Kuolen kenties jo lähiviikkojen aikana

Kuulin totuuden ihanalta, itseäni vuosia hoitaneelta lääkäriltäni, että syöpäni on edennyt siihen pisteeseen, että minkäänlaista toivoa sen hoitoon ei ole. Oli valtava helpotus itselleni kun sain tietää totuuden, eikä sitä minulta salattu.

Nyt siis vain odotan kuolemaani; onnekseni en tunne kohtuutonta kipua, ja voin vielä kulkea ulkosalla, käydä kaupoissa ja elää niin kuin ennenkin.

Kuolemani hetkellä toivoisin olevani omasssa vuoteessani ja vain nukkuvani pois, mutta oletan kuolevani sairaalassa, sillä sydämeni on terve, joten se tuskin vain pysähtyy. Todennäköisemmin saan sen itselleni viimeisen keuhkokuumeen joka lopulta toteuttaa kuolemani.

Ihme ja kummma, mutta minua ei kuolema pelota, olenhan saanut elää jo yli 62 vuotta, ja suuren osan siitä onnellisena rakkaan puolisoni kanssa.

Minä en siis pelkää tulevaa kohtaloani, mutta minä pelkään lesleksi jäävän puolisoni puolesta. Hän jää suureen tyhjiöön, ja suree tulevaa aikaa jo nyt, etukäteen.

Kuulun kirkkoon, koska olen tapa kristitty. Ruumiini siis siunataan ennen kuin se poltetaan ja tuhkani sirotellaan muistolehtoon. Koska en halua haudalleni kiveä tai muutakaan muistomerkkiä (anonyymi hautaus) jää itsestäni vain kuvalliset ja kuvitteelliset muistot.

Omaisiltani säästyy aikaa ja vaivaa, koska minua voi muistella muutenkin kuin menemällä Muistolehtoon, jossa on vain tuhkani. Paras muisto minusta on mielestäni muisto minusta sellaisena kuin olin, elin, ihmisenä: tuhkani tai maatuvan ruumiini sijoituspaikka, eli hauta, ei paranna kenenkään muistia.

Olen myös kieltänyt seremoniat ja sen jälkeisen muistotilaisuuden hautaukseni yhteydessä. Tapahtumassa saa olla paikalla papin lisäksi vain vaimoni ja lapseni. Muita omaisiani tai ystäviäni en sinne halua.

Kiitos syöpälääkäreille, hoitajille, osaston apuhoitajille, siistijöille ja kaikille ihmisille, jotka auttoivat sairauteni hoidossa aina sairaalassa "asuessani", sekä niille lukemattomille ammattilaisille ensiavussa tai polilla , jotka osoittivat minulle inhimillisyyttä ja kunnioitusta. Hoidoistani olen kaikille todella kiitollinen.
343383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Voisinpa antaa sulle elmäni ja kuolla puoelstasi pois. Sä saisit vielä jatkaa onnellista elämääsi.

Mä olen sua 30 vuotta nuorempi nainen ja aion lähteä täältä pois itse omasta tahdostani. Tä elämä ei antanut mulle mitään eikä ole enää mitään miksi täällä eläisin. Olen liian ruma eikä kukaan ole koskaan rakastanut.

Muut perustaa perheitä tai elävät onnellisesti parisuhteessa. Mä olen aina ollut yksin. Olisin halunnut perheen mutta olen liian ruma.

Jos voisin, ottaisin sairautesi sulta pois ja kuolisin täältä puolestasi pois. Miksi elämässä sairastuvat ne jotka voisivat täällä tuoda eläessään iloa ympärilleen: perheelleen ja lapsilleen.

Ja sitten minä, joka en täällä enää jaksa olla, olen terve ja joudun järjestämään kuolemani itse.

Äänestä
  • Sinulle "voisimpa kuolla puolestasi"

    Minä ajattelin noin ensimmäiset 25 vuotta elämästäni. Olen aina ollut todella lihava, huono ihoinen ja mielestäni ruma. Yritin tappaa itseäni 2 kertaa kun en uskonut olevani yhtään mitään. Sitten yllättäen eräs mies kiinnostui minusta ja tämä pönkitti itsetuntoani. No tuli hänestä ero ja se vei taas jalat alta.
    Nyt olen 40 v ja olen ollut kohta 10 vuotta naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa joka ei ole ulkonäöltään mikään mel gibson mutta niiiiiin iiiihana ja herttainen. Huonon itsetunnon puuskissani olen ollut heivaamassa häntä monesti, mutta hän sanoo vaan ettei hän minua jätä koska RAKASTAA MINUA SELLAISENA KUIN OLEN. Olemme parhaat ystävät ja rakastavaiset.
    Etsi ihminen itsellesi äläkä lannistu jos ei heti onnistu. Laita vaikka imoitus lehteen huumorityyliin missä kerrot ettet ole mielestäsi kaunis ( harva mielestään on). Yllätyt kuinka paljon saat vastauksia ihan kivoilta miehiltä. Jospa noin löytyisi joku joka antaisi vähän itseluottamusta. Näin minä tein ja sain lähes sata kirjettä miehiltä ympäri maata ja muutaman tapasin, muttei oikein natsannut. Muutamaa sain hätistellä poiskin. Lopullisen elämän kumppanini löysin sitten eräältä työkkärin kurssilta.
    Et voi tietää mitä varallesi on suunniteltu yläkerrassa. Saatat löytää onnesi vasta 50 vuotiaana, mutta parempi myöhäänkin.

    Äänestä

Minua säälittää kun ajattelet itsestäsi noin. Olet kaunis joka tapaulsessa, sillä kauneus ei ole pelkkä ulkokuoresi. Jos antaudut itseinhollesi niin se lopulta tuhoaa sinulta myös ystävyydet, ja todellisuudentajusi ei vastaa enää totuutta.

Toivon, ettei syynä huonoon itsetuntoosi ole huono/ huonot rakkaussuhteet, joissa sinua on mollattu, haukuttu, alistettu ja luottamuksesi rakkauteen on mennyt sen vuoksi koetukselle.

Itse en ole koskann ollut unelmien prinssi: "pitkä, komea, tumma, tulinen ja miehekäs", vaan 167 senttinen pallovatsainen miehenpuolikas armeija ajoistani asti. Myöskään puolisoni, joka tuskin missikilpailuihin edes olisi koskaan osanottajaksi kelvannut ei ole koskaan ollut sellainen ulkoisesti hemaiseva vamppi.

Minulla ja hänellä vain on mennyt kaikki sulavasti yhdessä, koska emme ole toisiamme katsoneet kauneuden vaan rakkaudesta ihmiseen itseensä näkökulmasta.

En todellakaan voisi vaihtaa loppuosaa elämästäni kanssasi. Sinun elämäsi, olipa se lyhyt tai pitkä, onnellinen tai onneton, on yksin sinun. Olen omat kolhuni ja pettymykseni elänyt ja kokenut oman elämäni aikana, eikä elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta elämä on elettävä itse, ei luovuttaa sitä toisille.

Minulla on ollut hyvä elämä, ei tarkoita ettenkö olisi myös suruja kokenut. Mutta loppujen lopuksi elämänihän olen vain minä, olen onnellinen saatuani rinnalleni itselleni niin kovin rakkaan puolison. Ilman häntäkin olisin joutunut elämään oman elämäni ihan itse.

Toivon sinulle parasta, ja suositan, että etsit jonkun jolle voit laskea huolesi, pappikin kelpaa vaikket olisi uskovainen; tarvitset kuuntelijan, et ohjeita kuinka elää.

Äänestä

Hei!

Olet toinen ihminen jonka olen elämäni aikana tavannut joka suhtautuu kuolemaan samalla tavalla. Äitini kuoli syöpään toukokuussa 2012. Häntä hoiti 7 vuotta sama lääkäri ja hoitajat.
Äitini oli 62 vuotias kun hän kuoli.

Olin saattohoitamassa häntä 6 viikkoa. Sain olla pukemassa hänelle viimeisen kerran vaatteet kun hänet siirrettiin arkkuun.

Äitini suunnitteli itse omat hautajaiset, valitsi arkun, päätti sen mitä hautajaisvieraille tarjotaan, kukkien värit mitä pöytiin laitetaan.

Isäni piti käydä ostamassa musta puku kun äitini oli vielä elossa.

Arkun kantajat hän kutsui vuodeosastolle luokseen ja kysyi kaikilta henkilökohtaisesti että oletko valmis kantamaan arkkuani hautajaispäivänä.

Kaikki oli valmiina kun hautajaisia järjestettiin, päivässä kaikki oli hoidettu.
Vieraita oli runsaasti, äidin toiveiden mukaisesti.

Itsellä on sydämessä rauhallinen olo kun tietää että kaikki tehtiin mitä oli mahdollista ennenkuin hän sai viimeisen "tuomion" että elämä on vähissä.

Silloin olin vain käymässä synnyinseudullani ja piti mennä takaisin töihin maanantaina, intuitioni kertoi kuitenkin toista.

