Mun mielestä uskottomuus on totaalisest väärin. Mutta entä sitten kun se sattui omalle kohdalle! Auttakaa mua!
Eli vaikka omasta mielestä uskottomuus on väärin, sorruin siihen itse. Ja kun vielä petän kihlattuani hänen parhaan kaverinsa kanssa. Tai en kirjaimellisesti petä vaan "ajattelen" sitä. Siis todella paljon. Olen kertonut sille tunteistani mutta hänkin pitää pettämistä vääränä eikä halua satuttaa kihlattuani millään tavalla.
Rakastan kihlattuani syvästi, enkä voisi koskaan tehdä mitään pahaa hänelle, mutta se toinen on ihana myös.
Teenpä minkä päätöksen tahansa, sydämeni särkyy silti...
Löytyykö lohdutuksen sanaa??
Eli vaikka omasta mielestä uskottomuus on väärin, sorruin siihen itse. Ja kun vielä petän kihlattuani hänen parhaan kaverinsa kanssa. Tai en kirjaimellisesti petä vaan "ajattelen" sitä. Siis todella paljon. Olen kertonut sille tunteistani mutta hänkin pitää pettämistä vääränä eikä halua satuttaa kihlattuani millään tavalla.
Rakastan kihlattuani syvästi, enkä voisi koskaan tehdä mitään pahaa hänelle, mutta se toinen on ihana myös.
Teenpä minkä päätöksen tahansa, sydämeni särkyy silti...
Löytyykö lohdutuksen sanaa??
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikös suhteen olisi hyvä perustua avoimuudelle ja rehellisyydelle.
Me keskustelemme kihlattuni kanssa ihan kaikesta. Myös siitä, jos on tunteita jotakuta toista kohtaan. Helpottaa, kun toinen on tukemassa, eikä tarvitse koko ajan pelätä.
Itsehän sitä on jokainen omista tunteistaan vastuussa. Siis sellaisista tunteista, jotka voisivat tuhota suhteen. Sen verran pitää itsekontrollia olla, ettei jokaisen ailahtelun mukaan lähde. Sitä kutsutaan suhteen rakentamiseksi.
Ei se helppoa tietenkään ole.
Puhut asiaa. Joko olen sitten niin nynny tai hienotunteinen. En halua pilata kaverusten välejä, koska tiedän että myös kihlatun ystävällä on tunteita minua kohtaan.
Noo yritetään kärvistellä
:)
on ennenkaikkea oltava hienotunteinen. Mielestäni ei ole kovin rakentavaa puhua kumppanilleen tunteistaan ketään muuta kohtaan. Sellainen ei johda mihinkään.
Mie oon kans samaa mieltä ite. KOska aattelen et jos kerron et mulla on tunteita kihlattuni parhaaseen kaveriin, niin todennäköisesti käy niin että kaverukset ei tapaa enään koskaan tai siis että kihlattuni ei halua minun viettävän aikaa hänen ystävien kanssa yhtään.
Tai jotain...
.. joskus aiemmassa suhteessani koin samoja tuntemuksia. Kun silloisen mieheni ystävä oli vaikkapa samaan aikaan paarissa jalat tuntuivat antavan myöten ja hänen katseensa sulatti...
Mutta jättäisin nämä pohdinnat vain sinne oman pään sisään. Aika auttaa ja unohdat ihastuksen. Siihen asti kannattaa urittää pysytellä erossa tästä kaverista. Eikä varsinkaan kannata yhdessä vatvoa tunteitaan.. vihreä ruoho se sielä vain kummittelee :)
Kannattaa muistaa myös hienotunteisuus, itse en lähtisi tästä kihlatulle kertomaan... Satuttaa liikaa toista. Jos ongelma alkaa painamaan liikaa arjessa ja hän huomaa jonkun olevan vialla, suosittelisin sitten kertomaan.
Ratkaisu on myös mennä tämän ihastuksen kanssa vällyihin kerran. Kyllä katoaa hellät tunteet ja näet vain toisen raadollisuuden ja saat hirveät morkkikset. En kuitenkaan suosittele.. (enkä usko että jos tosissaan edes rakastaa tähän päätyisi)
Niin muuten, ex-mieheni kanssa seurustellessani kokeilin tätä vimoista ratkaisua ja siinähän se syy siihen ex_äänkin... Enhän mä sitä l...ria edes rakastanut ;)
Tsemppiä Ja pidä pää kylmänä! =))
Luin viestis vasta nyt ja etkä oskaan arvaa....Tein juuri niinkuin kehoitit viestissä, tosin aavistamatta että edes kirjoitit tuollaista. eli siis sorruin, tai siis sorruimme sänkyyn... Keraan...ja parin päivän päästä uudestaan.... Mutta mikä kauheinta, vaikka välitän miehestäni syvästi, en kuitenkaan huomannut tekeväni mitään raadollista!! Voitteko uskoa!!? En pysty olemaan tästä toisesta erossa...haluan olla hänen kanssaan... mitä teen??
Olen naimisissa oleva nainen. Itse olen myös aina ollut uskottomuuden tuomitsija, kunnes viime vuonna osui omalle kohdalle. Rakastuin naimisissa olevaan mieheen ja suhde jatkuu edelleen. En olisi ikinä uskonut, että minulle sattuu näin. Olen kaiken lisäksi rakastunut tähän mieheen aivan täysillä. Tunne tuntuu olevan molemminpuolinen. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai pitäisi tietysti lopettaa suhde. Olen vain niin heikko. Aviopuolisot eivät ole tietoisia suhteestamme. Tilanne on välillä todella raastava. Yritä sinä Jenny olla vahvempi. Tsemppiä!!!
näin on käynyt mullekin... asia jota koko elämäni olen ihmetellyt ja moralisoinut ja arvostellut uskottomuuteen sortuneita... niin vain on katsottava peiliin ja todettava ettei voi enää koskaan sanoa ei koskaan... onnellisesti kahdeksatta vuotta naimisissa ja aivan yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta rakastuimme myös varatun miehen kanssa. suhdetta kestänyt jo muutaman kuukauden, eikä loppua näy... ja todella raastavaa on kyllä, ole jenny vahvempi meitä muita. meilläkään ei voimia lopettaa tätä, erossa olo muutoinkin valtavan tuskallista.. mutta kaikesta ihanuudesta huolimatta myös yhdessäolon hetket ovat tuskallisia, milloinkaan ei tiedä milloin seuraavan kerran voidaan tavata, aina on pelättävä jonkun aavistavan.... meilläkin kun niin paljon yhteistä tuttavapiiriä... älkää lähtekö tähän kelkkaan... sillä tässä ei ole voittajia, on vain särkeviä sydämiä....
Elämä on raadollista?!
Toimittaja Anneli Sundberg on joskus toikaissut, että "hyvät ihmissuhteet (vai oliko parisuhteet) perustuvat valehteluun, hallittuun uskottomuuteen ja hyviin hermoihin".
Näin taitaa olla omallakin kohdalla!