On siinä ihme maa. Kuka hullu haluaa asua Suomessa, kolme kuukautta päivänvaloa, yhdeksän kuukautta pimeyttä, kuollut sosiaalinen juoppokulttuuri, verohelvetti, mitä kaikkea!
Elokuu - ja Suomessa keskimäärin 10 astetta päivällä
Taas se alkaa
1284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lähdetään kaikki Kreikkaan!
Täällä on myös turhia kaiken valittajia joille ei kelpaa mikään.
mieluummin viileä kuin helle. hellettä vastaan ei voi mitään, mutta kylmää vastaan pärjää lisäämällä vaatteita. vittumaistahan tuo olisi sienimetsässä tarpoa 25 asteen helteessä.. ilmasto on täällä hyvä, muutenhan tämä maa onkin aivan perseestä.
Mutta se on hyvä, että Jyrkille alkaa juosta harjoittelijan päiväraha ja ylläpitokorvaus.
Toivottavasti Jyrki oivaltaa hakea asumistuekea ennen kuin sossusta hakee lisätukea hyvinvointinsa takaamiseksi!
Kyllähän helteelle voi vaikka mitä. Sienimetsään ei ole mikään pakko mennä ja kotiin voi hankkia ilmanjäähdyttimen tai ilmastointilaitteen. Muuten olen ihan samaa mieltä.
kyllähän se aika ankeaa olisi koko ajan kotona nököttää. ei minulla ole kotona ilmastointia eikä autossakaan. kun ei noita hellepäiviä niin montaa kesässä täällä ole, että niistä selviää vaikka perunakuopassa jääkylmää kiljua juoden suoraan mehukattitonkasta.
ja melkein tuonne sienimetsään on silloin mentävä kun siellä niitä sieniä on :D
Tattistushimo kun iskee, niin siinä ei auta mikään!
tatteja en ole nähnyt vielä kuin muutaman kämäisen. haaparouskuja sen sijaan keräsin tänäänkin aamusta jo 10 litran ämpärillisen täyteen. ja vois illalla lähteä hakemaan toisen. kantarellejä olisi ollut kanssa, mutta niistä alkaa olemaan kiintiö jo vähän ylitäynnä. viime syksynä niitä tuli kerättyä liikaa.
Tatteja on todellakin hintsusti! Ihan muutaman voitatin olen nähnyt. Kolme männynherkkutattia - läpi matosia. Muutama karva- ja leppärousku. Ihan pikkiriikkisiä kosteikko- ja suppilovahveroita.
Kanttarelleja tosin jo niin paljon, että en viitsi enää itselle kerätä. Onneksi korillinen kanttarellaja on kelvannun lähipiiriin.
Älä muuta sano,ja sossut vie viimeisenkin ilon ? kuristamalla veroon koko keskiluokan ?
ainakaan. Työt loppuvat elokuun lopussa ja sitten helteisiä kelejä tiedossa:)
Muuta pois, Ei täällä mikään pakko ole asua.. Ja huom ! päivänvaloa rittää (ainakin etelä)suomessa ympäri vuoden. Talvella vaan hieman lyhemyemmän ajan. Jos haluut että päivä ja yö on aina saman pituinen, ja lämpötila-vaihteluja ei ole, muuta johonki päiväntasaajan korkeudelle. esim. keski-afrikkaan, tai väli-amerikkaan.