Kysymys on kaihertanut mieltä jo jonkin aikaa. Olen yrittänyt miettiä onko yksinkertaisesti olemuksessani tai naamassani jotain mikä ärsyttää ihmisiä. Joskus jotkut ihmiset vetävät nopeita johtopäätöksiä minusta eivätkä halua olla kanssani tekemisissä, esim. ryhmätöiden tms. parissa. Kykenemättömyys luoda hyviä ja kestäviä ystävyys-/kaveruussuhteita on ollut ongelma minulle jo pienestä pitäen. Olen nuorempana ollut sinisilmäisen luottavainen ja kertonut melko avoimesti elämästäni ystävilleni. Joka kerta olen päätynyt tilanteeseen jossa on käynyt ilmi että asioitani on puhuttu eteenpäin ja minua sekä asioitani ruodittu sekä arvosteltu.
Poikaystäväni pohti kerran olisiko syy siinä etten ole vaikutusvaltainen eikä minulla ole paljon rahaa. En haluaisi ajatella että sosiaalisella statuksella on vaikutusta ystävyyksien luomiseen, mutta näin näyttäisi joskus olevan. Minua on käytetty monesti pönkittimenä muiden luodessa suhteita ns. "parempiosaisten" kanssa, joilla on paljon tuttuja ja kavereita sekä ehkä omaisuuttakin. Onko se todella riittävä syy ihmisten käyttää toisiaan hyväksi?
Uskon että myös parempiosaiset paljastavat ystävilleen arkoja asioita, mutta koskaan en ole kuullut heidän joutuvan tilanteeseen jossa heidät on petetty ja asiat huudeltu ympäriinsä. Minulle tämä on sattunut lähes joka suhteessa, pahinta on ollut kun seksielämästäni on puhuttu selkäni takana ison yhteisön sisällä. En kuitenkaan ole mikään kevytkenkäinen ihminen, vaan puhutaan yhdestä ainoasta illasta. Moni tässä yhteisössä harrasti itse yhden yön juttuja jatkuvasti, joten koen tulleeni kohdelluksi väärin. Ymmärsin selkeästi, että kyse ei ollut siitä että olisin ollut paha ihminen, vaan että tarkoitus olikin että jokaista mahdollista tekemistäni käytettiin henkisesti minua vastaan ja välineenä johonkin muuhun. Ja ei, kyseessä ei ollut tilanne jossa olisin ollut jonkun tuttavan kanssa ja herättänyt närää, vaan minusta haluttiin luoda kevytkenkäinen joka menee jatkuvasti ulos ulkomaalaisten kanssa ja tehdä minusta tällätavoin kyseenalainen ihminen. Tämän tapauksen jälkeen moni entinen tuttu poisti minut jopa FB-kavereistaan, sana siis oli kiertänyt.
Olen pari kertaa nähnyt miten vanhat ystävät tapaavat ja itkevät ilosta. Onko tällainen ystävyys harvinaista vai miksi sitä ei ole osunut omalle kohdalle? Onko suomalaisten jotenkin vaikeampi olla avoimia ja rehellisiä sekä 100% luotettavia jollekulle, olemmeko liian jäyhiä?
Jos olisin tehnyt paljon asioita väärin, olisin ennemmin kuullut ne asiat päin naamaa ilman että kuulen ulkopuolisilta tuomioita siitä kuka ja mikä olen heidän mielestään. En ymmärrä miksi en voi saada aitoa ystävyyttä, jossa toinen osapuoli pitää kertomani asiat sisällään? Herääkö heille kateus jostain asiasta vai miksi he haluavat minulle pahaa? En kuitenkaan ole normaalia kummempi ihminen, en omista rahaa enkä omaisuuksia ja olen vastapalveluksena valmis antamaan luottamuksen arvoisen ihmissuhteen.
Nuorempana olin koulukiusattu ja olen saanut paljon negatiivista signaalia ihmisiltä. Vain pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa ulkona ja baaritiskillä 5 min jonotettuani vieressäni oleva porukka alkoi arvostella ulkonäköäni. Voiko tosiaan naama vaikuttaa niin paljon ihmisen elämään ja siihen, voiko hän saada kavereita/ystäviä? Osa taas sanoo että ulkonäössäni ei ole vikaa, ja että vain "valitsen" vääriä ihmisiä. Miten oikeita ihmisiä valitaan? Olen yrittänyt valita joskus täysin erilaisia ihmisiä yrittäen oppia, millaiset ihmiset ovat uskollisia ja arvostavat tosiystävyyttä.
Yksi tärkeä oppi on ollut, että ihmiset jotka puhuvat toisista ihmisistä selän takana, ovat ehdottomasti kartettavien listalla. He puhuvat myös minusta, koska se on heidän tapansa pönkittää kaveruuksia/ystävyyttä. Mitä minä haluaisin, olisi aito ystävä jolle voin vapaasti uskoutua kaikesta ja jonka seurassa ei tarvitse aina miettiä etukäteen mistä voi puhua. Kaipaan niin kovasti rentoa ja mukavaa tunnelmaa ystävän kanssa, joka vielä vuosienkin jälkeenkin liikuttaa ja voisin tuntea kiitollisuutta.
Poikaystäväni pohti kerran olisiko syy siinä etten ole vaikutusvaltainen eikä minulla ole paljon rahaa. En haluaisi ajatella että sosiaalisella statuksella on vaikutusta ystävyyksien luomiseen, mutta näin näyttäisi joskus olevan. Minua on käytetty monesti pönkittimenä muiden luodessa suhteita ns. "parempiosaisten" kanssa, joilla on paljon tuttuja ja kavereita sekä ehkä omaisuuttakin. Onko se todella riittävä syy ihmisten käyttää toisiaan hyväksi?
Uskon että myös parempiosaiset paljastavat ystävilleen arkoja asioita, mutta koskaan en ole kuullut heidän joutuvan tilanteeseen jossa heidät on petetty ja asiat huudeltu ympäriinsä. Minulle tämä on sattunut lähes joka suhteessa, pahinta on ollut kun seksielämästäni on puhuttu selkäni takana ison yhteisön sisällä. En kuitenkaan ole mikään kevytkenkäinen ihminen, vaan puhutaan yhdestä ainoasta illasta. Moni tässä yhteisössä harrasti itse yhden yön juttuja jatkuvasti, joten koen tulleeni kohdelluksi väärin. Ymmärsin selkeästi, että kyse ei ollut siitä että olisin ollut paha ihminen, vaan että tarkoitus olikin että jokaista mahdollista tekemistäni käytettiin henkisesti minua vastaan ja välineenä johonkin muuhun. Ja ei, kyseessä ei ollut tilanne jossa olisin ollut jonkun tuttavan kanssa ja herättänyt närää, vaan minusta haluttiin luoda kevytkenkäinen joka menee jatkuvasti ulos ulkomaalaisten kanssa ja tehdä minusta tällätavoin kyseenalainen ihminen. Tämän tapauksen jälkeen moni entinen tuttu poisti minut jopa FB-kavereistaan, sana siis oli kiertänyt.
Olen pari kertaa nähnyt miten vanhat ystävät tapaavat ja itkevät ilosta. Onko tällainen ystävyys harvinaista vai miksi sitä ei ole osunut omalle kohdalle? Onko suomalaisten jotenkin vaikeampi olla avoimia ja rehellisiä sekä 100% luotettavia jollekulle, olemmeko liian jäyhiä?
Jos olisin tehnyt paljon asioita väärin, olisin ennemmin kuullut ne asiat päin naamaa ilman että kuulen ulkopuolisilta tuomioita siitä kuka ja mikä olen heidän mielestään. En ymmärrä miksi en voi saada aitoa ystävyyttä, jossa toinen osapuoli pitää kertomani asiat sisällään? Herääkö heille kateus jostain asiasta vai miksi he haluavat minulle pahaa? En kuitenkaan ole normaalia kummempi ihminen, en omista rahaa enkä omaisuuksia ja olen vastapalveluksena valmis antamaan luottamuksen arvoisen ihmissuhteen.
Nuorempana olin koulukiusattu ja olen saanut paljon negatiivista signaalia ihmisiltä. Vain pari viikkoa sitten kävin pitkästä aikaa ulkona ja baaritiskillä 5 min jonotettuani vieressäni oleva porukka alkoi arvostella ulkonäköäni. Voiko tosiaan naama vaikuttaa niin paljon ihmisen elämään ja siihen, voiko hän saada kavereita/ystäviä? Osa taas sanoo että ulkonäössäni ei ole vikaa, ja että vain "valitsen" vääriä ihmisiä. Miten oikeita ihmisiä valitaan? Olen yrittänyt valita joskus täysin erilaisia ihmisiä yrittäen oppia, millaiset ihmiset ovat uskollisia ja arvostavat tosiystävyyttä.
Yksi tärkeä oppi on ollut, että ihmiset jotka puhuvat toisista ihmisistä selän takana, ovat ehdottomasti kartettavien listalla. He puhuvat myös minusta, koska se on heidän tapansa pönkittää kaveruuksia/ystävyyttä. Mitä minä haluaisin, olisi aito ystävä jolle voin vapaasti uskoutua kaikesta ja jonka seurassa ei tarvitse aina miettiä etukäteen mistä voi puhua. Kaipaan niin kovasti rentoa ja mukavaa tunnelmaa ystävän kanssa, joka vielä vuosienkin jälkeenkin liikuttaa ja voisin tuntea kiitollisuutta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikä on ollut teille syy tai ongelma, miksi ihmiset eivät ole olleet teistä kiinnostuneita, ja onko syy aina välttämättä ollut teissä itsessänne? Miksi "ystävät" aina lopulta paljastuvat selkäänpuukottajiksi? Jotkut ovat jopa niin julmia että ystävyyden päätyttyä ovat laittaneet asialle "tiedustelijan" joka esittää ystävää ja yrittää onkia minulta puhunko ex-ystävistäni pahaa ja mitä minulle kuuluu. Jälkeenpäin selvinnyt että tiedustelija ja ex-ystit ovat erittäin hyvää pataa keskenään... Ovatko ihmiset aina näin sairaita vai olenko liikkunut vain väärissä piireissä?
Alan epäillä onko aitoa ystävyyttä, jossa voi aidosti olla se oma haavoittuva itsensä ilman että joku tulee ja repii sinuun enemmän haavoja. Jos jonkun ystävyys ei kiinnosta, miksi pitää näytellä ja puhua selän takana? Miksei voi sanoa suoraan että "sori, en ymmärrä sua enkä sun ajatuksiasi ja ajattelen itse ihan toisin", jotta molemmat voisivat paremmin mielin todeta ettei ystävyyteen olekaan aineksia ja jatkaa elämässä eteenpäin ilman pahaa mieltä ja pettymyksiä.
Ei ole aitoa ystävyyttä. Eipä mullakaan ole kavereita. Sellasta se vaan on elämä
Tuo aloittajan kirjoitus oli kuin omasta elämästäni. Ei ole montaa ystävää ja en enää murehdi asiaa. Nainen aikuinen
Hei, et ole yksin.
Omalta kohdaltani olen huomannut sen, että kun olen temperamentiltani introvertti ja ihmisten enemmistö on ekstroverttejä, niin ei tahdo löytää "sopivaa" ympäristöä oikein mistään. Kuitenkin olen mielestäni ystävällinen, lämminkin jopa, ja täysin lojaali, jos koen jonkun olevan ystäväni.
Voi miten usein olen saanut kokea, että kelpaan vain tukemaan - rahallisesti, yöpaikkana, kuskina, kuuntelijana. Monet, joita olen itse pitänyt hyvinä ystävinä, ovat osoittautuneet julmiksi selkäänpuukottajiksi ja hyväksikäyttäjiksi.
En tiedä sitten oikein, mikä on perussyynä. Pitävätkö minua vähän tyhmänä, kun en ole nätti ja ulospäin suuntautunut??? Onko "kolho" ulkonäkö jotenkin ok-signaali sille, että sellaista saa sitten surutta kohdella huonosti?
Joskus tuntuu siltä, että lähes kaikki ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiselle hyväksikäytölle. Toisille se ilmeisesti sopii vallan mainiosti. Minä kuitenkin loukkaannun, kun huomaan sen olevan yksisuuntaista.
Tavallisinta kai lienee sellainen, että aina on itse se, joka ottaa yhteyttä, tai sitten jos se toinen ottaa yhteyttä, niin hän haluaa joka ikinen kerta sinun "palvelevan" itseään jollain tavoin, ei soita koskaan muuten vain sanoakseen hei mitä kuuluu, nähtäiskö jossain kuppilassa ja juteltaisiin.
