Kolmasosa suomalaisista kuoli!

9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vain sankarivainajista, sodassa kuolleista, ollaan kiinnostuneita, ei nälkään ja tauteihin kuolleista.

Äänestä

Millä tavalla isoviha oli vähemmän surullinen ajanjakso?

Äänestä
  • Kuoliko isovihan aikana kolmasosa väestöstä?

    Äänestä

  • Hirmuista kirjoitti:

    Kuoliko isovihan aikana kolmasosa väestöstä?

    Kyllä kuoli, vieläpä monet erään naapurimaan huomattavan epämiellyttävällä avustuksella.

    Äänestä

Oltiin liikaa viljan varassa, maatalous on suomessa hyvin altis pienillekkin ilmaston muutoksille, kun kylmenee niin edellytykset menee viljanviljelylle nopeasti, sadot menetetään kokonaan.

Peruna tuli myöhemmin ja on turvallisempi ja satoisampi kasvi, sanmoin karja on varmuutta, mutta tohon aikaan maan viljely oli viljanviljelyä ja siitä maksettiin kova hinta.

Äänestä

Kaarel XII:n aloittama ja ylläpitämä Suuri Pohjan sota sen kurjuuden aiheutti. Työkuntoiset miehet ja hevoset vietiin Puolaan ja mikä minnekin joten täällä oli lopulta vain pikkupoikia ja vanhoja ukkoja maata kyntämässä.

Sitten iski ilmastollinen kurjuus ja lopuksi Ison Vihan kauhut. Väki väheni aika rajusti.

Tosin kuoli 1867 Parkanossakin yhdessä vuodessa noin neljäsosa pitäjän väestöä ja monissa muissa pitäjissä ympäri Suomen meni 20 %.

Äänestä
  • Onneksi nyt ilmasto lämpenee, kylmyys tuo vain kuolemaa!

    Äänestä

  • Kyllä Suomen ongelma on aina ollut tämä maatalouden liiallinen suuntautuminen viljanviljelyyn, siinä on riskinsä kun ollaan näin lähellä napapiiriä.

    Äänestä

== Kaarel XII:n aloittama ja ylläpitämä Suuri Pohjan sota

Sodan aloitti Puolan, Tanskan ja Venäjän muodostama liittokunta, joka hyökkäsi Ruotsiin ilman sodanjulistusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirmuista kirjoitti:

Suomen tunnetun historian surullisin ajanjakso:

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/52734-mirkka-lappalainen-suuret-kuolonvuodet-ovat-suomen-historian-musta-aukko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu