Tuet alas, samoin palkat ja töitä tulee

Tämä on ainoa lääke joka toimii. Uskokaa pois. Palkan sivukuluja pienennettävä myös.


Teknologiateollisuus: Suomen työvoimakustannukset karanneet käsistä

Amerikkalainen Business Week-lehti laskee, että Suomen yksikkötyökustannukset ovat viimeisen neljän vuoden aikana kohonneet koko euroalueesta eniten, jopa 12 prosenttia. Esimerkiksi Espanja on samaan aikaan onnistunut kääntämään kelkkaansa toiseen suuntaan. Monet Euroopan kriisimaat ovatkin pakon edessä leikanneet työvoimakustannuksiaan ja kirineet kilpailukyvyssä kiinni vahvempia euromaita.

http://yle.fi/uutiset/teknologiateollisuus_suomen_tyovoimakustannukset_karanneet_kasista/6261720
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta, minusta 1 e/pvä olisi työttömälle sopiva korvaus. Siitä vielä 25 % veroa, niin kyllä pitäs riittää.

Äänestä

Niin ja kaikki hinnat pitäis pudottaa alas, ruoka, asuminen, lääkkeet ym ym.

Äänestä
  • Ei tarvitse. Aikaisemmin on pärjätty vähemmällä joten pärjää jatkossakin. Ihminen on hyvin sopeutuvainen. Köyhillä mennyt päät sekaisin kun nykyään on kaupan vaikka mitä eikä saakaan kaikkea hankittua mitä haluaisi. Kateus lisäksi pönkittää ahneutta, jos työssä käyvällä naapurilla on jotain on sossupumminkin saatava se. Turhaa piipitystystä.

    95% muista EU maista avustukset ovat huonommat,

    Äänestä

  • piiiiiip kirjoitti:

    Ei tarvitse. Aikaisemmin on pärjätty vähemmällä joten pärjää jatkossakin. Ihminen on hyvin sopeutuvainen. Köyhillä mennyt päät sekaisin kun nykyään on kaupan vaikka mitä eikä saakaan kaikkea hankittua mitä haluaisi. Kateus lisäksi pönkittää ahneutta, jos työssä käyvällä naapurilla on jotain on sossupumminkin saatava se. Turhaa piipitystystä.

    95% muista EU maista avustukset ovat huonommat,

    Köyhien pitäisi oikeasti miettiä mihin sitä rahaa tarvitsee jotta pysyy elämässä.

    Minimi on tietenkin asunto eli vuokra mukaan lukien vesi ja sähkö, ruoka, vaatteet, hygienia, lääkkeet ja liikkuminen.

    Kaikki muu kuten harrastukset ovat ylimääräistä.

    Jos afrikkalainen pysyy hengissä 1 eurolla päivässä niin luulisi suomalaisen pysyvän 30 eurolla.

    Jos haluaa harrastaa niin eikö köyhän pidä jotain tehdä tilanteen parantamiseksi kuten mennä töihin tai vastaavaa.

    Suomessa on työläisiä enää 2.4 miljoonaa jotka elättävät veroillaan eläkeläiset, työttömät, sairaat ja vammaiset sekä palkkatulollaan lapsensa.

    Tuntuu mahdottomalta ajatukselta että köyhät työttömät saisivat elää kuin miljonäärit tekemättä mitään.!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin se on kirjoitti:

Tämä on ainoa lääke joka toimii. Uskokaa pois. Palkan sivukuluja pienennettävä myös.


Teknologiateollisuus: Suomen työvoimakustannukset karanneet käsistä

Amerikkalainen Business Week-lehti laskee, että Suomen yksikkötyökustannukset ovat viimeisen neljän vuoden aikana kohonneet koko euroalueesta eniten, jopa 12 prosenttia. Esimerkiksi Espanja on samaan aikaan onnistunut kääntämään kelkkaansa toiseen suuntaan. Monet Euroopan kriisimaat ovatkin pakon edessä leikanneet työvoimakustannuksiaan ja kirineet kilpailukyvyssä kiinni vahvempia euromaita.

http://yle.fi/uutiset/teknologiateollisuus_suomen_tyovoimakustannukset_karanneet_kasista/6261720

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu