemaan enemmän jo ulkomailla työllistämässä, näin jopa EU tukia hyväksi käyttäen.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/cargotec-junailee-tyoettoemiae
Monet palveluyritykset menossa lähinnä Yhdysvaltalaisille ylikansallisille yhtiöille ja niiden voitot veroparatiiseihin, maksamme siis verovaroistakin näille yksityisille ulkomaisille yrityksille esim. hoiva/terveysaloilla.
Siis "devalvoidaan siksi kun hommat kusee", ei "hommat kusee siksi kun devalvoidaan".
Ja näinhän se on. Kun hommat kusee, on pakko devalvoida. Jos niin ei tehtäisi, Suomi olisi 90-luvulla alkaneessa lamassa vieläkin. Jos niin olisi tehty nopeammin, oltaisiin päästy huomattavasti vähemmällä.
Olen samoilla linjoilla.
Suoman lama oli täydellinen myrsky, sisäiset ongelmat ja Venäjän kriisi tapahtuivat samaan aikaan. Termi "näennäismarkkinatalous" on varsin osuva, silloin pankkialalla työskennelleenä (pankki meni nurin - onneksi, huomattuani alan silloisen mädännäisyyden olin tyytyväinen että päädyin toiselle alalle...ei tästä enempää) näin sen varsin läheltä. Pankkeja eivät johtaneet pätevimmät kaverit, ja keino vaurastui oli useasti poliittiset kytkökset. Talous ylipäätään oli liiaksii Venäjän kaupasta riippuvainen, kiitos poliitikkojen saunailtojen.
Yksi virhe oli vapauttaa säännöstely kahdessa osassa; ensin lainat, sitten talletukset. Talletusten säännöstely ja vahvan markan politiikka ajoivat pankit ottamaan valuuttalainoja. Oikeassa markkinataloudessa näin ei olisi tehty, koska talletusten ja lainojen korot olisivat olleet linjassa keskenään, eikä markka olisi ollut niin vahva.
Kun talous alkoi romahtaa, ongelmia ei myönnetty. Toki vahvan markan politiikka oli reilua velkojille, mutta itse uskon että osaksi kyse oli myös kasvojen säilyttämisestä - tämäkin kommunistisille maille tyypillinen ilmiö. Koska markkaa ei kellutettu heti, myös elinkelpoisia yrityksiä kaatui. Kun lopulta toimittiin oikein, yritykset olivat jo konkurssissa ja omistajat liiketoimintakiellossa. Puhumattakaan inhimillisistä kärsimyksistä, joita perheet kokivat lamavuosina. Ikävät päätökset olivat pakollisia, Suomi kerjäsi rahaa hattu kourassa ja edessä häämöttivät valtavat leikkaukset joilla budjetti tasattaisiin ennen kuin rahahanat sulkeutuisivat kokonaan. Tässä ei ollut kyse oikeistolaisuudesta/vasemmistolaisuudesta, vaan tosiasioista.
Markan kelluttaminen - siis käytännössä devalvointi - pelasti Suomen. Oma valuutta oli tässä avain, koska nk. sisäinen devalvaatio olisi edellyttänyt loputonta taistelua ay-liikkeiden ym poliittisten järjestöjen kanssa. Kts. Kreikka. Kuka uskoo että helleenit nousevat lamasta yhtä nopeasti kuin Suomi 90-luvulla? Ei kukaan. Myös yritysverotuksen lasku ja sijoittamisen helpottaminen ulkomaisille merkitsivät paljon. Nokiaa ja muita työllistäjiä ei olisi ilman pääomaa, jota ei ollut helppoa saada pankkien kaatuessa, korkojen pyöriessä 15-20% tienoilla, ja Suomen harvojen rikkaiden pitäessä kiinni lompakoistaan. Vasta kun riskistä oli mahdollista saada kunnolla tuottoa, löytyi riskisijoittajia.
Nousu oli lopulta huima, ja syystäkin moni ihastelee Suomen mallia. Siitä huolimatta että vasta pakon edessä tehtiin mitä tehdä piti.
Se oli seurausta eurokokeilusta, markka oli sidottu euron esiasteeseen, ECU:uun (European Currency Unit) ja siitä pyrittiin pitämään kiinni, jolloin Suomen talous oli liki romuttua, vasta kun ECU sidos purettettiin ja devalvoitiin ja lopulta annettiin valuutan kellua, maan talous alkoi nopeasti nousta. Taloussanomat kirjoittikin tästä Otsikolla:
> Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
Ja väliotsikolla:
> Euroa edeltänyt kokeilu oli koitua Suomen kohtaloksi
Talouden kuralle meno johtuu suomalaisesta loispummikulttuurista. Työnteosta seuraan rankaisu ja laiskottelusta palkitaan.
EU on pelkkä tekosyy.
