Myyttejä uskottomuudesta:
Frank Pittman on listannut seitsemän myyttiä uskottomuudesta, joita viljellään niin naistenlehdissä kuin arkipuheessakin. Nämä myytit ovat hänen mielestään harhanjohtavia, millä hän ei tarkoita sitä, etteivät ne voisi olla joissain tapauksissa toimiviakin. Myytit ovat:
1. Kaikki ovat uskottomia joskus, joten uskottomuus on normaalia, hyväksyttävää käytöstä.
Suomalaisten tutkimusten mukaan miehistä noin puolella, naisista noin joka kolmannella on ollut rinnakkaissuhde elämänsä jossain vaiheessa. Suurin osa näistä suhteista on ollut lyhytaikaisia. Uskottomuus ei ole siis 'normaalia', vaan oire jostain ongelmasta. 2. Syrjähypyt ovat hyvästä, ne voivat jopa elvyttää tylsän avioliiton.
Väite pitää paikkansa sellaisissa tapauksissa, joissa henkilöt pitävät avioliittoa vankilanaan. Silloin syrjähyppy tarjoaa pilkahduksen vapaudesta ja avioliiton kurjuus on helpompi kestää tämän jälkeen. Useimmiten syrjähyppy kuitenkin tekee hallaa avioliitolle - se murtaa luottamuksen, jonka uudelleen rakentaminen vie aikaa ja on tuskallista.
3. Uskoton osapuoli ei rakasta puolisoaan; syrjähyppy todistaa tämän.
Syitä uskottomuuteen on lukemattomia, mutta suurin osa niistä liittyy syrjähypyn tehneeseen henkilöön, ei avioliiton toiseen osapuoleen. Rakkaus tai rakkaudettomuus ei ole siis pääasia. Kysymys on haluttomuudesta sitoutua, eikä niinkään tunteista, pakottavasta rakkauden kaipuusta. Joten uskottomuus on syrjähypyn tehneen tietoinen valinta. Monasti syrjähyppy saakin alkunsa ystävyydestä, eikä muutu missään vaiheessa rakkaudeksi. Suhteen päätyttyä ystävyyskin katkeaa.
4. Uusi kumppani on aina seksikkäämpi kuin puoliso.
On luonnollista, että kun syrjähyppy liittyy seksuaalisuuteen, uuden kumppanin oletetaan olevan oikea sänkyhirmu. Useimmiten kumppani valitaan kuitenkin aivan muun kuin seksikkyyden perusteella. Esimerkiksi mikä tahansa erilaisuus verrattuna puolisoon saattaa vedota.
5. Syrjähyppy on aina avioliiton toisen osapuolen syy - hänessä on jotain vikaa, joten puoliso ajautuu uskottomuuteen.
Petetyn puolison ei pitäisi ottaa vastuulleen toisen tekemisiä. Hän ei voi yllyttää toista suhteeseen, ei lopettaa syrjähyppyä. Ainut mitä hän voi tehdä, on että hän osallistuu avioliittonsa ongelmien ratkaisuun.
6. Paras tapa suhtautua puolison uskottomuuteen on teeskennellä tietämätöntä ja näin välttää kriisi.
Syrjähyppy voi viehättää osapuolia juuri siitä syystä, että se on salaisuus. Joten asian esille ottaminen saattaa viedä siltä koko vetovoiman. Toisaalta avioliiton toinen osapuoli saattaa teeskennellä tietämätöntä siksi, ettei hän haluakaan uskotonta puolisoaan 'takaisin', vaan toivoo tämän pysyvän etäisenä.
7. Jos syrjähyppy tapahtuu, avioliiton on päädyttävä eroon.
Tietysti uskottomuus johtaa ristiriitoihin avioliitossa, mutta kaikki eivät ratkaise tätä kriisiä eroamalla. Sillä ponnistelujen kautta suhde voi vielä eheytyä, jos syrjähypyt loppuvat
Frank Pittman on listannut seitsemän myyttiä uskottomuudesta, joita viljellään niin naistenlehdissä kuin arkipuheessakin. Nämä myytit ovat hänen mielestään harhanjohtavia, millä hän ei tarkoita sitä, etteivät ne voisi olla joissain tapauksissa toimiviakin. Myytit ovat:
1. Kaikki ovat uskottomia joskus, joten uskottomuus on normaalia, hyväksyttävää käytöstä.
Suomalaisten tutkimusten mukaan miehistä noin puolella, naisista noin joka kolmannella on ollut rinnakkaissuhde elämänsä jossain vaiheessa. Suurin osa näistä suhteista on ollut lyhytaikaisia. Uskottomuus ei ole siis 'normaalia', vaan oire jostain ongelmasta. 2. Syrjähypyt ovat hyvästä, ne voivat jopa elvyttää tylsän avioliiton.
Väite pitää paikkansa sellaisissa tapauksissa, joissa henkilöt pitävät avioliittoa vankilanaan. Silloin syrjähyppy tarjoaa pilkahduksen vapaudesta ja avioliiton kurjuus on helpompi kestää tämän jälkeen. Useimmiten syrjähyppy kuitenkin tekee hallaa avioliitolle - se murtaa luottamuksen, jonka uudelleen rakentaminen vie aikaa ja on tuskallista.
3. Uskoton osapuoli ei rakasta puolisoaan; syrjähyppy todistaa tämän.
Syitä uskottomuuteen on lukemattomia, mutta suurin osa niistä liittyy syrjähypyn tehneeseen henkilöön, ei avioliiton toiseen osapuoleen. Rakkaus tai rakkaudettomuus ei ole siis pääasia. Kysymys on haluttomuudesta sitoutua, eikä niinkään tunteista, pakottavasta rakkauden kaipuusta. Joten uskottomuus on syrjähypyn tehneen tietoinen valinta. Monasti syrjähyppy saakin alkunsa ystävyydestä, eikä muutu missään vaiheessa rakkaudeksi. Suhteen päätyttyä ystävyyskin katkeaa.
4. Uusi kumppani on aina seksikkäämpi kuin puoliso.
On luonnollista, että kun syrjähyppy liittyy seksuaalisuuteen, uuden kumppanin oletetaan olevan oikea sänkyhirmu. Useimmiten kumppani valitaan kuitenkin aivan muun kuin seksikkyyden perusteella. Esimerkiksi mikä tahansa erilaisuus verrattuna puolisoon saattaa vedota.
5. Syrjähyppy on aina avioliiton toisen osapuolen syy - hänessä on jotain vikaa, joten puoliso ajautuu uskottomuuteen.
Petetyn puolison ei pitäisi ottaa vastuulleen toisen tekemisiä. Hän ei voi yllyttää toista suhteeseen, ei lopettaa syrjähyppyä. Ainut mitä hän voi tehdä, on että hän osallistuu avioliittonsa ongelmien ratkaisuun.
6. Paras tapa suhtautua puolison uskottomuuteen on teeskennellä tietämätöntä ja näin välttää kriisi.
Syrjähyppy voi viehättää osapuolia juuri siitä syystä, että se on salaisuus. Joten asian esille ottaminen saattaa viedä siltä koko vetovoiman. Toisaalta avioliiton toinen osapuoli saattaa teeskennellä tietämätöntä siksi, ettei hän haluakaan uskotonta puolisoaan 'takaisin', vaan toivoo tämän pysyvän etäisenä.
7. Jos syrjähyppy tapahtuu, avioliiton on päädyttävä eroon.
Tietysti uskottomuus johtaa ristiriitoihin avioliitossa, mutta kaikki eivät ratkaise tätä kriisiä eroamalla. Sillä ponnistelujen kautta suhde voi vielä eheytyä, jos syrjähypyt loppuvat
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jesse, Vaude !
Mistä sinä loihdit tämän?
Monet mielipiteet ovat tosiaan myyttejä.
Niitä vain aletaan pitää totuuksina, eikä niitä kyseenalaisteta. Ja on helppo olla uskoton, kun muutkin ovat ja se on yleinen trendi, ajattelematta sen enempää asioita. Mutta jokaisella on vastuu omasta elämästään ja myös lastensa elämästä, millaiset mallit antavat heille tulevaisuutta varten.
Olen kyllä samaa mieltä, että uskottomuus on oire jostain ongelmasta. Mutta sehän pitäisi selvittää, se ongelma ensin. Eikö?
Uskon, että monien pitäisi ihan oikeasti keskittyä kumppaniinsa, koska sitä kautta voi löytyä vaikka mitä. Salainen tulivuori vaikka...
No, ajatelkaa vaikka. Jos pettäjä rakastelee intohimoisesti rakastajansa kanssa, miksei hän voi tehdä sitä myös oman kumppanin kanssa.
Pitäisi myös miettiä naisen tai miehen, joka toistuvasti seurustelee naimisissa olevien miesten kanssa, motiiveja tai vaikeuksia. Onko sekin myös jollain tavalla sitoutumisen pelkoa?
Ei haluta sitoutua, koska pitäisi tehdä töitä sen parisuhteen eteen ja toisaalta voipa käydä niinkin, että itse joutuu uskottomuuden uhriksi tai sitten on jo joutunut ja kynnys aloittaa uusi suhde ja sitoutua siihen on korkea.
On helppo hekumoida siinä alkuvaiheen nautinnoissa.
Minusta monet ystävät yms tekevät hallaa parisuhteelle kun eivät uskalla kertoa siitä. Se vaan ruokkii suhdetta. Salaiset suhteet viehättävät salaisuutensa takia, mutta uskon ettei mikään pysy salassa loputtomiin. Ja kyllä nainen se vaistoaa, jos haluaa sen asian vain nähdä.
Pettämis syitä on varmaan yhtä monta kuin pettäjää..Ei voi yleistää mitään taikka ketään..
hyviä pointteja oli Jessen kirjotuksessa, mutta silti..
"Jos pettäjä rakastelee intohimoisesti rakastajansa kanssa, miksei hän voi tehdä sitä myös oman kumppanin kanssa"
Kyllä voikin. Miksi sitten moni rakastelee intohimoisesti sekä kumppaninsa että toisten miesten/naisten kanssa?
Voiko kukaan keskittyä kumppaniinsa aktiivisesti vuosikymmenten ajan tuntematta koskaan pakottavaa tarvetta, ellei nyt ihan rinnakkaissuhteeseen tai syrjähyppyyn niin ainakin lämpimään ihmissuhteeseen vastakkaiseen sukupuoleen? Ystävyydeksi naamioitu seksisuhdekaan ei ole ihan harvinainen, mutta kumpi siinä on "pahempaa" ystävyys vai seksi, molemmat?
On hekumointi helppoa tai ei niin se aiankin menee ohi. Miksei hekumoijien kumppanit ymmärrä tätä vaan nostavat karmaisevan äläkän asiasta?
Ymmärsin, että pointit kirjoituksessa tarkoittivat yleistyksiä, joita aletaan pitää totuuksina, joiden mukaan aletaan elämään kyseenalaistamatta niitä.
Uskon, että moni voi rakastella intohimoisesti molempien kanssa, mutta (oletan) että monessa suhteessa tehdään niin koska parisuhteessa rakastelu ei onnistu. Ongelmat saattavat johtua aivan muista asioista kuin seksistä.
En tiedä, voiko kukaan sitä tehdä. Monesti sen edelle menevät muut asiat työ, ura, menestys, perhe, lapset, ystävät, harrastukset(omat ja lasten),luottamustehtävät, ...
Loppujen lopuksi jää hyvin vähän aikaa yhdessä oloon. Saati sitten rakasteluun. Ja jos kuvioissa on mukana ystävyydeksi naamioitu seksisuhde, aikaa jää vielä vähemmän. Ellei seksisuhdetta hoideta työajalla. On varmaan aika yleistä, että se suhde on juuri työympäristössä. Esim. työkaveri.
Riippuu varmaankin ihmisen sukupuolesta, iästä, arvoista, elämänkokemuksista, luonteesta, tarpeista, päämääristä, miten hän kokee rinnakkaissuhteen. Ja sen onko niitä useita. Ja myös siitä, miten se vaikuttaa kumppanusten väliseen suhteeseen. Jääkö siihen riittävästi aikaa ja huomiota. Arvot ovat yksi asia esim. usko. Se ei varmaankaan heilauta jo pysyvää suhdetta. Mutta alkavassa suhteessa voi miettiä ratkaisujaan tarkkaan.
Lämpimät ihmissuhteet vastakkaiseen sukupuoleen (philia) ovat juuri tarkoituskin. Jolleivat ole poissa varsinaisesta suhteesta. Usein se on kuitenkin hoitamatta ja retuperällä, keskitytään vain ja ainoastaan ystävyssuhteeseen (tarkoitan nimenomaan yst.suhdetta, en seksisuhdetta). Eros etsii yhteyttä tyydyttävään kohteeseen ja agapessa aviopari päättää luoda antoisamman avioliiton ja aloittavat muuttamisen vaiheen, rakkauteen sisältyy paljon tietoisuutta ja tahtoa.
Syrjähypyt (seksi) eivät kaikkia heilauta, jotkut reagoivat siihen tunteidensa takia toiset esim. uskonasioiden takia. Se on iso asia, joka vaatisi paljon aikaa selittää, jotta mahdollisesti tulisi ymmärretyksi. Mutta uskottomuus (seksi) on itseasiassa avioliitossa tärkeä asia ja joka aiheuttaa monia ongelmia, vaikkei uskovainen olisikaan. Sillä uskon, että tietyt asiat vaikuttavat siitä huolimatta, oliko uskovainen tai ei. Tämä perustuu vain omiin kokemuksiini ja nykyiseen ymmärrykseeni menneisyydestäni.
Ehkä sen takia, että haluaisivat itse hekumoida kumppaninsa kanssa. Jos ovat vaikka aivan ilman jääneet.
Yksi asia:
Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja henkinen olento. Kokonaisuus ja kun sen osaset ovat tasapainossa, hän voi hyvin.
"Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa niin, että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enään ole kaksi, vaan yksi."
Eli tässä puhutaan miehestä ja naisesta, ei kolmannesta osapuolesta.
Apostolit ovat kirjoittaneet avioerosta. Mutta jos otetaan Jeesuksen sanomana Vuorisaarnassa:
".. mutta jos mies eroaa vaimostaan muun syyn kuin uskottomuuden takia, hän pakottaa vaimonsa aviorikokseen" eli jostain syystä uskottomuus on niin iso asia, että silloin voisi erota. Se tuntuu merkilliseltä, koska kuitenkin sen minkä Jumala on yhdistänyt , sitä älköön ihminen erottako. Ja kuitenkin on tämä inhimillinen puoli. Kaikki surut, kivut ja tuskat. Jaksaminen ongelmien keskellä. Silloin on inhimillistä, että helposti haetaan lohtua ja apua rinnakkaissuhteilta. Ymmärrän sen hyvin, mutta silti olen sitä mieltä, että ei ole riittävästi tehty avioliiton eteen. Se on helppo sanoa. Tiedän. Mutta monesti ollaan myös avuttomia, kun ei ole "työvälineitä". Monesti suuri apu on se, että nähdään molempien toimintatavat ja se avaa tietoisuutta uudelle, muuttumiseen. Alitajuinen avioliitto on se, missä tunteet jylläävät vanhojen opittujen mallien mukaan. Niille ei voida mitään, aina samat ongelmat. Tietoisessa avioliitossa mallit on havaittu ja erilaisia toimintatapoja käytetään myös muilla tavoin, jotta esim alkuaikojen rakastumisen tila voitaisiin saavuttaa. Työllä en tarkoita hampaat irvessä tekemistä hikipäässä, vaan Rakkaus on myöskin tekoja, sitä nimenomaan.