Mieheni, jonka kanssa olemme olleet naimisissa 6 vuotta (ei ole montaa helppoa vuotta) jäi ensimmäisen kerran kiinni maksullisista naisista puoli vuotta naimisiinmenomme jälkeen. Annoin anteeksi kerran ja toisenkin. Ensimmäiset avioliittovuodet olivat vaikeita, perheväkivaltaa, turhautumista. En lähtenyt ja se kaduttaa vähän nyt. Toisaalta vajaa kolme vuotta sitten saimme ihanan tyttäremme ja ajattelin, että kaikki muuttuu. Muutaman kerran sain hänet kiinni deittipalstaviesteistä ja tiesin kyllä hänen nettipornoa harrastavan. Sanoisin, että mieheni on seksiriippuvainen. En koskaan antanut hänen mielestään tarpeeksi, tai sanotaan, että tarpeemme eivät koskaan ole kohdanneet. Yritin aina antaa enemmän, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen minun oli vuosia vaikea tuntea vetoa häneen. Ihan viime aikoina todella olen yrittänyt, ja minusta tuntui että saamme kaiken kuntoon ja olin onnellinen.
Kunnes sain hänet kiinni siitä, että oli sopinut tapaamisia selkäni taakse erään parhaimmista ystävistäni kanssa. Tämä ystäväni ei todellakaan ole maailman tasapainoisin ihminen, mutta naimisissa hänkin ja pienen lapsen äiti. Seksiä ei ole ollut, mutta puheluita, suutelua, koskettelemista, sähköposteja, vihjailevaa keskustelua. Ystäväni mies oli kuulemma vuosi sitten saanut asian selville ja lopettanut sen. Hän ei kuitenkaan ystäväni pyynnöstä kertonut minulle. Homma oli kuitenkin alkanut uudestaan. Olemme koko ajan olleet tekemisissä, koska olemme (olimme) kaikki ystäviä keskenämme. Lisäksi tässä kaiken keskellä mieheni tunnusti käyneensä usein maksullisilla naisilla myös viime vuosina.
Ongelma on se, että vaikka kuinka toivottaisin mieheni helvetin kuuseen, en voi tehdä kenellekään sitä, että veisin häneltä oman lapsen. Asumme suhteellisen pienellä paikkakunnalla ja en usko, että voisin asua täällä mahdollisen eromme jälkeen. En kuitenkaan voi viedä mieheltäni lasta. En vain voi. Se on pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä. En kuitenkaan tiedä, miten voisin ikinä luottaa ihmiseen, joka aina uudelleen ja uudelleen loukkaa minua. Olen ihan umpikujassa.
Kiitos kun jaksoit lukea tarinani, toivottavasti se kirvoittaa edes jonkun kommentin.
Kunnes sain hänet kiinni siitä, että oli sopinut tapaamisia selkäni taakse erään parhaimmista ystävistäni kanssa. Tämä ystäväni ei todellakaan ole maailman tasapainoisin ihminen, mutta naimisissa hänkin ja pienen lapsen äiti. Seksiä ei ole ollut, mutta puheluita, suutelua, koskettelemista, sähköposteja, vihjailevaa keskustelua. Ystäväni mies oli kuulemma vuosi sitten saanut asian selville ja lopettanut sen. Hän ei kuitenkaan ystäväni pyynnöstä kertonut minulle. Homma oli kuitenkin alkanut uudestaan. Olemme koko ajan olleet tekemisissä, koska olemme (olimme) kaikki ystäviä keskenämme. Lisäksi tässä kaiken keskellä mieheni tunnusti käyneensä usein maksullisilla naisilla myös viime vuosina.
Ongelma on se, että vaikka kuinka toivottaisin mieheni helvetin kuuseen, en voi tehdä kenellekään sitä, että veisin häneltä oman lapsen. Asumme suhteellisen pienellä paikkakunnalla ja en usko, että voisin asua täällä mahdollisen eromme jälkeen. En kuitenkaan voi viedä mieheltäni lasta. En vain voi. Se on pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä. En kuitenkaan tiedä, miten voisin ikinä luottaa ihmiseen, joka aina uudelleen ja uudelleen loukkaa minua. Olen ihan umpikujassa.
Kiitos kun jaksoit lukea tarinani, toivottavasti se kirvoittaa edes jonkun kommentin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä kirvoittaa: kerää järkesi hyvä ihminen! Ei ero vie mieheltä lasta, oletan että hoidatte lasten tapaamisjärjestelyt järkevien aikuisten ihmisten tapaan. Ja loppujen lopuksi tiedän monen monituista miestä, jotka välittävät vain ja ainoastaan jalkovälistään, lapsi tulee ehkä tilalla 25 auton, veneen, pornon, seksin, seksin, seksin jne jälkeen. Haiskahtaa ennemminkin tekosyyltä kirjoituksesi.
Ihmiset joutuvat eroamaan mm. vaikkapa erilleen kasvamisen vuoksi, ja heillä on useita lapsia, iso talo, mökki ja autoja, ja kaikki menee jakoon. Miksi pettämisen jälkeen tämä jako olisi vaikeampaa?
Tuo kaikki on sinulle ja varmasti monelle muullekin tekosyy. Jotenkin vain tuntuu, ettet vieläkään ole saanut miehestäsi tarpeeksi. Sitten vasta, kun saat, saat voimia lähtemiseenkin. Tsemppiä!
Mitä sä oikeasti pelkäät? Kuulostaa aivan kamalalta sun elämäsi, väkivaltaa ja vieraita naisia. Ei ero lasta isästään erota. Vain sinut v-maisesta miehestä. Rakastatko vielä miestäsi vai oletko jotenkin läheisriippuvainen?
Karu tarina. Mies pitää sinua kynnysmattonaan ja sinä vain jaksat uskoa, ettei hän "tosissaan" tarkoita sitä... Ei tuota muulla tavallakaan voi käsittää nimittäin!
Ero pettävästä kumppanista ei ole maailman loppu!
Miten kuvittelet ihmisten näistä asioista täyspäisinä selviävän, jos olisi?! Antaisiko esim lastensuojelu ihmisten erota, jos ero yksiselitteisesti olisi hyvin negatiivinen asia lapsille?
Perustelet, ettet voi "voi viedä" petturimieheltäsi hänen lastaan... Oletko tullut ajatelleeksi sitä, miten hän on kaiken aikaa riskeerannut perheen koossapysymisen noudattaessaan luontonsa kutsua muiden naisten haaroihin?! Onko tällainen ihminen ylipäätään sen arvoine, että SAA olla vanhempana kenellekään?!
Järki käteen, nainen! Jos sinulle on ok olla hyväksikäytetty kulissivaimo, niin anna palaa - äläkä sitten valita. Jos ei ole, tiedät kyllä, mitä tehdä.
Kuka teistä oikeasti tietää, miten vaikeaa on lähteä parisuhteesta? Kyse ei ole riippuvaisuudesta. Asiaa on mahdotonta selittää sellaiselle, joka ei aidosti eroa ole kokenut. Kun rakastaa toista ihmistä, sitä uskoo, että toinen vielä muuttuu: ei se enää lyö, ei se enää petä. Saattaa kestää vuosia päästä irti liitosta. Itse "rakensin" liki 3 vuotta eroa: lähdin, palasin antaen vielä yhden mahdollisuuden, mies ryssi sen, lähdin lopullisesti lapset kainalossa.
Älkää siis olko suuna päänä huutelemassa asiantuntemustanne, jos ette itse ole eroa kokeneet.
Mikä saa sinut luulemaan, ettei täällä ole eron kokeneita "huutelemassa"..???
Minä olen eronnut miehen uskottomuudesta johtuen, samaan saumaan sattui vielä lähiomaisen kuolema ja oma pitkäaikaistyöttömyys. Ei ollut herkkua jäädä about tyhjän päälle kouluikäisen pojan kanssa, mutta ennemmin niin kuin saman katon alla pettäjän kanssa! En ole koskaan lyönyt kiilaa isän ja pojan väliin, ja ex on kiitettävästi ollutkin osallisena poikansa elämässä erosta huolimatta.
Kiitos kaikille kommenteista. Satuttaa ja viiltää lukea. Mutta totta se on. Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä yläasteikäisistä asti, hän on ensimmäinen ja ainut seksikumppanini koskaan. Kaikki ystävämme ovat yhteisiä, koska olemme kasvaneet perhetuttuina. En halua selittää sitä, miksi olen jäänyt. Asiat eivät vain koskaan ole helppoja.
Tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta rikkoa tämä elämä, myydä talo ja jakaa asiat jotka on ollu yhteisiä 12 vuotta. En osaa enkä tiedä.
Kyseessä on sinun elämäsi. En usko lapsellakaan olevan hyvä olla, jos äiti voi huonosti. Älä takerru vanhaan, anna mennä. Huomaat kotvan kuluttua sen olevan oikea ratkaisu.
Mieti myös sitä millaisen esikuvan annat lapsellesi;mies saa kohdella vaimoa miten lystää. Eihän ero koskaan helppo ole,mutta ajan ja etäisyyden kanssa ajatukset kirkastuu ja ymmärtää,millaista hulluutta olisi ollut jäädä suhteeseen.Epävarmuus tulevasta monesti lamaannuttaa ihmisen,eikä niinkään se,etteikö erota haluaisi.Yritä saada läheisiltäsi tukea ja voimia,mikäli et yksin pääse irtautumaan huonosta suhteesta.Kaikilla meillä on vain yksi elämä ja sitä ei kannata tuhlata. Ja mikäli tyydyt tilanteeseen ja hyväksyt suhteenne epäkohdat,niin toivon sinulle paljon voimia. Sillä sitä tulet tarvitsemaan pysyäksesi "järjissäsi".
Minulla on ystävä samanlaisessa tilanteessa, kuin sinä olet. Hän on ollut yhdessä poikaystävänsä kanssa yläasteelta lähtien, ja on alkanut vähitellen miettimään, että elääkö sellaista elämää, jonka on halunnut. Läheiset perheet ja ystäväpiiri.
Minua hämmästytti, kun tapasin ystäväni ensimmäisiä kertoja ja tutustuimme, ja kysyin häneltä, että rakastaako tätä poikaystäväänsä, hän vastasi tähän, että on tottunut hänen läsnäoloon. Suoraa Kyllä-vastausta en siis saanut silloin. Nyt hän tapasi äskettäin miehen, joka oli hänen silmissään täydellinen, ja mies kohteli häntä kuulemma aivan uskomattomalla tavalla, jolla hänen poikaystävänsä ei ollut häntä koskaan kohdellut. Heille ei syntynyt suhdetta, koska ystäväni oli varattu. Mutta käsittääkseni juttu jäi auki. No aikansa mietittyään ystävänä jäi poikaystävänsä luokse,koska ei uskaltanu irroittautua tutusta ja turvallisesta. Ja se särkee sydämeni, koska minustakaan hänen poikaystävänsä ei kohtele häntä hyvin.
Toivon sydämeni pohjasta, että jos sinä Umpikujassa olet onneton, olet rohkea ja etsit elämän, jonka sinä olet ansainnut. Meitä naisia, jotka eivät ole saaneet tarvitsemaansa arvostusta on paljon. Tee itsesi onnelliseksi, koska niin on miehesikin tehnyt itsensä... nimittäin sinun kustannuksellasi.
onhan se helvetillistä lähteä suhteesta kuin suhteesta, yhteisistä suunnitelmista ja haaveista luopinen on mielestäni vaikein osa. sinä olet arvokas, muuta pois lapsesi kanssa, elämää on muuallakin.