enemmän sitä ympärillensä katselee ja pohtii liian syvällisesti asioita, sitä enemmän sitä huomaa olevansa ulkona parisuhdemarkkinoilta.
Kuitenkin se suhteen alkaminen on niin pienestä kiinni.
Kuitenkin niin kaukana ja
kuitenkin niin saavuttamattomissa.
Kuitenkin ehkä lähellä.
:(
Aurinkoista päivää kaikille!
:)
Kuitenkin se suhteen alkaminen on niin pienestä kiinni.
Kuitenkin niin kaukana ja
kuitenkin niin saavuttamattomissa.
Kuitenkin ehkä lähellä.
:(
Aurinkoista päivää kaikille!
:)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitä enemmän joudun pakostakin seuraaman kaveripiirin monenkirjavia parisuhteita, sitä onnellisempi olen sinkkuudestani. Vapaus, ah vapaus, olla ja valita mitä itse haluaa.
Citynainen, miksi koet olevasi ulkona markkinoilta? Helppoahan se ei ole, varsinkin kun ikää tulee, niin molemmilla alkaa olla aika paljon reunaehtoja.
Älä vielä luovuta :)
Kiitos kannustuksesta:) Mr Groove. Tiedätkö, tämä on pieni kylä ja kaikki reunaehdot itsellä sekä toisella juuri vähentävät tarjontaa. Eikä se auta ettei käy juuri ulkona tuulettumassa tai muuten markkinoi itseään sosiaalisessa mediassa.
Voi katsoa kyllä peiliin mutta kun tarvitsisin vain yhden mieleisen miehen.
Ei kannata ajatella liikaa. :) Mene ja tee kuten oikealta tuntuu.
Joskus pitää tarttua hetkeen ja koettaa, josko se kaukana ja saavuttamattomissa oliskikin siinä aivan vieressä.
Rationaalinen analysointi tahtoo olla tunteiden vihollinen. Se kai vakavammasta nettideittailusta tekee spontaania treffailua haastavampaa. Tietty luonnekysymyskin, mutta aika moni unohtaa pitää hauskaa.
Miksiköhän hauskanpito unohtuu?
Naisilla on sentään helppoa.
Luulisi naisilla olevan vaikeaa löytää heteroparisuhdetta, kun ovat mukaasi aseksuaaleja ja miehet niin viettiensä vietävissä.
Miniseksuaaleilla ei ole helppoa..eikä ole siten miehilläkään.
Voihan se noinkin olla, ehkä olen materialisti kun olen huomannut että se oma vaatimustaso nousee taloudellisten seikkojen kohdalla sitä mukaa mitä itsellä kertyy ikää. Onhan se vähän epäloogista kun nuorempana olisi naisessa riittänyt pelkästään kauneus ja miellyttävä luonne, aina sitä jotenkin olisi pärjätty mutta nykyään kun varattomankin naisen pystyisi elättämään ja asuttamaan helpostikin en haluaisi silti alkaa suhteeseen sellaisen kanssa jolla ei omia säästöjä ollenkaan, tuntuisi liikaa hyväksikäytöltä molemmin puolin.
niin varmasti tuntuisi, jos sitä ajatusta alkais ruokkimaan tai jos ei olis yhtään valmist tekemään mitään kompromisseja, mitä nyt suhteessa pitää tehdä jatkuvasti. Enemmän tuo raha-asioista vääntäminen on ehkä kykenemättömyyttä/tahdottomuutta yleensä jakaa elämänsä ja sovitella asioita joka elämänalueella.
Riippumatta siitä oliko rahaa hyvin paljon tai hyvin vähän, aivan yhtä lailla sen antaa vaikuttaa ihmissuhteissa. olis helpointa asua kommunistivaltiossa. Siellä vois ainakin rakastaa ihan vilkuilematta pankkitilin saldoja. Olisko helpointa, jos ei koskaan puhuisi rahasta, eikä edes tietäisi, miten paljon tai vähän joku tienaa.
Entä jos voittais lotossa, vois käydä sua kosimassa sen kuitin kanssa. Mut sithän sä saisit alemmuuskompleksin tietysti.. Että teki niin tai näin, niin ongelmia saa aina aikaan, jos niitä haluaa.
Vois se syy olla mikä tahansa muu, joillakin ulkonäkö, kokemus, koulutus, kulturellius, urheilu, eläimet, lapset, harrastukset, työ, ura, jne.. Mistä tahansa asiasta saa esteen suhteelle, jos sille kokee olevan tarvetta.
Täysin olet oikeassa, itseasiassa varmaan elämäni rakkauden nuorena menetin sillä kun olin liian kriitinen itseäni kohtaan enkä halunnut työntyä liikaa sellaisen tytön elämään jolla oli hieno tulevaisuus edessään ja minulla ei ollut oikeastaan mitään tarjottavaa silloin. Ehkä hyvä näin mutta jo silloin ehkä liian järkiperäisesti ajattelin asioita. Nyttemmin olen kuitenkin jo sen verran kovempi luu ettei se lottovoitto haittaa kun omat menoni pystyn hoitelemaan enkä ns. normaaliin elämään tyytyvänä osaa kuvitella mitä olisin vailla niistä miljoonista, saisit ihan itse tuhlata kaikki.
On se varmaan sitäkin että kyllähän se syy aina löytyy, mutta kun ei vaan osaa olla ajattelematta liikaa, ehkä sitä kommunistivaltiossakin jotakin aina keksisi ettei tarvitse liian tiukkaan sitoutua.
Rakkaus on antautumista kokemukselle, ei tarjottavaa. Eikä pidä ollakaan.
Eilen tuli taas havahduttua arkeen ja pohdittua omaa elämän tilannetta syvällisemmin. Elämä alkaa näyttämään pikkuhiljaa positiivisemmalta, siis työelämä. Valmistuminen häämöttää ja työpaikka alkaa olemaan varma.
Pari miespuoleista kaveriani löysi kesän aikana itselleen naisystävät - minä en. Keväällä ja kesällä jaksoin vielä uskoa muutokseen, nyt mieleeni on valunut syksyiset aatokset. En vain yksinkertaisesti kykene siihen muutokseen, joka vaaditaan, että voisin löytää itselle kumppanin.
Lähellä suhteen alkaminen tuskin on koskaan ollut, vaikka olen niin itselle yrittänyt uskotella. Nyt vaadittaisiin paljon muutosta luonteeseeni ja älyttömän paljon tuuria, että löytäsin sellaisen naisen, joka olisi valmis hyväksymään pitkään jatkuneen seurustelemattomuuteni. Työt paikkakunnalla, jossa ei omassa ikäluokassa ole vapaita naisia pienentää tämän mahdollisuuden lähes olemattomaksi.
Tiedän, että pitäisi olla positiivinen ja uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Jotenkin tällä hetkellä vain en näe sitä todennäköisenä. Toivottavasti vielä olisi muutaman aurinkoinen vapaapäivä edessä ettei mieli vaipuisi täydellisesti syksyn synkkyyteen.
Aurinkoisia päiviä toivoen!
Jos olet valmistumassa olet siis ilmeisesti alle 30v?
Eli et ole liian vanha niille paikkakuntasi AMK-opiskelijoille. Tai et ainakaan kaikille heistä.