Usarissa oli hauska juttu, otan sitä otsikon tähän.
"Ilmaisharjoittelu ja Fisherin yhtälö - eli miten loispummiyrittäjä sahaa oksaansa"
http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96779-ilmaisharjoittelu-ja-fisherin-yhtälö-eli-miten-loispummiyrittäjä-sahaa-oksaansa
Hakusanalla "loispummiyrittäjä" löytyy netistä kaikenlaista hauskaa.
Kumpi on loispummi, veroja maksava yksinyrittäjä joka raataa 10h päivä vai sossupummi joka varastaa maksetut verorahat ja dokaa näillä 10h päivässä.
Viituttaa nämä pummit joilla ei oikeasti ole muuta tekemistä kuin kirjoitella asioista joista eivät tiedä mitään. Kai se on jotain kateutta muita kohtaan, kun ei itse pysty mihinkään muuhun kuin kuittaamaan avustukset.
Havaittua!
"Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa verkkolehdessä, että ”Nuorten on yhä vaikeampaa löytää oikeita töitä, sillä työnantajat etsivät entistä useammin palkatonta tai huonosti palkattua harjoittelijaa... "
http://tuulaholtta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113947-koulutetut-työharjoittelijat-ja-oikea-työ
muka joskus mennyt hyvin? Pelkkä roska valtioiden joukossa. Ihmiset noituuteen uskovia avuttomia rääpäleitä. Muistelkaa, mitä tapahtui kun piti alkaa jälleenrakennus maanjäristysten jälkeen -- EI MITÄÄN. Ihmiset jäivät totaalisen avuttomina pyörimään pskoihinsa.
Huomaan että Marxismi ja siihen liittyvät myytit elävät ja voivat hyvin.
"Olet oikeassa, eli siinä, että kommunismi, pitkälti jopa vasemmistolaisuus vaimeni, siis se vasemmistyolaisuus, joka hyvinvointivaltiota kannatti, sehän oli sekatalous, markkinataloutta ja valtion omistuksia yhtä aikaa. Se hävisi kun itänaapuri hajosi ja tulossa vastavoiman puutteesta on uudenlainen talous (siitä ei voi äänestää), jos ei se nyt romahda kohtapuoliin velkoihinsa, velkavetoinen pyramiidipelihän se on."
Sekataloutta ei ole? Julkisen sektorin osuus BKT:stä on reippaasti yli 40%. Ja velat ovat demokraattisesti valittujen poliitikkojen aikaansaannosta - huolimatta siitä että talouden kasvaessa verotulotkin ovat kasvaneet huomattavasti. Yksityinen sektori ei ole kaatumassa velkoihinsa.
Sitäkin voisi kysyä miksi palveluista leikataan, vaikka budjettia katsomalla huomaa että valtion menot ovat kasvaneet ja kasvaneet. Muistanemme mitä ekonomisti Milton Friedman ajatteli toisten rahojen käyttämisestä!
"Kun ja jos se pääsee etenemään, maa kuten Suomi on hyvin nopeasti kuin Afrikkalainen kehitysmaa, eräänlainen yövartijavaltio (löytyy googlella). Siellä on huipulla pieni rikas ogliarkkivähemmistö, keskiluokkaa on vain vähän ja köyhiä, pätkä ja tilapäistyötä tekeviä kaatopaikoilta elantonsa hankkivia sitten on noin 80 prosenttia väestöstä, Haitissa tämä jako on jo toteutunut."
Haitissa?
Tutkimusten perusteella Haitissa on maailman neljänneksi vaikeinta perustaa yritys.Yksityistä omaisuutta puhumattakaan omaisuudensuojasta on erittäin rajoitetusti. Esim. rakennuksia ei pääsääntöisesti voi omistaa eikä myydä - siksi ne ovatkin huonoja, eivätkä pysy kasassa järistyksen iskiessä. Valtio myös sääntelee hintoja, mikä estää työllisyystilanteen paranemista.
Keskiluokan häviäminen oli Marxin teorian kulmakivi. Kun USA:ssa oltiin 1900-luvun alussa lähempänä puhdasta markkinataloutta kuin missään muualla (paitsi ehkä Hong Kongissa myöhemmin), teoria osoittautui vääräksi. Juuri keskiluokka nousi, ja elintaso oli missä tahansa sosiaaliluokassa maailman korkein.
"Itse kannatan mielummin hyvinvointivaltiota jollainen Suomi oli ennen EU:ta, Suomi oli silloin käytännössä velaton maa ja hyvin meni, töitäkin riitti kohtuupalkalla."
Et ilmeisesti ollut vielä silloin aikuisiässä. Perusduunarin elintaso ei ollut lähelläkään nykyistä. Harvalla oli varaa omakotitaloon, puhumattakaan alle 10 vuoden ikäisestä autosta tai lomamatkoista. Varallisuus oli pääasiassa muutaman rikkaan suomenruotsalaisen suvun, voimakkaiden pankkien ja valtion isokenkäisten virkamiesten käsissä. Ennen oli käytössä myös valtion hätäaputyöt, joita käytännössä tehtiin sosiaaliturvalla - eli juurikin se "orjatyö" mitä nyt vastustetaan kovaan ääneen.
Tämä kultainen 60-luku tai 70-luku olisi todellinen shokki nykyisille vasemmistolaisille. Verrattuna tähän päivään, leipä ei tullut pöytään helpolla.
Vielä sosiaaliturvasta. Moni kysyy miksi hyvinvointivaltiota pitäisi muuttaa. Sehän kiistatta toimi aikaisemmin, miksei nytkin?
Uskoakseni syy on siinä että kun nykyisen kaltainen sosiaaliturva luotiin, ihmiset olivat tottuneet elämään ilman vahvaa turvaverkkoa. Kaikille oli selvää että oli käytävä töissä, vaikkei työ olisi sataprosenttisesti toiveiden mukaista, tai koulutusta vastaavaa. Nämä arvot siirtyivät vanhemmilta lapsille, ja niinpä sosiaaliturvaa ei juurikaan käytetty ellei ollut pakko.
Ajan mittaan, kun työttömyydestä maksetaan, moraali rapautuu. Palkkaa verrataan tukiin, jolloin palkka tuntuu pieneltä. Yhä useampi kieltäytyy ei-koulutusta vastaavasta työstä, huonoista palkoista (joita väistämättä maksetaan jos ei ole koulutusta, osaamista tai kunnollista työhistoriaa) ja syntyy tilanne jossa tuen saajien määrä kasvaa. Jopa työssäkäyvä keskiluokka oppii pystyvänsä äänestämään itselleen rahaa, jolloin politiikka muuttuu yhteisen edun tavoittelusta nollasummapeliksi, jossa kansalaiset yrittävät keplotella verovaroja itselleen tukina, avustuksina, verovähennyksinä, jne.
Päädytään joko nostamaan veroja, tai kun huomataan mitä verotuksen kiristämisestä seuraa, ottamaan velkaa. Lopulta ollaan tilanteessa jossa kadonnut motivaatio työhön ja yrittämiseen on keksittävä uudelleen - eikä se onnistu kajoamatta hyvinvointivaltion rakenteisiin. Tämä voidaan tehdä Ruotsin mallilla, ennen katastrofia (70-luvulla sosiaalidemokraattien valtakauden päättyessä)...tai Kreikan mallilla, katastrofin jälkeen.
Näistä syistä hyvinvointivaltio ei voi pysyä muuttumattomana, koska ihmisten käyttäytyminen työn ja politiikan suhteen muuttuu huonompaan suuntaan.
Tämän hetkisessä tilanteessa sekä nykyisen julkiset menot että lupaukset kansalaisille tulevista menoista ylittävät talouden kantokyvyn. Näin ei voi jatkua.
"Vielä sosiaaliturvasta. Moni kysyy miksi hyvinvointivaltiota pitäisi muuttaa. Sehän kiistatta toimi aikaisemmin, miksei nytkin?"
Kohtia sosiaaliturvassa pitää muuttaa, koska sitä käytetään väärin. Osa valitsee elämäntavaksi elää verovaroilla koska työ ei huvita ja rahaa saa helpolla. Maailma ja ajat muuttuvat koko ajan, järjestelmää myös muutettava tarkoitukseen johon se on kehitetty, ottaen varat huomioon.
"Eniten sosiaaliturvan väärinkäytöksiä on tullut ilmi kunnallisessa sosiaalitoimessa, erityisesti toimeentulotuessa, sekä työttömyysturvassa. Toimeentulotuessa, jossa nämä väärinkäytökset olivat yleisimpiä, väärinkäytösten osuus oli noin kolme promillea, eli erittäin pieni osa kaikista etuuksista.[1] Kuitenkin suuri osa suomalaisista (70%) ja jopa puolet Kelan työntekijöistä uskoo sosiaaliturvaa käytettävän laajasti väärin"
Kuten on tutkittu, sosiaalitukia jää paljon käyttämättä, vaikka ne ovatkin vain 70-luvun tasolla.
"Et ilmeisesti ollut vielä silloin aikuisiässä. Perusduunarin elintaso ei ollut lähelläkään nykyistä. Harvalla oli varaa omakotitaloon, puhumattakaan alle 10 vuoden ikäisestä autosta tai lomamatkoista. Varallisuus oli pääasiassa muutaman rikkaan suomenruotsalaisen suvun, voimakkaiden pankkien ja valtion isokenkäisten virkamiesten käsissä."
Töissähän sitä silloin, tästä ajasta jo vuodelta 2003, eli muistellaan vaan:
"- 70 luvulla, kun tulin isäni mukana eteläsuomeen, hän kykeni tehdastyöläisen palkalla elättämään 5 henkisen perheen, vaimo oli kotona, rahaa riitti juhlimiseen, kalusteiden uusimiseen tämän tästä, talon ostoon ja maksamiseen 8 vuodessa...
- kuinka työttömiä oli vain 50.000, ulkomaan tai valtion velkaa yleensä ei juuri lainkaan, nyt työttömiä on 400.000 ja velkaa mielettömästi.
- kuinka nuorena kossina 70/80 luvun vaihteessa pystyi ostamaan heti ammattikoulun jälkeen töihin mentyä auton ja muutaman vuoden vanhan prätkän, kun nyt ei DI:n palkkakaan meinaa riittää kuin asunnon maksuun..."
Linkissä pitkät jatkot.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/343514
Friedmanista ei jaksa tänän vääntää, hän ei jaksa edes NAIRU:ttaa.
Mutta kenellä?
"Ajan mittaan, kun työttömyydestä maksetaan, moraali rapautuu..."
Tuo ns.kannustaminen työttömyysturvarahaa pienentämällä tuli uusliberaalin ajattelun mukana USA:sta, ja sillä ei ole tutkitusti todellista pohjaa, vaan se on enemmän vilkasta mielikuvitusta ja asenteellisuutta, aiheesta tehtiin tutkimus nimeltä:
"Passivoiko
työttömyysturva?
Työpoliittinen tutkimus-sarjan 303. niteenä julkaistaan Ilkka Virjon, Simo Ahon ja Hannu Koposen
tutkimus ”Passivoiko työttömyysturva? Tutkimus ansioturvan päättymisen vaikutuksista ja eräistä muista työttömyysturvan piirteistä”."
Siinä todetaan, että työttömyysturvalla ei ole varsinaisesti passivoivaa vaikutusta.
Myös:
”Tutkimusten valossa ihmisiä, jotka ilman syytä heittäytyvät pois työmarkkinoilta on hyvin vähän”, sanoo professori Heikki Ervasti Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselta.
Ervastin mukaan varsinaista vapaaehtoista työttömyyttä löytyy niin vähän, että sellaista termiä ei välttämättä kannatta edes käyttää. ”Tietysti aina on ihmisiä, joita muuten vaan työn tekeminen ei kiinnosta, mutta työnvieroksujien merkitystä ei todellakaan kannata liioitella. Työttömyyden kokonaistilastoon näin pienellä ryhmällä ei ole mitään vaikutusta.”
Vapaaehtoisten työttömien vahtiminen ja töihin pakottaminen ei alenna työttömyysastetta. Näin ollen yhteiskunta ampuu käytännössä ruutia taivaalle..."
http://palokangas.net/vienetti_beta/?p=390
"Tuo ns.kannustaminen työttömyysturvarahaa pienentämällä tuli uusliberaalin ajattelun mukana USA:sta"
Alun perin sosiaalitukia ei ollut. Silloin työttömyyttäkään ei käytännössä ollut, ja elintaso oli maailman korkein.
"Siinä todetaan, että työttömyysturvalla ei ole varsinaisesti passivoivaa vaikutusta."
Miksi sitten tälläkin palstalla (aiheellisesti) valitetaan siitä kun työnteko ei kannata, koska sillä ei tienaa paljoa enempää kuin tukia nostamalla?
”Tutkimusten valossa ihmisiä, jotka ilman syytä heittäytyvät pois työmarkkinoilta on hyvin vähän”
Haluaisin tietää kuinka määritellään "ilman syytä". Arvatenkin syyksi katsotaan se jos ei löydy ns. koulutusta vastaavaa työtä, työpaikkoja aivan läheltä, kokopäivätyötä, tai jos haluaa mieluummin jäädä kotiin hoitamaan jo kouluikäisiä lapsia. Tai jos on tuilla eläessään ryypännyt ja rällännyt itsensä niin huonoon kuntoon ettei työnteko enää onnistukaan. Tutkija pääsee sanomaan että katsokaas nyt, ei tässä ilman syytä olla työttömättömäksi jättäytymässä - mutta ne "syyt" ovat pitkälti seurausta tuista ja niiden passivoivasta vaikutuksesta.
"Ervastin mukaan varsinaista vapaaehtoista työttömyyttä löytyy niin vähän, että sellaista termiä ei välttämättä kannatta edes käyttää."
Taas kerran pitää olla tarkkana: "varsinainen vapaaehtoinen työttömyys"? Vapaaehtoinen työttömyys on sitä kun ei mennä töihin (tai yrittäjäksi) vaikka tilaisuus olisi. Ja sitä on paljon. Ilmeisesti taikasana "varsinainen" raakkaa suurimman osan vapaaehtoisesti työttöminä olevista pois, ja kääntää lopputuloksen sellaiseksi kuin se alun perin haluttiinkin.
Voitaisiin myös ottaa sellainen hauska ajatusleikki. Kärjistetään oikein kunnolla ja kuvitellaan jos tukia ei olisi. Otan esimerkiksi muutaman tyypillisen tapauksen.
Masa 20v lopetti koulun ja pelaa päivät pitkät WOWia kunnan kämpässä. Opiskelu ei huvita kun ei löydy sitä oikeaa alaa joka kiinnostaisi, eikä p***aduuneja viitsi edes kysellä. Jos tukia ei olisi, tekisikö Masa jotain saadakseen kämpän ja ostaakseen ruokaa? Jos tuilla ei olisi varaa pelikoneeseen tai yli 15m2 luukkuun, suostuisiko Masa hilaamaan peffansa kouluun joka ei ehkä ole justi sitä mikä kiinnostaa?
Ella 30v on koulutukseltaan lähihoitaja mutta ammatiltaan kotiäiti, ja lapsi on kouluiässä. Mies on perusduunari, joka tienaa bruttona 2 500 euroa kuussa. Perhe asuu omakotitalossa pikku taajamassa. Ilman tukia ei olisi varaa omakotitaloon, kunnon autoon eikä lomamatkoihin. Jos tukia ei olisi, kieltäytyisikö Ella yhä tekemästä edes muutamaa vuoroa per viikko?
Ville 35v on maisteri. Oman alan töitä ei ole tiedossa, mutta fiksulle ja luotettavalle kaverille löytyisi hanttihommia. Niitä Ville ei edes harkitse ennen kuin ansiosidonnainen päättyy, eikä luultavasti silloinkaan. Jos tukia ei olisi, miettisikö Ville uudestaan vapauttaako diplomi hänet ikuisesti kaikesta muusta paitsi uralilaisien kansantanhujen tutkimisesta?
Että miten sen passivoivan vaikutuksen kanssa olikaan?
> Keskiluokan häviäminen oli Marxin teorian kulmakivi
Eiks tota sanottu joksikin Parta-Kalleksi? Sen teorioista en mitään tiedä, mutta uutisista olen lukenut, uusliberaalin talouden aiheuttamasta keskiluokan romahduksesta.
> 30 Statistics That Show That The Middle Class Is Dying Right In Front Of Our Eyes As We Enter 2012
The statistics that you are about to read prove beyond a reasonable doubt that the U.S. middle class is dying right in front of our eyes as we enter 2012.
http://theeconomiccollapseblog.com/archives/30-statistics-that-show-that-the-middle-class-is-dying-right-in-front-of-our-eyes-as-we-enter-2012
Federal Reserve, julkaisi keskuussa 2012 tuoreimmat tilastolukemat, joiden mukaan yhdysvaltalaisten perheiden keskimääräinen (mediaani eli varallisuusjonon keskimmäisen perheen) nettovarallisuus laski lähes 40 % vuosien 2007-2010 aikana.
Guardian kertoo
> The decline and fall of the American middle class
The heart of our political malaise is that the middle class, so long a powerhouse of US prosperity, is being crushed as never before
...jopa eliniän odote on alkanut naisilla laske viimeisen 20 vuoden aikana...
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/cifamerica/2011/sep/13/american-middle-class-poverty
Myös >Saksan keskiluokka hupenee huimaa vauhtia
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Saksan+keskiluokka+hupenee+huimaa+vauhtia/1135237191484
Älä luule.
"Että miten sen passivoivan vaikutuksen kanssa olikaan?"
Tuo tutkimus, josta edellä, se on netissä luettavissa, siinä oli käytössä kymmenien tuhansien työttömien aineisto.
"tutkimus ”Passivoiko työttömyysturva? Tutkimus ansioturvan päättymisen vaikutuksista ja eräistä muista työttömyysturvan piirteistä”."
Siinä todetaan, että työttömyysturvalla ei ole varsinaisesti passivoivaa vaikutusta."
Ja tulos oli, kuten edellä sanottiin, passivoiva vaikutus oli hyvin vähäinen. Todettiin, että mahdollisesti koko maan mittakaavassa saataisiin kiristämällää asioita ehkä hieman reilu tuhat ihmistä töihin, ei sen enempää. Samalla todettiin, että se voisi aiheuttaa toisaalla ongelmia työllistymiseen. Suosittelen lukemaan ko. tutkimuksen, itselläsi kun näyttäisi olevan vain ns. "mutu" tietoa, eli "musta tuntuu" luuloja, jotka tietenkin voivat olla tulposta pitkällisestä oikeistoprpagandaan uskomisesta, tai sen lukemisesta.
Myös Ervastin kirjoitukseen on linkissä lisää asiaa, siellä kerrotaan se minkä porukan kimppuun pääasiassa olette pyrkineet käymään.
Haluaisin kommentoida tätä. Silloin kun Yhdysvaltain keskiluokka vaurastui nopeasti, maa oli huomattavasti lähempänä Milton Friedmanin kannattamaa libertarianismia. Nyt siis puhutaan 1900-luvun alusta.
Alkaen Hooverin ja Rooseveltin valtakausista, valtion menot ovat kymmenkertaistuneet, ja verrattuna BKT:hen ovat lähellä Suomen tai Ruotsin tasoa. Sosiaaliturvaa on kehitetty, on Medicare, Medicaid ja lukemattomia valtion ohjelmia köyhien auttamiseksi. Minimipalkkoja on taas nostettu, ja vieläpä huomattavasti. Huomauttaisin myös että juuri 2007-2010 julkisia menoja on kasvatettu eniten koko maan historian aikana.
Millä perusteella voidaan sanoa keskiluokan aseman heikentymisen johtuvan "uusliberalismista", kun ajatusmaailmaltaan enemmänkin vasemmistolaisen Obaman johdolla on millä tahansa mittarilla kuljettu toiseen suuntaan?
On perusteltua kysyä miksi valtion politiikka, jonka teoriassa pitäisi auttaa keskiluokkaa ja köyhiä, johtaakin päinvastaiseen lopputulokseen? Miksi kun tämä politiikka on viety tätäkin pidemmälle (sosialistiset maat), keskiluokka onkin muuttunut köyhälistöksi? Miksi koko maailman historian suurin keskiluokan nousu tapahtui aikakaudella joka mediassa ja kouluissa tunnetaan rosvoparonien, riistäjäkapitalistien ja markkinoiden vallan aikakautena? Ja miksi, kun sääntelyä ja valtion menoja on lisätty, keskiluokan asema onkin heikentynyt?
Vastaus löytyy samaisen Milton Friedmanin kirjoituksista. Politiikan tavoite ja lopputulos ovat kaksi eri asiaa.
Tässä hyvä esimerkki mitä tarkoitan. Obaman edeltäjä, Bush oli yhtä kaukana Milton Friedmanista kuin Obamakin. Bush ei kannattanut vapaata kapitalismia, vaan korporatismia. Hän suosi avoimesti suuryrityksiä ja häntä tukeneita rikkaita.
Obama vastusti kaikkea tätä, mutta päätyi tekemään juuri niin kuin edeltäjänsäkin. Osansa tukipaketeista saivat investointipankit, vakuutusyhtiöt ja autotehtaat. Lopputuloksena suunta ei muuttunut; rikkaat rikastuivat, köyhät köyhtyivät. Valtion ohjelmat lisäsivät köyhien riippuvuutta valtiosta entisestään, ja veivät mahdollisuuden ja motivaation vaurastua omalla työllä ja yrittämisellä.
Molemmat presidentit kasvattivat valtion osuutta taloudesta vapaiden markkinoiden kustannuksella, ja riippumatta päivastaisesta ideologiasta, päätyivät edistämään samaa kehitystä. Miksi? Koska silloin kun valtiolle annetaan absoluuttinen valta päättää tulonjaosta, työehdoista ja talouden tavoitteista, se valta päätyy voimakkaimpien käsiin. Riippumatta tavoitteista.
Taloussanomat kertoo laajassa artikkelisarjassaan tästä osan, ei kuitenkaaan kaikkea.
"Yhdysvalloissa finanssikriisiä alettiin pohjustaa poliittisilla päätöksillä jo reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Poliitikoilla on ollut kaksi lempilasta: omistusasumisen kasvattaminen ja sääntelyn purku (katso juttupaketin Aikajana)."
http://www.taloussanomat.fi/talouskriisi/2011/09/22/talouskriisi-poliitikot-tyhjan-paalla/201113458/294
Täällä asia kuvataan hieman eri tavalla, muta oikein sinsänsä.
"Kuinka humpuuki valloitti maailman
Globaalin talouspoliittisen hölynpölyn lyhyt ja surullinen historia. Näin voisi luonnehtia brittiläisen kirjailijan ja toimittajan Francis Wheenin kärkevästi sivaltelevaa kirjaa.
Vakuuttavin esimerkein hän osoittaa, kuinka järki karkasi 1970-luvun lopulta lähtien maailman talous- ja yhteiskuntapolitiikasta Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin johdolla. Ryöpytyksen kohteena ovat uusliberalismi, George W. Bush ja Tony Blair, postmodernismin nimeen vannovat, markkinauskovaiset ja muut uusoikeistolaiset hörhöt. Iskuja satelee myös kommunistidiktatuureja "ymmärtäneiden" intellektuellien suuntaan.
