Miten jakaa kulut?

Paras ratkaisu olisi, että mies hankkisi itselleen työpaikan tai kouluttautuisi uudelleen mikäli nykyisellään ei tunnu duunia löytyvän.

Yhteiselle tilille tietty prosenttiosuus tuloista, joista sitten maksetaan vuokra, ruoka yms.

Ongelmallista tässä on se että kutsut kämppäkaveriasi mieheksesi, ja taitaa kyllä viranomaistenkin taholta olla se sama tulkinta.

Jos hänellä ei ole rahaa niin sinun pitäisi potkaista hänet pellolle - tai sitten maksat enemmän kunnes hän saa työpaikan. Kyseessä on huono tuuri, miehesi on työtön.

Puoliksi maksaminen on ihanne silloin kun molemmilla on rahaa, tai pikemminkin velvollisuus silloin kun asutaan yhdessä vain siksi että saadaan kustannukset jaettua.

Meillä ei ole yhteistä tiliä koska olen sitä aina vastustanut ja sitä en jotkossakaan halua. Kyllä omat tilit täytyy olla. Onko muuta ratkaisua tähän tilanteeseen? Tietysti mieheni voisi turvautua sosiaalitoimistoon? Olen äärimmäisen tarkka raha asioista.

"Puoliksi maksaminen on ihanne silloin kun molemmilla on rahaa, tai pikemminkin velvollisuus silloin kun asutaan yhdessä vain siksi että saadaan kustannukset jaettua." Eli onko miehelläni velvollisuus maksaa puolet kuluista koska asumme yhdessä vaikka hänellä ei ole rahaa?

Noh, jos lähdetään siitä että tilanne ei toivottavasti ole pysyvä eli miehesi saa töitä (kunhan vaan pidät huolen että hakee niitä ahkerasti jne).. ja todella rakastat miestäsi, niin kai sitä pitää jonkun aikaa kestää tuo tilanne että sinä maksat enemmän. Voisihan se olla toisinpäinkin ja parisuhteessa kuitenkin itse näen niin että sitä sitoudutaan niin huonoihin kuin hyviin hetkiin. Nykymaailmassa kun voi jäädä työttömäksikin kuka vain..

Meillä minä olen se joka tienaa enemmän. Talo on miehen ja sen lainoihin en tietenkään ota osaa, mutta maksan lähes kaiken muun. Sähkön, veden, jätemaksut ja suurimman osan ruokaostoista. Toisaalta se on kuitenkin vähemmän mitä maksaisin vuokraa. Mieheni maksaa myös silloin kun hänellä on rahaa, ja jkun tulee jostain ylimääräistä rahaa (provikoita ym) niin hän on hyvinkin avokätinen. Eli kyse ei ole siitä etteikö hän haluaisi osallistua tai vaikka maksaa kaikkea jos pystyisi. Ja tuskin kyse on teilläkään siitä. Joten näen sen niin että pääasia, että emme näe nälkää ja että jotenkin pärjätään ja koska olen mieheni kanssa, niin "kaikki" on yhteistä. En minäkään rikas ole eli rahat on usein tiukilla.

Tai korjaan tilannetta ei hän ole vielä työtön vaan opiskelee mutta opinnot vetelee viimeisiään ja hän voisi jo alkaa katsomaan töitä sillä silmällä.

Jos sinä olet töissä ja saat "kunnon palkkaa" niin silloin mies ei voi saada työmarkkinatukea, koska siinä otetaan huomioon puolison (avo/avio) tulot. Hän ei myöskään voi saada sossusta apua, koska sinulla on riittävät tulot.

Jos kyseessä on Kelan maksama työttömyyspäiväraha niin sitä hän voi saada, se on puolison tuloista riippumatonta. Siinä tilanteessa helpointa on, jos kannat tilapäisesti isomman vastuun yhteisistä menoistanne ja hän menee mahdollisimman nopeasti töihin.

Niin ja en sitten tiedä ikäänne ja elämäntilannetta noin muuten, mutta jos olette suht nuoria ja mahdollisesti tulevaisuudessa on haaveita perheen perustamisesta, niin eiköhän miehesi vielä ehdi kortensa kantaa kekoon.

Joskus vaan tuntuu, että minä kannan kaiken vastuun taloudesta onpa joskus käynyt niinkin, että hän on saanut työmarkkinatukea ja ennen kuun loppua hän on jo käyttänyt kaiken "turhaan" baareiluun sitten hän jälkikäteen maksaa minulle velkaa laskuista kun minä olen maksanut laskut yksin. Hän saa hurvitella ja minä huolehdin äitinä taloudesta. Turhauttaa välillä.

Jatkan vielä, että tämä on ensimmäinen isompi palkka minulle niin olisi kiva, että minäkin saisin siitä jotain käteen koska olen tehnyt töitä sen eteen.

Tottakai olisi kiva että jäisi käteenkin jotain, ja jos miehesi hummailee rahat jotka pitäisi pistää teidän yhteisiin menoihin niin on vakavan keskustelun paikka!

Oletteko sitten kauan asuneet yhdessä, vai vasta muuttaneet yhteen?

Tilanteet vaihtelevat. Parasta pitkällä tähtäyksellä on elää yhdellä, yhteisellä kassalla.

Meillä vaimo oli vuosikausia lasten kanssa kotona saamatta mistään mitään.
Silloisia lapsilisiä ei kannata laskea tuloksi.

Sitten minä vuorostani olin työttömänä muutamaan otteeseen ja vaimo oli töissä.

Missään tilanteessa emme edes keskustelleet kustannusten jakamisesta tai omista osuuksista koska kaikki oli samassa potissa.

Onko asunto virallisesti vain sinun? Silloin vastuu laskuista on sinulla, mutta jos teillä on parisuhde niin on reilua että mies osallistuu kuluihin parhaansa mukaan (ei sentään 50/50 työttömänä, etenkään jos ei ole virallisesti asukas) sen sijaan että toimisi kuin asuisi vanhempiensa luona.

Tuo miehen baariharrastus on huono merkki, mutta vaikea ulkopuolisen sanoa sen haitta-asteesta enempää.

Ja se ensimmäinen isompi palkka - se nyt vaan on huonoa tuuria että kumppani on työtön.

Minulla on tuosta katkeransuloista kokemusta. Entinen avovaimoni oli oikea tasa-arvon airue. Laskut piti maksaa puoliksi elämäntilanteesta riippumatta koko seitsenvuotisen suhteemme ajan.

Ongelma vain oli siinä, että leidi oli koko ajan töissä, minä ensin abi, sitten varusmies, hetken raksaduunari, opiskelija, työtön ja osapäiväinen puotipuksu. Eli en saanut hänen tulojensa vuoksi esimerkiksi asumis- tai toimeentulotukea, jotka minulle muuten olisi kuulunut.

Kunnes sitten vihdoin ja viimein pääsin töihin puolitoistakertaisella palkalla. Siinä vaiheessa suhteemme olikin yks kaks yllättäen vakavoitunut niin, että olisi pitänyt aloittaa yhteistalous. Arvatkaas, suostuinko ja kauanko suhde sen jälkeen kesti?

Sen jälkeen olen aina ollut parisuhteissani parempituloinen ja ymmärtänyt, että suhteessa ollessa ja etenkin yhdessä asuttaessa molemmilla pitää olla sama elintaso. Omaisuutta ei tarvitse tasata, mutta siitä ei tule mitään, jos toinen syö tarjousmaksalaatikkoa ja toinen hummeria ja kaviaaria.

Tosin omaksumani kanta on ylensä miehille sanomattakin selvä, mutta naisille vissiin historiallisista syistä ylitsepääsemättömän vaikea.

Se, kummalla on enemmän, maksaa enemmän. Reilua.

Mistä tämä minä minun ja minä itte-ajattelu on tullut ihmisille?