Uusi työntekijä tekee minut hulluksi!

Jyrätty

Heippa,

Pelkään, että räjähdän työkaverilleni. Auttakaa!

Olen ollut 7-vuotta töissä samassa yrityksessä. Olen tasaisesti noussut urallani ja työilmapiiri toimistollamme on ollut aina aivan mahtava!

Joulun taitteessa yritykseemme tuli uusi työntekijä ja olin alkuun todella innoissani, sillä hän vaikutti positiiviselta ja mukavalta tyypiltä. Olen itse ollut aina ennakkoluuloton uusia ihmisiä kohtaan, eikä vastaani ole ennen tullut tapausta jonka kanssa en tulisi toimeen.

Pomoni kertoi meille, että henkilö on tulossa meille kehittämään ohjelmiamme ja ottamaan ylimääräistä työtaakkaa pois meiltä muilta, sillä olemme olleet ylityöllistettyjä jo jonkin aikaa.

Koulutin ja opastin henkilöä ensimmäiset kuukaudet tapoihimme toimia ja kaikki sujui hyvin. Sitten alkoi alamäki…

Aluksi se alkoi aivan pienestä: Hän alkoi passattamaan minua pienissä asioissa., kuten kahvinkeitto ja kopiointi on kuulemman naisten hommaa. Hän on itse minua 20-vuotta vanhempi mieshenkilö.

Seuraavaksi hän alkoi kahmimaan minun ns. parhaimpia ja vaativimpia töitä itselleen. Töitä jotka ovat bravuuriani ja joiden tekemiseen olen kouluttautunut. Pikkuhiljaa hän alkoi siirtämään kaikkia ns. paskahommia (syötetään numeroita tietokantoihin listoilta tyyliin) minulle.

Nykyään tilanne on riistäytynyt niin käsistä, että hän kuvittelee olevansa pomoni. Jos puhun vaikka toisen työkaverini tai oikeiden pomojeni kanssa työtehtävistäni toimiston käytävällä: hän syöksyy huoneestaan kuuntelemaan mistä ja on kyse ja kommentoimaan jokaista pikku asiaa. Vaikka asia ei hänelle edes kuuluisi. Usein hän yrittää myös kahmia työn itselleen jos se on hänelle mieluisa.

Työt mihin hänet palkattiin kuten ohjelmien kehittäminen: eivät ole edenneet.

Kaiken lisäksi hän huutaa puhelimeen eikä muutenkaan välitä muiden työrauhasta. Hänen pysähtyessään huoneeni ovelle: hän ei ikinä kysy: ”onko sinulla hetki aikaa?” vaan alkaa aina samoin tein sepittämään asiaansa. Usein hän kyselee jotain äärettömän typerää kuten: pitäisikö kopiokoneeseen lisätä paperia? ..jonka hän osaa tehdä itsekin.

En ole ainut joka asian on huomannut. Muita kohtaan hänen käytöksensä ei ole yhtä jyräävää, mutta koska olen firman nuorimpia työntekijöitä: olen varmaan helppo uhri, koska kunnioitan vanhempia ihmisiä, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä.

Olen puhunut esimiehelleni, jonka kanssa aiomme ottaa asian puheeksi pomollemme. Ongelma kuitenkin on, että uusi työntekijä on pomomme erittäin hyvä vanha kaveri. Enkä muutenkaan haluaisi mustamaalata ketään…

Mitä teen? Pikkuasiatkin ovat alkaneet tuntumaan sietämättömiltä :(

5

912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttua huttua

      noh, pistä hänet ruotuun pikkuhiljaa, hetki hetkeltä. esim. kun hän tulee ovellesi, sano:

      "nyt minulla ei ole aikaa, voisitko tulla puolen tunnin päästä uudestaan?"

      kahvia et keitä.

      kysy miten hänen omat työtehtävänsä etenevät? ehkä silloin, kun hän kommentoi puheluasi pomosi kanssa.

      kyllä se siitä, ei vaan pidä antaa tuollaisten kävellä ylitseen :)

    • Saman kokenut

      1. Yritä säilyttää, jos mahdollista omat työsi itselläsi.
      2.Tarkista aika-ajoin, kuinka hänen työnsä etenevät ja onko hänellä kysyttävää.
      3.Opeta hänet keittämään myös kahvia.
      4.Kun hän syöksyy huoneestaan, kysy onko joku asia hänelle epäselvä, kysy kaikkien kuulleen.
      5.Hänellä saattaa olla huono kuulo, kun hän huutaa puhelimeen, onhan hän sinua 20 vuotta vanhempi, ohjaa työterveyteen kuulon tutkimista varten.
      6.Työllistä hän mahdollisimman paljon, hänellä ei ilmeisesti ole tarpeeksi töitä, kun hän kyselee ovellasi, pitäisikö kopiokoneeseen lisätä paperia.
      7.Opasta hänet lisäämään paperia kopiokoneeseen, voihan olla, ettei hän tiedä miten sitä lisätään.
      8.Kerro hänelle selkeästi, mitkä ovat sinun töitäsi ja mitkä hänen.

    • Jyrätty

      Kiitos paljon vastauksistanne! Kumpa osaisinkin olla jämptimpi ja pitää puoliani. Ehkä se tässä iän ja kokemuksen myötä tulee helpommaksi. :) Pelkään vain hirveästi, että pahoitan uuden duunikaverin mielen jos alan pistämään takasin päin... Toisaalta tämmöisellä meiningillä en pysty jatkamaan omassa työssäni loputtomiin.

      Yritän pitää kynsin ja hampain töistäni kiinni, koska olen uurastamalla tähän pisteeseen päässyt. Pelkään vain, että tämä sotatanner pilaa työpaikkamme, ennen niin mahtavan työilmapiirin.

      Nykyään olemme kahvipöydässäkin hiljaa, koska kukaan ei halua aloittaa puheenaihetta uuden työntekijämme tähden. Hänellä on tapana tietää kaikesta kaikki ja koko 10 minuuttia meneekin yleensä pelkästään hänen kuunteluun.

    • Aina voi mennä juttelemaan ison pomon kanssa ja vinkata että joko hän tai minä.

    • kovin tuttua

      Myös meidän työpaikalla on samanlainen työkaveri, joka on myös minua vanhempi. Hän osaa jopa pyörittää pomon pikkusormensa ympärille. Hänella on tuo sama ärsyttävä jyräämistaktiikka jokaisessa asiassa, eikä siedä vastaväitteitä. Huvittavinta tässä on se, että kun hän haalii itselleen töitä ja vastuuta, mikä on siis muilta pois, niin pian hän on helisemässä oman työtaakkansa kanssa. Itsepähän on haalinut hommat, mutta kukaan ei ole vielä viitsinyt mainita asiasta hänelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2283
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1936
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1591
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1222
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1043
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe