Minulla on nyt tällainen pieni dilemma.. Pidän kyllä avomiehestäni, mutta en tiedä rakastanko häntä.
Tulen kyllä hyvin mustasukkaiseksi jos hän edes puhuu muitten naisten kanssa, mutta onko tämä vain omaa huonoa itsetuntoani? Haluaisin muuttaa asumaan yksin, sillä en ole vielä yksin asunut. Haluaisin 'itsenäistyä' ja 'kasvaa'. Mutta silti samalla kaipaa mieheni turvallista kainaloa.
Tuossa jo viime vkl sanoin, että haluan muuttaa omaan kämppään. Mutta en siksi etten pitäisi hänestä, vaan siksi, että minusta se tuntuu sellaiselta, mitä mitä minun pitää tehdä.
Hän on tietysti hyvin loukkaantunut, ja pitää minua täysin epätasapainoisena henkilönä kun iltaisin kuitenkin haluan halia ja käpertyä hänen kainaloonsa.
Tulevaisuuden haaveemme, harrastuksemme, ..ja 'arvomme' eroavat toisistaan niin paljon, etten usko voivani olla onnellinen hänen kanssaan. En saa häneltä kaipaamaani huomiota.. Silti en haluaisi/uskaltaisi luopua hänestä.
Hän on sitä mieltä, että jos muutamme erilleen, se on sillä selvä. Minä olisin ollut valmis tapailemaan häntä. Pidän hänestä enkä haluaisi loukata häntä.. mutta kuitenki minun pitäisi ajatella omaa hyvääni - omaa tulevaisuuttani ja onnellisuuttani.
Mitä teen?
Tulen kyllä hyvin mustasukkaiseksi jos hän edes puhuu muitten naisten kanssa, mutta onko tämä vain omaa huonoa itsetuntoani? Haluaisin muuttaa asumaan yksin, sillä en ole vielä yksin asunut. Haluaisin 'itsenäistyä' ja 'kasvaa'. Mutta silti samalla kaipaa mieheni turvallista kainaloa.
Tuossa jo viime vkl sanoin, että haluan muuttaa omaan kämppään. Mutta en siksi etten pitäisi hänestä, vaan siksi, että minusta se tuntuu sellaiselta, mitä mitä minun pitää tehdä.
Hän on tietysti hyvin loukkaantunut, ja pitää minua täysin epätasapainoisena henkilönä kun iltaisin kuitenkin haluan halia ja käpertyä hänen kainaloonsa.
Tulevaisuuden haaveemme, harrastuksemme, ..ja 'arvomme' eroavat toisistaan niin paljon, etten usko voivani olla onnellinen hänen kanssaan. En saa häneltä kaipaamaani huomiota.. Silti en haluaisi/uskaltaisi luopua hänestä.
Hän on sitä mieltä, että jos muutamme erilleen, se on sillä selvä. Minä olisin ollut valmis tapailemaan häntä. Pidän hänestä enkä haluaisi loukata häntä.. mutta kuitenki minun pitäisi ajatella omaa hyvääni - omaa tulevaisuuttani ja onnellisuuttani.
Mitä teen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Painin itse saman ongelman edessä. Olen jo lähes vuoden ajan yrittänyt selvittää todellisia tunteitani vaimoani kohtaan mutta huonolla menestyksellä. Tiedän kyllä, että en ole täysin tyytyväinen parisuhteeseeni ja onnellisuutta pitää hakea muista "askareista". Tuntuu kuin parisuhteen tila muistuttaisi enemmän "sisarsuhdetta" kuin edes hyvää ystävyyskumppanuutta. Meillä myös riidellään joka viikko, välillä lähes päivittäin. Seksiä harrastetaan todella harvoin, tämän vuoden aikana kammaripainia on harrastettu korkeintaan kerran kahdessa kuukaudessa. Tuntuu, että rakastan kumppaniani enemmän ihmisenä kuin vaimonani enkä haluaisi vahingoittaa hänen tunteitaan. Viime aikoina suuri syyllisyyden tunne on vallannut mieltäni, koen jotenkin, että tämä kaikki johtuu viime kädessä minusta. Toisaalta vaimoni saattaa syyllistää minua ja vaatia samalla itselleen lisää huomiota... Vaikeita asioita - toivon, että asian voisi ratkaista helpolla tavalla?