Olin siinä vaiheessa seurustellut poikaystäväni kanssa melkein 11 kuukautta kun sain tietää hänen veljensä vaimolta, että poikaystäväni oli pettänyt minua yli kuukausi sitten (toukokuun alussa). Olin juuri tuolloin toukokuun alussa muuttanut puoliksi kotoa pois ja pettäminen kuulemma sattui heti jälkeen jonkin vanhemman naisen kanssa. Lopulta hän jätti minut kesäkuun puolivälissä verukkeella. Nyt olen alkanut miettimään pettikö hän minua oikeasti? Pettäminen ei sovi hänen luonteeseensa, hänen käyttäytymisensä tai mikään ei viitannut siihen että hän olisi pettänyt, ja ihan oikeasti, hän ei ole hyvännäköinen. Minä olin ensimmäinen joka ei kiinnittänyt hänen ulkonäköönsä huomiota. Kaikki muut ovat sanoneet häntä rumaksi ja luonteelta todelliseksi kusipääksi, eikä kukaan usko että hän löytäisi vakavaa suhdetta pitkään aikaan. Kukaan, en minä, eikä kukaan muukaan kenen kanssa olen tästä puhunut, usko siihen että hän olisi pettänyt, sillä kuka hänet huolisi? Ei varsinkaan joku vanhempi niinkuin minulle oli sanottu. Olen lukenut täältä Suomi24:stä uskottomuudesta keskusteluja, ja mikään, ei MIKÄÄN viitannut siihen että hän olisi pettänyt. Mutta jos hän ei oikeasti pettänyt, miksi hän valehteli siitä?
Pettikö?
no.näinpä.
4325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Komeus on katsojan silmissä. Ja sulla on ikää? Jos olitte jo erilleen muuttaneet, ketä hän mahdollisesti petti? Ja kyllä niillä vanhemmillakin naisilla himot hyrrää.
Suunsa avaamalla ja puhumalla saa aika paljon asioita selville.
Olen vasta 16v., eikä me yhdessä olla asuttu, vaan muutin puoliksi pois vanhempieni luota. Ja hän petti minua n. 18-19-vuotiaan kanssa.
Eikä näitä asioita voi selvittää puhumalla, hän ei itse suostu puhumaan kanssani ollenkaan
No kuule ei tuo 18 v ole niin paljon vielä vanhempi että nyt olisi ollut sillä mitään merkitystä asiaan. Kyse on ollut tytöstä ei naisesta oikeasti vaikka täysiikäinen olisi ollutkin. No onko hän sinun mielestäsi kusipäinen kun kerran muutkin niin sanoo? Mitä itse ajattelet hänestä? Ja luonne tulee esiin kyllä pitemmällä seurustelulla kun ekat kuukaudet esitetään aina jotain muuta kun oikeasti ollaan. Jätkä ei edes tiedä itse vielä mitä haluaa niin voihan tuo nyt kokeilla muitakin tuossa iässä jos sattuu tulemaan tarjolle. Ei se ulkonäkö välttämättä haittaa jos kyseessä on ollut joku samantasoinen ja vakavastahan ei ollutkaan kyse eikä tule olemaan vielä vuosiin. Miehet kypsyy vakavampiin suhteisiin keskimäärin kolmenkympin jälkeen jos ollaan rehellisiä. Useimmat alkaa kyllä seukkaan ja perustaan perheen nuorempina mutta niinhän sitten erotaankin jossakin kohtaa kun huomataan että halutaan muuta. Älä mieti turhia vaan katse eteenpäin, hyvä kun lähti. Kannattaa olla yksin kun muuttaa kotoa niin oppii itsestään paljon ja opit tietään mistä itse tykkäät ja mistä et tykkää. Saat tehdä niinkuin haluat ja suunnitella kaikkea ilman turhia murheita tyhmistä jätkistä. Ota vaan hyvä jätkä sit.
Jep... Mitä väliä sillä, minkä ikäisen kanssa petti tai oliko pettäjä ruma ja kusipää tai mitä olikin? Pettäjä jätti aloittajan, mutta jostain syystä tyttö haluaa vielä vatuloida selvää asiaa: petturi ei ollut hänen arvoisensa.
Alkoihan aloittaja itsekin seurustella hänen kanssaan, joten miten ihmeessä aloittaja voi "muiden" puolesta sanoa, että ex on niin ruma, ettei sitä kukaan huolisi edes satunnaisesti sänkyseuraksi..??? Ja jos kerran aloittajakin on löytänyt nuoresta miehestä sen ei-kusipäisen puolen, miksei joku muukin...
Jos tyyppi on halunnut, on pystynyt taatusti pimittämään pettämisen aloittajalta. On niitä ihmeellisempiäkin asioita tapahtunut ; ystäväni ex oli ollut suhteessa toiseen naiseen lähes viisi vuotta ennen kuin ilmoitti haluavansa eron ja kertoi syyksi toisen rakkauden...