Mitä järkeä on olla päivät pitkät työssä. Suomessa sosiaaliedut ovat hyvät. On hienoa kun on vapaa-aikaa omille harrastuksille ja ystäville.
Netistä löytyy tarkkoja neuvoja miten menetellä ja teeskennellä masennusta kun vapautusta yhteiskunnan ikävistä puolista itselleen loppuelämän ajaksi hakee.
Masennu ja nauti elämästä.
Netistä löytyy tarkkoja neuvoja miten menetellä ja teeskennellä masennusta kun vapautusta yhteiskunnan ikävistä puolista itselleen loppuelämän ajaksi hakee.
Masennu ja nauti elämästä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kannattaa ja status on helppoa saavuttaa. Terveydenhoitoala on täynnä hyväntahtoista porukkaa.
En ikinä enää joudu asioimaan työvoimatoimiton kanssa.
Tunnen pari tällaista "masentunutta" 20-30v nuorta eläkeläistä.
Eivät vaikuta yhtään masentuneelta, päivät pitkät juostaan baareissa, erilaisissa tapahtumissa ja harrastuksissa. Viinaa ja huumeita vedetään joka päivä ja hauskaa näyttää olevan. Kovasti kaikkea jaksavat puuhailla, mutta rehellistä työtä eivät ole jaksaneet tehdä päivääkään.
Taidanpa itsekin harkita eläkeläisen uraa, kaikki olis sitten niin helppoa ja mukavaa, ei paperitöitä, ei vittumaisia sossutanttojen naamoja, rahaa tulee kerran kuussa loppuelämän ajan.
Kyllä taas osasit kannustaa ja rohkaista niitä monia oikeasti henkistä tuskaa ja ahdistusta käsrsiviä nuoria , jotka eivät ole saanet esim. periä mitään vanhemmiltaan ,jotka ovat saattaneet olla itse juoppoja ja renttuja jne.
Minusta pitäisi tajuta lapsia hankkiessaan, pystyykö tarjomaaan heille materiaalista perustaa elämässään. Miksi köyhät ihmiset hankkivat jopa useita lapsia?
Lapsilisäjärjestelmä pitäisi muuttaa sellaiseksi, että vain ensimmäisestä sen saa ,toisesta puolet, ja seuraavat tenavat mitätöivät edellisten lapsilisät pois.
Oikeasti henkistä tuskaa ja masennusta kärsivät eivät niin helposti eläkkeelle pääsekään, mutta laiskalla vellihousupaskalla on aikaa, viitseliäisyyttä ja motivaatiota hommata itselleen helppo loppuelämä. Harva oikeasti masentunut edes henkisesti pystyy siihen eläkerumbaan.
Jaksaminen ei myöskään vaadi mitään hiton perintöä tai täydellisiä vanhempia, syynä on vain puhdas laiskuus ja liian helppo elämä.
Miksi en tuota yhteiskunnan niin helpoksi tekemää vaihtoehtoa käyttäisi hyväkseni. Kun se kerran tarjolla on. Mitä järkeä on tehdä jotain ikävää ja masentavaa työtä ja vielä joutua rahoittamaan veroillaan kaikkea älytöntä mistä itse on aivan eri mieltä.
Työkyvyttömyyseläke on Leppoistamisen ylevin muoto.
Mitä järkeä on pienellä palkalla painamisessa että poliitikot voivat lahjoittaa työsi tuloksen etelään jossa ei kukaan maksa veroja?
Pienellä palkalla täytyykin tehdä verottomasti töitä, maksetaanhan se vero kuitenkin kaikesta mahdollisesta, ja ei sitä kovinkaan montaa kertaa viitsi maksaa veroa samoista rahoista. Kyllä valtio ymmärtää, onhan kaikki hinnatkin ahnehdittu niin törkeiksi että ei ne rahat mihinkään kuitenkaan riitä.
Joo, se on oikeastaan kansalaispalkkaa. Hyvä systeemi.
Antaa poliitikkojen vaan nostella eläkeikää. Ei haittaa meikäläistä.
Aivan ja tulotasoa on suht helppo nostaa tekemällä pientä bisnestä tai pimeää keikkaa tarpeen vaatiessa. Ja turhat masennuslääkkeethän voi aina myydä hyvään hintaan jollekin narkkarille.
Hieno kuvio ainakin niin kauan kun yhteiskunta järjestää asunnon ja terveydenhuoltokin on ilmaista.
Hoho ..haluaisinpa tietää kuka Seroxatia tai Efexoria ym. olisi kiinnostunut ostamaan ja hankkiman nuutuneen olon???? Katso nyt vähän mitä viserrät,,,jokin pami ei ole masennuslääke.
Ja sitten vielä jotkut ihan tosissaan otsa rypyssä ihmettelevät että miksi ihmeessä masentuneisuus lisääntyy. On ne pöljiä.
Kun helppo elämä on saatavissa vähällä vaivannäöllä niin helppo elämä valitaan. Jesh!
Työeläkekertymää on nuoren turha miettiä, siinä vaiheessa kun asia on ajankohtainen on koko järjestelmä mennyt nurin eikä eläkkeitä enää makseta kuitenkaan.
Tai sitten jos maailman suurin ihme tapahtuu, tulee meistä kaikista lottovoittajakansaa ja kaikille maksetaan reilu korvaus kansalaispalkkana työvuosista riippumatta.
Työeläkejärjestelmä on puolksi silmänlumetta.
Kuten olen usein jankuttanut , työaläkkeestä valtio ryöstää puolet itselleen , koska kansaneläkeikään tullessaan henkilöltä leikataan tuota kansaeläkettä 50 % työeläkkeen määrästä.
Siis jos te-kertymä olisi 400 €/kk , niin kansaneläkettä tiputetaan 200 eurolla - räikeä välistäveto.
Ketä kiinnostaa pieni työeläke.
Yksikään poiliitikko ei puhu tästä.
tehdä itse ne 9:n euron päiväpalkalla olevat hommat.
Valtiohan on ainakin yhdeksän vuoden palkat velkaa peruskoulusta.
Minulla oli peruskoulu sen verran v-mäistä aikaa että siitä hyvästä valtio saa kustantaa minulle koko loppuelämän, ei todellakaan riitä 9-vuotta!
Näin paskanmaan takia ei kannata mennä töihin alipalkalla ja rikastuttaa lihavaa rumaa sf pomoa joka ulisee liiallisesta palkasta joka tosiasiassa on alipalkkaa ja osa harmaata taloutta.
Ei tässä maassa mitään vikaa ole. Hyvä maa.
En ymmärrä miksi jotkut valittaa kun sitä kansalaispalkkaa ei Suomessa muka ole, mutta vastaavaan taloudelliseen tilaan pääsyyn on useita keinoja. Tuo työttömyyseläke on hieno. Kuka ei olisi joskus masentunut. Siitä se lähtee...
Jos alkaa masentaa niin eikö kannata vetää ranteet auki niin loppuu se kituminen.
Mäkin oon huomannu, et ihan turha rasittaa itteään, rahaa saa fattasta, sähköä pistorasiasta ja ruokaa kaupasta
Tää on näitä nykyajan trendejä, Downsiftausta ja leppoistamista. Se on aika pieni ero sossun rahoissa ja ns. "Paskaduuneissa" Monet vetelyyteen taipuvaiset ajattelevat, että mitäpä sitä itseään töillä rasittamaan, kun melkein samaan ansiotasoon pääsee lorvimalla. Jää aikaa itselle, harrastuksille, kavereille, kaljoittelulle? Tavallaan vikaa on työelämässäkin, kohtuuttomine vaatimuksineen. Moni jää suosiolla pois, eikä edes halua oravanpyörään. Tämä yleistyy nuorison keskuudessa.
Itse teen "paskaduunia", mutta kummasti se raha vetää tekemään. Mulla jää 260€ enemmän käteen kuin soppalasta, se motivaattorina. Olen onnistunut säästämään sen 260€ kuukaudessa jo vuosia! Eli käytännössä elän sillä minimitoimeentulolla. Vuoden vaihteessa loppuu sopparit. Pitäisköhän minunkin alkaa Downshiftailemaan?
Eläkkeet pois, en ymmärrä miksi maksetaan kotona olemisesta. Työelämässä olleet ovat kyllä kartuttaneet omaisuutta tarpeeksi loppuiäksi ja jos ovat rahansa ryypänneet niin oma vika.
Kansalaisten pitää ottaa vastuu elämästään eikä yhteiskunnan pidä paapoa ihmisiä.
Tekosairaat ja "masentuneet" töihin.
Vammaiset ja invalidit ovat tietysti toinen asia.
Kämpän maksavat ja sähkön. 460e pitää selvitä kk:den ruoka yms ostoksista. Ilman tälläistä Suomessa kuolisi kylmyyteen tai nälkään.
Helppo elämä... helppo valita jos on tiedossa mukava perintö tai vanhemmat jeesaa vielä keski-ikää lähestyttäessä. Muutoin kyllä kylmää tekee jos ei ole koulutusta, työpaikkaa tai yleensä työkokemusta. Itse säännöllistä palkkaa nauttivana en usko siihen, että loppujenlopuksi se yhteiskunnan tuilla eläminen olisi mitenkää kadehdittavaa. Jokainen itseään kunnioittava ihminen ei kuitenkaan oman elämänsä kurjutta lähde nyky suomessa muille kertomaan ts. kerjäämään säälipisteitä (koska suomi on karu asuinpaikka paikoitellen). Mielelläni jätän lääketieteelliset diagnoosit asiantuntijoiden tehtäväksi, minä en ole oikea henkilö ketään määrittelemään. Vammaisille ja invalideille toivoisi enemmän asianmukasia mahdollisuuksia työntekoon. Toivottavasti suomi rakentuisi yhteiskuntana yhteisöllisyyttä rakentavaan suuntaan, eikä ihmisiä yksinkertaistavaan ja tasapäistävään luokkajakoon.
Nuoria ei pitäsisi missään nimessä laittaa työkyvyttömyyseläkkeelle tai muullekkaan eläkkeelle. Kuntoutukseen ja koulutukseen. Tätä maata ei rakenneta eteenpäin eläkkeellä olevilla laiskoilla nuorilla. Ei ne valtion tarjoamat sosiaalietuudet ihan tyhjästä tule, työssäkäyvät maksavat ne veroilla ja loput valtio joutuu ottamaan lainana.
Itse en ole ollut työtön peruskoulun jälkeen kuin muutaman kuukauden.
Peruskoulusta ammattikouluun, sieltä AMK:hon ja sieltä töihin. Kesät koulujen välissä olin "työtön".
Työelämään pääsin jo viimeisenä AMK vuotena ja samassa paikassa oltu jo 13 vuotta duunissa, palkka noussut vuosien aikana sen verran että voin viettää melko leppoisaa elämää työn ohella.
Mitään kansalaispalkkoja en tue, aiheuttaa vaan enemmän laiskuutta ja passivoitumista. Nuoret pitää aktivoida tekemään eikä rohkaista niitä passivoitumaan jakamalla rahaa ilman vastiketta avokätisesti.
Sullon ajatusmaailma suoraa kuin raamatusta ookko koskaan miettiny ite mitään, tunteista sulle ei tarvi ees puhuu oot tappanu ne jo vuosi sitten sääliksi käy eksynyttä.
Sinä päivänä kun työnteosta saa sille kuuluvan palkan eli 49% tuotosta menen minäkin töihin, ei kiinnosta tehä töitä ja elättää sil osakkeen omistajia kahvinkeittäjiä lounastelijoita meklareita ja paskan puhujia !!
Huomaatko samas venees ollaan ;)
Ei me olla samassa veneessä. Me olemme samalla tiellä kun Kreikka. Velkaannumme vauhdilla ja edessä on rajut leikkaukset. Nämä leikkaukset koskevat sinua ja vastikkeetonta tuloasi. Loikoilu loppuu ja joudut kerjuulle.
Mä en ainakaan tunne yhtäkään ihmistä, joka saisi valtiolta "masentumisesta" mitään erityistä rahaa tai mitään. Ollakseen masentunut ja muka "päästäkseen" (kukaan tuskin vapaaehtoisesti haluaa...) nuorena henkilönä eläkkeelle, pitää ensin olla niin rikas, että pääsee yksityiseen terapiaan ja sen verran vähän masentunut, että saa vielä eläketodistuksen terapoinnin kautta ( masentruneet ei jaksa käydä terapioissa, eivätkä useimmat heistä pysty sellaista itse kustantamaan) tai vaihtoehtoisesti niin sairas, että on laitoshoitoja jo sen verran takana ja koko systeemi todennut, että tyypistä ei ole töihin tai sitten pitää olla rikollinen, joita rikoksiiin sortuneita kyllä hyysätään erityisesti kaikkein mahdollisten sossuhuoltoloiden kautta. En tiedä mitä nuorten työhistoeriaa omaamattomien masennuspotilaiden eläkekorvaukset ovat, mutta tuskin kovin paljoa, kun kerran vakavistakin fyysisistä sairauksista pitää vaikka tulottomankin maksaa ainakin 28 prosentin omavastuu, jollei sitten ole niin todella kuoleman kielissä ollut, että valtio parin tonnin omavastuupulituksen jälkeen vuoden loppupuolella toteaa, että saat nyt kaksi kuukautta vuodesta ilmaiseksi lääkkeesi.
Eikös julkisuudessa ole nyt lähinnä sellaisia juttuja lehdissä ollut, että masennuspotilaat eivät pääse edes ensimmäiselle lääkärin konsultointikäynneille julkiselle sektorille, kuin korkeintaan kuukausien odottamisen jälkeen, ja että kuinka terapiamäärärahoja nuorten osalta vain karsitaan. Ei mulla ainakan ikinä olisi varaa ( tai halua tai välttämättä tarvettakaan) terapoida psyykeäni kallonkutistajalla sadan euron viikkokorvauksella, mikä olisi hinta yhdestä käynnistä viikossa.
Voi tietysti olla harvoja, jotka keksii masennuksen itselleen, mutta veikkaan, että aika useissa tapauksissa on ihan kuitenkin oikeat syyt siinä takana, jos joku masentuu.
Viisikö meitä nyt päivittäin pääsee irti kaikista yhteiskunnan kahleista toteuttamaan itseään ja harrastamaan mitä halua. 24 tuntia vuorokaudessa.
Ei pahemmin heiluta eläkeiän nostot ja muu roska.
JUU PIENIPALKKAINEN TYÖ EI TOSIAANKAAN KANNATA. MIKSI SITÄ TEHDÄ?