Muslimiturismin buumi saattaa ohittaa Suomen: "Kulttuurikysymykset haaste"
Maailman matkailuala varautuu globaaliin muslimiturismin buumiin. Sekä muslimiväestö että sen vaikutusvalta kasvavat, ja varsinkin öljyllä vaurastuneen Persianlahden alueen muslimit matkustavat yhä enemmän.
Suomen matkailualalle kysymys muslimiturismin kasvusta tulee enemmän tai vähemmän puun takaa.
"Ainakaan suoraan ei Suomessa varmaankaan ole mietitty muslimiturismin erityistarpeita. Päämarkkinamme ovat ykkösenä lähi-Venäjä ja sitten Euroopan maat", linjaa media- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Jari Ahjoharju Matkailun edistämiskeskuksesta (MEK).
Ahjoharju vertaa, että venäläisille tarjonta – ja asenteet – on saatu Suomessa pikkuhiljaa kuntoon.
"Muslimituristien osalta kulttuurikysymykset voisivat olla jonkinlainen haaste."
Ehkä ensimmäisenä muslimimatkailu asettaisi vaateita ravinnolle. Meillä ei ole esimerkiksi hotelleissa juurikaan tarjolla halal-lihaa, joka on teurastettu islamin edellyttämällä tavalla.
"Voisi kylläkin olla niin, että jotkin paikat ottaisivat agendakseen muslimit ja rakentaisivat konseptinsa sen varaan. Mutta kovin laajalle tarjonnalle en näe tarpeita", Ahjoharju makustelee.
Maapallon noin seitsemästä miljardista ihmisestä 1,8 miljardia on nyt muslimeita, ja heidän osuutensa väestöstä kasvaa. Muslimeista puolet on alle 25-vuotiaita.
Ehkä vielä oleellisempaa matkailulle on se, että muslimituristien käyttämä rahamäärä kasvaa jyrkemmin kuin heidän lukumääränsä. Kun muslimit kuluttivat matkustaessaan viime vuonna noin 102 miljardia euroa, oletetaan summan nousevan vuonna 2020 jo 156 miljardiin.
"Suosikkikohteita ovat olleet muut muslimimaat kuten Egypti, Malesia ja Indonesia. Nyt kuitenkin myös ei-islamilaiset maat miettivät vakavasti tätä turistiryhmää", tähdentää halal-matkoihin erikoistuneen singaporelaisen Crescentrating-matkanjärjestäjän edustaja Fazal Bahardeen.
Taloustutkimusta tekevä Economist Intelligence Unit arvioi, että muslimimatkailijoiden tarpeet luovat bisnesmahdollisuuksia laajalle sektorille.
"Lähtien ruoasta ja islamilaisesta (korottomasta) pankkijärjestelmästä, tämän alan teollisuus on laajenemassa muun muassa lääkkeisiin ja muotiin."
Helsingin Islam Keskus ei vastannut STT:n lähettämiin kysymyksiin siitä, mitkä voisivat olla muslimituristien tarpeet Suomessa.
http://www.hs.fi/kotimaa/Muslimiturismin buumi saattaa ohittaa Suomen Kulttuurikysymykset haaste/a1305591922440
Nyt kyllä kannattaisi alkaa markkinoimaan suomea turistikohteena muslimi maihin, luvata vaikka ilmaiset lennot ja täyden ylöspidon koko loman ajaksi sekä diskorahaa kotiin lähetettäväksi.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Suomessahan on suuri joukko voimavaroja ja kultamunia notkumassa tyhjänpanttina jotka MEK voisi palkata levittämään islamilaisiin maihin tietoa suomesta edullisena lomakohteena muslimeille. Suomi nousuun muslimimatkailun avulla!
En tiedä mihin muniin tässä viitataan, kun nuo maatalousvertaukset eivät ole vahvin lajini, mutta muissa maissa käytetään tosiaan samaan kulttuuriin kuuluvia asiantuntijoita kun mitä mahdolliset turistit ovat. Tämähän ei Suomessa käy laatuun ollenkaan! Suomalaisille firmoille jokainen Lapin työtön juoppokin on parempi työssä jossa määritellään muslimeille sopivia palveluja, kuin mitä olisi esim. somalialainen korkeakoulutettu maahanmuuttaja.
Suomessa on jo ihan kylliksi näitä musliini"turisteja". Näiden ero muihin turisteihin on se, että kärttävät heti maahan saapuessaan "turvapaikkaa" ja ilmaista täysihoitoa.
Ei suomalainenkaan turisti vaadi retkillään perunoita, muikkuja tahikka kalakukkoa ja jos näitä ei löydy niin jättää retken moiseen maahan tekemättä. Miksi musliineja pitäisi erityiskohdella? Jos maa ei miellytä sellaisenaan niin pysyköön poissa, siitä ei mitään vahinkoa synny.
