Kotoa muuttaminen kaduttaa

Vaihda ihmeessä kimppakämpään. Niitä on nyt tarjolla ja voit etsiä sellaisen porukan, josta on myös seuraa. Tai vuokraa itse vaikka kolmio ja ota joku kämppikseksi. Yhdessä on kivempaa.

No voi herran jestas mikä pentu oot!! Muuta takasin äitis helmoihin ja lopeta se vinkuminen täällä, sillähän se asia ratkeaa!

Hyvä neuvo!!Itse sain muuttaa aikoinani kun vanhemapani muuttivat pienempään asuntoon.Siitä on tosi pitkä aika.Mutta kyllä se liian aikaisin itsenäistyminen vaati veronsa.Se on aika rankkaa hoitaa kaikki ihan itse.Toki se on aivan ihanaa kun on oma asunto ja saa tehä asiat just niinku haluaa,mutta totta on toi et pidemmän päälle se on hemmetin yksinäistä.Todella fiksu kirjoitus ja mun mielestä Suomessa ihan liian aikaisin nuoret itsenäistyy.

Tsemppiä sinulle!!Toi kimppakämppä idea on tosi hyvä.=)

Joo mulla ainakin oli parempi olla yksinäinen ku vanhempien luona. Muutin pois 17-vuotiaana eikä siinä kauaa sitte ku opiskelun jälkeen muutin paljon parempaan paikkaan (asun vieläkin yksin ja oikein nautin siitä) ja kaikki loksahti kohdalleen, enkä ole katunut sitä menettelyä mikä tapahtui tuossa välissä. Sekin oli osaltaan itsensälöytämisen aikaa ja omien arvojensa hakemista. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole, pitää lähteä siitä kulttuuriin ja käymään kylässä jne...
Ymmärrän täysin kotiinjääneetkin kunhan sitten opiskelun jälkeen hankkii oman paikan että oppii sitä itsenäisyyttä ja taloudellista huolenpitoa. Ihmisiä ei tule aina oletuksena olemaan vierelläsi.

Muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Mulla oli vakituinen työpaikka ym. ja pärjäsin taloudellisesti. Mitä mä siellä vanhempien nurkissa oisin tehny.

Mitenkä silleen on.

Minä muutin 15-vuotiaana pois kotoa toisella paikkakunnalle.. Menin lukioon ja kaduin, sillä olin tehnyt hienot kuvitelmat omasta asunnosta ja yksin olemisesta. Muutinpa sitten takaisin ja vuoden päästä yritin uudestaan yksin asumista.. Onnistui hienosti. Eli jos voit palata ja sitä haluat, palaa. Ei se ole mikään häpeä.

Myös kimppakämpistä mulla on hienoja kokemuksia. Suosittelen lämpimästi! Epäröin niitä, koska pelkäsin ettei siellä olisi omaa rauhaa, mutta jokaisen kämppikseni kanssa oli hiljainen sääntö; huoneen ovi on kiinni = en kaipaa seuraa juuri nyt.

Tsemppiä !

Hmm... tuosta kirjoituksestasi kuultaa melkoinen itsekkyys. Vanhemmat snulle ovat vain keino säästää rahaa ja viihdyttää sinua kun on tylsää. Oletko tullut ajatelleeksi, josko HE olisivatkin aika tyytyväsiä siihen, että pääsivät omiin oloihinsa?

Missä näin.

Itse asuin "kotona" melko pitkään, sillä kotoa sanottiin, että asuminen ( ruoka) on ilmaista niin kauan, kun säästän pääomaa omaan asunto-osakkeeseen. Aloitin työelämässä jo himpun alle 18v. ja kotoa muutin pois, omaan asunto-osakkeeseeni 25 vuotiaana. Asuntolaina tuli maksettua pois sen jälkeen melkoisen tiukalla budjetilla 8:ssa vuodessa, mutta olipa kiva olla velaton kuitenkin melkolailla vielä nuorena.
Nyt jo iäkkäämpänä ihmettelen jatkuvasti nuorten hinkua ja kiirettä muuttaa "kotoa pois" keskenkasvuisina. Kirjoitan nyt siis meistä, joilla on hyvä "perusduunarikoti", asua saa, muttei toki mennä asenteella "pappa betalar" tai vastaavasti ongelmakodista, josta on syytäkin päästä pois.
Jos suhteet vanhempiin ovat hyvät ja mahdollisuus "kotona asumiseen" on, hyödyntäkää ihmeessä se! Paljon helpommalla se alkupääoma on hankkia omaan elämäänsä!

Kyllä suomessa pitää muuttaa asumaan erilleen vanhemmista vaan niin varhain kuin mahdollista. Jos olet mies, niin miten sinä pystyt esittämään nuorille naisille kovaa jätkää jos asut vanhempiesi luona?

Tärkeintä tässä elämässä on teeskentely, esittäminen ja muiden mielipiteet. Sinä et saa asua vanhempiesi luona kovin pitkään koska siloin et pysty esittämään kovaa aikuista. Sillan alla kodittomana makaaminenkin on paljon hyväksyttävämpää kuin vanhempien luona asuminen, koska silloin voit ainakin leveillä kovilla koettelemuksillasi muille.

Kimppakämppä muiden opiskelijoiden kanssa on myös erittäin hyvä vaihtoehto koska silloin sinä saat pestä muiden jäljet ja muut saavat elää yhä kuin asuisivat vanhempiensa luona, mutta voivat silti esittää kovaa aikuista kun he eivät teknisesti ottaen kuitenkaan enää asu, vaan ovat itsenäisiä kovia aikuisia. Olet silloin hyödyksi muille ja kelpaat muiden lampaiden joukkoon.

Just. Pappa betalar..

Jotkut kun ei voi valita, on pakko muuttaa työn tai opiskelupaikan vuoksi jopa satoja kilometrejä.

Olet niin uusavuton, että parasta kun vanhemmat elättävät sinua niin kauan kuin elävät.

Itse muutin asumaan omilleni 20vuotiaana....Pakko oli muuttaa takaisin vanhempieni luo asumaan 37vuotiaana, kun ylivelkaannuin ja menetin kaikki luottotietoni, ei ois ollut muita vaihtoehtoja kuin muuttaa asumaan metsiin ja sielläkin ois saanut olla ilman kattoa pään päällä, jos ei asumuksesksi lueta telttaa...Nyt asun väliaikaisesti 38vuotiaana sinkku miehenä, vanhempien luona onneksi on iso talo ja tilaa...Vielä vuosi tai kaksi ja sitten pitäis olla taas rahaa säästössä sen verran että kykenen ostamaan oman asunnon...

Miten se poismuuttaminen hyviin väleihin vaikuttaa? Vanhemmat taitaa olla aloittajalla vain maksu-ja mukavuusväline. Nyt joutuu itse maksamaan vuokran ja ruoan, ikävää.

Sinun tilanteessasi pari ylimääräistä vuotta kotona olisi selvästi onnistunut helposti. Itselläni samanlaista etua ei ollut kun lähin yliopisto oli satojen kilometrien päässä. Muutin kotoa pois heti armeijan jälkeen 18 vuotiaana. Olihan siinä totuttelemista, mutta onneksi kotona oli annettu hyvät neuvot asioiden hoitamiseen ja armeijassa sekä vaihto-oppilasvuotena itsenäisyyttä tuli opeteltua.

Kaikesta huolimatta kotoa pois muuttaminen on iso muutos ja jokainen nuori varmaan tuntee aluksi pientä hinkua lähteä takaisin vanhempien helmoihin mutta tunne menee nopeasti ohi. Itsekin sain uudelta paikkakunnalta melko nopeasti uusia tuttuja ja onnistuin houkuttelemaan pari vanhempaakin kaveria samalle paikkakunnalle. Kaikkeen tottuu, jos on ylitsepääsemättömiä ongelmia niin AP:lla varsinkin helppo tukeutua vanhempiin kun asuvat ilmeisesti melko lähellä.

