Kuinka merkittävä kriteeri teille on kumppanin etsinnässä tämän koulutustausta?
Itse olen filosofian maisteri, ja merkitsin profiiliini, että ihannekumppanin koulutus saisi olla jokin muu kuin amis tai pelkkä peruskoulu. Muutamat ovat siitä huomauttaneetkin, mutta minusta seurustelu autonasentajan kanssa tuntuu hiukan hassulta.
Koulutustausta
41
651
Vastaukset
- ...............
Ei se nyt kauhean tärkeä ole, siis naisessa. Se selviää muutaman viestin perusteella, onko kuilu syvä vai onko nainen koulutustasosta huolimatta fiksu. Mutta me miehet ollaan aika ylpeitä otuksia ja harvan kantti kieltämättä taitaa kestää olla vähemmän koulutettu ja ehkä tienaavakin toisen rinnalla.
- 9002
Itse olen mies ja nähnyt molemmat puolet. Ei ne amisjätkät ole sen kummosempia kun ne maisteritkaan. Olen myös itse maisteri (yhteiskuntatieteet, sosiologia), mutta kaksi vuotta pällisteltyäni kortistossa päätin että akateemisena työttömänä lorvailu ja muiden kohtalotoverien omahyväisen ininän kuuntelu saa riittää. Pääsin amikseen aikuispuolelle opiskelmaan putkiasentajaksi ja niitä hommia olen nyt sitten tehnyt ja hommia on riittänyt. Mielummin vietän aikaani työmaalla vetämässä vesijohtoja ja kuuntelemassa duunikavereiden hauskoja juttuja kuin niiden nihilistien vinkumista. Kyllä noista mun duunikavereista löytyy ihan samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä kun yliopistoltakin. Yksi pelaa futista, toinen harrastaa purjehdusta ja kolmas kokkailua ja gourmet-ravintoloita.
- filosofinmasentaja
Hehheh, vai tuntuu se hassulta. Mutta hei, jos nyt joskus kuitenkin satut tapaamaan mukavan miehen, joka paljastuu autonasentajaksi, niin älä masennu. Nimittäin ei sinun tarvi ymmärtää autoista hittojakaan, kyllä se autonasentaja sinut siitä huolimatta hyväksyy, jos ylipäätään on hyväksyäkseen :)
- amismies
"Kyllä noista mun duunikavereista löytyy ihan samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä kun yliopistoltakin. Yksi pelaa futista, toinen harrastaa purjehdusta ja kolmas kokkailua ja gourmet-ravintoloita."
Näinhän se menee. Itse olen oikea perusamis ja harrastan tanssia (paritanssi), sekä teatteria (näyttelen harrastajateatterissa, sekä käyn katsomassa todella monenlaista teatteria.). Myös historia kiinnostaa kovasti ja sitä tutkiskelen paljon. Myös päivänpolitiikka olen seurannut erittäin aktiivisesti jo teinistä lähtien (enkä totisesti ole persu). Kaikki seurustelukumppanini ovat järjestäin olleet minua koulutetumpia. Usealla on ollut yliopistokoulutus (opettajia jostain syystä melko moni), eikä ole kyllä pätkääkään haitannut suhteitamme minun vähäisempi koulutuspohjani.
- Kyllä on
Minä taas tavallisena merkonomina kiertäisin maisterit kaukaa. En voi sille mitään,että yleistän teidät muutaman tuttavuuden perusteella samanlaisiksi ja aika tylsänä porukkana pidän.
Siltikin minulla voi olla jopa parempi palkka kuin sinulla vaikka sinä tunnut arvostavan koulutuksesi niin korkealle. Vai sijoittuuko sinun palkkasi 4-5 tonnin välille/kk?- MaisteriKTM
On enemmän.
- Tuplamaisteri
Huh, no ainakin avoimuutta ja avarakatseisuutta se koulutus näköjään lisää näiden vastausten perusteella. Siinä on jo tärkeä syy opiskella..
- zmirre
Tosiaan, kyllä minä amiksen kanssa toki seurustelisin, jos tapaisin kivan tyypin. :D Mutta toisin kuin ylemmät kirjoittajat, olen saanut huomata, ettei minulla ja ammattikoulun käyneillä ole pahemmin samoja kiinnostuksia. Autonasentaja tykkää autoista, minä en erota automerkkejä toisistaan tai osaa vaihtaa rengasta. Minua kiinnostaa kirjallisuus, autonasentaja lukee korkeintaan Seiskaa. Noin niin kuin esimerkiksi. Ei saisi yleistää, mutta kiinnostavimmat ihmiset ovat aina olleet muita kuin amiksia.
Erittäin merkittävä. Vuoden kokemuksella, tälläkin palstalla esiintyvä typeryys ja tyhmyys ei voi jäädä huomaamatta. Itse asiassa olen huomannut että vain tohtorin koulutuksen saaneet oikeilta aloilta kykynevät edes jonkinlaiseen mielenkiintoiseen keskusteluun.
Filosofian maistereiden pitäisi myös periaatteessa olla kelvollisia, mutta nykyään ihmiset oikovat mutkia sen verran suoriksi opinnoissaan, ettei oikeaan kriittiseen ajattelukykyyn vielä päästä tuolla koulutuksella.No ei se ainoa asia ole, mitä ihmisessä katsoisin, mutta tietysti se kertoo osansa.. Eiköhän tärkeintä kuitenkin oo sinällään se, että saa ittensä elätettyä? :)
Josko asiat menee joskus niin pitkälle, että jotain perhettä kelataan, niin sitten täytys varmaan miettiä uudelleen. Lapsiin kuluu paljon rahaa kuitenkin. Kai sekin järjestelykysymys?
Mutta siis, en näe mitään syytä, miksi sun yhtäkkiä pitäisi alkaa kiinnostua amistaustaisista, jos se ei niin vain ole kohdallasi.- 9002
No sitten autonasentaja olis sulle just hyvä, se vois vaihtaa sun renkaat. Mä en tunne yhtään amisjätkää kun lukis seiskaa, en tosin tunne ylipäänsä jätkää joka lukis seiskaa.
Mikä muuten on tämä homma että pitää olla yhteisiä kiinnostuksen kohteita? Keskimäärin miehiä kuitenkin kiinnostaa eri asiat kuin naisia.
Esimerkiksi facebookissa on tämä "Are You Interested "-sovellus jossa voi sitten klikkailla porukkaa läpi ja "tykätä" jos pärstä sattuu miellyttämään. Nykyään se myös näyttää jos joku hakee ihmisiä kiinnostuksen kohteiden perusteella. Huvikseni vilkuilin sitä reunassa rullaavaa feediä ja mimmit hakee siellä miehiä jotka tykkää esimerkiksi Madonnasta ja Sex and the Citystä. WTF? Kuka mies tunnustaa katsovansa sitä? Käsi ylös!
Yleensä pariskunnille ne yhteiset kiinnostuksen kohteet kehittyy parisuhteen aikana. Onhan se jonkunlainen jäänmurtaja tietenkin alussa että voi puhua kirjoista tai muusta mutta pohjimmiltaan sillä ei ole mitään väliä. Esimerkkinä nyt vaikka mun omat vanhemmat jotka olivat tuttavapariskunnan kanssa veneilemässä josta molemmat innostuivat niin paljon että päättivät hankkia oman veneen ja käydä kimpassa kaikenmaailman nevigointi yms. kursseja. - -kommentti-
En nyt varsinaisesti ole ole mitään kautta hakemassa paitsi jos vastaan tulee niin mieluummin kelpaa fiksu vähemmän kouluja käynyt kuin pönttö paljon opiskellut, noita fiksujahan kun saattaa olla esim. yrittäjissä niin että on koulunkäynti jäänyt vähemmälle, no toki muidenkin palveluksessa voi olla.
Tunnen ihmisissä sekä maistereita että ihan asentaja/amis -pohjaisia, ei noiden järjenjuoksussa hirveästi eroa ole minun tuttavapiirissä kun kaikki ovat ns. kunnon kansalaisia ja asiansa osaavat hoitaa. Itselläkin amis-tausta mutta nykyään AMK, tunnen olevani ihan riittävällä tasolla.
Tuolla alempana mainitsit renkaanvaihdosta joka kyllä mielestäni pitäisi tarpeen tullen onnistua useimmilta maistereiltakin, jopa naisilta, kun voi olla ihan tarpeellinen taito, jos ei onnistu niin ovat vaan laiskoja tai esittävät tyhmää. Kirjallisuudenkin mainitsit, no luen kyllä seiskaakin jos kohdalle sattuu mutta niitä kirjojakin olen varmaan yhtälailla lukenut kuin sinä jo silloin kun vielä duunarina työskentelin, ehkä jopa enemmän silloin kuin nykyään ehtii/jaksaa.- kjs dfkjsd f sdf
"Tuolla alempana mainitsit renkaanvaihdosta joka kyllä mielestäni pitäisi tarpeen tullen onnistua useimmilta maistereiltakin, jopa naisilta, k"
Suomi on itsepalveluyhteiskunta. Ainakin tässä firmassa jossa itse olen töissä, aivan jokainen jannu tsupparista toimitusjohtajaan vaihtaa autonsa renkaat itse. Toimari piti muutaman vuoden renkaita säilytyksessä mutta lopetti kun sai raivattua varastostaan renkaiden verta tilaa.
- +40 AMK-mies
Melko selkeästi paistaa tästäkin aloituksesta puhdas provoaminen. Haetaan ihan tietoisesti vastakkainasettelua. Jotenkin hiipii väistämättä esiin tietty (jopa poliittinen) asenteellisuus, jopa katkeruus, joka on johtanut tällaiseen aloitukseen.
Minusta tuo nimimerkki 9002 kiteytti jälkimmäisessä kirjoituksessaan hyvin miehen ja naisen väliset eroavaisuudet. Minäkään en totisesti myöskään tunne ainuttakaan heteroa miestä, joka lukisi seiskaa. Ei miehen ja naisen kuulukkaan olla samanlaisia. On vain hyvä, että sukupuolien välinen ero näkyy suhteessa, kunhan vain se ero on terveellä pohjalla, eli että molemmat hyväksyvät ne.
Ei liian samanlaiset ihmiset tule toimeen keskenään. Ihmisten pitää olla erilaisia, mutta myöskin kunniottaa kumppaninsa erilaisuutta. Ei miehen tarvi olla kiinnostunut verhojen kuosista, eikä naisten autojen korjaamisesta. Eläköön sukupuolien välinen ero!
Olennaisinta suhteen kannalta on yhteinen kemia. Jos se puuttuu, puuttuu suhteelta pohja. Jos taas sellainen löytyy, on aivan herttasen yhdentekevää, mitä lehtiä mies, tai nainen lukee.- zmirre
Provota minun ei ollut suinkaan tarkoitus. Pikemminkin halusin aloittaa keskustelun jostain muusta "kriteeristä" kuin siitä ainaisesta ulkonäöstä.
- 4+10
Mulle ei kyllä merkkaa mitään koulutustausta, kunhan koulut on käyty. Itse päädyin lukion, avoimen yliopiston ja ammattikorkean kautta amikseen ja sieltä viimein sain mieluisen tutkinnon. En ole lukijatyyppiä, tykkään enemmän tehdä käsilläni, vaikka päätä löytyisi lukemiseen. Kyllä se yleinen asioista kiinnostuminen ja "arkiälykkyys" ja maalaisjärki päihittää kirjaviisauden ja besserwisserismin. Luonne merkkaa eniten.
- BG
Voi nyt terve taas jälleen kerran. Ei se maisteri välttämättä tienaa sen paremmin kuin se putkimieskään! Amistaustaisissakin kavereissa on ihan hyvätuloista porukkaa.
Kaikkia ei amiksia ei muutenkaan yrittäjyys (24/7 töitä) tai esimerkiksi ammattikorkeakoulussa opiskelu kinnosta. Joku haluaa olla maailman paras puuseppä eikä esimerkiksi pönöttää jossain keskijohdon tehtävissä kertomassa duunareille mitä tehdä.
Varsinkin kädentaitoa kysyvissä ammateissa (esim. hitsarit, puusepät, putkimiehet) on ammattiylpeys usein todella korkealla. Paskaa jälkeä ei suostuta tekemään, eikä tehdä.- Akateeminen ex-amis
No ainakaan keskustelun aloittaja ei missään vaiheessa puhunutkaan rahasta. Tässä taitaakin olla yksi olennainen ero: amispohjaisille se koulutus ja työ merkkaa pelkkää rahaa, korkeammin koulutetuilla on muitakin motiiveita.
Kyllä minäkin tietäisin monta alaa jossa tienaisin enemmän, mutta minulle työssä merkkaa muukin kuin palkka. Se onkin suurin syy sille miksi lähdin vielä aluksen jälkeen opiskelemaan. Tiesin etten viihtyisi millään seuraavaa 40 vuotta jossain rakennuksilla sähkömiehen hommissa.
- kyllä on väliä
Aloittajalle, kyllä sillä on merkitystä ja paljon! Itse olen DI, ja tavannut naisia monella koulutustaustalla (ja älkää pliis kommentoiko katkerat kouluttamattomat naiset nyt että en ole montaa tavannut, sillä olen, kymmeniä). Sen havainnon olen tehnyt että ihastuminen on tosi helppoa ja koulutustausta ei vaikuta mitään, mutta sitten kun aletaan miettimään yhteiselämää niin rytisee ja kovasti.
Rakkaus kantaa aina. Niin se varmaan on. En vaan ole vielä päässyt siihen tilaan että eläisin pelkästä rakkaudesta. Tässä tilassa toisen tietämättömyys, sivistymättömyys, välinpitämättömyys ja muut kouluttamattomuuteen liittyvät asiat ärsyttävät. Tiedän että en ole yhtään parempi ihminen kuin pelkän peruskoulun käynyt, mutta ei vaan ole yhteisiä intressejä. En harrasta teatteria, ooppera ällöttää, ja moni muukin korkeakulttuurijuttu mutta harrastan ajattelua, asioiden pohtimista ja toteuttamista ja näihin ei ammattikoulustaustaisista ole löytynyt seuraa. Hakusessa siis edelleen akateeminen kumppani. Voi olla että "tasoni" ei riitä mutta se ei haittaa. Olen vapaa ajattelemaan ja tekemään jatkossakin mitä haluan =) - rjuhani67
Minä olen amis, en tosin autonasentaja. Exä oli maisteri. Meillä sitä kuuluisaa Seiskaa luki exä, en minä. Minua ei jaksa moiset hömpät kiinnostaa. Kirjallisuus on tietyllä tavalla harrastus, mikä taas ei exää kiinnostanut. Omakohtainen kokemus koulutustaustojen eroista on se, että kaikki riippuu vain ja ainoastaan henkilöistä itsestään. Toiset elävät sellaisessa putkessa, josta ei katsella ulos ja toiset elävät sen putken ulkopuolella.
Sinänsä pidän nettiä hyvänä seuranhakukeinona tietyn koulutustason omaaville, koska täällä voi määritellä sen toivekumppanin pilkun tarkkuudella. Minulle on ihan sama mikä on koulutustausta, kunhan elättää itsensä ja kemiat kohtaavat. Jos suhde muuten toimii, niin erilaiset koulutustaustat usein jopa täydentävät toisiaan erilaisilla osaamisilla ja kokemuksilla. Näin minulle on käynyt. - 9:58
Varmaan on kuivaa, kun kaksi korkeasti koulutettua jorisee jotain tähtitiedettä
keskenään.- Eikä oo
No ei todellakaan ole, jos molempia kiinnostaa se tähtitiede
- 169000
Eiks kouluja käydä siksi että pystyy suoriutumaan työstä mitä tekee, eikä rakkaudesta??
Fiksuus on ihmisessä ilman pitkiä opintovuosiakin. Mutta olen myös törmännyt koulutettuihin ei niin fiksuihin ihmisiin. - AcademicMoonReflects
Valitettavan moni akateemisen tutkinnon omaava on pudonnut ns maalaisjärkiajattelusta teoreettiseen pohdintaan. Ollaan niin kädettömiä monessa asiassa ja pienikin ongelmanratkaisu piirretään kaavioina paperille ja koitetaan pohtia asiaa teoreettisella tasolla soveltaen eri ratkaisuteorioita. Ei se valitettavasti noin toimi, tämä elämä maapallolla tai arjen pyörittäminen. Tietty Frasier Frasierille on paljon parempi vaihtoehto kuin analyyttinen teoreetikko käytännönihmiselle.
Itselleni sillä ei ole mitään merkitystä onko nainen isotuloisempi tai omaako hän paremman koulutustaustan kuin minä, kunhan vain ajatukset kohtaa ilman klikkejä. Rikkiviisas älykkö tai oikeasti tyhmä kikattaja ei toimi, jokin sillä välillä on se paras. - asdsafsd
No mitä syvällisiä höpisevä ja pohdiskeleva kumppani tekee käytännöllisen ihmisen kanssa?
Voi olla, että amiksista löytyy se 20% teoreettisia ajattelijoita, mutta lähtökohtaisesti kertoimet on niin huonot, että kannattaako tuhlata aikaansa - tuskin.
Kumppanin etsinnässä kannattaa käyttää lähtökohta-ajattelua. Säästyy liioilta pettymyksiltä. Sellaiset naiset jotka ei tähän pysty tykkäävät rentuista ja alkoholisteista. Sellaiset miehet jotka ei tähän pysty seurustelevat usein kevytkenkäisten naisten kanssa. - en välitä
Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja lisää on tulossa. Miehellä ei ole mitään koulutusta, saa tulevaisuudessa ehkä ammattikoulutasoisen tutkinnon. Me nyt ei jutella paljon mistään keskenämme, niin sillä koulutuksella ei ole niin väliä. Me vain elämme ja olemme yhdessä :). En tiedä, jaksaisinko edes mitään korkealentoista keskustelua arjen keskellä.
- jaahasss.....
Itse taidan olla "amis" (vanha pk-pohjainen sairaanhoitajakoulutus). Töissä "meinä amiksina" on maistereita vaikka miltä aloilta. Monen akateemisella alalla työttömyyttä - mitä taas terveydenhuollon alalla ei luvassa lähitulevaisuudessa. Jokainen joutuu tekemään sen valinnan, että alentuuko amishommiin vai pitääkö arvokkaan asemansa vaikka sitten työttömänä.
Omasta mielestäni elämme jo sellaista postakateemista aikaa, jolloin koulutuksella ei välttämättä ole taloudellista tai edes sivistyksellistä merkitystä. Tunnen monia amiksia, joiden sivistyksen, kriittisen ajattelun, taloudellisen menestyksen, persoonan moniuloitteisuuden taso etc on korkeampi kuin niiden akateemisten, jotka ovat jumittuneet vain ja ainoastaan titteliyteen.
Seurustelisiko ap autoasentajan kanssa, jos tietäisi hänellä olevan plakkarissa maisterin paperit - joita hän itse ei tule mainostaneeksi- tai vaikka työn alla akateeminen tutkinto? - 6 + 6 + 6
No semmoisen olen ollut huomaavinani, että jos on käynyt lukion oikein ajatuksella ja jopa kiinnostuksella, eikä vain käynyt lukiossa, niin yleissivistys on parempi kuin jos ei ole käynyt lukiota tai on tunneilla pelannut korttia. Ei kai sillä nippelitiedolla oikeasti mitään tee, mutta jotenkin se alkaa ärsyttää jos toinen on vaikka historiasta tai bilsasta totaalisen tietämätön.
- mies+-50
Oma kokemukseni on, että suurin piirtein saman koulutustaustan ihmisillä synkkaa parhaiten, myös samaa ikäluokkaa olevilla. Eikä siitä korkeakoulututkinnosta ole ollut vielä haittaa, leipää on riittänyt tähän asti. Yhteiset kiinnostuksenkohteet ja maailmanmenon seuraaminen onnistuu tasavertaisessa suhteessa parhaiten.
- Herra Sivistynyt
Ellei ole yliopisto-opintoja, ei ole asiaa mun kumppaniksi. Pakko myöntää.
- teppo-.
Mikä on akateemisen tutkinnon raja? Nykyään kai akateemiseksi lasketaan myös ammattikorkeakoululaiset, vaikka ammatikorkeakoulu on periaatteessa entinen opistotason koulutus muutamilla opintopistelisällä. Titteli on vain muutettu, koska haluttiin lisää "nostetta" entiselle opintoasteen koulutukselle. Mitä olen puhunut asiasta kollegoiden kanssa, koulutus on käytännössä ihan samanlaista kuitenkin, ku meilläkin aikoinaan oli. Meillä oli jossain määrin jopa parempi. Eipä kollegoilla se koulutus ole yhtään tieteellisempääkään kuin omina opiskeluaikoina. Itse lasken akateemiset yliopisto-opiskelijoiksi tai ne käyneiksi, koska se on sittejo tieteellisempää. Mutta en suhdetta perusta toisen ammatilliselle pohjalle kuitenkaan.
- BBAvuodelta 97
Ammattikorkeakoulututkinto on kyllä pidempi, laajempi ja vaativampi kuin entinen opistotason tutkinto. Ammattikorkeakoulututkinto on korkeakoulututkinto, mutta ei akateeminen tutkinto.
Olen tradenomi ja meillä oli mm. yksikin kurssi, jonka veti HKKK:n opettaja, joka totesi, että tämä on täysin sama kuin HKKK:ssa. Osittain opiskeltiin ihan samoja aiheita kuin HKKK:ssa, jotkut laajemmin, jotkut suppeammin. Lopputyö on vähän lyhempi ja vähän vähemmän akateeminen kuin yliopistoissa, mutta meidän piti mm. noudattaa opuksen "Thesis writer's guide" ohjeita.
Olen suorittanut myös 10 opintoviikkoa avoimessa yliopistossa (Åbo Akademi) ja ne opintoviikot tulivat kyllä paljon helpommalla kuin vastaava määrä AMK:ssa.
Mulla on takanani kaksi pitkää suhdetta, joissa kummassakin miehellä oli alempi koulutus kuin minulla. Ensimmäinen oli erittäin kiinnostunut historiasta ja päihitti minut joissain tietopeleissä mennen tullen, mutta hänellä ei aina hoksottimet pelanneet arjen kinkkisissä tilanteissa, joissa tarvittiin esim. laajaa yleissivistystä, matemaattisuutta tai kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä johtopäätöksiä. Toinen alkoi opiskella opistotasoista tutkintoa, mutta hän ei kyennyt kirjottamaan yhtä lausetta pidempiä vastauksia tehtäviin, joissa odotettiin esseitä.
En kuitenkaan yleistäisi, että peruskoulutasoinen henkilö olisi yleensä tyhmempi tai sivistymättömämpi kuin korkeammin koulutettu. Eräs sukulaiseni on käynyt vain peruskoulun ja teki erilaisia hanttihommia, kunnes noin 50-vuotiaana jäi sairaseläkkeelle. Hän on älykäs, seuraa politiikkaa ja ajankohtaisia asioita, lukee monipuolisesti kirjallisuutta ja osaa keskustella asioista. - Näin on
Akateeminen=yliopistossa opiskellut. Ammattikorkeakoulun käyneet eivät ole akateemisia, vaikka suorittaisivat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.
- näkö ja kulma
BBAvuodelta 97 kirjoitti:
Ammattikorkeakoulututkinto on kyllä pidempi, laajempi ja vaativampi kuin entinen opistotason tutkinto. Ammattikorkeakoulututkinto on korkeakoulututkinto, mutta ei akateeminen tutkinto.
Olen tradenomi ja meillä oli mm. yksikin kurssi, jonka veti HKKK:n opettaja, joka totesi, että tämä on täysin sama kuin HKKK:ssa. Osittain opiskeltiin ihan samoja aiheita kuin HKKK:ssa, jotkut laajemmin, jotkut suppeammin. Lopputyö on vähän lyhempi ja vähän vähemmän akateeminen kuin yliopistoissa, mutta meidän piti mm. noudattaa opuksen "Thesis writer's guide" ohjeita.
Olen suorittanut myös 10 opintoviikkoa avoimessa yliopistossa (Åbo Akademi) ja ne opintoviikot tulivat kyllä paljon helpommalla kuin vastaava määrä AMK:ssa.
Mulla on takanani kaksi pitkää suhdetta, joissa kummassakin miehellä oli alempi koulutus kuin minulla. Ensimmäinen oli erittäin kiinnostunut historiasta ja päihitti minut joissain tietopeleissä mennen tullen, mutta hänellä ei aina hoksottimet pelanneet arjen kinkkisissä tilanteissa, joissa tarvittiin esim. laajaa yleissivistystä, matemaattisuutta tai kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä johtopäätöksiä. Toinen alkoi opiskella opistotasoista tutkintoa, mutta hän ei kyennyt kirjottamaan yhtä lausetta pidempiä vastauksia tehtäviin, joissa odotettiin esseitä.
En kuitenkaan yleistäisi, että peruskoulutasoinen henkilö olisi yleensä tyhmempi tai sivistymättömämpi kuin korkeammin koulutettu. Eräs sukulaiseni on käynyt vain peruskoulun ja teki erilaisia hanttihommia, kunnes noin 50-vuotiaana jäi sairaseläkkeelle. Hän on älykäs, seuraa politiikkaa ja ajankohtaisia asioita, lukee monipuolisesti kirjallisuutta ja osaa keskustella asioista.Voi muru... Ne vaatimukset kun eivät ole yliopistoissa ja AMK:ssa samat. Joku laiska tuntiopettaja on voinut vetää saman peruskurssin kuin yliopistossa, mutta muutoin koulutusten vaatimukset eivät kohtaa. Huomaa myös, että kyse on varmasti ollut jonkin alueen peruskurssista. Syventävillä kursseilla ei enää olisikaan niin helppoa - ei ainakaan, jos kurssit vedetään yliopistotyyliin.
Toki kauppatieteet on aiheena helppo, joten kahden koulutuksen välinen ala ei välttämättä älykkään ihmisen näkökulmasta kovin suuri ole.
Itse olen käynyt sekä AMK-insinööri-tutkinnon sekä DI-tutkinnon. Näiden kahden tutkinnon vaativuustaso on melkoinen. Peruskursseilla asiasisältö on periaatteessa lähes sama, mutta syvällisempi. Sen jälkeen mennäänkin kovaa vauhtia ohi AMK:n vaatimusten.
Ihan referenssinä. Suoritin insinööritutkinnon alle kahdessa vuodessa lähes vitosen paperein. Niin "vaativaa" se oli. Teknillisessä korkeakoulussa ei tähän olisi ollut mitään mahdollisuuksia, eikä ollutkaan. AMK:ssa asiat opetetaan kuin lapsille. Siellä opetetaan noudattamaan valmiiksi pureksittuja (suppeita) teorioita. Yliopistossa opetetaan ajattelemaan.
Omalla kohdallani koulutuksella on merkitystä. Sivistys ei kulje tietenkään käsi kädessä koulutustason mukaan, mutta korreloi aika voimakkaasti. Amisnaisten kanssa loppuu yleensä jutut lyhyeen kun ei pelkkä fyysinen puoli jaksa kovin pitkälle suhdetta kantaa.
- Give-me-money
No johan on! Eli tunnet olevasi "ylempää kastia" jonkun maisterin tutkinnon vuoksi, ha hah!
Toi on se joka nimenomaan pilaa kaiken. Omituinen "kastijako" koulutuksen puolesta mutta ei muuten. Mitäs jos tapaisitkin rikkaaseen sukuun kuuluvan miehen joka kapinahenkisesti olisi ottanut duunarin työn? Ilmeisesti asia oliskin täysin päinvastoin.
Rahako teitä naisia pelkästään kiinnostaa? No, ei ihme jos miehet sanovat: kuin lahna sängyssä.
Terveisin
Korkeakoulun suorittanut sekä nuorena amiksen käynyt.- riippuu tapauksesta
Rikkaaseen sukuun syntynyt on todennäköisesti saanut perhekulttuuristaan sivistystason ja käytöstavat, joka ovat verrattavissa korkeammin koulutetun vastaavin. Vanhemmat opettavat ja lähipiiri opettaa ajattelemaan asioista monipuolisesti ja tarjoaa elinympäristön, jossa ollaan selvillä maailmanpolitiikasta a taiteesta jne. Amiskoulutus ei muuta tätä.
Myös maalaisjuntti piereskelyineen pysyy sellaisena amiksen jälkeenkin.
Siksi rikkaan perheen vesa voi kiinnostaakin. Mikäli hän jostain ihmeellisestä syystä olisikin tavoiltaan perus amis (=näköalaton, tyhmä juntti), niin ei kiinnosta.
- carambola87a
Itselle ei ole väliä onko käynyt kouluja ja jos niin mitä. Joskus toivoin että naisella olisi minun tavoin yliopistotaustaa mutta kun mietin mitä vaatimuksia mulla on varaa asettaa niin luovuin siitä.
- koulupohjaa
Se, mille tasolle ihminen kouluttautuu kertoo vain siitä, mitä haluaa elääkseen tehdä.
Kiinnostuksen kohteet vapaa-ajalla voivat olla jotain aivan muuta, akateemisesti koulutetulla viikonloput voivat kulua puutarhaa kuokkien tai autotallissa moottoripyörää ruuvaillen ja taas käsityöläisellä ja duunarilla historiaa opiskellessa tai teatterissa.
Turhaa yleistämistä. - Toimisto Rotta
Voivoi,kyllähän se olisi tietty noloa kertoa suvulle että Pertsa onkin "pelkkä" autonasentaja eikä filosfian maisteri.Voi jeesus..mitä hevon v*tun väliä sillä on jos se ihminen on muuten sulle sopiva.Jokainen tekee sitä mitä tekee,eikä se kerro mistään sivistyt tasosta yhtään mitään.Tiedän itekkin akateemsia eivtätkä ne ole sen kummallisimia kkuin muutkaan.Eräskin sukulainen on juristin ja omassa elämässään aivan perseestäPuljaa viinan kanssa ja pettää puolisoa.Mutta,skool vaan akateemisuudelle jos se tekee susta onnellisemman ja paremman.
Koulutustausta on ihan yhdentekevä. Jos nainen pystyy pistämään meikäläisen älyllisesti ja henkisesti ahtaalle, on siinä kova mimmi ja selvää elämänkumppaniainesta. Jos ei pysty, niin sitten saa ne kemiat tuoksua kilometrin päähän, että suhde vois jotenkin pysyä pystyssä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2625582- 1282366
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2582109Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641874- 1801700
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1911571- 551453
- 641395
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751331- 1191201