SENSAATIO: Kenian kansallssankariksi suomalainen!

Kenialainen Black Africa films inc. on tuotantoyhtiö, joka on kuvaamassa elokuvaa Kenian itsenäistymisen ajan sankarista Jomo Kenyattasta (nimi merkitsee swahilista suomennettuna Palava keihäs).

Jomo Kenyatta oli kikuju-heimoon kuulunut kenialaismies, joka nousi 1940-luvulla maansa itsenäisyyspuolueen K.A.U.:n johtoon ja joka vaati Kenian itsenäistymistä Englannin siirtomaaisännyyden alaisuudesta.

Jomo Kenyattan puolue saikin lopulta aikaan Kenian itsenäistymisen 1960-luvulla, ja miehestä itsestään tuli ensin maan pääministeri ja myöhemmin presidentti.

Nyt siis kenialainen filmiryhmä on tekemässä elokuvaa kansallissankaristaan. Käsikirjoittaja Umbanda Macumba ja ohjaaja Robert N´keri ovat todenneet, että elokuva olisi parasta filmata Suomessa talviaikaan ja suomalaisten näyttelijöiden voimin, jotta se kuvaisi mahdollisimman autenttisesti Kenian itsenäisyyskamppailua.

Elokuvaan on valittu suomalainen pääosan esittäjäkin. Koska Kenyattan nimi "Palava keihäs" viittaa tulisieluiseen heimosoturiin, häntä esittämään on pyydetty Lontoon olympialaisten keihäspronssimitalistia Antti Ruuskasta. Elokuva tullaan kuvaamaan suomen ja savon kielellä.
599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei mutta täähän on ihan fantastista! Me rienataan tällä... ei ku, tienataan...

Äänestä

Siis Jani Toivola esittää Jomo Kenyattaa....

Äänestä

Hakkaraista on jo pyydetty esittämään toista afrikkalaista kansallissankaria, Mugabea. Vai olikohan se Idi Aminia...

Siis kuitenkin se tapaus, jonka exmuija sai tuomionkin, pienen ja nimellisen, poliittisten vastustajien polttamisesta elävältä sytyttämällä bensalla kasteltu autonrengas niiden ympärillä. Siis normiafrosettiä...

Äänestä

Aika epäilyttävältä tuntuu näin kylmiltään. Eikö olisi parempi jos vaan ihan kylmästi julistettaisiin sota Kenialle? Sehän olisi ihan linjassa sen presidentti Mauno Koivoston periaatteen kansaa että ystävät lähellä ja jos vihollisia täytyy olla niin ne sitten kaukana.

Äänestä

Kenian ja Viron kansallissankareita rienaaville suomalaisille elokuville aukenee nyt ennen näkemätön "nitsi" eli markkinarako.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Kenialainen Black Africa films inc. on tuotantoyhtiö, joka on kuvaamassa elokuvaa Kenian itsenäistymisen ajan sankarista Jomo Kenyattasta (nimi merkitsee swahilista suomennettuna Palava keihäs).

Jomo Kenyatta oli kikuju-heimoon kuulunut kenialaismies, joka nousi 1940-luvulla maansa itsenäisyyspuolueen K.A.U.:n johtoon ja joka vaati Kenian itsenäistymistä Englannin siirtomaaisännyyden alaisuudesta.

Jomo Kenyattan puolue saikin lopulta aikaan Kenian itsenäistymisen 1960-luvulla, ja miehestä itsestään tuli ensin maan pääministeri ja myöhemmin presidentti.

Nyt siis kenialainen filmiryhmä on tekemässä elokuvaa kansallissankaristaan. Käsikirjoittaja Umbanda Macumba ja ohjaaja Robert N´keri ovat todenneet, että elokuva olisi parasta filmata Suomessa talviaikaan ja suomalaisten näyttelijöiden voimin, jotta se kuvaisi mahdollisimman autenttisesti Kenian itsenäisyyskamppailua.

Elokuvaan on valittu suomalainen pääosan esittäjäkin. Koska Kenyattan nimi "Palava keihäs" viittaa tulisieluiseen heimosoturiin, häntä esittämään on pyydetty Lontoon olympialaisten keihäspronssimitalistia Antti Ruuskasta. Elokuva tullaan kuvaamaan suomen ja savon kielellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu