Erosin exästäni pari vuotta sitten, mutta asuimme yhdessä vielä vuoden, käytännön syistä. Käytössämme oli kolmio, joten huoneita oli tarpeeksi. Riitaa sinänsä ei ollut, tai ero ei ollut riitaisa. Suhde kylläkin oli ongelmallinen.
Olimme yhdessä 7 vuotta, yhdessä asuimme melkein 6 vuotta. Arki sujui jos sulki tietoisesti ongelmat pois mielestään. Ongelmat olivat seksiin liittyviä, myöskin henkistä väkivaltaa mieheni suunnalta. Fyysistäkin väkivaltaa oli, mutta viimeisinä vuosina vähemmän. Mies selkeästi yritti vikat vuodet olla koskematta minuun. Olisin aikanaan halunnut naimisiin ja vuosikausia halusin myös lapsia. Mies ei halunnut koska ne kuului vasta tulevaisuuteen "sitten joskus" asenteella.
Masennuskauteni aikana psykiatrin kanssa havahduin siihen että suhteessa ei ole järkeä. Kysyin eräänä päivänä että onko tässä järkeä, exä sanoi ettei kai sitten ole. Erosimme ja teimme pelisäännöt. Ei uusia niin kauan kun asutaan yhdessä jne. No sitten tapasin uuden miehen ihan vahingossa, ilmoitin exälle että muutan pois. Exä auttoi minua muutossa, kuten minä autoin häntä.
Yhtäkkiä ennen muuttoja mies alkoi pitää kihlasormustaan. Hän muutti 100 kilsan päähän paikkaan, jossa on aina halunnut asua. Minä en koskaan sinne olisikaan muuttanut. Hän hankki kolmion, "varmuuden varalta". Hän sanoi isälleni, että pyörii maisemissa varmasti jotkossakin, joten jos tarvii apua jossain niin saa soittaa. Hän näki pitkästä aikaa serkkunsa lapsen ja myöhemmin sanoi minulle että olisi kyllä tosi kivaa saada lapsi, perustaa perhe ihan kunnolla, nyt heti.
Jossain vaiheessa hän tarjoutui "palvelukseeni" jos seksiä tekeisi mieli. Silloin ilmoitin että uusi on jo kuvioissa. Hän syyllisti minua siitä, että ero ei ollut lopullinen, väitti että olisi ollut joku "diili" että ilmoitettaisiin erikseen jos tulisi joku toinen kuvioon, ettei seksiä saanut harrastaa toisten kanssa, ennen kun olisi ilmoitettu asiasta.
Ero on aina ero, ei se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka lupaisi muuttua ja tarjoaisi kaiken mitä toinen on aina halunnutkin. Minun tapauksessani on se normisuhteisiin eroa, että exäni alisti minut henkisesti niin alas, kun toisen voi. En oikein uskaltanut tehdä tai sanoa mitään ja sitten kun vihdoin sain selkärankaa asian sanomiseen, olin vain niiiin helpottunut että pääsin siitä eroon.
Erot ei tapahdu syyttä suotta, niihin on joku syy, vaikkei sitä sanottaisi koskaan ääneen. Ja vaikka ne sanottaisiinkin, se voi jätetystä tuntua absurdilta tai valheelta, eikä niitä uskota ja väkisinkin etsitään toista syytä. Kaikkea ei itsessä voi muuttaa. Jos ne legendaariset henkilökemiat ovat totaalisen väärät (arki sujuu, muttei homma tunnu oikealta) niin ettei se toinen sitä huomaa, mutta toinen kärsii, niin miksi se pitää väkisin yrittää palata yhteen?Jos homma ei toimi, niin se ei toimi. Ei sitä jättäjää voi "järkiinsä" saada puhumalla. Surkaa eronne ja pääskää yli, se on kaikille helpointa niin.
