On se vaan kummallinen tunne kun vihdosta viimein todella pitkän harkinnan jälkeen eroaa ja muuttaa omilleen.Toisaalta sitä on autuaan onnellinen kun on vihdoin yksin ja omillaan eikä ole tilivelvollinen kenellekkään.Toisaalta taas koko ajan odottaa sellaista putoamista ns.todellisuuteen ja sellaista surutyön alkamista siitä liiton loppumisesta.Voiko olla mahdollista kun se liitto on niin pitkään ollut loppumassa että sen suurimman surutyön on jo tehnyt siinä harkintavaiheessa?Kun jotenkin on sellainen olo että oikeasti pitäisi olla jotenkin ihan rikki kun on pudonnut tämän yhteiskunnan paaria-luokkaan eli alkanut omasta vapaasta tahdostaan yh-äidiksi ja eronnut liitostaan.Kun kumminkin ulkopuolisten silmin liitto oli oikein toimiva,mies hyvä ja kunnollinen.Niinkuin toki olikin,en syyllistä miestä enkä syyllistä itseäni,ainoastaan sitä että ei osattu puhua.Kun ajaudutaan aivan erilleen tunnetasolla,ollaan hiljaa kun pitäisi puhua ja puhutaan tyhjiä sanoja silloin kun pitäisi olla hiljaa.Rakkaushan sellaisessa kuolee ja ajaudutaan sellaiseen tilaan jossa kaksi ihmistä asuu saman katon alla ja kaksistaan yksin.Ainoastaan lapset on se asia joka on yhteistä.
Noh,ehkä se suru tulee vielä voimakkaana ja saa sen surtua pois.Koska kyllähän se täytyy itsensä saada siitä edellisestä liitosta "surtua ulos" ennenkuin voi mitään uutta aloittaa niin että olisi jopa mahdollista saada toimiva parisuhde ja varsinkin sellainen jossa puhutaan ja rakastetaan,ei säästellä sanoja eikä kosketuksia.
Kaikille eronneille voimia ja jaksamista.Surraan surut pois ja sitten jatketaan taas eteenpäin avoimin mielin ja otetaan vastaan kaikki asiat joita elämällä on tarjottavana,niin hyvät kuin pahatkin.Otetaan ne vastaan entistä vahvempana ja yhtä kokemusta rikkaampana koska kaikki ihmissuhteet jättävät omat jälkensä meihin on ne sitten hyviä tai pahoja ja kaikista suhteista voimme itse ottaa oppia ja kasvaa ihmisenä.Ei ehkä paremmiksi mutta ainakin pikkuisen viisastuneimmiksi:)Kuten jossain runossa joskus sanottiin "jos en olisi elänyt sellaista elämää kuin olen elänyt,en olisi juuri se minä joka olen nyt..."
Oikein lämpöistä kesän loppua kaikille!
Noh,ehkä se suru tulee vielä voimakkaana ja saa sen surtua pois.Koska kyllähän se täytyy itsensä saada siitä edellisestä liitosta "surtua ulos" ennenkuin voi mitään uutta aloittaa niin että olisi jopa mahdollista saada toimiva parisuhde ja varsinkin sellainen jossa puhutaan ja rakastetaan,ei säästellä sanoja eikä kosketuksia.
Kaikille eronneille voimia ja jaksamista.Surraan surut pois ja sitten jatketaan taas eteenpäin avoimin mielin ja otetaan vastaan kaikki asiat joita elämällä on tarjottavana,niin hyvät kuin pahatkin.Otetaan ne vastaan entistä vahvempana ja yhtä kokemusta rikkaampana koska kaikki ihmissuhteet jättävät omat jälkensä meihin on ne sitten hyviä tai pahoja ja kaikista suhteista voimme itse ottaa oppia ja kasvaa ihmisenä.Ei ehkä paremmiksi mutta ainakin pikkuisen viisastuneimmiksi:)Kuten jossain runossa joskus sanottiin "jos en olisi elänyt sellaista elämää kuin olen elänyt,en olisi juuri se minä joka olen nyt..."
Oikein lämpöistä kesän loppua kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puit sanoiksi omat tuntemukseni. Olen nyt omillani ja tiedän, että vastassa on paljon muuta kuin ruusuilla tanssia, mutta helpotus, itsenäistyminen, tyhjästä liitosta irtautuminen ovat vihdoin totta. Mieliala kyllä vaihtelee, ja ajoittainen suru ja syyllisyys valtaa mieltä lapsia ajatellessa, mutta olen vakuuttunut, että pitkän päälle he ymmärtävät ja sopeutuvat. Voin vihdoin itsekin alkaa elää! Ihana tunne!
Aurinkoa elämääsi!
Hei!
Itse erosin pitkästä liitosta ilman isoja kipuja vaikka hankala paikka olikin, olin mielessäni tehnyt eroa jo vuosia!
Olen tyytyväinen päätökseeni, enkä anna enää koskaan kenenkään alistaa minua enkä kävellä ylitseni!