Ongelmana allerginen mies ja koira. Miten sinä ratkaisit asian?

Olen itse sen verran eläinrakas että minulle uuden miehen ja eläimen välillä kysyminen on kuin kysysyi, antaisitko oman lapsesi pois uuden miehen takia?

Itse valitsen aina lemmikin. Se eläin ei valinnut sinua, vaan sinä valitsit sen.

Ymmärrän pointtisi. Itselleni koira on kyllä rakas, mutta ei yllä kuitenkaan ihan oman lapsen tasolle eli suuresta määrästä rakkautta huolimatta minulla on eroa koiran ja ihmisen välillä. Mutta tiedostan tuon, että olen koiran hankkinut ja koira ei ole voinut päättää millaiseen perheeseen ja kotiin tulee. Se on rakastanut minua aina täysin ja ollut vilkkaudestaan huolimatta täydellinen koiraystävä. Ei tämä ole mitenkään koiran syy, eikä ole siis reilua, että luopuisin koirasta miehen takia. Ei sitä mitenkään pysty itselleen oikeuttamaan, mutta eipä mieskään ole allergiaansa valinnut (en siis koskaan luopuisi koirasta vain koska mies ei tykkää siitä) ja kärsii kovin, kun näkee minut onnettomana asian kanssa. Yrittää sopeutua, mutta allergialle ei aina voi mitään. Ja minä kärsin, kun näen rakkaan mieheni allergisoivan rakkaan koirani läheisyydessä. Nykyinen tilanne ei ole kenellekään hyvä.

Olenhan minä todella itsekäs, jos luovun koirastani saadakseni unelmieni miehen ja perustaaksei perheen tämän kanssa. Ja syyllistän itseäni todella paljon sen vuoksi, että haluan todella olla tämän miehen kanssa, kun tiedän, että välttämättä en molempia saa pitää. Vaikempia valintoja elämässäni ja olen ihan hukassa.

Ostin aikoinani koiran perheestä, jossa oli koirille allerginen mies. He olivat muuttaneet ok-taloon kauemmas kaupungista ja kasvattivat koiria piha-rakennuksessa. Ulkona tuo allergia ei haitannut, mutta yhtään koiraa ei saanut päästää sisälle.

Olettaisin, että jos allergia on paha, niin tämäkään vaihtoehto ei tule kyseseen. Siinä tapauksessa alkaisin ehkä itse etsimään uutta kotia koiralle ja muttaisin yhteen vasta kun se on löytynyt. 3v lapinkoira lienee aika helppo sijoitettava. Ja tämä etsikkoaika on myös hyvää testiä parisuhteelle. Jos mies hermostuu siihen (sen kestoon), ei hän ole sinun miehesi.

Meillä luultavimmin toimisi tuo omakotitalo, piharakennus (jonne tehtäisiin koiralle oma tila) ja oma aidattu piha yhdistelmä, mutta rahatilanteen vuoksi tämä tuskin tulee olemaan mahdollinen pitkään aikaan. Itse olen vasta valmistumassa (enkä mihinkään kovapalkkaiseen alaan, vaan sosiaalialalle) ja mieskin juuri aloittanut työelämän ja hakee oman alan töitä samalla. Olemme siis vielä nuoria. Mutta olen mie tässä haaveillut tästäkin vaihtoehdosta...

Mies on pitkähermoinen minun ja koiran suhteen. Mies tekee kaikkensa, jotta koirasta ei jouduttaisi luopumaan, sillä tietää sen olevan minulle todella rakas. Ja arvostan tätä miehessä todella paljon, mutta tiedostamme molemmat sen, että välttämättä ratkaisua ei löydy, jolloin joudun valitsemaan. Alkuun mies sanoi, että jos toinen joutuu lähtemään, niin hän lähtee eikä koira, sillä ei halua olla se, joka erottaa minut ja koirani, mutta kielsin häntä tekemästä äkkinäistä päätöstä tästäkään, sillä tunteet ovat todella vahvoja molemmin puolin.

Ei kai tässä auta kuin antaa ajan kulua ja toivoa, että sopiva ratkaisu löytyy. Ja jos sitä ei löydy ja minun mieheni suhde syvenee entisestään, niin sitten etsiä koiralle hyvä koti, jossa saa aikaa, rakkautta ja huolenpitoa. Joka tapauksessa en ole koirasta luopumassa ennen yhteenmuuttoa ja silloin vain jos muita vaihtoehtoja ei ole.

Valitsin koiran, koska koira oli ollut minulla pennusta lähtien ja se oli paras ystäväni. Ei kaduta. Ihmissuhteita tulee jos on tullakseen, selviän ilmankin.

Koiran paikka ei ole missään ulkotarhassa. Tuo on typerää edes ehdottaa, että koira asuisi koko elämänsä ulkona, aidatussa tilassa.

Jos se mies on todella niin tärkeä että haluat luopua koirastasi, niin tee niin, mutta SAMALLA lupaa itsellesi, ettet enää ikinä uutta lemmikkiä itsellesi ota, eroat tai et miehestäsi, koska kenenkään muun lemmikin ei tarvitse käydä kanssasi tuota kohtaloa.

Siis en koskaan laittaisi koiraa vain ulkotarhaan, vaan tällöin koiralla pitäisi olla omat sisätilat, jotka erossa muusta asunnosta, jossa mies siis oleilisi. Joko osa taloa tai piharakennus. Itsehän viettäisin koiran kanssa näissä tiloissa ja ulkona paljon aikaa. Koiranikin on niin sosiaalinen, etten todellakaan vain heivaisi sitä ulos... En missään nimessä.

Ja kyllä, jos joudun koirastani luopumaan, niin en koskaan pystyisi uutta lemmikkiä hankkimaan.

Se unelmies mies luultavasti pettää sua jossain vaiheessa. Niinhän ne kaikki tekee joten valitse koira. Se ei jätä ja petä.

Minä en luopuisi koirastani miehen takia. Minusta koira tai muu eläin otetaan sillä olettamuksella, että siitä pidetään huolta sen koko loppuelämän ajan, eikä pistetä kiertämään toiseen kotiin, kun oma elämäntilanne muuttuu.

Tapasin itse pari vuotta sitten hyvin potentiaalisen seurustelukumppanin, mutta hän oli allerginen koirille, joten tutustuminen loppui siihen. Mietinkin, että miksi olet jatkanut tutustumista mieheen, jos olet tiennyt hänet pahoin allergiseksi.

Kommenttini on tyly, pahoitteluni siitä, mutta olen vain nähnyt liian monta kertaa saman tilanteen, jossa eläin lähtee uuteen kotiin, kun omistajan elämä muuttuu.. Toivotaan, että joku, kaikkia osapuolia tyydyttävä keino löytyy teidän tilanteeseen.

Ihastuminen ja rakastuminen kyseiseen mieheen kävi ikään kuin vahingossa, sillä aluksi pidin miestä täysin kaverina enkä tämän vuoksi allergiaan niin kiinnittänyt huomiota. Ja sitten olikin jo liian myöhäistä, kun tunteet olivat puhjenneet. Muutoinhan olenkin koittanut välttää ihmissuhteita allergisiin, juuri tämän takia.

Mutta ymmärrän täysin nuo tylytkin kommentit, sillä ajattelen itse osittain samoin. En todellakaan ole ylpeä itsestäni, kun asiaa harkitsen, enkä pysty niin selvästi valitsemaan koiraa ja unohtamaan miestä ja näitä tunteita... Näiden tunteiden kanssa ei vaan ole helppoa tehdä mitään päätöksiä.

Tällä hetkellä mies viettää aikaa luonani ja on tekemisissä koirani kanssa, mutta allergialääkkeestä huolimatta alkaa pian hengitysoireet ja tukkoisuus, mutta siitä huolimatta tuo yrittää sitkeästi viettää täällä aikaa, jos elimistö vaikka oppisi sietämään koiraani. Montaa tuntia valitettavasti mies ei täällä voi kerrallaan olla ilman tukalaa oloa. Mikäli huonosti käy ja emme saa sopivaa asumisratkaisua tms, niin pyrin saamaan koiran asumaan vanhemmilleni (heitä painostamatta, vaan asiallisesti asioista keskustellen, koska tosiaan koira ei ole heidän vastuunsa vaan minun), jossa siis koira olisi todella rakastettu ja hyvässä hoidossa ja näkisin koiraa ihan milloin haluan ja voisin täten siis olla koiraa hoitamassa vaikka päivittäin. Ja koiranihan siis viihtyy vanhemmillani paremmin kuin kotona juuri siksi, että siellä vielä enemmän tilaa, seuraa ja herkkuja.

Ja jos nuo menevät mönkään, niin sitten pitää pohtia asioita uudelleen...

Kyllähän moni nykyään luopuu koirasta syynä "ajanpuute" tms. Mikä ei minun mielestäni ole mikään syy. Näen myös allergian hieman eri asiana. Todellakin toivon, että en joudu siihen tilanteeseen, että oikeasti pitää jommasta kummasta luopua.

Tänään käytiin kunnon keskustelut siitä, että mihin asti mies on valmis menemään, jotta koira voisi jäädä perheeseen, niin on ainakin sitoutunut siedättämään itseään ja siedätyshoidoistakin ollut puhetta. Että ei ole kyse ainakaan pikaisesta päätöksestä tai heitteille jätöstä tms.

Siitäkin huolimatta, että haluan allergisen miehen kanssa elää ja perustaa perheen, niin haluan kaikkea hyvää rakkaalle koiralleni. Pyrimme pitämään koiran perheessä, tai sitten lähipiirissä, jolloin koira sopeutuisi paljon helpommin ja tietäisin, että koira olisi oikein hyvässä hoidossa takuu varmasti. Ja jos koira jouduttaisiin ulkopuoliselle taholle luovuttamaan, niin saisi kyllä tuleva koti käydä läpi aikamoiset seulat (useampia tutustumiskertoja, hoitopätkiä jne.) ennen kuin luottaisin koiraani sinne. Ja näin tuleva kotikin varmistuisi, että haluavat tämän koiran varmasti.

Nyt kun asiasta käyty miehen kanssa keskusteluja ja muutenkin saanut asioihin uusia näkökulmia (tätäkin kautta), niin suurin paniikki menossa ohi ja tulossa luottamus siihen, että asiat järjestyy ajallaan jotenkin ja nyt pitää vain keskittyä siihen, että saataisiin miehen allergiaoireet helpottamaan koirani läsnäollessa. Asia kerrallaan. Vaikka tokihan takaraivossa koko ajan huhuilee tuo kummitus, että mitä jos asiat eivät menekään kuten parhainta olisi...

Onko kenellekään teistä kokemuksia noista siedätyshoidoista?

Ja kuten joku tuolla aiemmin sanoikin, niin tämä on hyvää aikaa testata myös parisuhteen vahvuutta ja kestävyyttä, sillä on melkoisen stressaavaa aikaa ja vaatii mieheltä aikamoista panostusta ja sitoutumista kärsimään oireitaan jne.

Siedätyshoito voisi tepsiä.
Muuten, kuvailet koiraasi vaativaksi ja aktiiviseksi, vauhdikkaaksi tapaukseksi. Minä luen tämän asian niin päin, että koirasi joutuu olemaan jo nyt hiukka liikaa yksin, ilman liikuntaa jne. Lapinkoira yleensä on melko flegu rotu, rauhallinen, kiltti ja helppo, saadessaan runsaasti liikuntaa ja tekemistä päivittäin, plus ihmisten ja/tai koirien seuraa, ja rotuna viihtyy mitä mainioimmin ulkona vapaana ja maalla.
Eli kun rakastat koiraasi paljon, saatat antaa sen (vaikkapa leikattuna) teidän vanhalleparille ja toivoa parasta. Tai etsit todella hyvän kodin maalta sille.
Sinuna valitsisin miehen, hyvää aviomiesainesta ei niin vain kävele ovesta sisään hänen jälkeensä.

Koirani on leikattu. Ja kyllä poika saa paljon liikuntaa, mutta tällä hetkellä asuinpaikka on vähentänyt vapaana juoksemisen mahdollisuutta, joka on pojalle parasta, etenkin jos mukana koirakaveri. Koirapuistoissa käydään kyllä. Uimaan (pojan lempipuuhaa) pääsee kuitenkin näin kesäaikaan kuitenkin usein ja saa tällöin olla vapaana. Onhan siis koirani sisätiloissa rauhallinen ja äärimmäisen kiltti, mutta riehaantuu helposti tavatessaan toisia koiria tai uusia ihmisiä (eli lähinnä juuri lenkeillä tai kun tulee uusia ihmisiä kylään). Tämän vuoksi moni pitää koiraani turhan vaikeana. Ja juuri kun tarvitsee noita pitkiä lenkkejä, niin moni perheessäni ei tämän vuoksi koiraani ottaisi.

No huhheijaa noita teidän juttuja taas. Totta kai koiraa voi pitää ulkona tarhassa, usein se saattaa olla jopa paras ratkaisu koiran terveyden kannalta. Moni rotu on jalostettu pilalle, tulee iho-ongelmia liian kuivasta sisäilmasta jne.

Mutta paras ratkaisu tässä tapauksessa olisi kuitenkin koiran sijoittaminen toiseen kotiin. Koira ei siinä tule kärsimään, se tottuu uuteen paikkaan nopeasti, mutta onko emännästä tähän?

Aika jännää kun sanot rakastavasi miestä, mutta pohdit kuinka elää koiran ja miehen kanssa samaan aikaan, vaikka miesystäväsi terveydestä on kysymys. Itselläni on koira ja ei tulisi mieleenkään laittaa miehen terveyttä ja koiran pitämistä mietintään jos hän tulisi koiralle allergiseksi. Ihan varmaan koira tekisi tilaa tärkeälle ihmissuhteelle. Sama tilanne olisi varmaan toisin päin. Olisin suorastaan järkyttynyt jos mies olisi sitä mieltä, että hän ei luopuisi koirasta jos siitä olisi minulle terveydellistä haittaa ja allergia kehittyisi esim. astmaksi kun tarpeeksi yrittäisin siedättää. Meitä on niin moneksi.

Toki meillä tarkkaillaan miehen terveyttä koko ajan, kun pyrimme pystyykö hän yhtään olemaan koirani lähistöllä. Ja jos ei ala pian helpottaa tai jos yhtään menee pahemmaksi, niin sitten asia on sillä selvä ja siedättäminen lopetetaan. Omasta aloitteestaan mies nyt varannut lääkäriajan, jonne menossa allergia asiastaan keskustelemaan. Tietysti miehen terveys menee sen edelle, että saisin pitää elämässäni sekä miehen ja koiran.

Ja tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, että mikäli suhteemme kestää vielä yhteenmuuttoon asti ja selviää tästä koira-asiasta entistä vanhempana, niin sitten koiralle hankitaan uusi hyvä ja rakastava koti, jonka etsintään käytetään niin paljon aikaa kuin se vaatii. Ja jos suhde ei kestä, niin sitten niin ei oltu koskaan tarkoitettu ja jatkan elämääni koirani kanssa kuten ennenkin.

Kuten aloitusviestissäni sanoin, niin tiedän aiheen jakavan mielipiteitä (kärkkäitäkin) puolesta ja vastaan. Monille on selvää, että kumpi menee elämässä edelle ja mitä valitsee, mutta minun kohdallani tämä ei ole ollut läheskään niin selvää. Täältä saanut paljon ajateltavaa ja hyviä kannanottoja, kiitos niistä. Nyt sitten selvitellään, että miten tässä käy...

ajatellaan, et sulla olis allergiaton mies, ja saisitte lapsen, joka olisi allerginen, mitä tekisit?

Kun itse keskustelen mielenkiintoisen miehen kanssa, siis mahdollisen seurustelun merkeissä, ekat kysymykset ovat: pitääkö lapsista ja sietääkö kissoja ( eli ei ole allerginen, eikä valita kissojen olemassa olosta). Meillä kun niitä on useampia... Kyllä se niin on, että miehiä tulee ja menee, mutta ystävät ja lemmikit pysyy... Eli älä nyt ainakaan ala koiraa lopettamaan... Voit itsesi kanssa keskustella, oletko valmis antamaan koiran muualle, jos alkaa näyttää siltä, että miehen kanssa asiat menee pidemällekin... ja oletko valmis ehkä loppuelämäsi elämään ilman lemmikkiä? Allergiat ovat arvoituksellinen asia ja voivat iskeä kenelle tahansa koska vaan. Voihan löytyä kompromissi, että jokin lemmikki ei laukaise toisen allergisia oireita... Ja huomioida sekin että lapsilla voi olla lisääntynyt riski saada allergia. Eli ei varmaan kannattaisi isoa eläinlaumaa hankkia ennen lapsia, ettei sitten taas joudu luopumaan... Mutta katsele rauhassa tilanteen ja suhteen kehittymistä... Miehissä kun on myös sitä taipumusta, että häviävät kuin pieru saharaan.. Silloin on kiva kun on luotettava karvapallo, mitä halia...

itse olen luopunut koirastani periaatteessa miehen takia jo noin 3 vuotta sitten, ja kadun asiaa edelleen. miehen kanssa olen edelleen, mutta tein silti elämäni isoimman virheen.

Entäpä jos antaisit koiran sijoitukseen jonnekin hyvään paikkaan? Jos vanhempasi eivät koiraa oikeasti halua kuin omantunnontuskissaan, yritä sijoittaa koira muualle. Ja tehdä selväksi ehdot, eli että koira tulee takaisin sinulle, jos parisuhteesi jossain vaiheessa kariutuu.

En koskaan luopuisi koirastani.:) En koskaan.. Koirani on myös kolmevuotias. Koirani ollessa yksi seurustelin miehen kanssa, joka oli jopa valmis viemään minut vihille.. Koiralle oli allerginen. Valitsin koiran enkä katunut :) Nyt olen kihloissa maailman ihanimman kanssa.. Miehiä löytyy kyllä, olisin katunut ikuisesti päätöstä antaa koira pois. Älä anna koiraa pois.

Muutamilla tutuilla samankaltainen tilanne ne päätyi, siihen että omakotitaloon yksi huone, johon pääsee vain ulkokautta koirat aina, siellä sekä pitää suojavaatteita, ettei allergisoivaa pölyä pääse muualle asuntoon. Muutama muksua noilla taitaa olla, että ihan hyvin kait toiminu tuo järjestely. Nainen harrastaa noita eri koiralajeja hyvin aktiivisesti. Että voit tietyissä tilanteissa valita molemmat.

Olit näköjään vähän samansuuntaista itsekin pohtinut.

Itse kysyisin myös näin:

Jos sinulla olisi lapsi antaisitko sen pois miehen takia?

Itselläni on 2 koiraa (punaisen irlanninsetterin ja musta ruskein merkein olevan saksanpaimenkoira mix narttu 4v ja musta ruskein merkein oleva saksanpaimenkoira narttu 3v) ja olen tehnyt kaikille miehille (entisille, kuin nykyiselle miehelleni) selväksi, että koirat ovat olleet minulla 8-viikkoisista asti ja ovat olleet koko sen eliniän kanssani ja tulee jatkossa olemaankin, joten jos et hyväksy koiriani, niin voit mennä.

Olen seurustellut 3 miehen (nykyiseni mukaan lukien), kun minulla on ollut koirat ja onneksi kaikki ovat tulleet koirieni kanssa erittäin hyvin toimeen ja ovat koirat hyväksyneet.

Jos sattuisi että nykyisellä tulisi koira-allergia, niin ennemmin otan eron miehestäni, kuin antaisin / myisin koirat pois.

Minä olen lapsesta asti halunnut koiran / koiria ja vihdoin ja viimein 23-vuotiaana olen omani saanut. Nyt minulla on ikää 27-vuotta.

Sinähän sen loppupäätökses tietenkin teet, mutta sanon mielipiteeni: jätä mies ja pidä koira.

Olen siis parisuhteessa, avoliitossa ja kihloissa elävä nainen ja häitämme juhlitaan ensi kesänä. Mikäli miehelläni ilmenisi koira-allergia ennen tuota tai sen jälkeen, niin ennemmin ero, kuin koirat pois.

!!HUOM!! VAIN JA AINOASTAAN MINUN MIELIPIDE / NÄKEMYKSENI ASIAAN

Minä itse olen se allerginen osapuoli. Tapasin mieheni 3 vuotta sitten ja hänellä oli 2 koiraa. Ihania ja kilttejä koiria ovatkin ja ovat miehelleni kaikki kaikessa - kuin parhaita ystäviä :) Pelkäsin aluksi kamalasti, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuu, että minä haluan kyllä YRITTÄÄ sietää koiria allergiastani huolimatta enkä tosiaan halunnut, että mies allergiani takia haluaisi luopua minusta tai niistä koirista...

Käytän päivittäin aika vahvoja allergialääkkeitä ja näin ollen pystyn olemaan koirien kanssa erinomaisesti ja ne ovat minullekin jo ERITTÄIN rakkaita perheenjäseniä! Olen myös silloin tällöin yrittänyt itsenäisesti "siedättää" itseäni ja jättänyt allergialääkkeitä ottamatta ja tuntuu, että joka kerta allergia alkaa helpottaa enemmän ja enemmän...

Kyllä se tahdonvoimalla onnistuu, kun vain se allerginenkin osapuoli välittää niistä koirista hirmuisesti ja kaikki toimivat kärsivällisesti. Toki, jos uusi kumppanisi olisi ehdottomasti sitä mieltä, että EI KOIRIA eikä edes yritä selvitä allergiansa kanssa, niin sitten kannattaa ehkä miettiä asiat tärkeysjärjestykseen... Mutta kuten jo kuvasit, että miehesi haluaa edes yrittää ja välittää koirasta kovasti, niin mielestäni ei koirasta tarvitse sen takia luopua - näin ei meilläkään ole tapahtunut vielä 3 vuoden jälkeenkään.

Oletko seurustellut miehen kanssa siis 3 vuotta myöskin? Olet rakastunut, eli oletko ensihuumassa? Tapaillut alle vuoden ja seurustelu siinä vaiheessa kun tosiasiat, ilman niitä romanttisia laseja on ne, että sinä et ihan aikuisten oikeasti tiedä onko se mies sitä vai tätä ja onko se uhrauksen arvoinen. Seurustele nyt ensin sen miehen kanssa se 3 vuotta ja katso sitten. Se voisi olla yksi vaihtoehto. Muista että miehen kanssa voitte olla ulkona, käydä metsäretkillä, jne. jne. joten te voitte myös viettää aikaa koira kanssa.

Komprommissi vanhempiesi kanssa voisi olla sillä tavoin mahdollinen, jos asutte lähekkäin, eli sinä muutat heille aina kun he lähtevät matkoille, ja hoidat koirasi. Niin koira ei pilaa heidä lomiaan. Sinä käyt riittävästi siellä lenkittämässä koiraa, käytät sitä koirakoulussa ja metsäretkillä usein. Eli hoidat siis sitä hyvin paljon ja se on ikäänkuin sijoituksessa, mutta niin ettei sido vanhempiasi. Sinä myös maksat sen hoitolan, jos et voi itse olla hoitamassa sitä. Et sinä voikaan vaan sysätä koiraa ja sen kustannuksia toisille, ja ottaa rusinoita pullasta "käyn katsomassa kun huvittaa" älä nyt ole lapsellinen. Kyllä sinä pystyt parempaankin.

Näköjään sinulla se opettaminenkin on kesken. Ja kohta sillä koiralla on käytösongelmia kun jätät sen huomiotta ja liikaa yksin.
Jos se olisi kasvatettu ja lapinkoiran luonteelle ominaisesti (minulla on ollut lapinkoira) perhekeskeinen, hyvä oppimaan, helppo kouluttaa ja palvelushaluinen, se olisi helpompi antaa eli aina myydä hyvään kotiin. Koiria ei koskaan (eikä mitään eläintä) saa antaa ilmaiseksi, eikä liian halvalla. Jos jollain ei ole rahaa, ei hänellä ole rahaa ylläpitoonkaan, ja jos täytyy laskea onko varaa = ei ole varaa.
Nyt voisit siis alkaa sen projektin. Anna koira eteenpäin joko niin että käyt ostajan kotona, haastattelet hänet, ja pyydät pitää yhteyttä jonkun aikaa jatkossakin. Ja lupaa että koiran saa aina antaa takaisin. TAI, eläinsuojeluyhdistyksen kautta. He yrittävät myös parhaansa löytääkseen hyvän kodin. Jos siis joudut sen myymään vieraalle. Älä lopeta hyvää koiraa oman itsekeskeisyytesi takia, koira kotiutuu hyvin tuossa iässä vielä eikä tule kaipaamaan sinua parin kuukauden päästä ollenkaan. Pysy siis muuten sitten erossa siitä, pidä yhteyttä omistajiin ja kuinka menee, älä mene kiusaamaan sitä ja katsomaan. Anna sen unohtaa sinut.

Älä ota enää koiraa koskaan. Koira on 15 vuoden sitoumus, ja se ottaa sinut täysin laumanjäseneksi eikä korvikkeena miehen odotukselle. Lisäksi kun sinulla menee kerran parisuhde ja perheen perustaminen edelle, et ole tajunnut miettiä, että näin saattaa käydä? Sano, mitä sanot, mutta koira ON toistakymmentä vuotta kestävä kallis ja vaivanloinen sitoumus ja perheenjäsen, joka ei ole kakkossijalla eikä varamiehistössä eikä korvike miehen puutteelle. Sinulla ei ole mitään oikeutta ottaa perheeseesi kakkosluokan jäseniä. Näin se vaan on, jos asia on niin, ei pidä ottaa koiraa eikä lemmikkiä. Silloin ihmiset tulevat aina ensin ja aina se eläin tulee hylätyksi, koska on kakkossijalla ja se on aina väärin. Kasva siis tästä kokemuksesta ja ymmärrä, että lemmikkien pito ei ole sinua varten.

