Oletko jo löytänyt "sen oikean"

Oletin tosiaan jo nyt että kohdalle osui se oikea... Ihan erilaista kun kenenkään kanssa ennen. Nyt on paljastunut, että hän onkin huomionkipeä pikkupoika (henkisesti siis). Saa nähdä miten käy jos sama jatkuu. Ottaa päähän! miten tässä näin kävi..?

Olen kyllä löytänyt.

Etsiminen on lopetettu kokonaan. Mitään parempaa ei tule vastaan kun ei etsi eikä ovea kolmannelle aukaise suhteeseen.

Yhdessä ollaan päätetty kestää ylä ja ala mäki. Kaikki vaikeudet ja kolhut, mitä elämä tuo. Kuten myös paisteet ja auringot. Lomat ja lapset, IHANA ARKI!

Rakennetaan ympärillemme muuri, ihana pohja, oikea parisuhde jonka päällä kummallakin on hyvä elää omaa erillistä/yhteen nivoutunutta elämäänsä. Sille kaikki perustuu, sieltä ammennetaan se voima ja jaksaminen. SItä ei tuhota, ei pienen eikä suuren asian takia. Apua haetaan ulkopuolelta jos tarvetta, keskustellaan.

Se on helppoa kun on löytänyt sielunkummppaninsa, kun tietää mitä toinen ajattelee... Samankaltaiset haaveet ja unelmat, yhteinen matka edessä. Molemminpuoleinen 100% sitoutuminen toiseen ja yhteiseen yritykseen, silti vapaa kuin taivaanlintu.

Niin paljon koettu ja nähty ennen toisiamme, ei enää tarvetta. Silti vasta nyt tietää löytäneensä sen oikean, vasta nyt tietää mitä rakkaus on. Niinkuin kumppani sanoo.. aina on kädet takana ottamassa kiinni.

Kunnes kuolema erottaa =)

jo 18vuotta sitten ollessani itse 16v.
En vaihtais eikä parempaa olekkaan.
Erehtyä en kerinnyt nuoren ikäni vuoksi ollenkaan.
Se osui ja upposi heti.
AH ONNEA!

Kaksi varmaa ja yksi epävarma tällä hetkellä.

Ei ole häävi tulos ja selittää sen, että lähes kaikilla on jatkuva enemmän tai vähemmän aktiivinen haku koko ajan päällä sen oikean tai ainakin nykyistä paremman löytämiseksi.

Kuinkahan moni tietää, että paitsi hän itse niin myös puoliso hakee koko ajan parempaa. Saattaisi sellainen tieto ihan pikkusen alkaa jurnuttaan :)

Olin 18 vuotta miehen kanssa jonka kanssa tein 3 lasta.Nuorimmaisen lapsen jälkeen aloin kulkemaan vieraissa,koska avioliittomme oli niin surkeeta.No erohan siitä lopulta tuli,hyvä niin.
Olin vuoden yksin, sitten tapasin unelmien miehen.Perustimme perheen ns. uusperheen.Hänellä 2 lasta, minulla 3 lasta.Nuorin oli 7 vanhin 13.Olemme nyt olleet 14 vuotta yhdessä, lapset lähteneet maailmalle.Kun nuorimmainen lähti vuosi sitten, sairastuin vakavasti tautiin jota ei voi parantaa.Se on hyvin kivulias sairaus ja on aivan mahdottomia päiviä, ettei tahdo jaksaa elää.
Mieheni on tukenani, tekee kotityöt, kuljettaa minua sairaaloissa ja lääkäreissä.
Hän sanoo että koskaan ei jätä minua ja eletään päivä kerrallaan. Hän on aivan upea ihminen, moni mies olisi jo lähtenyt tälläsestä suhteesta kävelemään, missä ei voi tehdä pitemmän tähtäimen suunnitelmia ollenkaan, vaan kaikki pyörii sairauteni ympärillä.
Onneksi meillä on kymmenistä ulkomaan matkoista muistoja, joissa kävimme silloin kun olin vielä terve.Kasvatimme 5 lastamme samojen sääntöjen mukaan. Ei missään vaiheessa ollut sinun lapset ja minun lapset, vaan elimme perheenä jossa päätöksiä tehtiin yhdessä. Heistä kasvoi kunnon kansalaisia.
Olemme onnellisia yhdessä, mutta sairauteni on koko ajan läsnä.Pienistäkin asioista voi olla onnellinen.Rankkaa tää on mutta rakkaus pitää meidät yhdessä.
Mieheni ex- vaimo kuoli syöpään sairastettuaan 4-vuotta.Miehelläni on siis kokemuksia sairaan kanssa elämisestä.Minun tautini ei ole syöpä, mutta sairauteni pysyy elämäni loppuun asti vaikeana.
Hän on todella upea ihminen, kun jaksaa huolehtia minusta ja usein sanoo rakastavansa minua.Olemme onnellisia kun meillä on toisemme,ja 5 lasta ja 2 lastenlasta, jotka käyvät useasti meitä katsomassa
Kuolema meidät erottaa ainoastaan.