Olen syönyt ko. lääkettä vajaa seitsemän vuotta. Työterveyshuollon psykiatri sanoi minulle viime talvena, että ko. lääkkeen vaikutus tavallaan laimenee kun sitä syödään kauan. Eli periaatteessa sen syönnistä ei olisi mitään hyötyä välttämättä enää näiden vuosien jälkeen.
Joka tapauksessa ihan omin neuvoin olen lopettanut Venlafaxinin syönnin, tosi hitaasti, mutta nyt lopetuksesta on noin kaksi viikkoa. Nukkuminen on ehkä parantunut, mutta jänniä sähköiskumaisia tuntemuksia tulee päähän välillä.
Nyt olen kuitenkn alkanut miettimään kannattaisiko lääkärin kanssa jutella mahdollisesti jostain toisesta mielialalääkkeestä. Minulla on ollut keskivaikea masennus diagnosoidusti kahdesti ja kerran ennen Velan aloitusta olen yrittänyt itsemurhaa. Nyt lääkkeen lopetuksen jälkeen jonkinlainen äkäisyys on lisääntynyt, hermostun herkemmin kuin aikaisemmin. Olen alkanut saamaan impulsiivisia raivareita. Olisiko olemassa mitään erityyppistä "onnellisuuspilleriä", jolla saisi nuo raivokohtaukset hillittyä? Rauhoittavia en halua, niihin jää varmaan vielä nopeammin koukkuun kuin Venlafaxiiniin. Cipramilia olen syönyt joskus muinoin, mutta tekeeköhän silläkään mitään?
Mitä Venlafaxinin tilalle?
4
245
Vastaukset
- asdcasdf
Jättäisin kaikki pillerit. Ei mielen ongelmat niitten puutteen takia oo syntyneet, niin kuinka ne sitten niillä lähtiskään. Kemialliset aineet voi toki turruttaa eli ne estää vähän ku muistamasta tai aistimasta ongelmia eli yhtä kaikki, eivät paranna.
Ihmisiä vaan sysitään yhä pahempaan pillerikoukkuun ja rahapulaan lääkkeitä määräilemällä. - asdcasdvasdv
Lääkkeet on kai siis vähän ku heroiini, opiaatit ja muut varsinaiset huumeet, sillä huumeitakin pitää saaha aina vaan enempi. Jos käyttää samaa määrää kovin kauan niin kiksit joita huumeesta hakee, rupee oleen melko laimeita ja leutoja. Siispä suurennetaan annosta.
Hyvin monesa muusaki asiasa on sama sääntö. Esimerkiksi kiroilussa. Ensin ei uskalla parjata ees neitsyt mariaa mutta kun vaan alkaa paaduttaa itseään järjestelmällisesti niinjossain vaiheessa Jumalan nimen lakkaamaton toistelukaan ei tunnu enää missään.
Sanoit tuossa kai siis niinku rivien välissä, että yhenlaatuset pillerit tuo raivareita ja mietit oisko joitain jokka rauhottaa. Vaikuttaa siltä ku ihmisille tarjottas eka tahallaan raivaritabua ja sitten ehkä ehotetaan jotain viilipyttyilyä aiheutavaa.
Outoa, paitsi jos kyseessä on lääketeollisuuden kikkailu, jolla varmistetaan lääkemenekin maksimointi.
Mulle nuo mielialalääkkeijjen kauppanimet ei kyllä paljasta mitään. Niitä lienee jo yhtä montaa laatua ku on vaikka erilaisia irtokarkkeja Makuunissa, vai kuinka? - ergterte
soppaa, siappuaa ja sielunhoitoa
- ödödöödöd
Vittu jos on masentunu ja tarvii lääkkeitä, se pitää ottaa vakavasti, eikä teidän paskapäitten hokea "ei mitää lääkkeitä tarvi, pärjää ilmankin" ette pääse tuntemaan samaa mitä se masentunut ihminen tuntee yksillölisesti.. joten pitäkää ne turpanne kiinni tai revin teille uudet persereijät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876