Erosin kaksi vuotta sitten pitkästä avioliitosta joka oli täynnä uskottomuutta, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, epäkunnioitusta ym. Tein lähtöäni monta vuotta koska meillä on yhteisiä lapsia. Halusin olla aivan varma siitä, ettei suhdetta pystytä enää korjaamaan. Mietin asiaa todella monelta kantilta ennenkuin lähdin. Olin niin varma asiasta. Meni kaksi vuotta enkä yhtään ole katunut päätöstäni mutta nyt...omituiset tunteet nousivat pintaan kun ex-mieheni ilmoitti löytäneensä uuden naisen joka lapsineen muuttaa hänen luokseen. On vaikea selittää niitä tunteita joita päässäni liikkuu...toisaalta surua, epäröintiä; olisiko se sittenkin voinut vielä onnistua, jälleen kuitenkin tulee hetkessä varmuus siitä, että suhde oli jo kuollut aika päiviä sitten, tiettyä mustasukkaisuutta (kai?), pettymystä ym. Uskomaton tunteiden viidakko ryöpsähti päähäni ja haluaisin päästä näistä tunteista eroon koska kuitenkaan en ikinä tahtoisi takaisin entistä elämääni. Onko kenellekään muille käynyt tälläistä ja miten tästä pääsisi irti :)
Mitä tämä on?
Omituiset tunteet
4321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No jo on omituiset olympialaiset?
Miks helkutissa ne tunteet sitten vasta pompsahti pintaan kun kuulit hänen uudesta kumppanista?
Ja vielä noin huonon suhteen ollessa kysymyksessä, ei voi ymmärtää, haloo??
siinä käy vielä kerran läpi ne tunteet, mitä olisi toivonut, mitä olisi voinut olla, miten kaunis voi olla joku luottamus ja suhteen alku. Käy läpi senkin, että kun toinen on nyt onnellinen, löytänyt sen kanavan ja hyvän toiminnan, niin tulee miksi kysymys mieleen, että miksi ei voinut onnistua. Vaikka siinä tilanteessa on ollut totta, että ei ole onnistunut ja kaikki mahdolliset kivet ja kolot on käännetty, että löytyy keinoja korjata rikkimennyttä.
Aloittaja on luopunut huonosta suhteesta ja se on hyvä asia. Mutta tuollaisessa tilanteessa kohtaa asian niin, että tulee tunne, jossa joutuu ikäänkuin luopumaan kauniista haaveistaan suhteen suhteen, vaikka se sitten todellisuudessa oli huono. Eli nousee ne mitä mahdollisesti olisi siitä voinut ehkä tulla, vaikkei tullutkaan.
Ei aloittaja olisi miehen kanssa saanut hyvää suhdetta. Mutta kannattaa huomata myöskin, että hyvän suhteen haaveet ovat olemassa, vaikkakin vielä ehkä kohdistuneita tähän entiseen kumppaniin, se voi olla niin opittu tiedostamaton oppi, ettei sitä kyseenalaista. Nyt kun niitä haaveita ei voi yhdistää kumppaniin, tuntuu kuin haaveet kaatuisivat, vaikka ne voi puolestaan kohdistaa uuteen ihmiseen, sitä ihmistä ei vielä ole ja siksi omat tunteet tuntuvat irrallisilta.
Kiitos, että ymmärsit nim.ymmärrän aloittajaa ! Olen pohtinnut itsekin, että kuuluuko tämä kuitenkin vielä vain eroprosessin työstämiseen jotenkin...en sitä varsinaisen eron jälkeen ole enää tehnyt, luulin että tein sen jo ennen eroa kokonaan. Ehkä siksi nämä tunteet tuntuvatkin nyt varsin ihmeellisiltä. Sait minut todella hyvin ymmärtämään nyt näitä tunteitani, uskon että osuit aika lailla oikeaan...en siis varmaankaan ole tulossa hulluksi :) Ehkä tämäkin prosessi on nyt vaan käytävä läpi ja se antaa ikäänkuin viimeisen pisteen siihen entiseen elämääni. Kysehän ei missään nimessä ole siitä että haluaisin ikimaailmassa takaisin siihen entiseen.
Huonon suhteen kohdalla en tuollaisia edes ajattelisi, enkä ole ajatellutkaan, sellainen oli ja meni.
Sen sijaan yhtä hyvää suhdetta kaipaan, riippumatta siitä onko hänellä uusi vai ei.
Mielestäni sillä ei voi olla merkitystä, siis siihen kaipuuseen.