Olimme yhdessä 7 vuotta, yhdessä asuimme melkein 6 vuotta. Arki sujui jos sulki tietoisesti ongelmat pois mielestään. Ongelmat olivat seksiin liittyviä, myöskin henkistä väkivaltaa mieheni suunnalta. Fyysistäkin väkivaltaa oli, mutta viimeisinä vuosina vähemmän. Mies selkeästi yritti vikat vuodet olla koskematta minuun. Olisin aikanaan halunnut naimisiin ja vuosikausia halusin myös lapsia. Mies ei halunnut koska ne kuului vasta tulevaisuuteen "sitten joskus" asenteella.
Masennuskauteni aikana psykiatrin kanssa havahduin siihen että suhteessa ei ole järkeä. Kysyin eräänä päivänä että onko tässä järkeä, exä sanoi ettei kai sitten ole. Erosimme ja teimme pelisäännöt. Ei uusia niin kauan kun asutaan yhdessä jne. No sitten tapasin uuden miehen ihan vahingossa, ilmoitin exälle että muutan pois. Exä auttoi minua muutossa, kuten minä autoin häntä.
Yhtäkkiä ennen muuttoja mies alkoi pitää kihlasormustaan. Hän muutti 100 kilsan päähän paikkaan, jossa on aina halunnut asua. Minä en koskaan sinne olisikaan muuttanut. Hän hankki kolmion, "varmuuden varalta". Hän sanoi isälleni, että pyörii maisemissa varmasti jotkossakin, joten jos tarvii apua jossain niin saa soittaa. Hän näki pitkästä aikaa serkkunsa lapsen ja myöhemmin sanoi minulle että olisi kyllä tosi kivaa saada lapsi, perustaa perhe ihan kunnolla, nyt heti.
Jossain vaiheessa hän tarjoutui "palvelukseeni" jos seksiä tekeisi mieli. Silloin ilmoitin että uusi on jo kuvioissa. Hän syyllisti minua siitä, että ero ei ollut lopullinen, väitti että olisi ollut joku "diili" että ilmoitettaisiin erikseen jos tulisi joku toinen kuvioon, ettei seksiä saanut harrastaa toisten kanssa, ennen kun olisi ilmoitettu asiasta.
Ero on aina ero, ei se siitä muuksi muutu, vaikka kuinka lupaisi muuttua ja tarjoaisi kaiken mitä toinen on aina halunnutkin. Minun tapauksessani on se normisuhteisiin eroa, että exäni alisti minut henkisesti niin alas, kun toisen voi. En oikein uskaltanut tehdä tai sanoa mitään ja sitten kun vihdoin sain selkärankaa asian sanomiseen, olin vain niiiin helpottunut että pääsin siitä eroon.
Erot ei tapahdu syyttä suotta, niihin on joku syy, vaikkei sitä sanottaisi koskaan ääneen. Ja vaikka ne sanottaisiinkin, se voi jätetystä tuntua absurdilta tai valheelta, eikä niitä uskota ja väkisinkin etsitään toista syytä. Kaikkea ei itsessä voi muuttaa. Jos ne legendaariset henkilökemiat ovat totaalisen väärät (arki sujuu, muttei homma tunnu oikealta) niin ettei se toinen sitä huomaa, mutta toinen kärsii, niin miksi se pitää väkisin yrittää palata yhteen?Jos homma ei toimi, niin se ei toimi. Ei sitä jättäjää voi "järkiinsä" saada puhumalla. Surkaa eronne ja pääskää yli, se on kaikille helpointa niin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No, etpä ole sinäkään tainnut yli päästä, kun täällä huutelet vaikka on jo uusi suhde.
Kyllä olen, siitä ei huolta. Lueskelin tässä vain näitä sivuja ja huomasin kuinka paljon ihmiset yrittää väen väkisin korjata erotilanteita vaikkei toinen osapuoli ole lainkaan kiinnostunut. Toin vain sen toisen puolen tarinasta esiin....