Minä en ole koskaan uskonut sokaisevaan rakkauteen. Mutta nyt, kolmen vuoden suhteen jälkeen, on todettava että sokea taisin olla kun mieheeni tulisesti rakastuin.
Minä joka olen aina arvostanut päihteettömyyttä, otin miehen joka kännää joka viikonloppu. Minä joka arvostan akateemisuutta ja kirjasivistystä, valitsin miehen joka lopetti koulu-uransa yläasteen jälkeen. Minä joka pidän arvossa jatkuvaa itsensä kehittämistä ja sivistämistä, olen yhdessä miehen kanssa, jonka lempipuuhaa on sohvalla röhnöttäminen, kirjaa ei ole eläissään avannut. Minä joka kaipaan hellimistä ja huomion osoituksia ja osaan niitä myös antaa, otin miehen jonka mielestä edellä mainitut asiat ovat turhia ja voivat jopa viedä rahaa. Minä joka pidän seksiä rakkauden ja läheisyyden osoituksena, otin miehen jota ei seksi kiinnosta.
Olen lykännyt ja lykännyt eroa, ja uskotellut itselleni että kriisejä tulee ja menee. Mutta jos koko elämä on yhtä kriisiä eikä mies suostu joustamaan yhtään, niin se on heihei sitten. En suostu olemaan kenellekään itsestäänselvyys.
Mutta mistä saada rohkeutta eroon...
Minä joka olen aina arvostanut päihteettömyyttä, otin miehen joka kännää joka viikonloppu. Minä joka arvostan akateemisuutta ja kirjasivistystä, valitsin miehen joka lopetti koulu-uransa yläasteen jälkeen. Minä joka pidän arvossa jatkuvaa itsensä kehittämistä ja sivistämistä, olen yhdessä miehen kanssa, jonka lempipuuhaa on sohvalla röhnöttäminen, kirjaa ei ole eläissään avannut. Minä joka kaipaan hellimistä ja huomion osoituksia ja osaan niitä myös antaa, otin miehen jonka mielestä edellä mainitut asiat ovat turhia ja voivat jopa viedä rahaa. Minä joka pidän seksiä rakkauden ja läheisyyden osoituksena, otin miehen jota ei seksi kiinnosta.
Olen lykännyt ja lykännyt eroa, ja uskotellut itselleni että kriisejä tulee ja menee. Mutta jos koko elämä on yhtä kriisiä eikä mies suostu joustamaan yhtään, niin se on heihei sitten. En suostu olemaan kenellekään itsestäänselvyys.
Mutta mistä saada rohkeutta eroon...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Rohkeus lähtee siitä, että todellakin, vakavasti ja ehdoitta, haluaa muuttaa omilleen.
Tahto siirtää vaikka vuoria on jossain sanottu, ja se pitää paikkansa.
Miten sun mies antoikin itsensä naiselle, joka ei kykene päätöksentekoon edes oman elämänsä suhteen - muille se kyllä jakelee vaatimuksia ja jos/kun niitä ei täytetä, se valittaa kuin kädetön martyyri.
Jaa kolmeko vuotta katselit sitä juoppoa. Ihmettelen usein et miksi naiset ei halua tutustua muhun mut syy on aivan selvä. Naiset ottaa sen juopon aina.
Näin on närhen munat. Menetetään toivo ja aletaan ryyppään, silleen saa sossustakin helposti fyffee.
Seuraavaksi etsin kuulkaas vaikka absolutistin, kunhan tästä pääsen irti. Unohtui muuten tosta aiemmasta listasta mainita väkivaltaisuus, jos riitelemään ruvetaan kun mies on kännissä. Tönimisen tasolle se on vielä jäänyt, mutta liikaa on sekin.
Eroaminen on kuin laastarin repäisy. Se sattuu eniten silloin kun vihdoin kerrot haluavasi eron, mutta sen jälkeen helpottaa.
Älä heitä hukkaan omaa elämääsi toisen takia. Jos jäät vielä tuohon suhteeseen niin saatat menettää tilaisuuden saada toimiva ja rakastava suhde sellaisen kanssa, joka ei ole kaikkea tuota mitä nykyinen miehesi on.
Töniminenkin on väkivaltaa. ja kohta se pahenee jollet häivy vähin äänin. Sanoisin et eka sun pitää löytää ittelles uusi asunto. Sitten hommaat muuttomiehiä ja muutat sinä aikana kun se miehes ei ole kotona. Vältyt turhalta draamalta eli lähdet vähin äänin. Vaihda myös numeros salaiseksi ja osoite kans. Sitten et pidä mitään yhteyttä siihen mieheen. Pyydä vaikka joltain kaveriltas tai läheiseltäs kans neuvoa mut kyllä sä jaksat kun vaan päätät toimia.
Kyllä sokea kanakin sen jyvän vielä löytää kun tarpeeksi etsii. Löydät siis varmaan joskus miehen joka tykkää halailla ja pyytää sua sohvalle kainaloonsa jotta saat tuntea itsesi rakastetuksi ja joka haluaa seksiä sun kanssa. Sun on vaan uskottava et hyviä miehiäkin on olemassa.
Hei, mulle kävi just samalla lailla. Aikani yritin sietää sitä puhumatonta sohvaperunaa jota ei edes seksi huvittanut. Yritin asioista sanoa mutta ei mikään muuttunut. Vuoden jälkeen jo onneks tajusin että on niin väärä tyyppi ku olla ja voi. Hain voimaa psykologisesta vyöhyketerapiasta, en tiedä mitä paikkoja käsitteli mutta hirveet energiat sain ja laitin asiat uuteen uskoon.
Tsemppiä, ei huonossa suhteessa saa kituuttaa!
Et sä kovin fiksu ole sit jos sulla kesti vuosi tajuta et miehes on saamaton vätys.
Don't worry, meitä on muitakin, jotka ovat samat virheet tehneet...
Itse rakastuin (tai halusin/luulin rakatuneeni) mieheen, joka oli samalla tavalla erilainen kuin itse olin ja erilainen arvojeni kanssa.
Koulutukseni, tiedonhaluni ja pyrkimykseni kasvaa ihmisenä kääntyivätkin minua vastaan tuossa suhteessa. Minä, jolla oli aina ollut paljon ystäviä ja harrastuksia, löysin itseni elämäni supistaneena miehen elinpiiriin, yksin ja harrastuksetkin hänen mukaansa tai reviirinsä mukaan mukauttaneena.
Yhtälailla sohvalla röhnöttäminen ja tv:n katselu alkoi ahdistamaan minuakin...
Ja melkein kolme vuotta siinä kului, että pystyin itseni siitä irti lopullisesti riuhtaisemaan. Pitkään siinä sai tehdä työtä ja miettiä tunteitaan ja asioiden laitoja ennenkuin olin valmis viimeisen kerran oven sulkemaan suhteelta.
Erosta on nyt lähes vuosi aikaa ja ajoittain muistelen häntä vieläkin. Mutta kun vertaan siihen, mitä minulla on taas elämässäni, en enää kaipaa yhtään siihen entiseen. Se ei ollut minun näköistä elämää, vaikka hänestä suuresti välitinkin.
Jos neuvoja saa/voi/uskaltaa antaa, niin kehottaisin sinua laittamasta tuollaiseen suhteeseen enää piirunkaan vertaa energiaasi, sillä mitä enemmän siihen panostat, sen vaikeampi sinun on luovuttaa siitä harhakuvasta, että hän muuttuisi tarvitsemasi kumppanin kaltaiseksi. Hän ei sitä ole, ei tule olemaan, eikä koskaan ole ollutkaan. Hyväksy se ja anna itsellesi mahdollisuus uuteen onneen.
Kriisejähän siinä tuli ja mies oli yhtälailla kertomasi mukaan "ota tai jätä" -linjoilla, hänhän ei kompromisseja tee, vaan elää elämäänsä kuten haluaa. Ihan sama, mitä sitä yritti keskustella tai ehdottaa, lopputulos oli aina sama -joko hänen tahtonsa tai sitten ei mitään. Minä sain kyllä aivan rauhassa olla mukana hänen elämässään ja mielenkiinnonkohteissaan, mutta kun pyysin häntä olemaan mukana omassa elämässäni, häntäpä ei enää kiinnostanut, ei sitten yhtikäs mikään. Narsistinen, omahyväinen, itsekäs paskiainen kun oli. Halusi rusinat pullasta, ottaa kaiken, muttei antaa mitään. Toki alussa muuta puhui ja vakuutteli, mutta aika toi varsin hyvin esiin sen, ettei suhde voinut olla minulle tyydyttävä ja onnellinen. Liian suuren osan elämästäni ja minuudestani olisin joutunut hylkäämään.
Se että ihminen on idiootti, ei tarkoita että hän olisi narsisti.
Oletko viattomana katsonnut peiliin,ja miettinyt miksi miehesi kännää joka viikonloppu? olis ehkä kovinkin kuivaa olla ikänsä vain jonkun seksi-objekti? Jos teille tulee ero niin ostaisit mieluummin nuken sellaisen kumiKallen jonka saisi välillä sängynnalle taikka kaappiin,kun tulisi väliaika.
Täällä juurikin samanlainen tilanne meneillään. Mies joi liikaa vaikkei sillä juuri koskaan ollutkaan rahaa.. Se oli työtön ja sen tuet meni joko vanhojen velkojen maksuun (kun oli lainannu kavereilta rahaa) tai juomiseen. Miä elätin sitä ½v ja sitten päätin et nyt riittää. Mahdollisuuksia annoin sille useammankin, siis että ottais itteään niskasta kii ja tekis sille juomiselle jotain (hänellä ollut alkoholiongelma jo vuosia) mutta ei..
Kyllä se rohkeus sieltä tulee, kunhan aika on kypsä. Ja joskus elämässä täytyy tehdä päätös vain ja ainoastaan itseään&omaa hyvinvointiaan ajatellen. Tsemiä!
Sinä olet kuin minä: arvoistaan tietoinen, ihmissuhteisiin kunnianhimoisesti suhtautuva nainen. Mutta kuten minäkin, TAHDOIT asiat paremmiksi kuin ne olivatkaan. Yksin ollessa rima pysyy alkuun korkealla, kunnes inhimillinen kaipuu toisen lähelle saa tekemään kohtuuttomia kompromisseja. Tai mitä kompromisseja ne nyt ovat, kun joustavana osapuolena on vain toinen.
Minä repäisin itseni irti suhteesta, jossa moni asia oli hyvin, mutta perustat huonosti. Lähtökohdat eivät olleet alun alkujaankaan hyvät, mutta otin haasteen vastaan. Jälkiviisastellen myin omat arvoni saadakseni "läheisyyttä". Lopulta olinkin yksin, vaikka rakkautta todisteltiin loppuun saakka, ja yhä vieläkin.
Oma päätökseni oli shokki kummallekin, eikä suru ole sen pienempi, vaikka itse pommin räjäytinkin. Suren kai ennen kaikkea sitä, etten vieläkään löytänyt etsimääni. Mutta vastaisuudessa yritän katsoa toista ihmistä sellaisena kuin hän on, ilman harhoja. Kun voi olla päätöksensä ja surunsa kanssa sinut, voi arvostaa itseään ja ponnistelujaan uudella tavalla.
On ihan oikein ns. ottaa itseään niskasta kiinni, jos tilanne on jatkunut epätyydyttävänä noin kauan. Ei mies siinä varmaankaan kärsi, kun on saanut "toteuttaa itseään" sinun nieleskellessä pettymystäsi. Mutta ehkä hänkin on tajunnut, kuinka eri maata olette ja se puolestaan on kärjistänyt hänen käytöstään vieläkin kauemmaksi siitä, mitä itse edustat.
Eropäätös on parhaimmillaan yhteinen, mutta yleensä toinen ottaa asian ensin puheeksi. Ole sinä se, joka antaa teille kummallekin vapauden, olla mitä olette. Ei silti luovuteta toivoa paremmasta suhteesta...jonkun toisen kanssa!