Suomessa on vaan melko yleistä, että kotoa muutetaan heti kun lähdetään opiskelemaan, joskus jo pakon edestä tai lapsen omasta tahdosta heti yläasteen jälkeen kun useissa keski- ja eteläeuroopan maissa on täysin normaalia asua kotona opiskelujen loppuun asti ja jopa työelämän alustakin muutaman vuoden, jopa lähelle kolmeakymmentä ikävuotta asti. Tyylien paremmuus on tietenkin mielipidekysymys, mutta itse ainakin näkisin että on parempi muuttaa pois jo ennen kun ikää tulee, sitä pakon edestä joutuu ns. "kasvamaan aikuiseksi" varhaisessa vaiheessa. Itsellänikin ikää vasta vähän yli kahdenkymmenen, enkä todellakaan kadu päätöstäni muuttaa kotoa pois.

No, kyllä se siitä helpottuu! Se tuntuu nyt vain ensialkuun siltä, ja niin se on ympärimaailmaa, kaikilla eläimillä. Ensi askeleet yksin ovat vaikeimmat: me ihmiset sentään selviämme hengissä. Useat eläinlajit käyvät todellisen itsenäisyyskamppailun, hengellään.
Joten olet tämän pallon mittakaavassa aika onnellinen.

Ei kannata kiirehtiä, mutta paremmin sinä nyt omillasikin pärjäät, kun välit on hyvät. Voit käydä kotona, vierailla, jutella, ja pitää hyvät ja lämpimät perhesuhteet omasta asunnosta huolimatta. Se on iso rikkaus.
Voit säästää rahaa itsenäisestikin, ja jos nyt tulet toimeen, niin kun vaan teet kovasti töitä, saat todennäköisemmin enemmän rahaa ja voit säästää. Sitten se tuntuu todella työvoitolta ja hyvältä, koska olet tosiaankin ansainnut kaiken. Tsäkää tarvitaan aina tokikin, mutta sitä onnen mahdollisuutta voi parantaa sitoutumalla asioihin mitä haluaa, tehdä pitkäjänteisesti paljon töitä ja hväksyä, että aina voi olla vain pari haavetta kerralla, mihin voi oikeasti sitoutua. Kaikkea ei saa :)
Mutta älä siis liikaa murehdi, vaikeudetkin ovat vain tilapäisiä. Joskus kriisit saattaa kestää useamman vuodenkin, mutta ne menevät ohi, kunhan ei luovuta.

Sinä pystyt helpottamaan tilannettasi paljon, harrasta, tee, ole aktiivinen. Luo omia sosiaalisia suhteita, kyläile kotonasi tosiaan ja muista perhettäsi: sukulaiset on kuitenkin sukulaisia koko elämämme ajan.
Yliopiston ohella on kaikkein helpointa käydä töissä kaikista kouluista, joten voit hankkia lisätulojakin, jos onnistut löytämään töitä. Ja töissä voi olla myös harrastus, ja sosiaalisia suhteita.
Muista, että voit itsekin soittaa vanhoille kavereille, ja olla aktiviinen ihminen, se jo ratkaisee paljon tuota yksinäisyyttä. Älä kuitenkaan sorru ottamaan ajattelemattomasti mitään lemmikkiä tai mitä tahansa suhdetta. Lemmikki on todella sitova ja se pitää ottaa rakkaudesta eikä pelosta, ja elämään eikä estämään yksinäisyyttä. Ja yksinäisyyden hetketkin menevät ohi, joten mikä tahansa suhde ei ole hyvä ratkaisu.

Yksinäisyyden hetkiin auttaa musiikkin, ja kirjastosta löytyy tutkimusmatkoja maailman ääriin. Musiikin, elokuvien ja kirjojen avulla.
Tekeminen, ja on paljon käsitöistä opiskeluun mitä voi tehdä kotonaankin.
Harrastukset, halpojakin harrastuksia on.
Ja oma yhteyden pito muihin, kirjoita, soita jne.
Tässä nämä neuvot. Yritä jaksaa ja muista, että kipuilukin kuuluu joskus elämään, et ole varmastikaan tehnyt väärää ratkaisua. Joskus vaan on vaikeita hetkiä, milloin tuntuu siltä, mutta kyllä se siitä helpottaa. Pysy kiinni elämässä ja muista ne asiat, mistä voit olla onnellinen ja kiitollinen!

Rohkeutta sinulle, elää ja olla, rakastaa, tehdä, rakentaa oma elämäsi!

Vapaus ja vastuunotto omasta pärjäämisestään on paljon ylevämpää kuin vanhempien kuppaaminen.

Minä muutin kotoa pois jo 16-vuotiaana eli heti yläasteen jälkeen. Välit äitiin eivät olleet hyvät. Yksinäinen olin, mutta niin olisin ollut kotonakin.

Itsekin asun vielä vanhempien nurkissa, vaikka olen jo täysi-ikäinen. Hyvät välit on porukoihin ja asua ilmaiseksi, syödä ilmaiseksi.. Ja käydä töissä ja tienata rahaa ja säästää. Suurin osa kavereistani on muuttanut pois, mutta mulla ei ole vielä sillai kiirettä. Kyllä sitä yksin kerkeää asumaan muulloinkin.

Mistä ihmeestä näitä miinuksia näin satelee? varmaan saa myös minunkin kommenttini, kun sanon myötäileväni ap:n ajatuksia. Kotoa käsin olisi vielä koulunkäynti onnistunut, ja vanhempanikin sanoi ettei minulla tai sisaruksillani kenelläkään heidän taholta ole kiire muuttaa pois kotoa. Rahaahan tottakai kuluu elämiseen, se on päivän selvä asia, ja tässähän sitäkin opettelee omaa talouttaan nyt hoitamaan ja elämään varojensa mukaan.. Mutta en minä näe sitä minään häpeänä tai jotenkin negatiivisena asiana jos vielä kotonaan haluaa asua ja sieltä päin mennä.

Ääliö kysymys, tehköön mitä lystää jokainen, ei vaivaa minun päätä toisten asiat.
Tervetuloa italiaan missä perhe ja asuminen on tärkeää.

Ainii, vittu joo muutin 9 vuotiaana pois kotoo ku alko vituttaa, muijakin täytti jus 10..


(täytyykin vaihtaa taas uudempi audi alle vm.2012, on nuita tukiaisia tullut)

minä muutin vasta 45 ikäsenä ja tulin takasin 45.5 en viihtynnä mualimalla..

Oisko ne äiti ja isi tykänny maksaa sun kulut edelleen, vai onkohan nekin oottanu että pääsevät säästämään eläkepäiviään varten kun lapsi vihdoin aikuistuu?

Taas kierrätetty provo..

Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Kaikki kommentit ihan miinuksella ja inhottuja vaikka asiaa puhutaan. Ei alle parikymppisen tartte kotoa muuttaa pois, parempi vaan kun eivät ole yhteiskunnan helmoilla vaan asuvat vanhempiensa luona jos voi. Ei kaksikymppinen kotona asuva nuori ole mikään yhteiskunnan hylkiö, vaan järkevä nuori ihminen, joka tahtoo sitten kotoa muuttaessaan olla varma, että selviää yksin kaikin puolin.

Ohho. Joku miinushirviö on täällä käynyt tylsyyttänsä jakelemassa.

KUKA saat*na tehtailee näitä jumalattomia miinuksia. Vetäköön vit*n päähänsä.

"ja rahaa olisi säästynyt tulevaisuutta varten."

Se raha olisi kuitenkin ollut vanhemmiltasi pois. Kai hekin haluavat pikkuhiljaa päästä elämään sitä omaa elämää. Totta kai ihminen säästäisi rahaa, jos asuisi koko ikänsä anhempien luona ja antaisi heidän hoitaa kaiken, mutta omille muuttaminen kuuluu nuoren aikuistumiseen. Sinä et taida olla siihen vielä valmis.

Sattuipas että äitinä justiinsa ajattelen samaa. Poika on muuttamassa kotoa pois ja työpaikka on ja ihan riittävä palkka. Ongelma vaan on siinä että on aikomassa vuokrata yhden huoneen jonkun taloudesta. Ei ole kun yksi huone käytössä. Mitä järkeä siinä on ? Vuokraakin pitää maksaa 450 euroa kuukaudessa.

Hyvinvointivaltioissa lapset voivat dumpata vanhempansa vanhainkotiin märisemään. Muualla sensijaan lapset pitävät huolta omista vahemmista loppuun asti...

Muutin kotoa 22- vuotiaana. Menin silloin naimisiin nykyisen mieheni kanssa. Olemme nyt yli 60-vuotiaita. Meillä on vielä kaksi lasta kotona: 23- vuotias ammattikorkeakouluopiskelija (tuli uudestaan takaisin vanhempien kotiin) ja 17- vuotias lukiolainen, molemmat poikia. Kaikki 3 vanhempaa lastamme ovat lähteneet kotoa 19-vuotiaina. Syynä aikaisiin lähtöihin oli kotimme ahtaus. 3-4 :n huoneen asunto on ahdas 6-7 -henkiselle perheelle. Jos kotona voi kauemminkin asua, niin mikäs siinä. Nykyään on vaikea saada asuntoja, ja niistä pyydetään sikakalliita vuokria.

Vanhempien pitäisi elättää lapsiaan pitkälle aikuisuuteen,mutta entäs kun vanhemmista tulee vanhuksia ja eivät pärjää yksin,ottavatko lapset heidät hoiteisiinsa ja maksavat kaiken???????

Muutin pois kotoa 16-vuotiaana eli yläasteen päätyttyä. Olin halukas kokeileen omia siipiä, kotipaikkakunnalta muuttoon vaikutti se myös että minulla ei siellä olisi ollut kavereita jotka olisivat jatkaneet lukioon ja olihan ensirakkauteni jättänyt minut. Joten muutin 200km päähän kotoa, asuin 3 vuotta solussa ja sain kämppiksestäni tosi hyvän kaverin.
En koe että minulla olisi mitään vaikeuksia ollut, ehkä se enemmänkin oli kasvattava kokemus. Mutta näin aikuisiällä olen kuitenkin miettinyt sitä kuinka nuorena lähdin, vaikka välini omaan äitiini oli erittäin hyvät ja ovat toki sitä edelleenkin. En varsinaisesti kadu päätöstäni, mutta en suosittele kenellekään, jos perhesuhteet ovat hyvät, niin muuttoa noin nuorena kotoa pois.

Olen sinun kanssasi samaa mielta.. Ja kerran jos olet muuttanut pois vanehmpien nurkista. Niin takaisin et ole muutttassa!

Tein itse saman virheen, Lahdin opiskelemaan, muutin pois vaikka ei olisi ollut tarpeellista! Nyt olen tyoton, rahaton! Ja hikisilla parjailen taloudellisesti...

Mutta en varmana muuta takaisin!

Mutta neuvoni on nuorille, alkaa hatailko sen muuton kanssa, kyll te kerkiatte muuttaa pois, ja asua ilman vanhempiakin!! Sitten kun on tyopaikka turvattu jne. Asiat kunnossa, niin muuttakaa vasta sen jalkeen!

Totta, itse muutin pois kotoa vanhempien luota 16 vuotiaana 150kilometrin päähän Turusta Poriin, jos saisin valita uudelleen niin jäisin kotiin vanhempieni luokse, sillä omassa kämpässä on välillä todella yksinäistä ja se yksinäisyys iskee todella kovaa. Vanhempien luona oli turvallista kun näin jälki käteen ajattelee, mutta en voinut sillon tietää että millaista elämä olisi muualla kuin kotona vanhempein luona, luulin että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Mie lähin kun aloin odottamaan lasta. Olin silloin 20. Muutoin olisin ollut pidempään. Lapsi oli hyvä syy. Kamalaa olisi ajatella että jäisi lapsen kanssa kotia, kuten amerikoissa on tapana, huh huh

Kotoa muuttaminen kaduttaa todella. Joudun nyt maksamaan vuokrat ja ruoat itse. Viinaan ei jää rahaa ellei vuokria pimitä.

Minä muutin jo tavallaan 16 vuotiaana pois vanhempien luota kun menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Silloin asuin kouluni ilmaisessa asuntolassa. Vanhempien luona kävin vain pitemmillä lomilla ja joskus vklp. Se aika oli hyvin opettavaista, opin jo silloin että eläminen ei ole ilmaista. Aloin etsiä töitä, jota tein viikonloppuisin.

Heti 18 vuotta täytettyä hankin opiskelupaikkakunnaltani oman asunnon. Mielestäni itsenäistymien on ollut jännittävää, opettavaista ja ihanaa aikaa :)

Omassa kodissa voin pyytää vierailulle ketä haluan ja milloin haluan. Päätän omista elämäntavoista. Omassa asunnossa voin järkätä kemuja milloin haluan (toki otan muut asukkaat huomioon esim melun tms suhteen) oman asunnon voin sisustaa miten haluan ja kirppareilta ja sukulaisilta saadut huonekalut (rahaa ei siis ole mennyt niihinkään juurikaan) näyttävät niin somalta tässä pienessä pesässäni. OMAN elämän rakentaminen on ihanaa. Ja yksin eläminen ja rahankanssa kamppailu on joskus vähän sellaista, mutta minulla on positiivinen asenne tässä hommassa niin nyt porskutan kovaa vauhtia eteenpäin!
Onnea ja menestystä elämään

http://hoponpopo.wordpress.com/

yksin yhdessä yksinäiset

Muutin 18-vuotiaana enkä ole sen jälkeen asunut vanhempieni luona. Ensimmäisenä vuotena oli joskus yksinäistä, mutta ajatukset olivat kuitenkin opiskelussa eikä sitä ehtinyt juuri surra. Työelämään siirryttyäni olin jo kerennyt tottua yksin asumiseen, ja nyt tuntuisi varsin oudolta ajatus, että pitäisi sopia tai neuvotella toisen kanssa kotona esimerkiksi milloin voi nukkua. Kahta en vaihda: omaa tupaa ja lupaa.

Muutin kotoa 18 täytettyäni ja tulin juuri ja juuri toimeen. Tein töitä koko ajan opiskelun ohella, joten kannattaa asua kotona vähän pidempään niin pääsee helpommalla.

Vuosi tässä kämpässä pitää vähintään asua, ja en toki aio enää takaisin vanhempien luo muuttaa kun kerran pois lähdin. Sitä vaan, että ei olisi ollut mikään kiire muuttamaan, vaan myönnän olevani vielä sen verran pentu, että kotona asuminen olisi ehkä voinut olla parempi vaihtoehto, ei pelkästään rahan säästymisen vaan myös oman mielenterveyden kannalta.

Sitä paitsi kotona asuu vielä myös kaksi pikkuveljeäni, joten kaksistaan vanhempani eivät olisi kuitenkaan päässeet asumaan. Tilaakin olisi ollut.

Eiköhän se ole aika tapauskohtaista, milloin on valmis muuttamaan omilleen. Joku voi olla valmis siihen jo 16 vuotiaana, kun taas toiset asuvat reilusti yli kaksikymppisiksi kotonaan eikä siinä minun mielestäni mitään pahaa ole, näin jälkiviisaana ajatellen. Kunhan nyt ei kaikkia kotitöitä jätä vanhempien vastuulle vaan osallistuu niihin, niin mikäs siinä.

Suomessa on paljon masennusta ja yksinäisyyttä. Johtuisiko juuri tästä individualistisesta kulttuurista, kun ajatellaan että pitäisi pärjätä yksin ilman muiden apua, tai on ihan täysluuseri...