Ei ainoastaan muslimeja, vaan kaikkia turisteja kohdellaan Suomessa kaikkein huonoimmin. Tämä on sitä persulaisuutta, josta suomalainen on ylpeä.
No, persuthan ovat kieltämässä kaiken turismin, joten asia hoituu sitä kautta. Maalaiset eivät matkailijoiden euroja tarvitse, sillä maataloustuki kattaa kaiken olemisen.
Enpä ole ennen tavannut yhtä katkeraa ja tyhmää vihervasuria palstoilla kuin jussuppi on.
Tuota menoa saat piankin verisuonen katkeamaan vinttikammaristasi.
E-hei... ei minua rasita lainkaan millä tavalla maalla turisteja kiusataan, kun en siellä koskaan enää käy. Olen myös varoittanut kaikkia ulkomaalaistuttaviani eksymästä Kehä I:n ulkopuolelle.
jussufista tulee kaikkien aikojen paras opas näille musta kaapu turisteille...nyt ei naurusta tahdo loppua tulla..
pössyf ei uskaltaudu edes manskun toiselle puolelle, paitsi poliisisaatossa kisahalliin huilaamaan.
onko päiväysvanha maksalaatikko loppu kun noin taas kiukuttaa?
vai eikö valintatalon roskapöntöstä löytynytkään "kurmeeta..."
kerjäläis-karjalais-pössyf!
Jussuf (se sama) syö pääsi tollo
Johonkin on pakko vetää raja. Kaikki ei ole kaupan. Emme tarvitse muslimien rahoja niin paljon, että niitä tänne roudattaisiin. Missä muslimi siellä ongelma.
Muslimeille voisi mainostaa että Suomessa kadutkin on sian ihralla silattu.
Varakkiaat muslimituristit öljyntuottajamaista ovat nähneet riittävästi afrikan muslimeja ympäri maailmaa. Ei niitä erikseen tarvi tulla katsomaan jonnekin syrjäiseen pohjolaan.
He eivät halua ihmetellä entistä kauppatavaraansa, heillä on pitkät perinteet orjakauppiaina.
Mitä tarkoitetaan muslimikulttuurilla? Ruokaa, vaatteita, ostoksia, nähtävyyksiä? Onko Suomessa sellaista mitä he haluavat nähdä? Metsään kävelemään? Ei. Liikunta? Ei ainakaan naisille. Kulttuuri, taide? Ei vaikuta lupaavalta. Luulen, että vain suurkaupungeista voi löytyä muslimeja kiinnostavaa kulttuuria, ts. ostettavaa.
Kerran eräs ulkomaalainen matkaopas kertoi vieneensä arabituristin katsomaan maailmankuulua historiallista nähtävyyttä. Turisti oli pian palannut pettyneenä takaisin ja valittanut oppaalle, että kyseessähän on vain rauniot, ei hän sellaisesta ole kiinnostunut.
Tottakai ihmiset ovat erilaisia, vaikka suomalaiselle maajussille tämä onkin vaikea käsittää. Amerikkalaiset muslimit etsivät erilaisia asioita kuin esim indonesialaiset tai intialaiset muslimituristit. Arabit eivät edes ole mikään kovin suuri turistijoukko, vaikka varmaan rikkain. Lähi-idästäkin tulee turisteja.
Mutta kysy siltä Lapin juopolta. Se varmaan osaa kertoa minkälaisia liikuntapalveluja kannattaisi tarjota. Tuskin tosin kannattaa, sillä persut haluavat tämän matkailun kieltää kokonaisuudessaan.
Suomen "muslimikulttuuri" on muutama somalikasaantuma pääkaupunkiseudulla, etenkin "Itiksessä," ei mitään näkemisen arvoista!
Laadukkaan keskustelunne innoittamana "5 ohjetta muslimimatkailuun" blogikirjoitus http://bit.ly/Pec7Gh Odotan innokkaana kommenttejanne sinne, varsinkin muslimilukijoilta.
Millaista on muslimiturismi?
Ja taas on unohdettu muiden uskontojen edustajat vai, aivan vitun naurettavaa puhua muslimiturismista.
Fuck islam.
joo,kyllä suomeen palelemaan lumihankeen muutama miljoona muslimi sopii, vaikka tuonne pohjanmeren perukoille tahi joulupukin maalle ,valtio voisi sponssata parilla miljardilla luomuruokaa heille, vaatevalmistajat lupaavat varmasti osallistua vaatettamaan heidät slouganilla ilman voittoa tavoittelematon yritys, siis lähinnä kirppistoimintaa tahi seurakunta, nyt heti tilaus vetämään kiinaan 2 miljoonan toppatakkierästä ..