Minusta on tullut ajan myötä aika vetäytynyt juuri tuollaisen vuoksi. Kaipaisin todellakin hyvää ystävää, edes yhtä, varsinkin naispuolista. Ainut oikea ystäväni on mieheni. Olen 50 joten uusien ystävien hankkiminen on vain vaikeutunut.
Ehkä elämä vain on näin "raadollista". Harmi. Pitää kai sitten vain etsiä tukea kirjoista ja musiikista ja muista taiteista.
Mitä tästä opimme? Ei kannata aina avautua, kaikesta mahdollisesta kaikille.
Itse mietin vähän samanlaisia asioita... Sen olen tosiaankin huomannut ja oppinut, että kenelle tahansa ei kannata alkaa avautumaan elämästään. Ne tiedot voi kertoa vaan niille tosiystäville, jotka eivät jätä eikä hylkää ilman painavaa syytä. Itsekin olen miettinyt, että millaisia ihmisiä ihmiset ylipäätänsä haluaa kavereiksi? Itse kuvailisin itseäni iloiseksi, luotettavaksi, huumorintajuiseksi, ihan kunnolliseksi/normaaliksi ihmiseksi, jolla on asiat mallillaan. Mielestäni olen hyvä ystävä muille ja välitän aidosti läheisistäni. En kuitenkaan ole mikään sosiaalisuuden huippu, siis sellainen ihminen, joka on jatkuvasti suunapäänä kertomassa kaikkea ja tulee juttuun heti kaikkien ihmisten kanssa. Sekö minusta tekee huonomman ihmisen ja kaveriksi kelpaamattoman? Miksi ihmiset tekee heti ensisilmäyksellä johtopäätöksensä eikä halua nähdä, että mitä siellä toisen kuoren sisällä on oikeasti?
ihmiset ovat syvältä. uutta vedenpaisumusta odotellessa hörppään tuopin kaakaota...
Sama juttu, monet kerrat on tuota selkäänpuukotusta nähty.
Ihmisillä tuntuu olevan hämärtynyt käsitys ystävyydestä ja siitä mitä on olla lojaali toiselle. Johtuneeko siitä, että ihmisten itsekkyys on selkeästi lisääntynyt? Itsellä ollut pari "parasta kaveria" jotka sitten myös paljastuneet jälkikäteen selän takana mustamaalaajiksi.
Jos jotain olen ihmissuhteista oppinut, niin sen että kannattaa aina kuunnella toisessa että mihin sävyyn hän puhuu muista ihmisistä sinulle. Voit olla varma että juuri samaan sävyyn hän puhuu sinustakin muille tietämättäsi. Jos jonkin mielestä kaikissa muissa on aina vikaa ja aihetta arvosteluun, niin et ole sen erityisempi etteikö sinussakin olisi, tosin se negatiivisuus levitetään kaikkialle muualle paitsi sinulle suoraan. On eri asia jos jossakin ihmisessä joku asia välillä ärsyttää ja siitä haluaa sanoa, mutta vakavampaa on jo se jos aina riittää pelkkää negatiivista sanottavaa kaikista muista ja itse ollaan niin täydellisiä. Varokaa näitä ihmisiä, puukottavat surutta selkään! Hankkiutukaa heistä eroon niin elämänne on paljon onnellisempaa. =) Aitojakin ihmisiä on, joiden löytämiseen ja heidän kanssaan ystävyyksien ylläpitämiseen kannattaa panostaa sillä niin hekin vastavuoroisesti tekevät. Positiivinen kanssakäyminen ystävyyssuhteissa on tärkeää, riitojakin voi tulla mutta ne voidaan aina selvittää ennen kaikkea suoraan toisen kanssa ja jatkaa taas positiivisella linjalla.
Läheskään kaikki ihmiset eivät ole pahoja, mätämunia joukkoon mahtuu aina. Hyvä ohjenuora on, että kannattaa opetella arvostamaan itseään ja kieltäytyä paskan vastaanottamisesta ja tehdä itselleen selväksi se että "minä ansaitsen hyvää" ja kas kummaa kun ihmeitä tapahtuu - saatkin tilalle aitoja ystävyyksiä. Kannattaa opetella itseluottamusta ja omanarvontuntoa, sillä ensin pitää arvostaa itseään ennen kuin voi odottaa arvostusta muilta. Ja rohkeasti vaan kontaktia ihmisiin. =) Ei se sen monimutkaisempaa loppujen lopuksi ole, vaikka itsekin olen käynyt läpi nämä tuntemukset etten kelpaa kenellekään enkä saa ystäviä jne.. Vanhemmiten kun on itseluottamusta siunaantunut niin ei se ystävyyssuhteiden löytäminen kovin vaikeaa ole, se vain vaatii itseltäkin hieman panostusta.
No mistä niitä hyviä, rehellisiä ja oikeasti välittäviä ihmisiä sitten voi löytää? Harrastuksista ei löydy kun siellä jo on valmiiksi tietyt kuppikunnat ja hiljaisempaa kartetaan kuin ruttoa, ne varmaan pelkää että yksinäisyys tarttuu..
Itse en saa hymyyni muuta kuin töykeän nenänvarsi-mulkaisun tmv joten ei paljon kannusta yrittää väkisin alkaa juttelemaan kun kerran tuntee olevansa liikaa ko. porukassa. Naamani ei tietty ole kaunis eikä edes miellyttävä mutta meikkaan kuitenkin ja pidän hygieniastani muutenkin hyvää huolta ja tykkään pukeutua kivasti ym.Ulkoiset asiat muutoin siis ok paitsi naamani siis ilmeisesti ärsyttää jotenkin toisia.
En enää jaksa uskoa että olis ihmisiä jotka ei ala puukottamaan selkään syystä tai toisesta. Onko se tosiaan ulkonäkö jonka vuoksi saan tyytyä olemaan ilman kaveria? Nyt siis kyse naispuolisesta ystävästä naiselle, aviomies kun minulla jo on.
Moni allekirjoittanee sen, miten tutulta kuvailemasi asiat kuulostavat! Valitettavasti, pärstäkertoimenkaan perusteella :D , emme vaan voi vaikuttaa yhtään siihen, miten muut meidät käsittävät tai hyväksyvät. Loppupeleissä!
Sukupuolella ei ole mitään tekemistä kaksinaamaisuuden kanssa. Omalla asennoitumisella sekä omilla intresseillä on, siinä mielessä ainakin, että ajatusmaailmalla toisia ihmisiä kohtaan saattaa olla iso yhteys omien toimintojen kanssa. En väitä, että itse olisit kaksinaamainen, vaikka pelkäätkin toisten olevan ja tuot asiaa esille yleisellä tasolla. Vaan ajatusmallisi pyörii ja fokusoituu ehkä liikaa tälläiseen pelkoon ja käsitykseen ihmisten toiminnasta. Tärkeintä on ehkä kaikessa kanssakäymisessä pyrkiä tasapainoon ja paras lähtökohta on olla oma itsensä, ja ottaa kaikki se vastaan, mikä vastaanotettavissa on! Aikuisiällä kun joka tapauksessa ystävystyminen sekä ystävyyssuhteiden pitkäaikainen säilyminen on harvinaislaatuisempaa, kuin ehkä nuorempana. Täällä itse montaa näistä asioista pohdiskelleena pidän peukkuja, että tilanne joskus korjaantuu ja saat itseluottamusta takaisin!
ja psssst, kuppikunnista ei kannata välittää. Voit itse luoda omia ihan vaan menemällä rohkeasti mukaan ja mölisemällä muille :)
Ihminen aistii toisesta epävarmuuden ja saattaa tulkita sen jollakin tavalla hostiiliksi. Pääpiirteittäin voisikin sanoa, että otsikkosi "miksi en kelpaa kaveriksi" saattaisi muuttua hyvinkin nopeasti "miksen kelpaisi kaveriksi", kun ottaisit kaiken rohkeutesi ja kiittäisit itseäsi itseluottamuksestasi ja aidosta kiinnostuksesta ihmisiä kohtaan. Mikään muu ei lisää kontaktin määrää, kuin itse luomasi kontaktit. Joo, no voi olla aika haastavaa mennä vaan jonnekin salille ja alkaa siellä jutella hikisten treenaajien kanssa. . :D mutta sitä kun ei koskaan voi tietää. Emme valitettavasti näe kenenkään naamasta, ovatko he yksinäisiä, tai kaipaisivatko he keskustelua. Joskus voi käydä tuuri!