Päätin saattohoitaa äidin loppuun saakka, äitini sanoi kun kerroin päätöksestäni että jään niin hänen suustaan tulivat sanat: Minä salaa mielessäni toivoin niin että jäät.

Tämä kuolema ja sitä edeltävä aika koetteli kaikkien meidän perheitä syvästi.
Mieheni ja lapseni olivat melkein 600km päässä minusta, kaiken se kestää...

Suren isääni joka pääsi vuoden alussa eläkkeelle mutta onneksi hän jaksaa (kuitenkin melkein 50 vuoden yhdessä vietetyn vuoden äidin kanssa) olla elämässä kiinni. Suru on suuri mutta yritämme parhaamme mukaan toteuttaa äidin toivetta, surkaa hillitysti ja jatkakaa elämäänne kun se kuitenkin jatkuu.

Äitiä rakkaudella muistaen!

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi, ja otan samalla myös osaa suureen suruusi.

    Tue isääsi mahdollisuutesi mukaan, mutta älä tee sitä itsekkäästi; isäsi suree omalla tavallaan, aivan kuten sinäkin omalla tavallasi.

    Uskon myös, että vaikka suru on vielä suurimmillaan niin rakkautenne äitiisi ei koskaan unohdu. Ajan kuluessa jopa pelkät muisto tulevat rakkaiksi.

    Äänestä

Varmaan hyvä ikä lähteä. Itse olen 56-vuotias ja terveys reistailee. Olen ysineläjä, paljon ystäviä, mutta uskon että lähtöni ei olisi heille yliviminen suru. Olen vakaumuksellinen kristitty ja tiedän että kuolema on ovi elämään Isolla E:llä. Toivottavasti löydät elämän Jeesuksessa Kristuksessa ennen lähtöä. Tämä on tietenkin jokaisen henkilökohtainen valinta ja päätös.
Rukoilen että saisit elää vielä ihanat hetket maan pällä ja toivon tapaavani sinut kerran taivaassa!
Kyllä puolisollkein voimaa annetaan.

Äänestä

Toivon sinulle kaikkea hyvää :) Vaikutat ihmiseltä, joka levittää ympärilleen positiivista voimaa.

Olen itsekin ajatellut, että haluaisin tuhkani siroteltavan ja ihmiset voisivat muistella minuamilloin vain aikaan ja paikkaan katsomatta. Haudalla käyminen ja sen hoitaminen kun saattaa alkaa tuntua velvollisuudelta. Toisaalta monelle hauta voi olla sellainen paikka josta saa lohtua. Olen itse ajatellut että tuhkani sirotellaan mereen, joten olivat läheiseni minkä veden äärellä tahansa niin "olen" siellä.

Äänestä

niinkö

Äänestä

Tänään sain taas pari pussia verta, ja saattohoitokirjasen sekä yhteyshenkilön puhelinnumeron.

Oman hoitotahtoni on myös huomioitu ja sairaalassa on jo potilastietoihini merkitty, että mikäli minut viedään sairaalaan tajuttomana, niin mitään elvytystä ei anneta, vaan minun sallitaan kuolla. Tämä on erittäin helpottava tunne itselleni; saisin kuolla tyylillä ilman keinotekoista elämäni jatkamista.

Äänestä
  • Ei kuolema ole pelottava asia. Ei ainakaan itselleni kun sitten aika, jonka Taivaallinen Isäni on minulle määrränyt täällä, on kulunut loppuun.
    Toivon sinulle levollista ja tyyntä mieltä elämäsi loppuviikkoihin tai päiviin mään päällä.

    Äänestä

  • "minä itse tänään" jos olet vielä keskuudessamme, toivon sinulle hyvää matkaa ja puolisollesi paljon voimia jokaiseen päivään ilman sinua

    Äänestä

Hienoa että olet ajoissa tehnyt hoitotahdon ja että se myös käytännössä toimii. Koko sydämestäni toivotan sinulle seesteistä ja kivutonta loppumatkaa.

Puolisollesi toivon myös voimia, että hän surutyönsä tehtyään löytää taas elämänilonsa ja jaksaa tehdä uudesta elämänvaiheesta elämisen arvoisen.

Äänestä

Hyvä aloittaja. Oletko tietoinen siitä, että hautajaiset seremonioineen ovat tärkeät omaisten ja muiden läheisten voidessa surra yhdessä poisnukkunutta? Surun ja luopumisen tunteen voisi leskesikin tällöin jakaa ystävien tukamana paremmin, Samoin hautapaikka on monesti surevalle tärkeä paikka "tavata" rakkaansa hiljaisuudessa, muistella ja hiljentyä eronikävässä.

Kysy puolisoltasi ja läheisiltäsi, mitä ajattelevat asiasta. Valintasi vaikuttaa nyt itsekkäältä - kuitenkin kuolemasi ei ole yksin oma asiasi,

Äänestä
  • >Kysy puolisoltasi ja läheisiltäsi, mitä ajattelevat asiasta. Valintasi vaikuttaa nyt itsekkäältä - kuitenkin kuolemasi ei ole yksin oma asiasi<

    Hyvänen aika, kyllä jokainen saa ihan itse päättää millaiset hautajaisjärjestelyt haluaa. Minusta on tärkeätä noudattaa vainajan omaa toivomusta, jos sellainen on tiedossa.

    Mieheni halusi tulla tuhkatuksi ja haudaduksi anonyymille alueelle muistolehtoon 250 km päähän kodista. En voi käydä siellä usein, yleensä vain kerran vuodessa mieheni kuolinpäivänä. Jos olisi lähempänä, kävisin useammin ja olisin halunnut polttaa kynttilöitä haudalla jouluna ja merkkipäivinä. Kunnioitin kuitenkin miehen toivomusta, hän sai sitä mitä halusi.

    Äänestä

  • Puolisoni ja minä olemme aina jakaneet melkein kaiken yhdessä, päättäneet kaikista isoista yhteiselämäämme liittyvistä asioista yhdessä, rakastaneet toisiamme yhdessä, kasvattaneet lapsemme yhdesssä.

    Olemme myös yhdessä kasvattaneet lapsemme, jakaneet surumme ja ilomme, onnemme ja pettymyksemme yhdessä.

    Olemme myös yhdessä, puolisoni, lapsemme ja minä yhdessä neuvotelleet, perustelleet kukin meistä kantansa ja tehneet yhteisen päätöksen miten minä ja puolisoni haluamme tehdä kun toinen meistä kuolee. Lapset ovat ymmärtäneet, hyväksyneet sekä kunnioittaneet puolisoni ja minun yhteistä päätöstä koskien kuolemaamme.

    Puolisoni suree jo nyt,ja tulee suremaan vielä kuolemani jälkeenkin, samoin lapsemme. Sureminen on kuitenkin hyvin yksityistä, eikä se saa olla velvollisuus.

    Miksi ihmeessä pitäisi puolisoni jakaa suruaan muille kuin lapsillemme?

    Onko ainoa oikea paikka surra vainajaa kivellä varustettu hautakumpu, uurnahauta nimilaattoineen tai Muistolehdon jäätyvä nurmikko? Mielestämme ei.
    Minua voi aivan hyvin muistella missä ja milloin tahansa; ajatus riittää hyvin.

    Muistoni "kunniaksi" saa toki polttaa vaikka kynttilän valokuvani edessä, mutta se
    ei liene muuta kuin periytyvä tapa muutaman kerran vuodessa.

    Miksi omaisten ja ystävieni pitäisi pukeutua tummiin asuihin, hankkia kukkia, matkustaa pitkiä matkoja "osoittaakseen kunnioitustaan" vainajalle tai "jakamaan" leskeksi jääneen surua? Tästä ei hyödy kuin hautaustoimisto, kukkakaupat ja kivi-
    veistämöt.

    Kun saattohoitoni päättyy, tarkoittaa se sitä, että ruumiini alkaa mädäntyä, ja se siksi siirretään kylmiöön odottamaan kuljetusta krematorioon. Ennen sitä sairaala
    järjestää kappelistaan siunaustilaisuuden sairaalapapin johtamana.

    Siunaustilaisuuteen en halua muita kuin puolisoni, ja lapsemme puolisoineen, ja heidätkin vain siinä tapauksessa, että he vpääsevät tilaisuuteen helposti.

    Papin kanssa olen sopinut käytettävän lyhyttä kaavaa ja pikaista siunausta.

    Sairaalakappelista kuljettaa hautaustoimisto ruumiini krematorioon, jossa se poltetaan ja jonka henkilökunta suorittaa Muistolehtoon levityksen.

    Tähän tuhkani Muistolehtoon sirotteluun ei osallistu edes puolisoni.

    Hautajaisteni jälkeen ei siis pidetä minkäänlaisia muistotilaisuuksia. Omaiseni ja ystäväni ovat tervetulleita tapaamaan minua eläessäni, mutta kun kuollut se lienee kuitenkin heillekin liian myöhäistä.

    Kunnioitan kuitenkin mielipidettäsi, mutta tälläisiä olemme me; puolisoni ja minä;
    tapakristittyjä, kuten suuri osa muistakin suomalaisista.

    Kunnioitan mielipidettäsi, mutta emme anna sen vaikuttaa päätökseemme.

    Jatkan kirjoittamistani niin kauan kuin kykenen, kiitos kaikille, jotka seuraatte kirjoituksiani. Olette kenties "parhaita ystäviäni".

    Äänestä

Keuhkokuume ei ole tappava, vain antibioottihoito tappaa.

Äänestä

Olen hiukan eri mieltä kanssasi.

Itselläni on ollut keuhkokuume ainakin viisi kertaa viimeisen puolentoistavuoden aikana, ja aina siihen on antibiootit auttaneet: Antibiootit on kuitenkin laitettu suoraan suoneen, sillä suun kautta otettavat eivät ole monisairaalle riittävän tehokkaita.

Vuosi takaperin onnistui Clostridium difficile melkein tappamaan minut vaikka sain suonensisäisesti sekä suun kautta erilaisia antibiootteja, mutta tässäkin tilanteessa antibiootit auttoivat pitämään minut hengissä.

Omat ihanat syöpälääkärini olivat jo menettää toivonsa henkeni "säilymisestä", mutta kertoivat sen minulle vasta n,t kun on aikani todella loppumassa; lääkkeistä ei ole enää parantavaa hyötyä; onneksi kipulääkitys on kohdallaan.

Kun minä menetän tajuntani, niin sairaalassa on kirjattu hoitotahtoni, joten minua ei elvytetä. Kaikki on siis nytyhdestä kerrasta poikki.

Olen kuitenkin hyvillä mielin; en ole lääkkeiden huumaavien vaikutusten varassa, vaan voin edelleen ajatella ja toimia normaalisti. Liikkuminen on tosin jo raskasta, jalan nousu hidastunut ja huohotus pienenkin rasituksen jälkeen normaalia.

Olen valmis koska tahansa, ja uskon puolisoni ja lastenikin ymmärtävän, että kuolemaa on aivan turha pelätä.

Rakkaus ja toisistamme huolenpito pitää perheemme kasassa, vaikka yksi kerrallaan, joku meistä poistuukin niin tilalle kasvaa uusia tulokkaita, ja hehän ovat sukumme tulevaisuus.

Äänestä

vai niin

Äänestä
  • Tämä viesti keskustelun aloittajalle.

    Hei!

    Olen alaikäinen vielä mutta tahdon kirjoittaa kun luin tätä keskustelua.

    Saattohoito aika on yleensä tosi raskasta aikaa omaisille ja yleensä myös kuolevalle. Toisaalta se on ihan hyväkin asia että jaksat elää loppuhetkesi murehtimatta kuolemaa, läheisesi kuten puolisosi surevat varmasti jo etukäteen niinkuin kirjoititkin ja surevat kuolemasi jälkeenkin, mikä on täysin ymmärrettävää. Läheisen menettäminen on omaisille aina raskasta aikaa. Mutta jokaisen ihmisen elämään sisältyy iloja ja suruja ja ne on vain kohdattava, vaikeimmistakin suruista pääsee kyllä yleensä ajan kanssa läpi vaikka kuolleita omaisiaan varmasti kaipailee silloin tällöin loppuelämänsä. Itse olen vielä niin nuori että minulla on vielä hyvin paljon vanhojakin sukulaisia joista vanhimmat noin 90 vuotiaita.
    En ole elämäni aikana ollut kuin yksissä isoisäni siskon hautajaisissa, ja hänkin kuoli syöpään kun olin pienempi. Minulla ei ole tarkkaa tietoa mutta hän ei ilmeisesti kovin kauan ehtinyt olla saattohoidossa ennen kuin kuoli.
    Mutta niitäkin hautajaisia myös omalle kohdalleni sattuu vielä eikä niille voi mitään.

    Olen iloinen puolestasi että olet saanut järjestää esim. hautajaisesi itse ja että toiveesi ja päätöksesi on otettu huomioon.
    Aina kun henkilö tietää kuolevansa ja pystyy päättämään omat hautajaisensa ja muut asiat kuten esim. sinä olet päättänyt että jos sinut tuodaan sairaalaan tajuttomana niin elvytystä ei anneta. Niin hänen päätöksiään ja toiveitansa tulee noudattaa. Tämä koskee myös sinua ja kaikkia kuolevia.

    Omaisesi järjestävät hautajaisesi juuri kuten olet nyt tahtonut ja koska olet kieltänyt esim. juuri sen muistotilaisuuden niin silloin sitä ei pidetä eikä täällä tarvitse kenenkään siitä marmattaa vastaan.

    Minustakaan kuolema ei ole paha asia ja olen samaa mieltä ettei sitä kannata pelätä, se on asia mikä tulee jokaisella aivan varmasti joskus ajankohtaiseksi eikä sitä kannata etukäteen kenenkään murehtia.

    Toivon sinulle oikeen hyvää loppuelämää ja hyviä vointeja :)
    Muista viettää paljon aikaa läheisiesi kanssa ja tehdä vielä kaikkea mukavaa jos vain haluat :)

    Vielä haluan toivottaa hyviä loppuhetkiä ja hyvää vointia loppuelämääsi ja sen jälkeen hyvää ja tuskatonta matkaa sinulle, olen varma että tulet kokemaan kuolemasi jälkeen jotain onnellista ja uutta :)
    Myös läheisillesi etenkin vaimollesi hyviä vointeja ja jaksamisia tulevina aikoina :)
    Kaikkien elämä maanpäällä on arvokas, myös sinun :)

    Äänestä

  • Alaikäinen kirjoitti:

    Tämä viesti keskustelun aloittajalle.

    Me kaikki aikuisetkaan emme ole niin fiksuja kuin sinä, alaikäinen! Vanhempasi ja ystäväsi ovat varmasti ylpeitä sinusta. :)

    Äänestä

Kiitos kirjoituksestasi. Saat olla ylpeä itsestäsi ja suhtautumisesta elämän realiteetteihin. Meillä kaikilla on omat surumme, ilomme, toiveemme ja voimme tehdä paljon oman itsemme eteen.

Minulle tuotiin tänään happilaitteisto helpottamaan oloani, sekä kipulääkitystäni muutettiin voimakkaiksi morfiini-johdannaisiksi.

Kykenen edelleen kulkemaan omin avuin, pahimpina päivinä tukeudun rollaattoriin, mutta eihän se mitään haittaa, sillä minulla ei ole minnekään kovaa kiirettä. Olen hyvin tyytyväinen nylyiseenkin elämääni puolisoni rinnalla.Hän auttaa kun apua tarvitsen, ja vietämme paljon aikaa yhdessä.

Olen ylpeä myös puolisoni kyvystä suhtautua tilanteeseemme ilman itkau ja hammastenkiristyksiä. Tiedän hänen surevan jo nyt, mutta tiedän myös, että hänen varsinainen suruaikansa alkaa vasta kuoltuani.

Sanoi todella hyvin kirjoituksesi lopussa: "kaikkien elämä maanpäällä on arvokas",
paljon onnea tulevaisuudellesi, muista kuitenkin, että itse olet oman elämäsi seppä.

Nyt kun olet edelleen nuoriniin keskity itsesi kehittämiseen mahdollisimman tarmokkaasti, sillä se kannattaa. Kun ihastpelkät ihastukset muuttuvat vain hengailuksi niin älä lannistu, mutta kun rakkaus sitten todella vie jalat altasi ja iskee tulta ja tappuraa sydämeesi, niin vaali sitä kuin maailman arvokkainta lahjaa.

Parempaa lahjaa kuin puoliso, jota rakastat vastaa myös rakkauteesi avoimesti, ei koe malttamattomat ja harkitsemattomat.

Äänestä

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut" sanoo Raamattu. Toivottavasti ymmärrät ja haluat vielä ennen kuolemaasi pyytää syntisi anteeksi ja ottaa pelastuksen vastaan. Siunausta viimeisiin päiviisi täällä ajassa :)

Äänestä
  • Kuten aiemminkin olen maininnut, olen tapakristitty. Muten en olisi suostunut edes siunaamistilaisuuteen.

    Musitotilaisuudessani ei juoda, syödä eikä veisata, kukin muistakoon minua sellaisena kuin elin.

    Äänestä

  • 100.000 suomalaista onkin hurahtanut lestadiolaisliikkeeseen. Heillä on aivan ikiomat tapansa, Piruntorjuntabunkkerinsa ja heidän lapsensa elänevät mielestäni helvetin jo nuoruudessaan.

    Äänestä

  • minä itse, tänään kirjoitti:

    100.000 suomalaista onkin hurahtanut lestadiolaisliikkeeseen. Heillä on aivan ikiomat tapansa, Piruntorjuntabunkkerinsa ja heidän lapsensa elänevät mielestäni helvetin jo nuoruudessaan.

    Sinäkin saat olla armsota iahan oikea kristitty: Ei tarvitse edes olla minkään kuppikunnan jäsen. Et menetä mitään jos rukoilet sillä pienellä sinapinsiemenuskollasi, esim. näin Jumala jos olet sittenkin olemassa ja iankaikkinen elämä on totta, niin anna minulle kaikki anteeksi ja sovita minut itsei kanssa Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Ei siihen tarvita edes ketään toista vaan oma hekilökohainen hiljainen rukous riittää. Voit unohtaa kaikki mitä inhimillisyys ja eri katsantokannat ovat tuoneet evankeliumiin. Sinun oma vakaumus Jumalan edessä riittää ja sinulle vasta alkaakin pian todellinen elämä. Sitä ei sanoin ja ihnmiskielin kuvata mitä taivaan ihanuus on.
    Toivon etä saat viettää viimeiset hetket ajassa levollisesti ja toivottavasti ei enää kukaan vaivaa sinua vääränlaisilla uskonkäsityksillä oliko ne sitten vaikka lestojen taholta. En ole lesta ja en oikeastaan edes tiedä tuon liikkeen tavoista.

    Äänestä

  • Keissa kirjoitti:

    Anteeksi Keissa vastaukseni viivästyminen.

    Olen minä raamattuakin lukenut, jopa rippikoulun käynyt, mutta olen silti vain tapakristitty; koska jo ensimmäisistä tuloistani olen kirkollisveroa maksanut.

    Se, että kristinusko olisi ainoa oikea uskonto ei kuitenkaan liene mikään selviö; maailman enemmistö ei edes kuulu kristinuskon piiriin.

    Amerikan intiaaneilla on kolme tärkeää palvottavaa, kuu, aurinko ja maa. Erityisesti luontoa suojellan ja pidetään pyhänä, koska se on heille elämän jatkuvuuden tae.

    Toivon toiveesi toteutuvan; kaikenlaiset omasta uskonnostaan kirjoittavat voisivat myös kunnioittaa tahtoani, ja jättää minut kirjoituksiltaan rauhaan.

    Äänestä

Sain toissa iltana kaksi pussillista verta. Koska kaikki minulle annettavat verituotteet on pakko ensin säteilytyttää, niin niiden saanti aluesairaalaan kesti aina kello 20:00 saakka. Ajanvaraukseni polilla tiputukselle oli kello 19:30, joten kesti melko pitkään niiden sulatus. Kotiin pääsin vasta 01:45 aamulla. Olin aika väsynyt kotiin päästyäni.

Tuon kaksi pussillista verta saadessani oli HB-arvoni jo laskenut

Äänestä
  • On hyvä juttu että hoito voidaan järjestää kotona ja vielä jaksat kirjoitella jopa rohaista toisia. Oma äitini nukkui tästä elämästä rauhallisesti yövuoteella. Sydän vain oli lyönyt viimeisen lyöntinsä. Kun kävin keväällä tätini luona sairaalassa niin hänenkin ainut toivomus olisi ollut, että voi kun vois elää ja sairastaa kotona, mutta hänelle se ei ollut mahdollista. Kyllä hän olis hyvin kiitollinen ja tyytyväinen hoitoon, vaikka se elämän ylimääräinen loppuajanliksa( asua kotona)jäi saamatta.Jokaisen elämä täällä on ainutlaatuinen niin synyminen kuin kuolemakin. Eräs iäkäs kätilö sanoi, että koskaan
    sytymisestä ei tule rutiinia ja siihen ei totu, koska jokeinen tapaus on omalaatuinen. Meitä paikkakunnalla järkyyttää juuri sattunnut 17-vuotiaan nuoren äkkikuolema mopo-onnettomuudessa. Viikon päästä on lievästi kehitysvammaisen serkkuni hautaan siunaaminen. Laulan hautajaisissa. Tämä elämälle positiivinen nainen sai elää yli 50 vuotta mutta kaipaus jää meille jääville. En pelkää ja kammoa kuolemaa, mutta on se aina vielä tänne jääville ero. Toinen saa tietää lähestyvän lähtönsä ja voi siihen valmistautua yhdessä rakkaiden kanssa, toisille se tupsahtaa kuin puun takaa. Sittenkin kun jutustelee läheisensä äkkiä menttäneiden kanssa useimmilla on ollut asiasta etiäisiä.
    Toivon teille kaikille rikkaita ja siunattuja hetkiä ja toivorikasta mieltä.

    Äänestä

Loppu kävo jo oveela. Hb-alle 60, neutrofiilit 17. Kyllä tuli maattua ja maattua. Sain toissa aamuna pussink kokoverta, ja tänään aamulla kaksi pussia trombosyyttejä. Nyt illalla vielä antoivat pussin kokoverta.
Kolme päivää mennyt maatessa, mutta veripussin saatuani pakotin itseni ylös; heikottaa ja väsyttää, mutta jospa tästä vielä kerran vähän piristyisi.
Huomenna haluaisin käydä äänestämässä, mutta saanko sen itsestäni aikaiseksi, näen sen sitten huomenna.

Äänestä

Jos et jaksa lähteä kotoa, niin eivätkö tule kotiin, jotta voit äänestää? Sitten kun viestisi loppuvat, niin tiedämme että olet lähtenyt tai et enää jaksa kirjoittaa. Jaksat ajatella ja vaikuttaa tänne jäävien huomista ääneställä.
Jaksamista ja voimia edeelleen sinulle ja läheisillesi:

Äänestä

Hei!
On hienoa että saat nukkua pois kotona omassa vuoteessasi ja asiasi ovat järjestyksessä. Toivon koko sydämestäni kivuttomia päiviä ja paljon voimia viimeiselle matkallesi kun sen aika tulee. Jaksamisia myös läheisillesi.
Seuraan sinun kirjoituksiasi ja toivon että kuulisin vielä sinusta.

Äänestä
  • Kaikkille ei käy tällä tavoin. Parannusta ikäihmisten loppuhoitoon (ei saattohoito, voi, kunpa olisi ollutkin saatohoitoa) toivoen. Jäljelle jäänyt aikuinen tytär lapsineen.

    Äänestä

Tarkoitat että äitinnne nukkui pois. Osanottoni ja voimia teille ja siunausta elämänne vuosille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä itse, tänään kirjoitti:

Kuulin totuuden ihanalta, itseäni vuosia hoitaneelta lääkäriltäni, että syöpäni on edennyt siihen pisteeseen, että minkäänlaista toivoa sen hoitoon ei ole. Oli valtava helpotus itselleni kun sain tietää totuuden, eikä sitä minulta salattu.

Nyt siis vain odotan kuolemaani; onnekseni en tunne kohtuutonta kipua, ja voin vielä kulkea ulkosalla, käydä kaupoissa ja elää niin kuin ennenkin.

Kuolemani hetkellä toivoisin olevani omasssa vuoteessani ja vain nukkuvani pois, mutta oletan kuolevani sairaalassa, sillä sydämeni on terve, joten se tuskin vain pysähtyy. Todennäköisemmin saan sen itselleni viimeisen keuhkokuumeen joka lopulta toteuttaa kuolemani.

Ihme ja kummma, mutta minua ei kuolema pelota, olenhan saanut elää jo yli 62 vuotta, ja suuren osan siitä onnellisena rakkaan puolisoni kanssa.

Minä en siis pelkää tulevaa kohtaloani, mutta minä pelkään lesleksi jäävän puolisoni puolesta. Hän jää suureen tyhjiöön, ja suree tulevaa aikaa jo nyt, etukäteen.

Kuulun kirkkoon, koska olen tapa kristitty. Ruumiini siis siunataan ennen kuin se poltetaan ja tuhkani sirotellaan muistolehtoon. Koska en halua haudalleni kiveä tai muutakaan muistomerkkiä (anonyymi hautaus) jää itsestäni vain kuvalliset ja kuvitteelliset muistot.

Omaisiltani säästyy aikaa ja vaivaa, koska minua voi muistella muutenkin kuin menemällä Muistolehtoon, jossa on vain tuhkani. Paras muisto minusta on mielestäni muisto minusta sellaisena kuin olin, elin, ihmisenä: tuhkani tai maatuvan ruumiini sijoituspaikka, eli hauta, ei paranna kenenkään muistia.

Olen myös kieltänyt seremoniat ja sen jälkeisen muistotilaisuuden hautaukseni yhteydessä. Tapahtumassa saa olla paikalla papin lisäksi vain vaimoni ja lapseni. Muita omaisiani tai ystäviäni en sinne halua.

Kiitos syöpälääkäreille, hoitajille, osaston apuhoitajille, siistijöille ja kaikille ihmisille, jotka auttoivat sairauteni hoidossa aina sairaalassa "asuessani", sekä niille lukemattomille ammattilaisille ensiavussa tai polilla , jotka osoittivat minulle inhimillisyyttä ja kunnioitusta. Hoidoistani olen kaikille todella kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu