Mistä tietää, että suhde on loppu?

Vastasit itse jo kysymykseesi. miehes makaa ja osottaa et sinä hoidat homman. Missä siis rakkaus. Ei rakastava mies tee tolleen. Ja jos jatkuvasti riitelee niin se on merkki että ette sovi toisilleen. Pitää oppia arvostamaan toisen mielipiteitä. Ei aina voi olla samaa mieltä ja siitähän sitä riitaa tulee jos ei ole samaa mieltä kuin toinen. Siivota pitää parisuhteessa puoliksi eikä vaan et nainen siivoo. Oletan et miehs vaan makaa ja odottaa kun sinä teet kaiken.

E ole varmaan mitään tehtävissä kun et sinäkään usko enää teidän suhteeseen. Ei teillä ole rakkautta toisille jaettavaksi joten parempi vaan erota. Seksissä pitää tosiaan kans haluta toista eikä vaan maata ja odottaa et sinä hoitelet homman. ei se ole rakkautta. Pitää puhua mistä tykkää ja mikä tuntuu hyvältä. Miehes on laiska ja saamaton vätys. Eroa siitä heti paikalla.

"Mistä tietää milloin kannattaa erota"

Siitä, jos ei tunne toista kohtaan enää muuta kuin ystävyyttä, ei intohimoa, ei ikävää, kaipuuta, viihtyy paremmin yksin ja haaveilee muista miehistä/naisista romantiikasta ja rakkaudesta.

Yhdessä voi olla joskus tylsää, mutta tunteet ei silti lakkaa olemasta vaan ne löytyy aina uudestaan, kun ollaan vähän aikaa erossa tai riidan jälkeen huomataan kuinka toisesta ei haluaisi luopua, kuinka kaikesta huolimatta sittenkin rakastaa ja tahtoo tehdä toiselle hyvää.

Sinun pitää miettiä sitä syytä miksi eroaminen tuntuu pahalta, mikä sen tunteen aiheuttaja on, se on avain kysymys, kun sen ratkaiset pääset asiassa eteenpäin. Onko syy taloudellinen vai liittyykö se tunnepuoleen ja onko tuo tunne vain tottumuskysymys jne....

Jos ei ole lapsia, voit tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Et tarvitse mitään perusteluja. Vähän niin kuin työpaikkaa vaihtaisi. Voi mennä parempaan tai huonompaan suuntaan, mutta omapahan on valintasi.

Jos olisi lapsia, asia olisi aivan toinen. Siksi onkin tärkeää kokea se intohimo ja pahahduttava rakkaus ennen lasten hankkimista, koska myöhemmin se voi olla liian myöhäistä.

Jatkan vielä. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta meillä riidelläänkin siitä, että kumpikin kokee joutuvansa tekemään niitä enemmän kuin toinen. Ja mies on luotettava eikä valehtele, ja hellyyttäkin on, ainakin välillä. Taloudelliset syyt eivät pidä meitä yhdessä, koska emme omista mitään.

Sitä vain miettii, onko mitään rakkautta koskaan ollutkaan. Ihastumista suhteen alkuvaiheessa kyllä. Yhteen muutimme, kun viihdyimme hyvin yhdessä. Ehkä molemmilla oli elämässään jonkinlainen tyhjiö, jonka halusi täyttää, ja kun sopiva ihminen osui kohdalle, aloimme seurustella. Mutta ei tämä taida pidemmän päälle toimia. Ihan kuin yrittäisi väkisin asua kaverin kanssa saman katon alla. Tuntuu siltä, että jos eroaisimme, eläisimme varmaan ihan eri tavoin, harrastaisimme eri asioita, viettäisimme aikaamme täysin erilaisten ihmisten kanssa jne.

En osaa sanoa, onko eroaminen tuntunut pahalta siksi, että on pelännyt toisen menettämistä ja kuitenkin perushyvän suhteen hukkaan heittämistä vai siksi, että on pelännyt yksin jäämistä. Ehkä se on sittenkin ollut jälkimmäistä. Väärä syyhän se on olla suhteessa.

Jos sinä moppaat niin miehen pitää imurida. jos sinä teet ruuan niin miehen pitää tiskata. Molemmat pesee omat vaatteensa. Molemmat käy kaupassa vuorotellen ja roskat voi viedä vuoroviikoin. mikä siinä on niin vaikeeta. Meillä toimii kaikki hyvin. Kyse on siitä et jos lupaa tehdä jotain niin sen tekee ja pitää lupauksen.

Eronneena ja yksinasuvana sanoisin, että autolla ajaminen ei ole kotityötä mutta renkaiden vaihto, peseminen, huoltojutut on. Ja digiboksin, tietokoneen, navigaattorin toimintojen päivitykset. Myös lampunvaihdot, lämmitysjutut, jotkut lihasvoimaa vaativat jutut. Nämä ovat niitä töitä, joita en juuri miehen kanssa asuessa joutunut pähkäilemään mutta nytkä kyllä. Mieheni teki osansa myös ruoanlaitossa yms. kyökkihommissa.

Herranjee sentään näitä kuka "tekee mitä"-juttuja. Lasketteko te ihan oikeasti työnne kotona? Ei juma! Kyllä tosiaan näkee, että ette rakasta vaan ootte kämppiksiä. Rakkaus ei laske työnsä määrää vaan tekee toisen eteen mielellään...juuri tulin kaupasta itse, ostin neljä kassillista ruokaa, laitoin lasagnea, järkkäsin jälkiruoan, leivoin, tiskasin, imuroin, pyyhin pölyt, pyykkäsin, illalla hieron kultani kipeän selän ja jalat ja aina hän on valmis tekemään tuon kaiken saman minun vuokseni ja enemmänkin..

Yhdessä löhötään sohvalla ja torkutaan toistemme kainalossa, yhdessä moottoripyöräillään, keilataan, tehdään kaikenlaista, mutta erilläänkin osataan olla ja annetaan toisillemme tilaa harrastaa omiakin juttuja. Seksi on taivaallista ja intohimo välillämme kukoistaa, koska osaamme helliä ja rakastaa toisiamme aidosti ja oikeasti.

Erotkaa onnettomat, jos elämänne on tasapaksua pakkopullaa ja vaan tottumuksesta ja yksinjäämisen pelosta olette yhdessä. Itse olen mielummin yksin kuin jonkun jäkättäjä nalkuttaja tylsimyksen kanssa.

Yksinkertaisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä?
Tämä saattaa useimmille mennä vähän liian deepiksi, mutta auttoi minua kipeän eropäätöksen tekemisessä.

Kuvittele, että sinulla olisi enää 3kk elinaikaa. Sinulla ei sinä aikana ole mitään sairauksia, fyysisiä esteitä tai taloudellisia vaikeuksia.
Mieti, miten haluaisit käyttää nämä viimeiset kuukaudet?
Mikä on sinulle tärkeää?
Ketkä ihmiset ja mitkä ihmissuhteet ovat sinulle tärkeitä?
Käytätkö nykyään paljon aikaa jonkun seurassa tai jonkin asian parissa, vaikka et oikeastaan haluaisi?
Mitkä asiat ovat oikeasti merkittäviä?
Tekisitkö töitä?
Matkustaisitko jonnekkin?

Itse huomasin tuhlaavani turhaan aikaa ihmiseen, joka ei voinut antaa minulle mitä tarvitsin. Ja meidän ei koskaan pitäisi vähätellä tarpeitamme, jotka tulevat esiin joka ikinen päivä.

Moikka Gemma

tutustuttaisiinko? Minä haluaisin näyttää mitä mies haluaa ja mihin mies pystyy:):):)

Jaaha, tuostako (vartalostasi) se nyt kiikastaa sinunkin elämäsi, siltä ainakin vaikuttaa. Päälle kolmikymppisiä, luulisi sinun jo tuohon ikään tietävän ettei se yhtyeiselo ole pelkkää seksiä. Arki on alkanut suhteessanne, ja tulee arki vastaan muissakin suhteissasi. Siihen ei vartalo ja seksi riitä ja aikaansa myöten myös nuo hiipuu ja maan vetovoima alkaa vaikuttamaan. Voi voi, olisikohan sinulla nyt henkisen kasvun paikka. Tuskinpa tuo erilaisuuskaan on tullut ihan yks kaks, se on ollut aina, ja olet katsellut sitä tyyliin "minä kasvatan sinusta mieleiseni". No keskenkasvuinen ja tyhmäkin vielä olet iästäsi huolimatta.

Täällä ei nyt aivan sama tilanne, seurustelua takana vasta alle vuosi, emme asu yhdessä. Seksi on upeaa, mutta sitä on aivan liian harvoin makuuni, noin kerran viikossa. Juttelun paikka kai se on kun en ole valmis tähän määrään. Muuten mies on unelma, ei juo eikä polta ja muutenkin kaikin puolin kunnollinen. Vai onko se sitten niin että kaikkea ei vain voi saada.

No siitä, että vietät aikaa liian paljon Karin luona kun oma mies on himassa.

Mielestäni sinun ei kannata jatkaa tuota huonoa suhdetta. Se ei tule paranemaan, heität elämääsi hukkaan.
Uskon, että eroaminen on vaikeaa, kun emme halua ja osaa olla yksin. Silloin tyydymme vaikka huonoon parisuhteeseen. Näitä esimerkkejähän on paljon meidän jokaisen tuttavapiirissä. Jos vain arvostat vain itseäsi, niin tartut itseäsi niskasta kiinni ja otat vastuun elämästäsi.

Olen itse seurustellut 3-vuotta. Yhteinen meitä yhdistävä harrastus on ainoastaan musiikki. Välitän, huolehdin ja omalla tavallani rakastan, mutta onko tämä rakkauteni riittävää olla parisuhteessa?

En tunne intohimoa, enkä kovaa ikävää. Poikaystäväni kyllä rakastaa minua ja olisi vaikka valmis kuolemaan puolestani. Ehkä siksi tämä tilanne tuntuu hankalalta ja ahdistavalta. En uskalla/ pysty sanomaan hänelle suoraan mitä haluan tai miltä minusta tuntuu.

Pelkään yksinäisyyttä ja olen ehkä vähän läheisriippuvainenkin hänestä. Hän on kuitenkin paras ystäväni..voi näitä ihmisten kriisejä! Onneksi me naisetkin uskallamme olla huonoista suhteista avoimempia ja itsepäisempiä, mitä aikoinaan.

Lisäksi lapset eivät saa olla syy huonolle suhteelle! Olen läheltä seurannut tuttaviani, jotka lasten takia ovat yhdessä. Lapset vaistoavat äidin ja isän kireän ilmapiirin ja se ei ole lapsia kohtaan oikein. Äidin ja isän onnellisuus on myös lasten onnellisuus.

Tulipa jotain mieleen.

Teillä on alkuhuuma päässyt loppumaan, yleensä se kestää vajaa pari vuotta. Noin lyhyessä suhteessa olisi aika kerätä kimpsut ja kampsut ja elää itselleen. Oon aina ajatellut jos suhde pysyy hyvänä kolme - neljä vuotta, ei oo mitään estettä, että kestäis seuraavat 60 vuottakin. Kunhan muistaa päivittää tarpeeks usein, miten kumppanilla menee ja pitää suunnnan samana. Mielestäni se on rakkautta parhaimmillaan, kun molemmat suhteen osapuolet ovat aidosti kiinnostuneita jatkamaan ja tekevät töitä sen eteen, että tehdään yhdessä niitä kivoja asioita, eikä vaan olla ja möllötetä, toinen meistä aina ehdottaa jotain ja sit mennää ja tehää. On ihanaa huomata, kun rakkaani tekee puolestani jotain mistä ei itse perusta niin paljon, mutta kun tietää minun ajattelevan toisin, hän tekee sen ja minä tietystysti huomioin ja palkitsen ja toimin samoin kuin hän ja hän niin kuin minä. Ollaan semmoisessa onnellisessa oravanpyörässä jo toistakymmentä vuotta, eikä vaadi paljoa kummaltakaan.

Tuu mun luokse yöksi niin sen jälkeen muita miehiä et haluakkaan enään. Haaveilet jo muista miehistä joten on päiväselvää että haluat erota.

Molemmille parempi kun lähdet.
Jos et itse usko suhteenne huomiseen niin täältäkö se avain onneen löytyy?

Pelkäätkö miestäsi niin paljon, että et uskalla hänelle asiasta avautua?

vähän samanlaisia kokemuksia täälläkin,lapsen takia suhteessa ja monta vuotta,tämän tietää molemmat osapuolet.Välillä toinen kysyy että "miks ollaan yhdessä kun ei meillä ole mitään yhteistä muuta kuin lapsi" pelkkää kulissia,leikitään kotia ikään kuin.Itse välitän "puolisostani" mutta en rakasta häntä niin kuin oikeassa ja onnellisessa parisuhteessa,tai en edes tiedä mikä se on koska en ole vielä sellaista kokenut.Yksin olemisen pelko estää kumpaakin tekemästä aloitetta eroamisen eteen,vaikka arki elämä on joskus rankkaa kun ainoastaan huomaa toisesta ne paskat puolet.Mitä pidemmälle menee niin sen vaikeammaksi vaa ero käy.Parempi olis erota mutta.............

Ei suhde ole koskaan loppu. Vaikka eroaisitte, side jää välillenne ja vastuu siitä, millainen jää aina molemmille. Riitely on ainakin sen merkki, että vuorovaikutus pelaa edes jotenkin. Sitten kun ollaan täysin kommunikoimatta, silloin on jo huono tilanne. Puhuminen on se mikä ratkaisee, ei seksuaaliset teot ensisijassa. Perustelet kuitenkin eroajatuta niin hyvin, että ehkäpä olet jo päättänyt erota. Täältä haet ehkä vahvistusta tuolle ajatukselle. Sen jälkeen jää kyllä vielä paljon töitä tehtäväksi. Kannattaa työstää eroa niin, että molemmille jää siitä jonkinlainen tilinpäätös käteen. Vaikka äkkiero tuntuisi riuhtaisemalla helpommalta, hitaasti erottuna jää parempi maku molemmille osapuolille. Että edes ero osataan tehdä yhdessä vielä hyvin päätökseen. Jo niiden lastenkin takia. Ja onhan se sit helpompi kohdata tuolla arkipäivässä eikä tartte myrkyttää lapsia katkerilla puheilla. Tsemppiä, mihin päätökseen sitten tuletkin.

Mitä siellä kotona oikein huonossa parisuhteessa odotellaan? Ihmettä?

Mies kyllä jaksaa innostua naisen vartalosta uudelleen ja uudelleen, jos häntä ei liian montaa kertaa ole torpattu, jolloin oma nainen jotenkin epäseksualisoituu. Ei tietenkään ihan koko aikaa, mutta säännöllisesti kuitenkin. Aiemmat miehesi kuulostavat ihan normaaleilta.

Seksi ja seksuaalinen kiinnostus on hyvä signaali. Jos sitä ei ole enää, voi pari tehdä työtä, jotta se löydettäisiin uudelleen. Jos sitä ei ole koskaan ollutkaan, sitä ei kyllä odottamalla kyllä enää tule...