Isolla pihalla hankittu talo EI ole ratkaisu: koira on laumaeläin muutamaa täysin poikkeuksellista rotua lukuunottamatta. Ei koira ole lemmikki mille joku talo ja piha merkitsee yhtään mitään, jos sitä ei hoideta, lenkitetä ja ennen kaikkea, kohdella lauman rakkaana jäsenenä. Koira ei ole ihminen eikä se koe mitään muuta kuin hylkäyksenä sen, että se tungetaan pihalle "pihakoiraksi" allergian tai minkään muun takia. Ne pihakoiraihmiset eivät kohtele koiriaan oikein eivätkä hyvin, ellei heillä ole koiria laumana, milloin ne ovat oma yksikkönsä ja omistaja pelkkä hoitaja. Sinulla tilanne ei ole se, joten piha ei ole mikään ratkaisu sinulle, sinä tuomitsisit perhekoirasi yksinäisyyteen. Että älä ja älkää jaksako enää näitä "pihakoira" juttuja.
Samaa kakkaa on nää että omakotitalo takaa mitään. Koiran hoitoa se ei vähennä pätkääkään, koira pitää silti tosiaankin hoitaa ja lenkittää. Moni luulee että "omakotitaloon" takaa sille koiralle mitään, muttei tosiaan takaa. Katso siis itsekin koirasi myydessäsi sitä omistajaa ja sen asennetta, kokemusta jne. ja älä anna sitä jos kaverilla ei ole ollut täyteen ikään koiria aikaisemmin. Koira kestää yhden perheen vaihdon mutta kaksi alkaa olla rääkkäystä.

Jossittelu ei tosiaankaan vaan realismi. Se miten tulet elämään päätöstesi kanssa on hieman kuin sinun ongelmasi, nääs, silloin kun tekee sitoumuksia, tekee sitoumuksia ja kärsii seuraukset kun ne rikkoo. Tilanne voi olla kinkkinen, mutta ihan itseaiheutettu. Nauti ajasta koiran kanssa nyt, seurustele ja tee parhaasi että koira voisi hyvin ja voisi löytää uuden ja pysyvän kodin.
Toisaalta, siedätyshoidostahan te ette vielä tiedä, sekin saattaa toimia.

Ei sinulla oikein vaihtoehtojakaan sitten ole, kun ei kerran ole.

Kannattaa ottaa huomioon, että jos ja kun koira on oppinut jo elämään ihmisen kanssa rinta rinnan, niin ei se enää sopeudu ulkokoiraksi tai häkkikoiraksi. Ongelmia tulee tuollaisesta. Se olisi suorastaanm eläinrääkkäystä laittaa laumaelämään sopeutunut koira johonkin erilliseen tilaan..

Kärsin itse pahasta allergiasta ja olen aina halunnut saada itselleni lemmikin. Se ei vaan ole mahdollista. Suurimmalla osalla ystävistäni on koria ja kissoja ja joka kerta, kun vierailen heidän luonaan on mukanani oltava valtava lääkearsenaali, jotta selviän illasta. Tämä ei ole mikään valinta, että olen allerginen. Minkäkin haluan viereeni eläimen, seuralaisen jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Antaa rakkautta ja saada sitä. Kasvattaa ja ohjata. Se vain ei ole mahdollista. Anteeksi nyt vaan, mutta välillä te lemmikkien omistajat vaikutatte hieman itsekkäiltä... Tiedostan sen, että eläin on tärkeä perheenjäsen, jota ei missään nimessä kuulu antaa pois jonkun toisen allergian takia, mutta se, että jo hylkää mahdolliset ihmissuhteet eläimen takia, joka ikävä kyllä ei elä kauhean paljon 10 vuotta pidemmälle. Ratkaisuja on monia. On vanhoja pareja, jotka miellellään ottaisivat lemmikin itselleen ja joiden luona sitä voisi vielä jatkossa käydä katsomassa.
En tiedä, tämä aihe vaan osuu niin syvälle oman ihon alle. Jos olisi vaihtoehtoja ja siedätyshoidot toimisivat tilanne voisi olla eri, mutta se ajatus, että olisin toisen luokan kansalainen sen takia, etten voi elää karvaisen ihanuuden kanssa samassa talossa tuntuu naurettavalta. Äidilläni ei ole mitään allergioita ja hänellä on nuorena ollut koiria. Minä ja sisarukseni olemme kaikki allergisia, joten hän ei lemmikkieläintä pysty ottamaan.
Keskustelussa tuli jo aiemmin vastaan kysymys, mitä jos lapsesi olisi allerginen, koira saattanut olla elämässäsi jo useita vuosia sitä ennen rakastettavana perheenjäsenenä. Olisko silloinkin ythä vaikea valita jääkö koira vai lapsi?
Itse ainakin kokisin loukkauksena, jos parisuhde päättyisi sen takia, että eläin menee ihmisen edelle...

