Te joilla paljon parisuhdekokemusta, miten paljon ensivaikutelma vastaa todellisuutta?
Kertooko ulkonäkö
myös luonteesta
24560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joskus kuvittelee, että sitä näkee kasvoista ja silmistä jotain...
No eipä aina näe ei. Ja sitä tapaa olla vähän sokea joidenkin vihjeiden suhteen. Ulkonäkö on kuitenkin suht huono luonteen ennustin.
Mulla ei ole niin hirveästi kokemusta, mutta mielestäni ensivaikutelma kertoo ihmisestä jotain, mutta siihen ei pidä luottaa liikaa. Vasta ajan kanssa selviää vaikkapa se, kuinka paljon toisen mieliala tai ajatusmaailma vaihtelee päivien tai viikkojen välillä. Se on tietysti harmillista, jos aluksi mukavalta tuntuvan ihmisen kanssa homma ei toimikaan. Sama koskee parisuhteen lisäksi muitakin ihmissuhteita, kuten harrastus-, opiskelu- tai työkavereita.
ne verkkari/metrohousu tyypitkin ovat varmaan olleet tyylikkäitä silloin kun haku on ollut päällä. arki kun tuleee parisuhteessa ni kyllä ne monella on sit verkkarit ja kroksit
piti vastata ihan eri viestiin.
Ihmisen ensivaikutelma ja ulkonäköhän ovat kuitenkin lopulta eriasioita, vaikka vaikuttavatkin toisiinsa.
Ulkonäkö on se, mikä saadaan valokuvaan tallennettua - pituus, paino, vaate- ja hiustyyli, olemuksen siisteys/sotkuisuus jne.
Ensivaikutelmaan taas kuuluvat myös lisäksi puhetapa, kehonkieli ja muu sanaton viestintä.
Hyvä ihmistuntija saattaa saada ensivaikutelman perusteella hyvinkin paikkaansapitäviä arvioita aikaan vieraasta ihmisestä.
Oman kokemukseni mukaan uskallan luottaa saamaani ensivaikutelmaan. Ainoa mikä saa minut kääntämään ensitapaamisella muodostuneen mielipiteeni henkilöstä on tämän henkilön arvot ja asenteet (joita siis en voi päätellä ulkoista seikoista).
Tietenkin on olemassa niitä henkilöitä, joiden ulkoinen olemus/ensivaikutelma ei vastaa sisältöä. Esimerkikisi tiedän muuutamia rasisteja, jotka eivät vastaa stereotyyppistä kuvaa skinistä tai tietämättömästä maalaisjuntista, mutta jotka ovat asenteitaan aivan yhtä "pahoja".
No jaa. Makuja on monia jopa siinä mielessä, että krokseja en suostu käyttämään lainkaan. Tarkemmin ajateltuna en halua rinnalleni naista miksikään näyttelypuudeliksi, joka kulkee aina ykköset päällä jopa ulkoillessa. Ne perinteiset verkkarihousutkin ovat ihan hyvä, jos ihminen liikkuu paljon. Et silleen !
Toisaalta voi vain ihmetellä tätä ihmisten porua jostain verkkareista. Miksi samaa porua ei synny vaikkapa farkkujen käyttämisestä ? Täysin yliarvostettu vaatekappale ja epäkäytännöllinen. Kokeillut olen ja jopa käyttänyt, mutta ei vain nappaa. Ne ei vain sovi paljon ulkoilevalle ihmiselle...
ainakin kotona, rennosti oleillessa ja ulkoillessa. Se että ihminen
uskaltaa pukeutua kuten haluaa, kielii itsevarmuudesta. ( Pois-
lukien typerät, jotka eivät esim osaa pukeutua esim.hautajaisiin.)
Monesti olen seurannut huvittuneena, kun ihmiset ovat oikein
viimeisen päälle pukeutuneet ja laittautuneet lauantaipäivän
ostoskierrosta varten...
Ps. itse kyllä käytän crocseja kun kipaisen roskiksella, pyykitu-
vassa jne., oikein kätevät siihen tarkoitukseen = )
ruma,oletan ettei ps-kokemusta ole
Hyvännäköinen = hyvänluonteinen.
Hyvännäköisillä ja elämässään helposti selviytyneillä ihmisillä ei joskus ole empatiaa juuri minkään vertaa. Kun asiat eivät tapahdu heille, niitä ei ole oikein olemassakaan.
Ainakin tämän tutkimuksen mukaan tulos on täsmälleen päinvastainen:
http://www.guardian.co.uk/science/2011/aug/14/beautiful-people-selfish-nature
En kyllä oikeasti jaksa uskoa, että ulkonäkö ja luonne korreloisivat millään tavalla. Kuulostaa vaan niin typerältä...
Symmetriset kasvot on toki miellyttävämmät kuin epäsymmetriset mutta symmetrisyys pelkästään ei takaa sitä että olisi kaunis.
Niin, en siis oikeasti uskonut tuohon tutkimukseen. Kuulostaa älyttömältä, että ulkonäkö kertoisi yhtään mistään ihmisen piirteestä (ellei kyse ole kehitysvammasta).
Oikeastaan yleisin ulkonäkö"tutkimusten" ongelma on se, että ulkonäköä on vaikea mitata. Mittana käytetään usein symmetriaa, jolla taas ei useimmissa tutkimuksissa ole havaittu olevan mitään tekemistä hyvän ulkonäön kanssa. Lisäksi en oikein ymmärrä, miksi tällaisia hömppätutkimuksia tehdään. Kuka tai mikä taho hyötyy noista? Plastiikkakirurgit? Tuskin nuo "tutkimukset" ihan julkisrahotteisiakaan ovat.
Ruman näköisiä ja tyylittömiä verkkari/metrohousu miehiä on pilvin pimein naimisissa. Sitä vastoin monia todella hyvännäköisiä sekä tyylikkäitä miehiä on runsain mitoin sinkkuina. Mutta suurin osa todella hyvännäköisistä ja tyylikkäistä sinkkumiehistä on aivan omasta vapaasta tahdostaan koko ajan sinkkuja ns valkkaajia.Netti on aarrepaikka kaikille tasokkaan näköisille ja tyylikkäille sinkkuvalkkaajille.
"Ruman näköisiä ja tyylittömiä verkkari/metrohousu miehiä on pilvin pimein naimisissa. Sitä vastoin monia todella hyvännäköisiä sekä tyylikkäitä miehiä on runsain mitoin sinkkuina."
Verkkarit eivät sovi at- tai kt-miehille, mutta kunnon renttu-ytm:n myllyverkkarit ovat hyvinkin seksikkäät tietyissä piireissä (white trash).
Jos ulkonäöllä tarkoitetaan tyyliä ja olemusta , niin kyllä todellakin voi kertoa.
Pissis on yleensä pinnallinen kana ja amisöykkärin näköinen henkilö amisöykkäri.
Toisaalta tiedän kyllä myös hipin näköisiä pinnallisia kanoja ja kukkoja.
Tarkoitetaan nimenomaan tyyliä, olemusta, käytöstä...
Osa hipeistähän on muotisyistä sitä... ei se silloin eroa merkkivaateporukasta, näyttää vain eriltä
Ensivaikutelma kertoo kaiken. Ongelma vaan on, että sitä on hankala tulkita, kun itsessä on valmiina kaiken maailman henkisiä lukkoja ja ennakkoasenteita, joiden läpi se ensivaikutelma suodattuu. Pitäisi olla todella hyvin tasapainossa ja tuntea itsensä, jotta voisi nähdä toisen mahdollisimman objektiivisesti.
Itse sanoisin, että ensimmäinen fiilis kertoo aika paljon, miten sen ulkonäön ja monen muunkin asian tulee kokemaan.
vaatetus kertoo paljon ja käytetty "keinotekoisuus."
Kauniit mutta epäkäytännölliset vaatteet kertoo siitä, että henkilölle visuaalisuus merkinnee paljon, mutta mukavuus ei merkitse. Toisaalta naisilla seksikeskeinen trendikkyys kielii monesti heikon puoleisesta itsetunnosta, jolloin täytyy maskeerata itsensä hyvä itsetuntoiseksi. Eli liika ehostus päivittäin kielii heikohkosta itsetunnosta ja siitä, ettei kehtaa esiintyä sellaisena kuin on. Ihmiset joilla on huono itsetunto, ovat yleensä kovimpia pettämään. Se on totuus!!!!!
Mukavuudelliset vaatteet kielii leppoisasta luonteesta... piittaamaton epähygienisyys on ehdoton turn off. Liika erikoisuuden tavoittelu kielii hieman lapselliselle tasolle jäämisestä, mm. gootit, hevarit, ikihipit jne.
Kirjaa ei kannata tuomita kannen perusteella.
Luonteesta en tiedä, mutta ulkonäkö ei välttämättä kerro ihmisestä
ainakaan kovin paljoa. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi eräs alansa
huippu, maailman eri metropolien oopperataloissa erittäin arvostettu
kapellimestari.
http://www.ooppera.fi/filebank/productions/large_946_.jpg
Jos hän istuisi puiston penkillä ruutupaidassa vilkuttelemassa
ohikulkijoille, niin ne jotka häntä ei tunne, voisivat luulla, että hän
puistokemisti ja laitapuolen kulkija.
http://sverigesradio.se/diverse/appdata/isidor/images/news_images/2532/1712215_520_292.jpg
Mukavan näköinen heppu. Niin on jotkut laitapuolen kulkijatkin.
Aivan hurmaava persoona ja herrasmies tuo Leif Segerstam.
Suomalaiset kapellimestarit ovat maailman huippuja ja kovasti
kysyttyjä ja haluttuja maailman eri kolkkien oopperalavoille.
Ainakin viime suhteessa ensivaikutelma paljastui kulissiksi yli vuoden jälkeen. Sitten paljastui toisen todellinen luonne kovaa ja korkealta.
Sanoisin, että luonne näkyy myös päälle - mutta monet sellaiset ihmiset, jotka kehuvat luottavansa ensi vaikutelmaan, ovat musta surkeimpia ihmistuntijoita... Luulen, että tällä uskomuksella heiltä on jäänyt kehittymättä sellaiset toisen ihmisen lukemistaidot - sillä taitoahan se on, ja vaikka joku voi siinä olla luonnostaankin toisia lahjakkaampi, niin kyllä jokainen voi tuossa taidossa kehittyä.
Sitä mielikuvaa toisesta ihmisestä päivitetään ensivaikutelman jälkeen keskustelemalla niistä aiheista, mistä ihminen tuntuu pitävän ja seuraamalla tämän suhtautumista ulkomaailmaan/muihin ihmisiin/itseensä/minuun keskustelukumppanina/niihin asioihin, joita minä pidän tärkeinä. Ensivaikutelmassa saattaa käydä myös niin, että toisen ihmisen lokeroi johonkin omakehittämään valmiiseen lokeroon - ja oikeasti todellisuus on aina rikkaampaa kuin ne lokerot, joita tähän astisen elämänsä aikana on ehtinyt keksimään. Siksi toisesta kannattaa ottaa selvää, vaikka rajallistahan tämä toisiin ihmiksiin tutustuminen väkisinkin on, kaikkiin ei ehdi. Maailmassa on kuitenkin kuutisen miljardia erilaista näkökulmaa...
Vanhoilla ihmisillä luonne ja eletty elämä näkyy kasvoissa jo uurteina. Ystävällisyys, avoimuus ja helpostilähestyttävyys näkyy ihmisestä helposti. Tarkkuus, rentous... Kyllä moni asia näkyy päälle. Parisuhteessa kyse on vuorovaikutuksesta, molemmat vaikutamme vahvasti toisiimme. Ihastun itse helpoiten ihmisiin, joilla on vahvat vuorovaikutustaidot (en tarkoita välttämättä seurallisuutta) ja ovat mutkattomia. Tuollaiset asiat selviävät jo pian keskustelun edetessä, mutta en ole varma näkyvätkö ne ulkonäössä :)