Omasta erosta on vähän yli vuosi ja vieläkin ajattelen ex-tyttöystävää lähes päivittäin. Olen kuitenkin saanut jos hiukan elämästä kiinni ja tutustunut toiseen naiseen joka on melko pitkälti juurikin sitä mitä olen etsinyt.
Kysynkin, että miten te kenet on jätetty, sanotaan vaikka 1-10 vuotta sitten, ajattelette exäänne? Jos olette jo löytäneet uuden rakkauden niin ajatteletteko vielä menneitä jonkinlaisella kaipuulla vaikka olettekin onnellisia uuden kumppanin kanssa? Vai olitteko kenties unohtaneet koko henkilön ennen kuin luitte tämän (epätodennäköistä kun kerran olette tällä alueella)? Itsestäni vain tuntuu ikävältä kun tiedän olevani onnellinen nyt mutta silloin tällöin ajatuksissa vieraileekin ex.
Kysynkin, että miten te kenet on jätetty, sanotaan vaikka 1-10 vuotta sitten, ajattelette exäänne? Jos olette jo löytäneet uuden rakkauden niin ajatteletteko vielä menneitä jonkinlaisella kaipuulla vaikka olettekin onnellisia uuden kumppanin kanssa? Vai olitteko kenties unohtaneet koko henkilön ennen kuin luitte tämän (epätodennäköistä kun kerran olette tällä alueella)? Itsestäni vain tuntuu ikävältä kun tiedän olevani onnellinen nyt mutta silloin tällöin ajatuksissa vieraileekin ex.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Olen kuitenkin saanut jos hiukan elämästä kiinni ja tutustunut toiseen naiseen joka on melko pitkälti juurikin sitä mitä olen etsinyt."
Ei minulla tuossa tapauksessa tulisi ex mieleen, mutta ollessani exän jälkeen suhteessa niin ex oli kyllä mielessä ja se johtui vain yksinkertaisesti siitä, että hän oli se mitä olin "etsinyt".
Kärjistettynä vois kertoo oman tapauksen, jos ihmisellä on uusiasunto, uusi auto molemmat velaksi, lisäksi työnarkomaani, koskaan ei juuri pysty rentoutumaan, työt pyörii mielessä.
Paitsi kävi kerran vuodessa pariviikkoa jossain turistikohteessa, muuten koko vuosi pihistelyä ja työtä työtä työtä ..jääkaapissa ei muuta kun valo.
Mitä elämää se sellainen on?
Eksä oli täysi vastakohta lämmin ihminen aina aikaa yhdessä oloon silloin kun nähtiin, viikonloppuisin yleensä.
Luonteva, ymmärtävä, jonkin verran vilkkaampi kuin minä ..tykkäsin : )
Aina ajatuksissa, kohta 6 vuotta ollut. Koen sen harmillisena pakkomielteenä, josta pyrin eroon. Onhan hän sentään nyt toisen oma, joten en todellakaan enää haluaisi häiritä. Jotenkin vain tuntui, että hän olisi ollut se yksi ja ainoa. Lähinnä suren tapaa, jolla tiemme erosivat.
En voi sanoa olevani onnellinen, mutta elän päivän kerrallaan eteenpäin. Onhan sentään ystävät, kumppanikin ja rakkaat lapseni. Minulla on paljon ja kohtelen sitä paremmin kuin hän kohteli minua.