"Mistä tunnet sä ystävän... onko oikea sulle hän?"
Niin, mistä oikeasti tuntee, onko joku ystäväsi ns. oikea ystävä juuri sinulle?
Olen aina pitänyt itseäni sosiaalisena, elämäniloisena, temperamenttisena, mutta hyvänä ystävänä. Olen lähettänyt ystävänpäiväkortteja, olen muistanut joulukorteilla, olen ostanut näyttävät lahjat ja olen laittanut kaverien hiuksia ja meikannut heitä ja yrittänyt saada heidät näyttämään todella kauniilta kun lähdettiin baareihin aikoinaan. Minulla on aina ollut avoimet ovet, jos joku on ollut vaikeuksissa. Olen aina soitellut, laittanut tekstareita ja yrittänyt auttaa miten vain voin. Yritin jopa haalia kokoon sellaista isoa tyttöporukkaa aikoinaan, koska mielestäni oli siistimpää ja hauskempaa olla isossa porukassa. Olen aina yrittänyt esitellä uudet kaverini vanhoille kavereilleni, jotta voitaisiin olla porukassa.
Mutta suurinosa kavereistani ei ole tehnyt näin. Jos tiemme ovat eronneet, he ovat vaihtaneet ns. leiriä ja jääneet uusien kaverien kanssa. Minä yksin. Olen selviytyjä ja olen aina saanut uusia kavereita nopeasti. Olen kuitenkin aina yrittänyt pitää jollain lailla yhteyksiä vanhoihin kavereihin.
Mutta nyt vähän aikaa sitten sattui sellainen, sanotaanko vaikka käännekohta, joka muutti omaa näkemystäni ja juuri siitä syystä olen täällä vuodattamassa...
Eräs ystäväni tai kaveri avautui eräästä asiasta, ja toinen kaveri heti siihen perään toistelemaan, että olen samaa mieltä ja olin sanomassa samaa.
Niin siitä, että vanhat kaverit olettavat, että se kaveri joka on muuttanut toiselle paikkakunnalle (tässä tapauksessa minä), olisin ns. velvollinen aina menemään heidän luokseen moikkaamaan heitä kun olen käymässä kotipaikkakunnalla.
Asia ollut minulle aina ihan ok, olen halunnut nähdä kavereitani aina silloin kun käyn siellä. Mutta kun tämä asia nyt nostettiin esille, niin aloin ajattelemaan, että miksi ihmeessä pitäisin enää edes yhteyttä moisiin tyyppeihin. He eivät ole kertaakaan ehtineet käydä moikkaamassa minua, jos ovat sattuneet tulemaan tälle paikkakunnalle missä asun nyt. Miksi minun pitäisi ehtiä heidän luokse?
Eräs ystäväni sai lapsen reilu vuosi sitten, annoin hänelle lahjaksi pienet tossut ja tutin ja tuoreelle äidille suklaata ja kortin. Mitä minä sain kun sain lapsen... facebookiin julkisen onnentoivotuksen häneltä ja that's it.
Pyysin toista ystävääni lapsen kummiksi. Kysyin asiaa häneltä moneen otteeseen, että onko varma että haluaa tulla ja hän vastasi että kyllä. En todellakaan olisi loukkaantunut, jos olisi kieltäytynyt, ja siksi asiaa utelin moneen otteeseen, koska halusin, että lapsellani olisi ns. hyvä kummi. Ristiäisten jälkeen, ei ole kummi kummilastaan nähnyt,ei korttia, ei joululahjoja, ei synttärilahjoja, ei mitään. Miksi pitäisin yhteyttä enää tähänkään ihmiseen?
Kolmas ystäväni totesi kerran, kun hän oli istumassa iltaa porukan kanssa (jossa kaikki tunsivat minut ja minä heidät ja välit kaikilla ok),että hänen pitää kysyä kaikilta muilta, onko heille O.K että minä liittyisin heidän seuraan, kun olin yksinäinen. Minä puolestani olen aina sanonut ystävilleni,että he ovat tervetulleita porukkaan missä olen,tuntee tai ei tunne toisiaan entuudestaan.
Ja myös, olen maksanut kyseiselle henkilölle sisäänpääsyjä baareihin ja tarjonnut drinkkejä kun hän on pienissä rahoissa. Mutta kerran kun minulla ei ollut rahaa ja hän oli voittanut peliautomaatissa hurjan määrän kolikoita, joita esitteli minulle, ei tarjoutunut edes kahvia tarjoamaan. Mutta olettaa aina, että minä haen ja vien hänet autolla jos joskus nähdään jossain.
Mulle nyt riitti noi ns. vanhat ystävät. Olen löytänyt pari uutta, (samantyylistä kuin minä itse) kaveria. Ja mulla on ihan mielettemän hyvä olo. Miksi siis pitäisin sellaisia ihmisiä "roikkumassa" elämässäni, joista minulle tulee pahamieli kerta toisensa jälkeen? En näe yhtäkään syytä.
Kiitos, kun sain purkaa ajatukseni tänne.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Ja pitäkää kiinni ystävistä, jos he todella sen ansaitsevat!!! :)
Niin, mistä oikeasti tuntee, onko joku ystäväsi ns. oikea ystävä juuri sinulle?
Olen aina pitänyt itseäni sosiaalisena, elämäniloisena, temperamenttisena, mutta hyvänä ystävänä. Olen lähettänyt ystävänpäiväkortteja, olen muistanut joulukorteilla, olen ostanut näyttävät lahjat ja olen laittanut kaverien hiuksia ja meikannut heitä ja yrittänyt saada heidät näyttämään todella kauniilta kun lähdettiin baareihin aikoinaan. Minulla on aina ollut avoimet ovet, jos joku on ollut vaikeuksissa. Olen aina soitellut, laittanut tekstareita ja yrittänyt auttaa miten vain voin. Yritin jopa haalia kokoon sellaista isoa tyttöporukkaa aikoinaan, koska mielestäni oli siistimpää ja hauskempaa olla isossa porukassa. Olen aina yrittänyt esitellä uudet kaverini vanhoille kavereilleni, jotta voitaisiin olla porukassa.
Mutta suurinosa kavereistani ei ole tehnyt näin. Jos tiemme ovat eronneet, he ovat vaihtaneet ns. leiriä ja jääneet uusien kaverien kanssa. Minä yksin. Olen selviytyjä ja olen aina saanut uusia kavereita nopeasti. Olen kuitenkin aina yrittänyt pitää jollain lailla yhteyksiä vanhoihin kavereihin.
Mutta nyt vähän aikaa sitten sattui sellainen, sanotaanko vaikka käännekohta, joka muutti omaa näkemystäni ja juuri siitä syystä olen täällä vuodattamassa...
Eräs ystäväni tai kaveri avautui eräästä asiasta, ja toinen kaveri heti siihen perään toistelemaan, että olen samaa mieltä ja olin sanomassa samaa.
Niin siitä, että vanhat kaverit olettavat, että se kaveri joka on muuttanut toiselle paikkakunnalle (tässä tapauksessa minä), olisin ns. velvollinen aina menemään heidän luokseen moikkaamaan heitä kun olen käymässä kotipaikkakunnalla.
Asia ollut minulle aina ihan ok, olen halunnut nähdä kavereitani aina silloin kun käyn siellä. Mutta kun tämä asia nyt nostettiin esille, niin aloin ajattelemaan, että miksi ihmeessä pitäisin enää edes yhteyttä moisiin tyyppeihin. He eivät ole kertaakaan ehtineet käydä moikkaamassa minua, jos ovat sattuneet tulemaan tälle paikkakunnalle missä asun nyt. Miksi minun pitäisi ehtiä heidän luokse?
Eräs ystäväni sai lapsen reilu vuosi sitten, annoin hänelle lahjaksi pienet tossut ja tutin ja tuoreelle äidille suklaata ja kortin. Mitä minä sain kun sain lapsen... facebookiin julkisen onnentoivotuksen häneltä ja that's it.
Pyysin toista ystävääni lapsen kummiksi. Kysyin asiaa häneltä moneen otteeseen, että onko varma että haluaa tulla ja hän vastasi että kyllä. En todellakaan olisi loukkaantunut, jos olisi kieltäytynyt, ja siksi asiaa utelin moneen otteeseen, koska halusin, että lapsellani olisi ns. hyvä kummi. Ristiäisten jälkeen, ei ole kummi kummilastaan nähnyt,ei korttia, ei joululahjoja, ei synttärilahjoja, ei mitään. Miksi pitäisin yhteyttä enää tähänkään ihmiseen?
Kolmas ystäväni totesi kerran, kun hän oli istumassa iltaa porukan kanssa (jossa kaikki tunsivat minut ja minä heidät ja välit kaikilla ok),että hänen pitää kysyä kaikilta muilta, onko heille O.K että minä liittyisin heidän seuraan, kun olin yksinäinen. Minä puolestani olen aina sanonut ystävilleni,että he ovat tervetulleita porukkaan missä olen,tuntee tai ei tunne toisiaan entuudestaan.
Ja myös, olen maksanut kyseiselle henkilölle sisäänpääsyjä baareihin ja tarjonnut drinkkejä kun hän on pienissä rahoissa. Mutta kerran kun minulla ei ollut rahaa ja hän oli voittanut peliautomaatissa hurjan määrän kolikoita, joita esitteli minulle, ei tarjoutunut edes kahvia tarjoamaan. Mutta olettaa aina, että minä haen ja vien hänet autolla jos joskus nähdään jossain.
Mulle nyt riitti noi ns. vanhat ystävät. Olen löytänyt pari uutta, (samantyylistä kuin minä itse) kaveria. Ja mulla on ihan mielettemän hyvä olo. Miksi siis pitäisin sellaisia ihmisiä "roikkumassa" elämässäni, joista minulle tulee pahamieli kerta toisensa jälkeen? En näe yhtäkään syytä.
Kiitos, kun sain purkaa ajatukseni tänne.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Ja pitäkää kiinni ystävistä, jos he todella sen ansaitsevat!!! :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi toimit ehkä liiankin vieraanvaraisesti juuri näitä ihmisiä kohtaan?
Olet käyttäytynyt hyvinkin reilusti kavereitasi kohtaan. Toisaalta tuntuu, että olet pudonnut "auttamisen ja reiluuden ansaan". Tarjoudut auttamaan, tutustutat ihmisiä toisiinsa, tuot pienen lapsen äidille kivoja lahjoja, maksat juomia baarissa, jne. Sen sijaan nuo ihmiset, joille olet ollut reilu, eivät välttämättä viitsi edes tavata sinua.
Ystävällisyys ja reiluus ovat oikein, mutta ne pitäisi kohdentaa oikeisiin ihmisiin. Sinuna vähentäisin hyvällä omallatunnolla näiden ihmisen ylihyvän kohtelun.
Itse tein noin luultavimmin miellyttämisenhalusta ja ajatuksesta, etten halua jäädä kenellekään "velkaa". Se sitten aiheuttikin sen, että aloin olla todella suosittua seuraa, kun joku tarvitsi jotain. Samaiset tyypit olivat sitten kiireisiä, kun itse ehdotin vaikka vain tapaamista...
Suosittelen tosiaan, että älä enää käytä aikaasi näihin ihmisiin. Ja uusissa ihmissuhteissa, pyri toimimaan siten kuin sinua kohdellaan. Toki tietenkin ystävällisesti, mutta vältä ylenpalttisuutta tai ole sellainen vain vastavuoroisille ihmisille.
Jotkut joutuvat ostamaan kaverinsa, jotkut saavat niitä ihan vain luonteellaan. Jos kuulut ensimmäiseen kastiin niin turha siitä on niille kavereille olla katkera...
Olet ollut kyllä todella ihana ystävä näille vanhoille kavereillesi. Hei eivät selvästikkään ole osanneet arvostaa sinua. ja ehkä olet myös ollut liian kiltti maksaessasi juomia tai kuskatessasi baarista kotiin. ihanaa että olet löytänyt uusia ystäviä jotka koet kanssasi samanlaisksi. Olen samaa mieltä että ihmisiä jotka aiheuttavat itselleen huonoa oloa on turha roikottaa elämässään. Mikäli he haluavat takaisin elämääsi anna heidän ryhdistäytyä ja näyttää se sinulle.
hyvää syksyä:)