Olisiko mahdollista, että yrität löytää koirallesi uuden kodin läheltä sinun nykyistä kotiasi? Voisit tarjoutua hoitamaan koiraa aina tarvittaessa, jolloin näkisit koiraa aika ajoin eikä siitä tarvitsisi luopua kokonaan.

Minulla on paha eläinallergia ja se ei ole mukavaa. En voisi ottaa koiraa tai muutakaan lemmikkiä sen vuoksi, että allergia saattaa kehittyä astmaksi.

Helpoin, joskaan halvin tai välttämättä toimivinkaan ratkaisu voisi olla siedätyshoito, mutta siedätyksen teho on kyseenalainen eikä sekään ole heti ohi. Omalla kohdallani kävin 2 vuotta siedätysrokotushoidossa vaikeaa koivuallergiaa vastaan, enkä saanut kalliista hoidoista huolimatta kuin lyhytaikaisen avun vaivaan.

Itse en koskaan seurustelisi ns. koiraihmisen kanssa. Syytä ei tarvitse etsiä sen kauempaa kuin lukea nämä höpinät mitä tässä keskustelussa on kirjoitettu. Hiukan realiteetit ja elämän tärkeysjärjestykset sekaisin. Ja nämä jotka vertaavat eläintä lapseen.... voi luoja.

Ja se koira nyt elää ehkä 10 vuotta, puolison kanssa sitä voi olla naimisissa vaikka 60 vuotta. Ja lapsi elää toivottavasti pidempään kuin itse.

Jätä mies, se pettää ja jättää... no tässäpä on positiivinen elämänkuva ja loistava pohja etsiä elämänkumppania. Mikään ei ole varmaa, voit kuolla huomenna tai koirasi tukehtua ylihuomenna. Et voi elää pelkäämällä jatkuvasti tulevaa.

Hei ap! Minusta olet saanut ihan liian kovia kommentteja täältä. Tunteesi ovat inhimilliset ja ymmärrän sinua. Minusta parhaalta vaihtoehdolta tuntuisi tuo vanhemmillesi koiran vienti, jos site pystyt myös osallistumaan koiran hoitoon. Se antaisi sinulle myös aikaa miettiä ja jos tilanteet muuttuvat voisit ottaa koiran takaisin. Totta kai koira on tunteva eläin, mutta myös joustava ja sopeutuvainen, jos sitä kohdellaan hyvin, se on tyytyväinen muuallakin kuin luonasi. Kyse om sinunkin onnestasi. Tiedän miten rakas koira on, itse sitkuttelen hiipuvassa suhteessa, kun tiedän, että erossa mies vie koiran, en voi reissutyön vuoksi sitä yksin pitää. Sydeni särkyisi...

Kerronpa tästä koira-allergiasta tositarinan. Mies kertoi olevansa allerginen koiralle ja yritti kaikin ravoin saada koiran pois, meni välillä koiran kannalta aika vangitsemiseksi ulkorakennukseen, jossa oli yksin.
Löikin koiraa. Tässä tapauksessa oli helppo saada selville, että mitään allergiaa ei ollut olemassakaan, vaan ei ollut tottunut éläimiin. No koira onneksi pääsi takaisin ihmisten pariin, koska oli rodultaan sellainen ja mieskin jopa käyttää lenkillä, on oppinut sietämään koiran olemisen. Täällä koira ei ole sängyssä vieressä nukkuva, vaan koiralla on omat astiansa ja vuoteensa, joten ei todellakaan ole muuta kuin koira joka ei ylitä ihmisiä.

Näissä uusissa ihmisissä saattaa ilmetä tätä samaa "tautia". Toki jotenkin sitä olettaisi jo noin viidenkympin pyörteissä olevan ihmisen vähän toisin toimivan ja osaavan puhua asioista. Olisi kertonut että ei ole koskaan ollut koiran kanssa, yritti saada koiran ensin pois tavalla tai toisella. Että pitää valahdella olevansa allerginen.

Oletko keskustellut miehen kanssa perheen perustamisesta. On ko se vain sinun haave. Tässä vaiheessa jos vanhempasi voivat ottaa koiran huolehtiakseen antaisin sen tutulle jonka elämää seuraan ja samalla myös koirankin. Hyväkin suhde voi ajaa karille vaikka ei ole allergiaa. Pitäsin kaikki palikat itselläni jos ei olisi pakko täysin luopua koirasta.