Teos on hiuksia nostattava yhteenveto siitä, kuinka meistä tehdään median viihteellistymisen ja massiivisen propagandavyörytyksen avulla tyhmyreitä, joille euroviisuedustus on tärkeämpi kysymys kuin jatkuvat joukkoirtisanomiset."
http://sivistys.net/?action=juttu&ID=1741
"Seppo Hyrkäs:
Kuinka humpuuki valloitti Suomen
Suomen bruttokansantuote romahti 1990-luvun alussa jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Maa oli kipannut terveen taloudenpidon roskakoppaan eikä se hallinnut talouspolitiikkaansa muuttuneissa olosuhteissa.
Pääomamarkkinoiden vapauttamisesta ei käyty laajaa kansalaiskeskustelua eikä sitä käyty edes Suomen Pankin ja hallituksen välillä eduskunnasta puhumattakaan. Mitäs turhista.
Seurauksena oli traumaattinen lama, jossa monet menettivät omaisuutensa ja lukemattomat muut työpaikkansa. Sen jälkeen Francis Wheenin kuvaamat ilmiöt ovat käyneet Suomessakin päivä päivältä tutummiksi.
Poliitikot ruikuttavat kilvan, että valtion ja kuntien käytössä oleva rahamäärä pienenee jatkuvasti. Tästä syystä sosiaalisia palveluja on ulkoistettava ja kilpailutettava.
Käytännössä erilaisten palvelujen ulkoistaminen merkitsee useimmiten laadusta tinkimistä paremman tuloksen nimessä. Kyse on sosiaalisesta polkumyynnistä ja julkishallinnon alasajosta. Viimeisten kymmenen vuoden ajan Suomessa on kuitenkin ollut jälleen nousukausi, joten miten on mahdollista, että sellaisen maan julkinen talous on muka vuosi vuodelta heikentynyt? Samaan aikaan työelämän oikeuksia on pyritty kaventamaan kilpailukyvyn, globalisaation, kilpailun vapauden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden nimessä. Merimies-Unioniltakin yritettiin viedä työtaisteluoikeudet lontoolaisessa tuomioistuimessa.
Poliitikkojen yleisen käsityksen mukaan pelkkä taloudellinen kasvu riittää luotsaamaan kansankunnan hyvinvointia. Kansalaisia rohkaistaan samastumaan taloudellisiin arvoihin - oman edun ja rahan tavoitteluun.
Kateus onkin saatu kukkimaan kiitettävällä tavalla: Suomi lienee ainoa maa, jossa kansalaisten verotiedoilla mässäilystä on tullut lehdistössä jokavuotinen kansanhuvi.
Suuren maailman esimerkkiä seuraten Suomesta on tullut myös gurutokratia, jossa Jari Sarasvuon ja Esa Saarisen kaltaisilla psykohöpinän taitajilla on kova kysyntä.
Pseudopsykologisen ilmakitaran maestrona Sarasvuo kannustaa herkkäuskoisia pilkkimään sielunsa syövereistä esiin "sisäistä sankaria". Ja tuntemaan empatiaa itseään kohtaan. Muista viis. Hyvä itsetunto on tällaisten mammonan messiaiden mukaan menestyksen, hyvinvoinnin ja terveyden salaisuus. Kumma kyllä, sarjamurhaajilla ja koulukiusaajilla on usein erittäin hyvä itsetunto. Ruotsissa Francis Wheenin kirja on ilmestynyt nimellä "Miten paskapuhe valloitti maailman".
Vallalla oleva Tricle Down teoria ei nyt vain toimi, ei se ole toiminut missään kunnolla, se vain on velkaannuttanut valtiot.
"Yhdysvalloissa finanssikriisiä alettiin pohjustaa poliittisilla päätöksillä jo reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Poliitikoilla on ollut kaksi lempilasta: omistusasumisen kasvattaminen ja sääntelyn purku (katso juttupaketin Aikajana)."
Kolmas tekijä oli ohjauskoron lasku teknokuplan puhkeamisen jälkeen; se kiihdytti ylisuurien asuntoluottojen ottamista. Sääntelyn purkaminen ei sinänsä ollut suuri ongelma, mutta yhdessä muiden tekijöiden kanssa se pahensi tilannetta huomattavasti. Uudella sääntelyllä pankkeja ohjattiin lainaamaan enemmän, jotta myös subprime-asiakkaat pääsisivät asunnonomistajiksi. Kukaan ei kysellyt johdannaisiin perustuvista tuotteista, koska luultiin että asuntolaina on aina varma sijoitus - valtio kyllä auttaisi hädän yllättäessä. Sitten kun alettiin kysellä, oli liian myöhäistä.
Huomaathan että Bushin asuntopolitiikka ja Greenspanin korkopolitiikka eivät millään muotoa edustaneet markkinataloutta - markkinataloudessa, nimensä mukaisesti, korot määräytyvät markkinoilla eikä valtion monopolin kokouspöydissä. Eikä markkinataloudessa taata veronmaksajien rahoilla yksityisten ihmisten tai pankkien lainoja. Kumpi tahansa näistä periaatteista olisi estänyt asuntokuplan syntymisen, ja sitä seuranneen kriisin.
"Viimeisten kymmenen vuoden ajan Suomessa on kuitenkin ollut jälleen nousukausi, joten miten on mahdollista, että sellaisen maan julkinen talous on muka vuosi vuodelta heikentynyt?"
Loistava kysymys.
Tliastot kertovat aivan selvästi että valtion ja kuntien budjetit ovat kasvaneet vuosi vuodelta, verotuloja on enemmän ja enemmän. Silti kaikesta leikataan, palvelu on epäystävällistä, järjestelmät eivät toimi, jne.
Vastaus on sama: tarvitsemme lisää rahaa. Isomman budjetin. Lisää veroja.
Samaan aikaan tietokoneet, autot, kännykät ja palvelut ovat laadukkaampia ja monipuolisempia. Tavallisen ihmisen palkalla on mahdollista ostaa palveluja jotka entiseen aikaan olivat rikkaiden etuoikeuksia.
Mitä tämä kertoo julkisen sektorin kyvystä sijoittaa meidän rahamme tehokkaasti ja meidän etujamme palvelevilla tavoilla?
Milton Friedman oli täysin oikeassa: "nobody spends other people´s money as carefully as his own". Koskee myös ulkoistuksia, joissa rahan käyttäjänä on kunta tai valtio - ei yksityinen ihminen, joka hankkii tavaransa ja palvelunsa vapailta markkinoilta.
pilaa kaiken ympäriltään. Myös ihmisten moraalin.
Höpö höpö että mukamas 1970 luvulla jotain sossupummeja höh,silloinhan oli häpeä mennä sellaiseen paikkaan,jotkut kulttuurin harjoittajat siellä kävivät ja sitten tosi vähävaraiset.
Hommahan räjähti sitten käsiin laman myötä.
Näin oli asiat. Köyhäinapua hakivat lapsiperheet kun olivat todellisessa nälässä ja hädässä. Nykyisten sossupummien edeltäjät oli alkujaan vasemmistolaisia juoppoduunareita joiden työn jälki oli sitä sun tätä. Sitten tuli liitot ja siunasi heidän rokulipäivänsä eikä kenkää saanut kukaan. Esim. juhannusaaton aattona Valmetin telakalla Vuosaaressa nämä vetelivät kossua suoraan pullosta keskellä päivää aurinkoa ottaen. Työt seisoi eikä työnjohtajilla ollut mitään asiaa puuttua tilanteeseen. Nähty on.
Siinä sos.pummien lyhyt historia.
Älä sie Anti-Kyllönen huoli! Sossupummit eivät villeissä päiväunissakaan äänestä vasemmistoa.Ex-taistolaiset ovat jo aikapäiviä loikanneet Vireään puolueeseen mikä on porvaripuolue.
Sossupummit jotka nyt vaivautuvat yllensä äänestämään, äänestävät persuja.
Eiköhän nykyajan pennut ole kapitalistisen kulutushysteerisen median aivopesemiä.
Kuka vasemmistoa sitten äänestää? Lääkärit ja lentäjät vai?
Sossupummit yhä edelleen. Vasemmistoliitto tekee kaikkensa että saa heidän äänet mutta eivät sitä mainosta. Lähiöiden räkälöissä joissa kitataan olutta jo aamusta alkaen on nämä vasemmiston äänestäjät, muutama nahkatakkinen persukin siellä saattaa olla.
Sossupummit ovat passiivisia ja he eivät äänestä aktiivisesti. Jos sossupummit jotakin puoluetta äänestävät niin eiköhän persut saa heidän äänensä.
Sulle voisi sanoa, että tiedä enemmän ja luule vähemmän.
Syy miksi sossupummit äänestävät vasemmistoliittoa on tämä:
Ainoa puolue joka ei perusta arvojaan työntekoon sekä perheeseen. Vasemmistoliiton arvoissa kaikki ovat "ihmisiä" oli kyseessä ateisti tai raiskaaja. Ainoastaan yrittäjät ja varakkaat eivät ole ihmisiä vaan sortajia.
Eli, aika helppo sossupummina valita ketä äänestää, vai mitä?
En ole tavannut yhtäkään vasemmiston äänestäjää joka pystyisi "keskustelemaan" politiikasta huutamatta, karjuamatta tai selittäen tuulesta temmattuja valheita.