Toki yksin asumisessa on etunsa, saa mennä ja tulla miten haluaa, mutta olisihan tässä ehtinyt vielä yksin asua vaikka sitä olisi lykännytkin vuodella tai parilla...

Osa kommenteista oli hyvin mieltä piristäviä, kiitos niistä! :)

Mitäpä sitä turhaan kiirehtimään kotoa muuttoa. Itse olen 30-vuotias mies ja asun äitini kanssa edelleen. Hän kokkaa minulle ruoat, imuroi huoneeni ja ostaa välillä jopa kaljatkin kotiin. Tiskaa astiani ja huolehtii muutenkin asunnosta. Itse en tee oikeastaan mitään muuta kuin syön, istun koneella ja nukun.

Ajattelin jos vielä nelikymppiseksi tässä olisin. En millään tahtoisi muuttaa pois kotoa äidin luota. Ajatuskin ahdistaa.

Ite asun onneks edelleen kotona ja ikää on jo 35 :).
Koko opiskeluaikani asuin kotona ja työpaikan saatuanikin päätin käydä kotoa käsin töissä. Olen säästänyt sievoisen summan ja tarkoitus olisi asua kotona niin kauan, kunnes löydä elämäni vaimon! Siihen asti aion säästää rahaa niin, että mahdollisen vaimon kanssa voitaisiin sitten asua hyvin. Välini omiin vanhempiini ovat olleet erinomaiset ja saan syödäkin ihan ilmaiseksi. Toki osallistun kotitöihin, kuten oman huoneen siivoamiseen ja ruohon leikkaamiseen.

Vanhempasi ovat varmaan innoissaan kun pääsivät täysihoitoa nauttivasta lapsesa vihdoin eroon.Elämä on, tervetuloa aikuiseksi vaan.Opiskele niin et ole yksinäinen. Hanki elämä ja kavereita.

28 vuotiaana.

Itse muutin 15-vuotiaana kun aloitin opiskelut ammattikoulussa. Ensimmäisen vuoden pärjäsin opintotuella ja vanhempien avustuksella. Asuin soluasunnossa toisen tytön kanssa muutaman kuukauden, jonka jälkeen muutin pieneen yksiöön. Molemmissa oli aika halvat vuokrat. Vuoden päästä muutin poikaystäväni kanssa kaksioon ja sain töitä koulun ohelle. Enää en tarvinnut vanhempien rahallista avustusta, vaan olen pärjännyt siitä asti omillani. Eikä kaduta :)

Hei!

A: miksi halusit muuttaa, oli joku ajatus siinä.
B: säästyykö rahaa jos asuu kotona vai palaako se "tärkeisiin asioihin".
C: omassa saa kuvan ihan siitä oikeasta elämästä.

Olen muuttanut nuorena eikä ikinä ikinä ole kaduttanut.
Sun napanuora ei taida olla oikeasti katkennu.
Mä olen katkaissut omani aikaisin ja omien lapsieni, kaikki on lentäneet pesästä ihan mielellään ja jos ei olis lentäneet, olisin heittänyt ulos. Eikkä heitä ole tarvinnut heittää.
Jos oot yksin, käy opiskelijariennoissa, ota huoneeseen yöksi ystävä, käy kotona ja kutsu ystävät kylään.

Irtisano asunto, muuta mamman luo takaisin ja pysy siellä.
(peräkammarin poika/tyttö)

Aikas vanha piisi

Jäi itseäni hieman häiritsemään se, että miten se pois kotoa muuttaminen muka vaikuttaa siihen, jos on hyvät välit vanhempiin? o.O

Kuten täällä on ehdoteltu, niin kokeile ihmeessä kimppakämppää. Itselläni ei ole kokemusta kimppakämpästä, koska olen asunut kotona, kun aikaisemmin opiskelin Keuda Tuusulassa, jonne pääsin helposti bussilla ja pyörällä. Ja nykyinen opinahjoni sijaitsee täällä Järvenpäässä, joten välimatka ei ole kovin pitkä.

Itse muutin 20-vuotiaana pois kotoa ja olen nyt kohta vuoden verran asustellut vuokralla ja aloitin opiskelut (muutin siis kotipaikkakuntani sisällä ja opiskelen Keudassa, jonne ei ole kovin pitkä matka). Kesällä taasen tuli käytyä kesätöissä, että saisi edes jotain rahaa laskuihin ja vuokraan. Pois muutettuani yksin asuminen tuntui hieman oudolta, kun oli tottunut asumaan kotona vanhempien ja kahden pikkusiskon (vm. 1993 ja 1998) kanssa, mutta lopulta totuin yksin asumiseen, vaikka välillä tuntui yksinäiseltä. Välit vanhempiin ja siskoihin ovat edelleen hyvät ja käynkin välillä kotosalla joko kyläilemässä tai syömässä. Vanhemmat auttaa taloudellisesti silloin tällöin ja mummoni on välillä antanut jotain ruokaa miulle, jota olen sitten laittanut pakkaseen tai sitten syönyt myöhemmin pois.

Muutin pois 15-vuotiaana. Ei kaduta. Hyvin oon pärjännyt !

Olen 15 vuotias ja muutin tänä syksynä asuntolaan kauas toiselle paikkakunnalle. Asuntola on ilmainen ja pitää vain ostaa omat syömiset yms. Ei kaduta ja hyvin olen pärjännyt.

Aloittaja on ihan oikeassa. Itse aloitin (lukion ja armeijan) jälkeen omassa kaupungissa jatko-opiskelut. Asuin ensimmäisen vuoden vielä kotona, ja seuraavana syksynä vasta (2-hengen) soluasuntoon. En voisi paljon paremmin kuvitella tuon menevän.

Toki vielä toisen vuoden, max. kolme olisi voinut taloudellisista syistä asua kotona, kuten aloittaja myös mietti, mutta sitä tarvetta ei ollut, ja itsenäistymisen kannalta toki hyvä oma kämppä olla ennen valmistumista ja työelämää.

Niin nuorimmat muuttaa jo synnytyslaitokselta uuteen osoitteeseen..

Hyvä poismuutto on sellainenkin, kun kaverukset muuttavat toistensa yläkerran vinttihuoneisiin ja kuvittelevat asuvansa yksin. Heh.

Oikeasti menneenä aikana oli kymmpenpäisen perheen 75 neliön asunnosta PAKKO muuttaa sinne kirkonkylään pieneen vinttihuoneeseen, mistä vain sai vuokraksi. Eikä välttämättä ollut sitä vessa-vesipostiakaan.

Vauraimmista maalaiskodeista, joissa oli siis yleensä 2-3 lasta (siksi vauraita) saattoi varsinkin tyttäret olla pitkälti yli 20 v odottelemassa prinssiään ja yleensä kansanopiston käytyään toteuttaa oppejaan äitinsä johdolla tulevaa emännäpaikkaa varten. Ja yleensä tavoite saavutettiinkin. Eikä kukaan kyseenalaistanut, kun 25 v asui kotonaan.

Nyt sitten kaikenmaailman terapeutit tulevat suureen hätiin, vaikka nuori nimenomaan hyvän kodinturvan saaneena olisi saavuttanut loistavan lukiotodistuksen, ellei saman tien jätä kotiaan. Onko nuoren elämälle haitta, että vanhemmat tukevat nuortaan opiskelussa, jotta tämä pian pääsee ammattiinsa ja todella itsellisesti elämään?

Mitä järkeä on mennä porukkaan kimppaan, jossa eräät jarruttavat, että nauti elämstä kuule nyt ja venytä opintojas ja pidä hauskaa (mittaamaton kenttä), jolloin ikävä kyllä, hauskanpito jää päälle. Eräät tekevät nuorena aloittamiensa opintojen loppututkinnon 60 v-päivien kynnykselläkin tai jotkut eivät koskaan.

Viime vuosien nuorten kotoa poispatistaminen (virallisten taholta) on saamassa samalaisia mittasuhteita, kuin joukkohysteriaan saattettu iso ikäluokka, jolloin silmätikuksi joutui jokainen äiti (pl. maanvilj.), joka ei lähtenyt ansiotyöhön ja lopettanut näin imetystään 3 kk:n äitiysloman jälkeen. Vaikka virkatöissäkin oli mahd. 1/2 v virkavapaaseen, oli jotenkin pelko sitä ottaa, kun kommentteja "edestäsi löydät" hystroitiin. Että näin. On sentään nyt jo oma järjenkäyttö jokaisella äidillä sallittu siinä suhteessa, ja sossun apukin on kehittynyt.

Tässä kotoapoismuutossa hiertää ilmeisesti eniten, koska kaikilla nuorilla ei ole mahdollisuus asua kotona (uusperheet ym.), niin pitää luoda yleinen mielipide, että on jotenkin väärin päästä "liian helpolla" joidenkin kotonaan asuen.

Siinäkin suhteessa on ihmeellistä, että usein vanhempien suuressa "tiilitalossa" on suunnattomasti lämmitettyä tilaa ja sinne ei kuitenkaan oteta ketään vuokralaista lapsen tilalle.
Elikkä on kansantaloudellista tuhlausta rakentaa suunnaton määrä opiskelija-asuntoja vain siksi, että 20 v on vaarallista olla lähellä vanhempiaan.

kOTONA ASUESSA TUNTUU USEIN KUIN ISÄ HOIVAISI TYTÄRTÄÄN PAREMMINKIN KAIKIN TAVOIN KUIN VAIMOAAN?bEDOFIILIEN ELKEITÄ NÄKYY LEHDISSÄ SIINÄKOTIOLOISSA VANHEMPIEN LUONA KUIN MUUALLA MAAILMASSAKIN.hOITOLOIDEN JA USKOVAISTENKIN ON ASIAA HUONO TUNNUSTAA,MUTTA ONPA TOTUUTTA HAETTU KUITENKIN JOPA pAAVINKIN VALTAKUNNASTA ASTI HETKI SITTEN.

Minä asun "hapantoloihen" pihamuala jalasmökissä 22- vuotisesta 26:een. Asun vuokrakaksijossa puol´vuotta, sitten jouvvun tai mänin miel´sairraallaan, Paihollaan. Sieltä takasi pihhaan, välilä olin hoitokotiloissa. Omassa asuminen onnistu vasta kun olin kohta 31:n. Nyt oun 46:n ja hyvin pitkkään on männy hyvästi. Olin eläkkeelä jo 19-vuotisena.

ei oo hääviä olla opiskelijana nykyriistäporvareiden yhteiskunnassa. tonnikala maksoi omana opiskeluaikana markka ja viiskymmentä penniä. 10 markalla sai monta purkkia tonnikalaa. Nykyään tonnikala maksaa lähes 1,5 euroa. Eli kymmenkertainen hinnannousu!! Totta on myös, että meret ovat kalastettu lähes tyhjiin, mutta on tuossa riistoporvareiden varastamaa rahaakin.

Opiskelijan on nykyisessä hyvinvointivaltiossa varastettava ruokansa, että pystyy elämään inhmillisesti. Sitä tämä nyt on. Porvarit määrää ja kusettaa tyhmää kansaa 6-0. Ymmärrän kotona asuvia enemmän kuin koskaan. Tyhmä sitä maksaa kaikesta riistoporvareille.

.........että säätänyt rahaa. Eikö asiaan liity mitään muuta. Aika outo kirjoitus. En oikein ymmärrä. Kuullostaa aika oudolta.

Olen sulo ja 55vuotias kotoa en ole lähtenyt olen isomahainen maatilan isäntä housut puolitangossa ja rapa haisoo =)))))))))))))

Siis...et tykkää ku saat olla ihan yksin himassa, mä taas nautin siitä ajasta kun saan viettää täysin yksin himassa, ei oo ketään kusipäistä mulkkua jankuttamas vieressä, yksin saa olla miten itse haluaa, ei tarvii piitata siitä mitä toinen on siitä mieltä, vietä muutama vuosi ihan yksin himassa niin huomaat yksin olemisen kauneuden, täysin pimee huone ja melankoolista örinä metallia taustalla...AAAAH!

Mikä tunnelma

En todellakaan jaksanu lukee kaikkii viestei, mut ainakin ny ylempii vastausta; muutin kotoo heti kun pääsin yläasteelta, eli 16v. Mulla on hyvät välit vanhempiin, aina ollu ja ne on mun parhaat kaverit, mut haluun muuttaa pois vaikuttaa helvetin moni muukin asia kun vanhemmat. Pienellä paikkakunnalla, jossa ei hyväksytä yhtää erinlaisia ihmisiä, on hankala olla, viellä kun kaikki tietää sun asiat paremmin ku itte. Ei sillä, etteikö isos kaupungis löydy samanlaist meininkii (jopa pahempaaki varmaa), mut sielt löytää myös samanhenkisii ihmisii helpommin :)

Kodin kustannuksella ei pidä aikuisenkaan lapsen asua. Asumiskulut ja ruokakulut on maksettava, vaikka vanhemmat eivät vaatisi. Meinaatko että vanhempien pitäsi elättää aikuiset opintotukea ja lainaa saavat lapset ja tehdä töitä heidän eteen jotta lapsukaiset voivat "säästää" rahaa?
Monet vanhemmat ovat tiukoilla kun elättävät aikuisia lapsiaan, eivät vain kehtaa poiskaan ajaa eivätkä sanoa että maksaisi omat kulunsa.

Välit vanhempiin eivät ola kunnossa jos elätyttää itsensä vanhemmillaan. Et voi tietää mitä oikeasti vanhemmat laposestaan ajattelevat. Ei aikuisten lasten kuulu asua kotona vaikak hyvät välit olisivatkin - näennäisesti.

Olen itse syyllistynyt tähän aikuisen lapsen elättämiseen ja oli tosi uupunut kun jouduin tekemään niin paljon töitä että raha riitti. En ikinä kehdannut sanoa sitä lapselleni ja välit ovat hyvät, mutta kyllä odotin lapsen muuttoa pois kotoa.

Nyt kun juttelee tuttavien kanssa, ovat useat ajatelleet samoin ja olemme tulleet siihen tulokseen, että parempi olisi kun sanoisi että pitää maksaa asumisesta ja ruuasta. Eihän se ole ilmaista vanhemmillekaan.

Mää olin 23v kun muutin pois kotoa. Amiksen jälkeen suoraan töihin, 9 kk intti tosin välissä mutta muuten kävin töissä. Sain kotona asumisen myötä laitettua 700-1000€ jemmaan säästötilille joka kuukausi ja silti riitti rahaa ryypiskelyyn ja ravintolareissuihin. Siitä oli sit hyvä muuttaa omilleen, kun sai vähän hillookin kerrytettyä puskuriks.

15-vuotiaana muutin poikakaverin kanssa asumaan, koska menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Jätkä jäi työttämäksi, vanhempani sponsoroivat vuokran. Asuttiin vuokralla homeisen omakotitalon toisessa päässä. Rahaa ei ollut mihinkään, edes kunnolla ruokaan. Kun poikakaveri meni inttiin, yksinäni sitten asustin tätä luukkua kissan kanssa. Jälkikäteen ajateltuna en suosittele tyttärelleni samaa ratkaisua. Mutta silloin ei ollut vaihtoehtoja.

Ei ole vain yksi autuus, muuttaako vai ei muuta? On naivia antaa pelkästään nämä vaihtoehdot vanhemmille jotka eivät ole saanneet antaa lapsilleen edes tapakasvatusta muun yhteiskunnan puuttumatta sisäisiin perheasioihinsa.

28 v vasta.Tukikohtana pidin siihen asti.Tuli 90 luvun lamat ja ei ollut paljon vaihtoehtoja sillon vaikka pullisteliat puhuu muuta. Lähdin stadiin tekeen "paskahommia" ja täälä oon ollut 20v ja jotenkin oon kaljoissa pysynyt.

Ei herranjestas, mikä keskenkasvuisuus paistaa näistä kommenteista ja siitä, kuinka aivan järkeviin kommentteihin on annettu miljoona miinusta.

Onhan se varmaan tärkeää asia, että perheen teinix pääsee muuttamaanh pois gotooh, kun välit vanhempiin on niin hirveeetttth!!!!!!1 ja pitää itsenäistyy, kun vähän pentuuh asuu gotoonh viel 19-vuotiaan!!!1

Jos sieltä kotoa on kovin kiire pois, niin ehkä siellä pitäisi asua oikeasti se pari vuotta ja kasvaa se aika. Sen jälkeen voi olla vähän parempi itsenäiseksi eläjäksi.

Eihän siinä mitään, jos aikuinen asuu vanhempiensa luona. Mutta mun mielestä kotia ei enää parikymppisenä voi pitää minään "palvelutalona", jossa kaikki tehdään ja maksetaan valmiiksi.

itse muutin 17 vuotiaana syy oli se että piti aina siivota ja veljeksien ei tarvinnu tehdä mitään... nyt on oma tytär 20 v ja varmaan sille on yllätys sit kun oman kodin hankkii... paljon työtä ja vastuuta.

Samaa mieltä ettei nuorella ole mikään kiire muuttaa pois kotoa, paitsi jos nuorella on kotonaan niin huonot oltavat, ettei yhteis elo vanhempien kanssa onnistu, tai jos nuori lähtee opiskelemaan toiselle puolelle suomea.

Osa kavereistani muuttivat kotoaan täytettyään 18-19 vuotta. Itselläni ei ole ollut mikään kiire.
Harmittaa, että ystäväni ovat viimeiset 6 vuotta painostaneet minua muuttamaan kotoa pois. Miksi muuttaisin? opiskelupaikat ovat olleet aina lähellä, välit vanhempiini ovat lämpimät.

Valmistun ammattiin ensi keväällä, ja olisi tarkoitus muuttaa kotoa seuraavan vuoden syksynä, kunhan löydän sopivan asunnon itselleni.
Olen vuosien aikana säästänyt huomattavan summan rahaa, lähinnä vuokraan/takuu vuokraan varten, ja olen ostanut paljon käyttötavaraa tulevaan kotiini valmiiksi. (keittiötavarat,pyyhkeet,siivousvälineet, yms yms)

En ole koskaan ottanut opintolainaa tai mitään muutakaan, ja vielä tänäkin päivänä,ystäväni joilla oli kova kiire pois kotoa, valittavat ja rutisevat, kun joutuvat lainojaan maksamaan pois tai, kun ei ole varaa mihinkään.

Moi!
Itse muutin 16v. vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan.
Ilman kämppiksiä olisin ollut niin hukassa.
Mitään ei ollut niin ikävä kun sisaruksia ja äidin tekemää ruokaa.
Zemppiä

Miten niin säästyy rahaa? Ei vanhempien nurkissa säästy yhtään rahaa. Itseasiassa kämppä kannattaa ottaa kun siihen saa vuokratukea ja loput maksaa opintotuesta. Vanhemmat voivat tukea rahallisesti vaikka omaan kämppääsikin antamalla rahaa ja vaikka ruokaa. Vanhempien tykönä asuessa he kuitenkin maksavat ruokasi, pesuaineet, sähkön, veden,..

Ei opiskelija muutenkaan pysty mitään rahaa säästämään tulevaisuutta varten ihan sama missä asuu. Melkein kaikkien on pakko ottaa opintolainaa mikä on lainkin mukaan "opiskelijan ensisijainen tulonlähde". Jos opintotuki, vuokratuki ja laina eivät riitä elämiseen, niin sitten vielä sossuun.

Jos ei pärjää yksin ja ei ole kavereita, niin sitten kannattaa vähän panostaa sosiaalisuuteen. Eivät ne vanhemmatkaan aina voi olla parhaita kavereita ja kumppanikin on ihan kiva hankkia. Ei uusiin ihmisiin tutustuminen ole vaikeaa ja on olemassa muitakin ihmisiä jotka haluavat seuraa.

Millähän kikalla nuo miinukset on saatu tuollaisille lukemille? Huomaako ylläpito mitään erikoista, vai onko tuo ihan tavanomaista.

Molemmissa on puolensa. Itsenäinen asuminen opettaa, että rahaa kuluu ja sitä pitää säästää. Opettaa ajattelemaan, mihin rahan käyttää, opettaa pitämään itse taloutta yllä, ruuanlaittoon ja muuhun. Siivota on varmaan pitänyt kotonakin yhdessä muiden kanssa, joten sitä ei varmaan tarvi itsekseen opiskella.

Parhaita hyötyjä toisten kanssa asumisessa on seura ja sosiaalinen elämä. Ei tarvi olla yksin. Ja tietenkin se, että asuntoja ei tarvita niin paljon, kun asutaan tiiviimmin. Sii se on ekologisempi ratkaisu. Ympäristön kannalta ehdottomasti parempi. Miksi jokaisen pitäisi asua yksinään, kun voi asua vaikka nelistään? Peräkamarin poikamies voi kyetä ihan hyvin naimisiin ja toisten kanssa elämiseen. Ei pitäisi sorsia peräkamarien poikamiehiä - tai naisia.

juuri niin iskä ja äippä betaalar, elämä on helppoa, ei huolen häivää, sitten kun lähetään, ja nuori soittaa kotiin, voi heti vastata, paljonko?
Elämä vaan maapallolla on kallista ja kuolema se vasta kallista on, sitten vielä vaarallista, senhän kaikki jossainvaiheessa kokee, näin on näreret sano kapiton kettu.

Ala myydä persettä niin rahaa tulee eikä ole yksinäistä

Omat vanhempani olivat sitä mieltä, että miksi muuttaa heti peruskoulun jälkeen pois kotoa jos opiskelut alkavat samassa kaupungissa. Tietysti itselläni olisi ollut muuttohaluja, mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin. Vanhemmiltani en saanut rahaa enää sen jälkeen, kun opintotuet alkoivat virrata (eihän se summa ollut kuin vajaa 50€ kun kotona asui) eli kaikenlaisia halvan rahan hommia tuli tehtyä jo 15-vuotiaasta lähtien. Kotoa sai kuitenkin ruoan, vanhempainrakkautta ja tukea opiskelujen suhteen.

18-vuotiaana teininä tapasin nykyisen avomieheni, vieläkin ollaan yhdessä. Mieskin asui vanhempiensa luona, vaikka oli minua viisi vuotta vanhempi (eli silloin 23-vuotias). Kyllä se ensin ihmetytti, kun olevinaan itse oli niin "kypsä" (hah), mutta ymmärsi tilanteen kun sai kuulla, että mies oli jäänyt lomautetuksi vakituisesta työpaikastaan puolisen vuotta ennen tapaamistamme ja onneksi onnettumuudessa hän ei ollut ehtinyt kirjoittaa alle vuokra-sopimusta omaan kämppään.


Kun mies sai töitä ja hänet n. puolentoista vuoden jälkeen vakinaistettiin, muutimme vuokralle. Itselläni opiskeluja oli jäljellä vielä vajaa kaksi vuotta, joten elin opintotuilla ja ihan rehellisesti sanottuna avomiehen rahoilla. Tästä asiasta olimme keskustelleet pitkään ja hartaasti, ja mieheni oli siis myös halukas elättämään minua opiskelujeni ajan.

Kun valmistuin, ostimme oman asunnon. Koska kummallakaan ei ollut mitään ylimääräisiä opintovelkoja, joita olisi joutunut ottamaan, jos olisi liian aikaisin lähtenyt kotoa, meillä oli heti varaa hyödykkeisiin kuten omiin autoihin (enkä tarkoita mitään parin tonnin romuja) ja paljon aikaa ja rahaa vieviin harrastuksiin (koira-harrastus ja metsästys). Ja tällä hetkellä olen siis vasta 21-vuotias ja avomieheni on 26-vuotias. Vanhemmat antoivat hyvät lähtökohdat elämään olemalla vain läsnä.

Aloittaja, HIENO kirjoitus! Olen kanssasi aivan samaa mieltä!

Minä myös kiirehdin heti kirjoitusten jälkeen 19-vuotiaana pois kotoa (tosin äitini on alkoholisti ja välimme olivat tosi kireät). Nyt olen 27-vuotias, olen muuttanut takaisin puoli vuotta sitten hänen luokseen ja aloitan uuden koulun nyt syksyllä - ja välimme ovat paremmat kuin koskaan. (Hän juo nykyisin enää vain viikon putken 2-3 kk välein, muuten selvinpäin)

Minäkin ensin ajattelin että "tietysti pitää olla oma asunto" ja että hankin sen tästä läheltä. Mutta: äitini asunnossa on tilaa, hän omistaa sen itse (ei ole velkaa) ja olisin viettänyt täällä lähes kaiken aikani joka tapauksessa. Joten miksi hankkia omaa asuntoa vain tavaroiden säilytyspaikaksi? Oman asunnon kuuluisi olla/ tuntua kodilta, ja jos se ei sitä kuitenkaan ole, niin... Juhlimisvuoteni ovat ohi, baarit eivät enää kiinnosta, enkä muutenkaan tykkää kaupungilla käydä kuin ihan asiaa toimittamassa.

Olen opiskellut Aalto-yliopistossa (en valmistunut koskaan) ja sielläkin talossa vuosikymmeniä ollut, 50-60 -vuotias erään laitoksen johtajatar sanoi heti kurssinsa ensimmäisellä luennolla, että "toivottavasti ette joudu tekemään tässä samalla töitä, koska rankkaa tulee olemaan!" Hän oli oikeassa, ja silloin ajattelin että sama juttuhan se on tosiaan tämän asumisenkin kanssa. Kuten eräs ihminen, on vain realistista ja erittäin kypsää arvioida omat voimavaransa oikein.

Muutin 21-vuotiaana, ja se oli ihan sopiva ikä. Ei yhtään liian myöhään ollut ainakaan, koska en ollut mikään niin kypsä ihminen, vaan aika lapsellinen. Oli kova hinku pois jo pari vuotta ennen, mutta taloudellisista syistä se siirtyi. Jos menee opiskelemaan nuorempana eri paikkakunnalle, niin on pakko muuttaa tietenkin.

Mun mielestä 25-29 -vuotiaana viimeistään pitää muuttaa erilleen vanhemmista, vaikka olisi mitä järkisyitä jäädä vieläkin. Sellaisten ihmisten näyttää olevan tosi vaikea aikuistua, jotka on asuneet vielä kolmikymppisinä vanhempien nurkissa.

Itse muutin kotoa pois 17-vuotiaana.
Tosin en muuttanut itsekseen asumaan vaan poikaystävän luokse. :)
En olisi muuttanut kotoa jos olisin ollut sinkku.

Itse muutin lukion jälkeen juuri 19 vuotta täyettyäni. Lähdin opiskelemaan 700 km päähän kotipaikkakunnalta.

Kesäisin asuin vanhempieni luona kuukauden - kaksikin. Sitten taas omaan pikkuyksiöön opiskelupaikkakunnalle.

En muuttanut mielestäni ollenkaan liian nuorena. Olin ja olen edelleen siinä onnekas, etten muuttanut yksin, vaan siskoni kanssa yhtä aikaa. Samaan asuntoon emme kuitenkaan muuttaneet. Oli ihanaa, kun vieraalla paikkakunnalla oli joku niin läheinen, jota näki melkeinpä päivittäin.

Ihmettelen niitä nuoria, joiden mielestä vanhempien nurkissa asuminen pitkästi yli kaksikymppisenä on tosi jees. Sitten kun vanhemmat huomauttavat asioiden maksavan, ettei se jääkaappi täytä itse itseään, vedetään herne nekkuun. Olisi huomaavaista ainakin kysyä, voiko ostaa silloin tällöin jotain tai auttaa siivoamisessa. Koti ei kuitenkaan ole mikään täyshoitola.

Ite olin 14 ku muutin kotoota pois,,tyttö 16 ja asuu omillaan,,kumpaakaan ei oo kaduttanu päivääkään,, mut jokainen on oman onnensa seppä..

Joo ei kannata muuttaa, jos välit vanhempiin on hyvät. Joudut vielä muuttamaan ensiasunnosta pois. Itse tein virheen muuttaessani tänne, jonka sain pitkään asunnottomana oltuani.

Vapailla markkinoilla saattaa olla 100-200 henkilöä katsomassa yhtä yksiötä. Onko silloin siinä mitään järkeä mennä näyttöön, kun parhaat vain valitaan ja ne on etusijalla, joilla on duunipaikka.

Olin 3 v kun menin tiedeakatemiaan.

Jos on muuttanut omilleen peruskoulun jälkeen n. 16-17 -v ikäisenä joskus 80-luvulla, niin sellaisten tilanne ollut ihan eri kuin nykyisten nuorten. Silloin nimittäin töitä sai mistä vaan, kun kehtasi pyytää. Itsekin tein silloin useaa duunia yhtäaikaa. Nykyään koulutettukaan ihminen ei saa töitä välttämättä, vaikka kuinka haluaisi.

AP: olen samaa mieltä kuin sinä. Ei kannata hankkia turhaan itselleen jättiopintovelkoja vain siksi, että on kova kiire leikkiä aikuista. Sitä ehtii ihan hyvin siirtää "aikuistumista" 1-3 vuodella ja säästää niitä rahoja siihen, kun oikeasti tarvitsee. Minä asuin kotona koko opintojen ajan. Tosin en saanut edes opintotukea vanhempien tulojen vuoksi, joten minulla ainoa rahalähde oli kesätyöt ja opiskelun ohessa tehdyt työt. Vanhempani maksoivat kirjat ja vaatteet.

Kun valmistuin, niin muutin poikaystäväni luokse. Oli todella ihanaa aloittaa asuminen ns. puhtaalta pöydältä, kun ei ollut opintolainaa sentin hyrrää. Se helpotti sitä, että päästiin parin vuoden yhdessä asumisen jälkeen kiinni omistusasuntoon, mikä ei olisi ollut mahdollista, jos meillä olisi ollut opintolainaa. Vaikka kummankin opintojen loppuvaihe (3 v) tuntui pitkältä, niin se palkittiin sitten siinä vaiheessa, kun valmistuimme. Toisaalta ehkä se suhdekin säilyi tuoreempana pidempään, kun tapasimme lähinnä viikonloppuisin ja lomilla eikä niinkään paljon arkisin.

Minä muutin kuukausi sitten soluun, jossa olen tuntenut oloni yksinäiseksi. Olen tottunut olemaan perheen tai kavereiden seurassa paljon. Käyn nytkin usein kotona kylässä ja ajan kanssa tähän varmaan tottuu. Tsemppiä! :)

ketjun alussa komeilevat huikeat miinuspisteet. Luokkaa -54 ja -69?

En usko että nuo ovat niin ihmisiä kuohuttavia viestejä, vaan pikemminkin että joku moderaattorin miinusbotti meni särki.

Olen 23 ja asun äidin ja siskoni kanssa. Paljon asun myös poikaystäväni luona, mutta en ole vielä muuttanut tavaroitani sinne.
Miksipä muuttaisin pois, kun kotonakin voi olla? Yksin en asuisi, pitää olla juttuseuraa. Vuokraa ei tarvitse maksaa ja olen avuksi kotitöissä. Töissä ei ole pakko olla koko vuotta (olen kyllä ollut töissä) joten voin keskittyä opiskeluihin.

Kamala kirjoitus. Mikä teitä aikuisia ihmisiä vaivaa kun haluatte asua maailman tappiin asti vanhempienne nurkissa. Oletteko niin uusavuttomia ettette pärjäisi omillanne, vai mikä ihme läheisyyskompleksi omiin vanhempiinne teillä on.

Itse näin miehenä muutin kotoa pois vähän alle 18-vuotiaana. Välit vanhempiin oli ja on vieläkin läheiset. Koin itseni henkisesti ihan valmiiksi muuttamaan ja siitä ne asiat vain parani. Jos on yksinäistä, niin kannattaa varmaan ruveta hankkimaan kaveripiiriä. Niitä näitä juttelemalla saa kyllä kavereita vaikka vieraalta paikkakunnalta. Omassa kämpässä saa myös rauhassa lukea kun ei todellakaan ole mitään häiriötekijöitä.

Niin ja ei opiskellessa mitään rahaa jää säästöön kuitenkaan ja loppuen lopuksi muutaman tonnin opintolainat ovat aika pieni laina. Itse olen sen jälkeen ottanut sen 80 000 asuntolainaa ja remonttilainaa siihen päälle. Niin ja autolainaa. Nyt 35 vuotiaana lainoja elämästä ei ole jäljellä kuin noin 10 000. Itse asumalla oppii rahankäyttöä ja ymmärtää että ei se kasva puissa.

Muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Osin pakosta ja osin koska halusin vain mahdollisimman kauas pois. Vanhempani asuvat keskellä ei mitään, paikassa jossa ei todellakaan ole minkäänlaisia kulkuyhteyksiä. Ja koska kunta järjestää ilmaisen koulukuljetuksen vain peruskoululaisille, oli minun mahdotonta jäädä kotiin asumaan.

Silloin asia ei haitannut yhtään. Olin asunut siellä koko elämäni ja oli mahtavaa päästä pois. Ensimmäistä kertaa sain tulla ja mennä miten halusin ja pystyin näkemään kavereitakin ilman että piti aina saada vanhemmat kuskaamaan. Varsinkin kun eivät sitä mielellään tehneet.

Sen jälkeen en ole kotiin takaisin muuttanut. Monta kertaa olen kadehtinut ystäviäni jotka ovat saaneet asua vanhempiensa luona pidempään. Toivonut että se olisi minullekkin ollut mahdollista, edes vaihtoehto. Jos vanhempani olisivat asuneet kaupungissa en olisi lähtenyt.

Onhan siinä ollut hyvätkin puolensa. Olen vasta 22-vuotias, silti minulla on omistusasunto, auto ja rahaa säästössäkin. Ei se tarkoita että vanhempien luona pidempään asuvat säästää rahaa ja me jotka muutetaan joudutaan kiristämään joka sentti. Vanhempani tekivät alusta asti selväksi että kun omaan asuntoon muutan niin itse saan itseni elättää. Se opetti rahan arvon, sai itse huomata ettei raha kasva puussa. Oppi missä kannattaa säästää ja mihin panostaa. Ystäväni jotka asuivat kotona pidempään kerjäsivät vielä 20:sinä rahaa vanhemmiltaan eivätkä ymmärtäneet jos eivät he voineet heittää 100 viikossa käyttörahaa.

Onhan se näinkin, mutta toisaalta taas vanhempasi säästävät rahaa? Vai olisitko maksanut itse ruokasi, siivonnut ( ostanut siivoustarvikkeita), osallistunut sähkölaskun, wc-papereiden ym. mitä nyt käytätkään kuluihin?

Kotoa pois muuttaessa oppii elämän elämän tosiasioita paremmin. Joista on hyötyä myöhemmin. Itsenäistyy jne. Ei kaikki, mutta monet sellaiset jotka esim. muuttaa suoraan vanhempiensa luota tyttöystävän/poikaystävän luo eivät osaa laittaa ruokaa, siivota jne. Ja ainahan voit kyläillä vanhemmillasi, jos ikävä tulee.

Ajatteles kuinka paljon säästäs rahaa kun asuis vaikka 50 -vuotiaaksi vanhemmillaan? Mutta joskus sitä vaan on lähdettävä! Ja onhan se iso muutos ja alkuun voi olla vaikeaa, mutta kyllä se siitä. Tuskin se vuosi mitään olisi vaikuttanut esim. tuohon yksinäisyyteen? Raha-tilanteeseen ehkä. Myös kimppakämpää voisit harkita.

ite olin 17 ku muutin kotua pois ja en kadu pätkääkään äitin kanssa hyvät välit asuu 230km päässä ensi su:tna haen hänet lomalle taas luokseni emännän kanssa asuttu 3v omakotitalossa ja erittäin tyytyväisiä ite oon 37 ja emäntä 39 ensivuonna onki sit sovittu kaikkee muuta häät esim hitaasti ja varmasti niin elämäki hymyilee

En tied äoletko meis vai nainen mutta homma mahdollisimman monta vastakkaisen suvun vakipanoja niin e itarvitse yksin olla ja saa riittävästi seksiä että silleen. Ei kukaan itsenäistynyt nuori halua vanhempien kotiin niitä yhdenyön juttuja tuoda ja pitää myös opetella olemaan yksin ja harrastuksia sopivasti niin ei ole ongelmia.

Onko mammasi niin häjy ettei huoli sinua helmoihinsa enää eikä silitä kaljua päätäsi.

Mikä teitä suomalaisia jätkiä vaivaa??????


Ei kenenkään kuulu asua kotona isin ja äitin luona 23-vuotiaana !!!!!


Niinku mun poikakaveri....vittu-ku -vituttaa tommonen mamoilu......

Palasin lueskelemaan tätä nyt muutaman kuukauden yksin asustelun jälkeen ja täytyy sanoa että enää ei kaduta yhtään pois muuttaminen vaan päinvastoin aika nopeasti aloin nauttimaan siitä.. eli onneksi kyseessä olikin ehkä sitten vain jonkinlainen alkuhaikeus.

Ehkä yksi merkittävä syy siihen ettei kotiin ole tarvinnut ikävöidä, on myös se että olen saanut muutaman todella hyvän uuden ystävän, joita tulee vapaa-ajallakin nähtyä, eikä tarvitse nyhjätä yksin omalla kämpällä koko aikaa. Opiskelijabileitäkin on melkein viikoittain. Lukiokavereita kun näkee enää niin harvoin että ennen yliopiston alkamista oli välillä ihan raastavan yksinäistä...

Kotona olen käynyt kyläilemässä muuutaman viikon välein viikonloppuisin ja aina sieltä on ollut mukava lähteä takaisin oman kämpän rauhaan... ruuanlaitto ym. kotityöt on mukavia ja omaa kämppää on ollut mukava sisustaa mieleisekseen :)

Eli edelleen olen sitä mieltä että jos kotona viihtyy niin turha kiirehtiä pois mutta on siinä omillaan asumisessakin puolensa :) jos olisin kotiin jäänyt niin olisi varmaan ollut tunne että elämä vain polkee paikallaan kun ei olisi tullut niin aktiivisesti lähdettyä mukaan sosiaalisiin rientoihin sieltä metiköstä...

Muutin 20-vuotiaana kotoa ja tulin kuukauden päästä kuin konttiresu takaisin. En osannut pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, siivota, hakea postia, viedä roskia, ostaa ruokaa, hoitaa pankkiasioita. En löytänyt mitään paikkoja. Juopottelin ja piereskelin aikani, kunnes rahat loppuivat ja vanhemmat hakivat minut kotiin.