Naiset luulevat, että he ovat aina hyvää parisuhdemateriaalia. Myös miehillä on sama luulo naisista ja miehet tuntevat usein olevansa jotenkin naisten alapuolella parisuhdejutuissa. Ikään kuin heidän muka täytyisi jotenkin rukoilla naista hyväksymään haiseva, törkeä ja karvainen sikapossupaska - jollaisia kaikki miehet ovat - elämänkumppaniksi. Mediakin pönkittää kovasti tätä ajattelutapaa. Kuitenkin kyse on vain ihmisistä ja naisissa on aivan yhtä paljon idiootteja kuin miehissäkin. Siksi miesten on aivan yhtä vaikea päästä hyvään parisuhteeseen.
Ihmisten yleinen harhaluulo
kuunnelkaas nyt
2119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Naisille on myös mahdottoman vaikeaa myöntää, että heissä olisi suhdemielessä jotain vikaa, heidän käytöksessään. Mistähän mahtaa johtua?
Kotoa ei kukaan tule hakemaan. Jos ei liiku missään eikä puhu kellekään, ei kukaan huomaa ja saa olla yksin.
Jos on epäsiisti ja vittumainen, voi silti löytää jonkun, jota se ei haittaa.
Mutta jos on vain kotona, epäsiisti, vittumainen ja näkee toisen ihmisen vain hyödykkeenä (siivooja, lompakko, pimpsa/dildo), on varsin todennäköistä, että jää lopulta yksin.