Raamatussa on paljon hienoja tarinoita. sellaisia, joista voisi vaikka ottaa oppia. Pyrkiä hyvään, rakastamaan lähimmäistä, tehdä muille se, mitä itselle toivoisi tehtävän...Miksi se ei riitä uskovaisille? Miksi pitää uskoa luonnonvastaisia asioita, miksi sitä uskoamista pitää toistella ja hokea oikein sakilla? Mikä on sen tarkoitus?
Miksei hyvien ajatusten soveltaminen riitä?
iksu_tep
17121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos sinulle riittää niin ok. Miksi pohdit sitten asiaa jos itse et uskoa tarvitse? Onhan ihmisiä meitä niin monenlaisia. Itselleni ei anna sielunrauhaa eikä kanna kuoleman rajan taakse vaikka päivät päästään rakastaisin lähimmäsiäni ja olisin hyvä ihminen. Ja kai ihan hyvä olenkin.
Tarkoitatko, että sinulla on sielunrauha uskossasi?
Olet siis itsekäs, jos tärkeintä sinulle on SINUN sielunrauhasi...
Jos tulisit todella uskoon, syntýisit uudesti ylhäältä niin et moisa miettisi. Olet muistaaksesi joskus myöntänyt uskoneesi jotenkin Jumalaan, mutta sitten päätynyt ateistiksi. Olet pihalla uskosta kuin lumiukko.
Kyllä, olen pihalla kuin lumiukko. Siksi kyselen. Voi olla, että jollakin tavalla kuvittelen auttavani jotakuta, joka kipristelee uskonnon ahdistuksessa., elää jonkun auktoriteetin määräysvallan alla, vaarassa menettää ystävänsä ja läheisensä kun ei millään uskotuksi tämän auktoriteetin määräämällä tavalla. Kun tätäkin olen ikävästi läheltä nähnyt.
Mielenkiintoinen ilmaisu:
"Miksi pitää uskoa luonnonvastaisia asioita,"
Jota en ainakaan minä nyt osannut ihan sisäistää?
Hyvä kun kysyit. :)Parempi kysyä, kuin alkaa vaahdota itse päättelemälleen sisällölle. Tarkoitan esim uskontunnustuksen sisältöä. että minkä tähden se on sitä kaikein tärkeintä tavaraa?
''Jota en ainakaan minä nyt osannut ihan sisäistää?''
Kerro jotain uutta.
Siis:
""Tarkoitan esim uskontunnustuksen sisältöä. että minkä tähden se on sitä kaikein tärkeintä tavaraa?""
Aika ymmärrettävää, että uskontunnustus kuuluu osana ympäristöään, eli osana kirkossa pidettävää tilaisuutta. Harvemmin kait sitä kuitenkaan missään muualla lausutaan, esimerkiksi kadulla.
Ja pitänee muistaa, että yhtälailla esimerkiksi karaoke -baarin pääasiallinen sisältö koostuu laulannoista tai että urheiluareenalla urheilija päästelee milloin minkänlaisakin äänähdyksiä. Eikä niissä tällöin ole mitään outoa tai luonnonvastaista.
Ja useammin tätä laulantaa tai outoa äänähtelyä kuulee myös sitten sen sille kuuluvan ympäristönsä ulkopuolella, useammin kuin esimerkiksi lausuntaa uskontunnustuksesta. Eli onko tämäkin sitten luonnonvastaista?
Eli ihminen osa luontoa, omine ympäristöineen.
Et siis tajunnut sitä, että uskontunnustuksen sisältö on luonnonvastaista? Ikävä kyllä, sekään ei ole mikään yllätys.
Koska uskonnot ovat dogmaattisia ja dogmaattisina niiden oikeutukset ja perutelut niillekin ajatuksille jotka ovat ihan hyviä....tai niille jotka eivät ole huonoja, tulevat absoluuttiselta auktoriteetilta jota kutsutaan jumalaksi.
Tämä tarkoittaa sitä että jotta uskonto voisi olla mitenkään perusteltavissaoleva käsitys on ensisijaisesti hyväksyttävä että jokin jumaluus on olemassa, muussa tapauksessa millekään mitä uskonnon nimissä tehdään ei löydy oikeutusta taikka perustelua.
Mikä on yksi kaikkein keskeisin ongelma uskonnollisissa ideologoissa, riippumatta siitä mistä uskonnosta on kyse.
Mikä tarkoittaa sitä että lähimmäistä ei tule rakastaa koska lähimmäisen rakastaminen on hyvä, perusteltavissa oleva taikka oikeutettu asia, vaan lähimmäistä tulee rakastaa koska tämä jumaluus on sanonut että niin on hyvä tehdä.
Jolloin uskonnolla ilman jumalaa ei ole perusteluja sille miksi lähimmäistä ylipäätään tulisi rakastaa taikka miksi lähimmäisen rakastaminen olisi hyvä asia.
Ei niin että yksikään uskonto perustelisi sitä miksi sen esittämää jumaluutta tulisi totella....no muuta kuin pelosta.
Tästä syystä johtuen usein uskonnolliset henkilöt tekevät näitä jokseenkin mielettömiä väittämiä joiden mukaan ateistit eivät voi rakastaa taikka että ilman jumalaa mitään moraalia ei ole olemassa.
Johtuen siitä että uskonnollinen mentaliteetti pois-sulkee ennakkoon kaikki mahdollisuudet käsityksiltä ja arvoilta ilman jumaluuden olemassaolon olettamista todeksi. Jolloin olettamuksena toimii se että ilman jumalaa ei voi olla oikeutuksia taikka perusteluja millekään.
Tämä puolestaan on välttämätöntä koska sen tunnustaminen että arvoja, merkityksiä ja moraalia voi löytää ilman uskoa jumaliin, hävittäisi pohjan uskonnolliselta väittämältä näiden absoluuttisesta jumalallisesta perustasta.
Jotta tämä voidaan jotenkin pitää edes sisäisesti pätevänä järjestelmänä, niin että se ei hajoa jo ensitilassa omaan mahdottomuuteensa, on välttämätöntä rationalisoida näiden hyviksi katsottujen opetusten lisäksi myös muita uskonnollisia konsepteja.
Johtuen siitä että ilman näitä käsityksiä jotka tukevat ja antavat oikeutuksen kyseisille opetuksille, ei ole olemassa mitään kestävää kehystä jonka varaan näistä uskomuksia voisi rakentaa edes sisäisesti pätevää ideologiaa.
Näin ollen uskonnollisen käsityksen omaava henkilö on välttämättömästi tilassa jossa hänen on hyväksyttävä koko joukko kyseisen uskonnon esittämiä käsityksiä ja opetuskia todeksi, jotta hän voi oikeuttaa ne käsitykset kyseisestä uskonnosta joita hän pitää hyvinä.
Muussa tapauksessa on yhdentekevää sanooko hän näiden arvojen ja oikeutusten olevan peräisin uskonnosta vai hänen omasta päästään.
Minkä seurauksena uskonnot itsesään ovat haitallisia, sillä jotta joku voi perustella ja oikeuttaa ne vähäiset hyvät uskonnolliset käsitykset, on hänen hyväksyttävä koko joukko mitä absurdeimpia ja totaalisesti moraalittomia sekä oikeuttamomia käsityksiä todeksi.
Tulee mieleen, kun olen seurannut erään ex-kommunistimaan poliittista keskustelua jnkv, miten hankalaa dogmaattisuudesta on päästä eroon. Siellä käytetään mm. sellaisia argumentteja kuin ." ei ole kapitalismin mukaista" tai " kapitalismin vastaista", näyttää mahdottomalta pyrkiä sellaiseen politiikkaan, joka yksinkertaisesti vaan tuottaa järkevää ja toivottavaa tulosta, "aatteen oikeellisuutta" hahmotetaan edelleen tavoitteeksi, ei todellisia seurauksia.....
Tuo mieleen sen kuunnelman, missä kinasteltiin onko autolla sielu vai ei.
Itse asiassa on niin, että ikuinen elämä on vanhurskaille. Ja vanhurskaus on oikeamielisyyttä.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Mat. 25:46
Raamatun mukaan ei minun tieteääkseni varsinaisesti ole pakko uskoa luonnonvastaisia asioita tai hokea jotain. Pitäisi olla tai tulla vanhurskaaksi. Ja se, että ymmärtää Raamatun tarinoissa olevan hyvä optus, kertoo mielestäni siitä, että hnkilö on kohtalaisen lähellä vanhurskautta.
Hyvä kohta vanhurskauden ymmärtämiseen on mm. seuraava:
"Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Luuk. 18:10-14
Mutta vaikka kuinka hyvin eläis, jollei pysty uskomaan johonkin tiettyyn mäkymättömään henkiolentoon, niin kuoleman jälkeen on ikuisesti kovaa kipua tarjolla, ikuisesti, ja tämä on tämän näkymättömän henkiolennon itsensä keksimä järjestelmä. 1213, tämäkö on sinun mielestäsi reilu systeemi? Ps. Ikuinen olemassaolo missätahansa olotilassa kuullostaa hirvittävältä.
"Itse asiassa on niin, että ikuinen elämä on vanhurskaille. Ja vanhurskaus on oikeamielisyyttä. "
Voiko Jumalaan uskomaton tulla vanhurskaaksi?
Kristinusko on meillä valtauskonto ja islam on toinen sukulaisjärjetelmä. En tiedä, onko muissa kuin abrahamilaisissa pelastususkonnoissa tuollaista uskomisen pakkoa. Saattaa olla.
Tuntuu kuitenkin siltä, että mitä "alkeellisempi" uskonto, sen realistisempi ajatus siinä on maailman ja ihmisen suhteesta, olkoonkin että uskonnot perustuvat maagisiin käsityksiin. Jos ei liikaa tuijota pelkästään sitä, niin niiden alta löytyy myös mielekkäitä ajatuksia, joilla ihminen ja muu todellisuus limitetään keskenään.