Olen nyt tapaillut jonkun aikaa miestä, jossa ei itsessään mitään vikaa.
Oli toki alusta alkaen selvää, että hänellä on lemmikkejä (aina ollut). Tällä hetkellä kaksi kissaa ja koira. Kissat hän on saanut äidiltään, kun äidin kissa sai pennut ja päätti ottaa näistä kaksi hoiviinsa kun ei muualle mennyt (tai pikemmin äiti toi kissat) ja nehän jäivät sitten miehelle. Koiran hän on ottanut vuosi sitten pentuna, koska kaipasi jotenkin enemmän haastetta ja oli toivonut omaa koiraa kauan, jonka saa pienestä pitäen kasvattaa.
Olen eläinrakas ihminen itsekin. Pidän kyllä noista elukoista, en sillä. Eihän niissä mitään vikaa, kaikilla pää kunnossa eikä mitään ongelma käyttäytymisiä. Tottakai se kuuluu arkeen, että pitää kieltää muttei mitään mahdottomia. Tiedän kyllä ettei se kaikki vastuu sysäydy minulle, mieshän huolehtii koska hänen alunperin ovat. En siis vastuutakaan oikeastaan pelkää.
Nyt kuitenkin alkanut arveluttamaan, voinko hyväksyä yhtäkkiä 3 karvaturria elämääni? Joiden käytöstä en mitenkään osaa vielä kunnolla ennakoida ja joihin tunnen etten voi luoda minkäänlaista sidettä. Ehkä se side tulee ajan kanssa, sekin mahdollista. Mutta jos nyt tunnen lähinnä kammoa ja vaivautuneisuutta ajatuksesta että sitten joskus kun muuttaisimme yhteen, miehen lemmikit muuttaa mukana, niin voiko tästä koskaan tulla mitään?
Sotkua en myöskään pelkää, koska kaikista noista lähtee karvaa suht vähän ja mies osaa siivota kyllä. Jotenkin minusta vaan tuntuu, etten osaa ottaa elämääni miestä jolla on lemmikkejä, ainakaan useampia. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa.
Täällä oli vasta keskustelua päinvastoin, eli miehiä haittasi naisen lemmikit ja siinä huomasinkin olevani samassa tilanteessa mutta olen vaan nainen..
Miten sanoa miehelle että välitän hänestä kyllä, mutta en voi kuvitella meille tulevan vakavempaa lemmikkien vuoksi?
Ikää on "vasta" 28v, mutta olen sen päätöksen tehnyt että haluan viettää lemmikitöntä ja lapsetonta elämää. En ole ihminen, joka ottaa sellaista vastuuta, saatikka sitten jos ne on toisen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Parasta varmasti ottaa asia suoraan puheeksi. Keskustellen sitten selviää, onko jompikumpi, kumpikin tai kumpikaan teistä valmis joustamaan.
Jos ei, lähetä miehen puhelinnumero minulle. :P
Viimeisessä kappaleessa totesit, että et halua lemmikkejä tai lapsia, joten siltä osin asian pitäisi olla aivan selvä tapaus.
;Mutta, jos unohdetaan viimeinen kappale, edellinen teksti jäi hieman ihmetyttämään.
"Nyt kuitenkin alkanut arveluttamaan, voinko hyväksyä yhtäkkiä 3 karvaturria elämääni? Joiden käytöstä en mitenkään osaa vielä kunnolla ennakoida ja joihin tunnen etten voi luoda minkäänlaista sidettä. Ehkä se side tulee ajan kanssa, sekin mahdollista. Mutta jos nyt tunnen lähinnä kammoa ja vaivautuneisuutta ajatuksesta että sitten joskus kun muuttaisimme yhteen, miehen lemmikit muuttaa mukana, niin voiko tästä koskaan tulla mitään?
Sotkua en myöskään pelkää, koska kaikista noista lähtee karvaa suht vähän ja mies osaa siivota kyllä. Jotenkin minusta vaan tuntuu, etten osaa ottaa elämääni miestä jolla on lemmikkejä, ainakaan useampia. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa."
Noin yleisesti ottaen, jos otat lemmikkieläimen pennun esimerkiksi löytöeläintalosta, silloin tulevaisuutta ei tietysti voi ennakoida täysin satavarmasti. Ei oikeastaan koskaan, vaikka pentu olisi syntynyt kotona. Myös pennut ovat yksilöitä, ja niiden välillä on myös luonnollisia eroja. Ainakin itselle suhde esimerkiksi kissaan syntyy juurikin ajan myötä, jos kissa tulee olemaan osa päivittäistä elämää.
Myös se on ihan normaalia, että jos jommalla kummalla tai molemmilla on ennestään lemmikkejä, ne tulevat mukana myös parisuhteeseen ja muuttaessa saman katon alle. Tämän pitäisi olla jo itsestäänselvyys siinä vaiheessa, kun alkaa seurustelemaan. Jos ei pidä lemmikkieläimistä, silloin kannattaa hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, joilla ei ole nurkissaan elukoita.
Haiskahtaa taas pahasti tekaistulta aloitukselta. Jos on eläinrakas, ei eläimet ole ongelma, oli ne sitten kenen tahansa.
Hiukka skarppausta tuohon logikkaan. Asenne paistaa läpi.
Näyttäisi olevan väännös lapsialoituksista.
No tee sitten kaikille palvelus ja etsi lemmikitön mies.