Amerikan yhteiskunta moraali on havaittavasti heikentynyt.

Kalifornian tunnettu Yliopiston aika tuore tutkimus on selvittänyt psykologisesti aika hyvinkin että pitääkö paikkansa tunnettu väite korkeamman yhteiskuntaluokan eliitin ahneudesta, vai onko se vain kateellisten panettelua. Niin Yliopiston Pnas-lehden artikkelin mukaan yhteiskunnan yläkerrosten ihmiset toden totta piittaavat moraalista vähemmän kuin alemmat luokat. Ja ollaan katsottu todeksi että korkeamman varallisuuden omaavat henkilöt ovat helpostikkin taipuvaisia huiputtamaan, valehtelevat neuvotteluissa ja ovat valmiita tekemään epäeettisä päätöksiä, jos on mahdollisuus saada rahallista etua, tai parempaa yhteiskunnallista asemaa itselleen. Ja tuo mainitsemani moraalikato juontuu ahneudesta, päättelevät tutkijat. Korkeamman eliitin jäsenet nauttivat turvatusta ja etuoikeutetusta asemastaan, minkä vuoksi he voivat kokea olevansa riippumattomia muista ihmisistä. Tälläinen valtapeli on aina ollut osana ihmiskuntaa, ja jossain vaiheessa korkeankin tason saavuttanut siviilisaatio alkaa rappeutumaan. Tämä aihe on todellakin varsin aktuelli juuri tällä hetkellä Yhdysvalloissa, ja katsoisin että korkeamman eliitin saavutettu asema ei kuitenkaan tyydytä tarpeeksi, vaan ollaan valmiita sumeilematta pelaamaan sielunsa panoksella saadakseen edes jossain määrin lisää valtaa itselleen. Ja mikä on huomattavaa että korkeamman elintason muut ihmiset suhtautuvat tuollaiseen epämoraalisuuteen jopa suopeasti ja ymmärtäen sen kuuluvan pelin henkeen. Ja sitten todetaan varsin ikävä piirre yhteiskunnassa laajentuneena, että kun alemman tason keskiluokka huomaa että hyvin pärjäävät ihmiset ovat valmiita valehtelemaan ja pettämään oman etuisuutensa takia, niin silloin keskiluokka menettää helposti aiemman moraali asenteensa, ja jopa viehtyy ja viriää myönteisiä tunteita ahneutta ja vilpillisyyttä kohtaan. Ja näin yhteiskunnan moraalin taso alenee ylemmästä luokasta lähtien myös keskiluokkaan.

Tuossa esityksessäni kuvasin hieman tämän hetkistä tilannetta Yhdysvalloissa, nojautuen Kalifornian Yliopiston tekemään tutkimukseen, jonka eräs tutkimusryhmän vetäjä Paul Piff kolleegoineen on laatinut Pnas-lehden artikkelissa. Ja sanoisin että tämä kuvaus on varsin paikkansa pitävä, ja se on merkittävä tilannekatsaus tämän päivän Yhdysvaltoihin.
4118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka eräät ovat olleet jo hyvinkin huolissaan kokonaisen kansakunnan laadun heikkenemisestä siinä määrin että ovat esittäneet kysymyksen, että olisiko todellakin kysymys pitkän yhteiskunta kehityksen viimeisestä vaiheesta, jolloin korkeimman tason politiikassakin ilmenee kerrassaan rikollista laittomuutta, ja alempien yhteiskunta virkailijoiden, eli poliisien käyttämistä jopa kaikkein kauheimmalla tavalla "Blood line" oman elitistisen valtaaseman turvaamiseen. Niin eikö olekkin jo aiheellista esittää että yhteiskunnan lain kunnioitus, ja yleinen moraalin taso madaltuu niin ratkaisevasti että voidaan jo esittää skenaarion luonteinen näkemys kokonaisen maailmanvallan romahtamisesta.

Äänestä
  • Niin tahdon lopuksi antaa tähän esitykseeni varsin yksinkertaisen ja selkeän selvityksen, sillä jokainen kunnolla Raamattua tutkinut henkilö kykenee tunnistamaan että ympäröivä yhteiskunta on todellakin jo muodostunut lopun aikojen ennustusten mukaisesti. Behold!

    Äänestä

  • hallava_hevonen kirjoitti:

    Niin tahdon lopuksi antaa tähän esitykseeni varsin yksinkertaisen ja selkeän selvityksen, sillä jokainen kunnolla Raamattua tutkinut henkilö kykenee tunnistamaan että ympäröivä yhteiskunta on todellakin jo muodostunut lopun aikojen ennustusten mukaisesti. Behold!

    Entäpä jos kuitenkin antaisin tämän Raamatun ilmoitukseen perustuvan lopun aikojen kuvauksen lisäksi vielä perusteellisemman selvityksen ilmiöstä, joka voidaan selvittää ihmisille kokonaan uudella NWO terminologialla. Niin silloin palstaa lukeville ihmisille tulee varsin selkeä näkemys elämän kokonaisohjelmasta, jonka voidaan katsoa alkaneen jo 6000 vuotta sitten, mutta väitän että ratkaisevan ymmärryksen saamiseksi, meidän tulee tajuta että elämme länsimaisen ajanlaskun mukaan 2012 vuotta jälkeen Kristuksen. Jolloin varmaankin uskotte kun ilmoitan että Golgatan mysteeristä lähtien alkoi ihmiskunnassa ns. Antikristuksen aikakausi, joka on sisältänyt kaikki ne historiamme tunnetut vaiheet. Ja Ilmestyskirjan ilmoituksen mukaisesti "Pedon luku" tullaan iskemään synnin seurauksena lähes koko ihmiskuntaan, ja tällöin ymmärrämme Raamatun mukaisen ilmoituksen että lähes kaikki ihmiset ovat jossain määrin todettavissa syntiseksi. Niin uskotteko kun ilmoitan teille että koko maailmassa on ainoastaan ilmoitettu luku 144 000 ihmistä, jotka eivät ole ottaneet itseensä "Pedon lukua" eli heidän kohdallaan voidaan todellakin määritellä että "He ovat puettu valkoisiin vaatteisiin" ja sinänsä kuuluvat eroiteltuun laumaan maapallon ihmiskunnasta, ja heidät sijoitetaan Raamatun ilmoituksen mukaan "Taivaalliseen hallitsevaan luokkaan" Niin tämän asian suhteen ilmoitukseni kuuluu myös että ainoastaan nämä eroitellut hallitsija luokkaan kuuluvat ihmiset ovat juuri tällä hetkellä mielestään normaaleja kansalaisia maanpäällä, mutta heidän todellinen osansa on osallistua Teokraattiseen (Jumalan ohjaamana) rakentamaan yhteiskuntaa oman ansaitsemansa implanttinsa/ohjelman kautta yhteiskuntaa, eli osallistumaan NWO Illuminaatteina politiikkaan.

    Tuon jälleen erään hyvin tärkeän selvennyksen vanhasta Raamatun mukaisesta esityksestä, jota yleensä ainoastaan uskovaisten seurakunnat ovat käsitelleet hengellisissä opinnoissaan. Nimittäin kun Raamatussa puhutaan "Ensimmäisestä ylönousemuksesta" eli (Ylöstempauksesta) Niin se koskee ainoastaan 144 000 henkilöä maanpäältä. Ja sitten puhutaan "Toisesta ylösnoumuksesta" joka koskee seuraavan 1000 v. (MIllenium) aikana, jumalattomia eli syntisiä ihmisiä, joiden lukumäärä on lukematon, eli aivan valtavan suuri määrä ihmisiä syntyy II Ylösnousemuksen kautta NWO piiriin, eli uuteen maailmanjärjestykseen.

    Niinpä ylösnousemus usko on sellainen asia jonka varassa suuri osa ihmiskuntaa saavuttaa mielenrauhan.

    http://images.google.fi/imgres?q=Kristuksen toinen tulemus&start=110&hl=fi&biw=1534&bih=924&tbm=isch&tbnid=1RPNk2LTVA4vXM:&imgrefurl=http://lohja.adventist.fi/tuhatvuotiskausi&docid=4Ac290Jq6XV87M&imgurl=http://leppavirta.adventist.fi/site_data/17/assets/0000/0439/Millennium___1000_vuotta_large.jpg&w=450&h=338&ei=vUotUKzVK8WI4gS_sYC4Cg&zoom=1&iact=hc&vpx=1232&vpy=333&dur=3259&hovh=194&hovw=259&tx=137&ty=120&sig=111631268192742004082&page=4&tbnh=149&tbnw=199&ndsp=34&ved=1t:429,r:33,s:110,i:226

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hallava_hevonen kirjoitti:

Kalifornian tunnettu Yliopiston aika tuore tutkimus on selvittänyt psykologisesti aika hyvinkin että pitääkö paikkansa tunnettu väite korkeamman yhteiskuntaluokan eliitin ahneudesta, vai onko se vain kateellisten panettelua. Niin Yliopiston Pnas-lehden artikkelin mukaan yhteiskunnan yläkerrosten ihmiset toden totta piittaavat moraalista vähemmän kuin alemmat luokat. Ja ollaan katsottu todeksi että korkeamman varallisuuden omaavat henkilöt ovat helpostikkin taipuvaisia huiputtamaan, valehtelevat neuvotteluissa ja ovat valmiita tekemään epäeettisä päätöksiä, jos on mahdollisuus saada rahallista etua, tai parempaa yhteiskunnallista asemaa itselleen. Ja tuo mainitsemani moraalikato juontuu ahneudesta, päättelevät tutkijat. Korkeamman eliitin jäsenet nauttivat turvatusta ja etuoikeutetusta asemastaan, minkä vuoksi he voivat kokea olevansa riippumattomia muista ihmisistä. Tälläinen valtapeli on aina ollut osana ihmiskuntaa, ja jossain vaiheessa korkeankin tason saavuttanut siviilisaatio alkaa rappeutumaan. Tämä aihe on todellakin varsin aktuelli juuri tällä hetkellä Yhdysvalloissa, ja katsoisin että korkeamman eliitin saavutettu asema ei kuitenkaan tyydytä tarpeeksi, vaan ollaan valmiita sumeilematta pelaamaan sielunsa panoksella saadakseen edes jossain määrin lisää valtaa itselleen. Ja mikä on huomattavaa että korkeamman elintason muut ihmiset suhtautuvat tuollaiseen epämoraalisuuteen jopa suopeasti ja ymmärtäen sen kuuluvan pelin henkeen. Ja sitten todetaan varsin ikävä piirre yhteiskunnassa laajentuneena, että kun alemman tason keskiluokka huomaa että hyvin pärjäävät ihmiset ovat valmiita valehtelemaan ja pettämään oman etuisuutensa takia, niin silloin keskiluokka menettää helposti aiemman moraali asenteensa, ja jopa viehtyy ja viriää myönteisiä tunteita ahneutta ja vilpillisyyttä kohtaan. Ja näin yhteiskunnan moraalin taso alenee ylemmästä luokasta lähtien myös keskiluokkaan.

Tuossa esityksessäni kuvasin hieman tämän hetkistä tilannetta Yhdysvalloissa, nojautuen Kalifornian Yliopiston tekemään tutkimukseen, jonka eräs tutkimusryhmän vetäjä Paul Piff kolleegoineen on laatinut Pnas-lehden artikkelissa. Ja sanoisin että tämä kuvaus on varsin paikkansa pitävä, ja se on merkittävä tilannekatsaus tämän päivän Yhdysvaltoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu