Tänään selvis, että mies on pettäny. Jäi kiinni, kun selvis, että mulla on klamydia. Aika epäuskonen olo, aiemmin vannoin etten antas ikinä tollasta anteeks, mut en enää tiedä. Toisaalta tekis mieli heittää miehen tavarat roskakatokseen.
Itsellä on tosi likainen olo, ja mieli maassa. Meillä on kaksi lasta, ja naimisiin piti ensi kesänä. Mitenkä tästä eteenpäin ?
Itsellä on tosi likainen olo, ja mieli maassa. Meillä on kaksi lasta, ja naimisiin piti ensi kesänä. Mitenkä tästä eteenpäin ?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin ne kaikki sanovat, etteivät ikinä antaisi anteeksi kunnes omalle kohdalle osuu. Vain ne, jotka eivät välitä miehestään enää pätkääkään, heittävät saman tien pihalle. Miksi ihmeessä menisit moisen taudinkantajan kanssa enää naimisiin? Kaikki kaunis on jo rikottu, jonkun toisen kanssa. Siis jonkun todella halvan kanssa.
"jonkun todella halvan kanssa"... Ketä oikeasti lohduttaa ajatella noin?! Ihan tavallisia naisia nekin on, joiden kanssa petetään tai ryhdytään rinnakkaissuhteeseen.
Tavallisilla naisilla ei sukupuolitauteja hirveesti ole, vai onko sulla, mulla ei ainakaan ole.
No haloo, toiseksi naiseksi suostuvat eivät ole ihan tavallisia naisia. Kukaan normaalijärkinen nainen ei todellakaan suostu naimaan ukkomiesten kanssa. Mitä liikkuu sellaisen naisen kanssa, joka ylipäätään lähtee vaikka kahville varatun miehen kanssa tietäen varsin hyvin mitä siitä tulee? Vastaus on, että ei siellä päässä liiku mikään. Vain hylsy syhyää.
Eikä tavallisilla miehillä sukupuolitauteja hirveesti ole. Mies on tässä tapauksessa todella halpa, eikö niin?
.. sitä ei anteeksiantokaan korjaa.
Olen kokenut tämän jo liian monta kertaa. Voithan tietysti olla erilainen, mutta näin minun kohdallani. Luottamus suhteessa on minulle kaikkein tärkeintä. Kun se menee, sen myötä menee rakkauskin.
Jos jäät suhteeseen, yritä tunnistaa tarpeesi pysyä suhteessa, että mitä ne oikein ovat, ettet liusu läheisriippuvuuteen. Se on katala ja näivettävä tauti eikä siitä tahdo päästä millään irti. Pidä itsestäsi huolta!
Otan osaa.
Selvähän se on että miehes on pannu jotai huoraa kun klamydiankin on saanut.Eikö tuo ole jo aika selviö ilman sen kummempaa ihmettelyä.Sinuna en luottaisi enää ikinä.Löydät varmasti heti kohta paremman kun tollasen huoria panevan häntäheikin.Onnea etsintään.Meri on täynnä kaloja.
Miten se että sinulla on klamydia on merkki siitä että mies pettää?Tauti voi kuitenkin olla oireeton vuosia.
No kertoiko, että on käynyt vieraissa? Klamydia voi olla oireettomana vuosi kausia. Ties vaikka itse olisit sen jostain saanut.
Se ei ole ollut heti alkuunkaan puhdasta. Eikö ensin mennä naimisiin ja sitten vasta tulee lapsia. Väärinpäinhän se lähti heti alkuunsa.
No tota klamydia antaa kyllä oireita toiset kestää ne vaan sinnillä tai hoitaa niitä muina oireina kuten hiiva ym . bakteeritartuntana.
Kyllä mies tietää mistä saanut tuon. Naisenkin oireita ihmettelen siinä mielessä että sitä kutinaa ja lisä limaisuutta ei voi olla huomaamatta. Hiiva on aina kokkareista klamy taas nestemäistä vuotoa. kUTINA on kummassakin.
Että se siitä ainakin vuoden voi olla tietämätön. Ei voi . Voi olla vaan sinni joka ei mene lääkäriin.
Päivänselvä asia: pistät miehes pellolle, kyntäköön joka vakoa sinkkuna. Et kai edes harkitse muuta?
Älä usko edes täällä netissä pettäjien selitysyrityksiä, että tauti ei olisi miehesi tartuttama. Se on.
Taudin saanut pettäjä voi salata vaarallisenkin sukupuolitaudin seksipartnereiltaan ja omalta kumppaniltaan, vaikka kumppani sairastuisi. Silloinkin hän voi väittää, kuten edelliset selittelivät, että hän ei petä ja tauti olisi muualta. Oikein hyvät valehtelija-pettäjät saavat manipuloiden jopa petetyn uskomaan tähän.
Ja näin miehesi on toimi. Vastuullinen, rakastava mies tunnustaisi viimeistään tautinsa silloin, kun se itse saa, jo ennen kuin se tarttuu sinuun. Ei tuo mies sinua rakasta. Hän ei välitä sinusta edes sen vertaa kuin normaali ihminen välittäisi kertapanostaan. Normaali menisi kertapanollekin tunnustamaan klamydiansa, jos olisi aiheuttanut tahattomastikin vieraalle ihmiselle tartuntavaaran.Onneksi oireesi alkoivat heti tartunnasta, eivätkä jääneet hoitamatta, jolloin klamydia olisi jo naiselle vaarallinen.
Vahva neuvo:eiköhän toi äijä ole nähty. Peru häät.
Nainen jonka kanssa miehesi on ollut sukupuoliyhdeydessä tai onko mies on kiertopalkinto, sillä vain niillä on kyseisenlaisia sairauksia.
Yksikin taudin levitys on minulle likaa. Vaatisin miehen viemään minut kaikkien niiden panojen luokse joissa on käynyt, jotta omin silmin näen ne tyypit, ja vannomaan, että kotoa poistuaan vain valvonnan alla kirjallisen sitoumuksen. Siihen sanktion, joka on, että kaiken jättää minulle, lähtee yhtä paljaana kun on tähän maailmaan tullut, että siitä niitä iloja etsimään elämäänsä sitten.
Koko loppuelämää miestä ei voi valvoa ja vahtia, siinä menee oma elämä pilalle ja aina se tulee tilaisuuksia silti löytämään. Turha niiden naisten luonakaan miestä on kierrättää, syyhän ei ole heissä vaan miehessä. Kerran petturi on aina petturi ja jos jo suhteen noin alkuvaiheessa on paljastanut todelliset karvansa. Historiaan kuuluu toi mies, ei sua kunnioita eikä rakasta.