Lähinnä itkuvirsi mutta vinkkejä ja ajatuksia otetaan myös vastaan.
Tutuistun kotikaupungissani työkeikalla olleesen uskomattoman ihanaan pohjoisen poikaan. Ehdimme taipailla muutaman kerran ennen kuin hän joutui palaamaan kotiin toiselle puolelle suomea. Parisuhteesta ja jopa muutosta ehdimme puhua, mutta minä koitin hommaa jarrutella enkä niistä oikein osannut vakavasti puhua, luulin että aikaa päätöksiin olisi enemmän. Miehen piti lähiaikoina saada lisää töitä täältä päin, mutta keikat peruuntuivat. Nyt ei ole tietoa onko töitä tulossa täältä enää.
Mies ilmoitti ettei aijo muuttaa jos ei töitä ole ja ymmärrän sen, sovimme myös että emme seurustele emmekä rajoita toistemme elämää vaikka ihastusta on molemmin puolin. Ymmärrän että odottaminen voi olla täysin turhaa, mutta sydän on valtavan rauhaton. Olen itse ollut tähän asti se jarrutteleva osapuoli, kun kaikki kävi niin yllättäin, mutta nyt kun asiaan saatin ratkuisu joka on järjellä ajateltuna kaikkein toimivin, en pysty olemaan rauhallisin mielin.
Pää on sekaisin kaipauksesta ja sydän tyhjä. Päätin aloittaa deittailun uudestaan, mutta mikään ei tunnu miltään. Pukeuduin eilen hyvin provosoivasti kun lähdin kaupungille, mutta edes miesten himokkaat katseet eivät piristäneet, ajattelin vain yhtä kaukana olevaa ihmistä ja hänen hellää karheaa kosketusta.
Itse mustasukkaisena ihmesenä tiedän ettei myöskään kaukosuhde toimisi. Ajaisin itseni hulluuden partaalle miettiessäni mitä kaikke voi tapahtua. Lisäksi pettymykset asioiden suhteen joita ei voida pitää. Molemmilla kuitenkin epäsäännöllinen ja paljon joustamista vaativa työ joten matkustelu edes takas olisi kummallekkin hankalaa ja tietysti myös raha ratkaisee kun meno-paluu liput tältä väliltä kustantaa lähemmäs 200e meni sitten junalla, bussilla tai lentokoneella. Ihan järjetöntä se olisi.
Mies kuitenkin lupasi minut hakea kukkapuskan kanssa kotoa, mikäli tänne vielä päätyy. Mutta mitä sitä sillä aikaa tekis kun ei voi tietää onko se viikon päästä vai 10 vuoden päästä. Olen surullinen koska jotain näin hyvää on valumassa sormieni lävitse vain typerän 600km välimatkan takia.
Toivoisin niin että kohtalo puuttuu peliin, mutta jos ei niin joku päivä otan vielä peukalokyydin pohjoiseen ja haen mun mieheni kotiin. Ikävä.
Tutuistun kotikaupungissani työkeikalla olleesen uskomattoman ihanaan pohjoisen poikaan. Ehdimme taipailla muutaman kerran ennen kuin hän joutui palaamaan kotiin toiselle puolelle suomea. Parisuhteesta ja jopa muutosta ehdimme puhua, mutta minä koitin hommaa jarrutella enkä niistä oikein osannut vakavasti puhua, luulin että aikaa päätöksiin olisi enemmän. Miehen piti lähiaikoina saada lisää töitä täältä päin, mutta keikat peruuntuivat. Nyt ei ole tietoa onko töitä tulossa täältä enää.
Mies ilmoitti ettei aijo muuttaa jos ei töitä ole ja ymmärrän sen, sovimme myös että emme seurustele emmekä rajoita toistemme elämää vaikka ihastusta on molemmin puolin. Ymmärrän että odottaminen voi olla täysin turhaa, mutta sydän on valtavan rauhaton. Olen itse ollut tähän asti se jarrutteleva osapuoli, kun kaikki kävi niin yllättäin, mutta nyt kun asiaan saatin ratkuisu joka on järjellä ajateltuna kaikkein toimivin, en pysty olemaan rauhallisin mielin.
Pää on sekaisin kaipauksesta ja sydän tyhjä. Päätin aloittaa deittailun uudestaan, mutta mikään ei tunnu miltään. Pukeuduin eilen hyvin provosoivasti kun lähdin kaupungille, mutta edes miesten himokkaat katseet eivät piristäneet, ajattelin vain yhtä kaukana olevaa ihmistä ja hänen hellää karheaa kosketusta.
Itse mustasukkaisena ihmesenä tiedän ettei myöskään kaukosuhde toimisi. Ajaisin itseni hulluuden partaalle miettiessäni mitä kaikke voi tapahtua. Lisäksi pettymykset asioiden suhteen joita ei voida pitää. Molemmilla kuitenkin epäsäännöllinen ja paljon joustamista vaativa työ joten matkustelu edes takas olisi kummallekkin hankalaa ja tietysti myös raha ratkaisee kun meno-paluu liput tältä väliltä kustantaa lähemmäs 200e meni sitten junalla, bussilla tai lentokoneella. Ihan järjetöntä se olisi.
Mies kuitenkin lupasi minut hakea kukkapuskan kanssa kotoa, mikäli tänne vielä päätyy. Mutta mitä sitä sillä aikaa tekis kun ei voi tietää onko se viikon päästä vai 10 vuoden päästä. Olen surullinen koska jotain näin hyvää on valumassa sormieni lävitse vain typerän 600km välimatkan takia.
Toivoisin niin että kohtalo puuttuu peliin, mutta jos ei niin joku päivä otan vielä peukalokyydin pohjoiseen ja haen mun mieheni kotiin. Ikävä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos tilanne tosiaan on niin mahdoton mielestänne, ettei kuvio onnistu, sureminen kuuluu asiaan. Miksi muut ihmiset eivät tunnu miltään, eikä kukaan toinen kiinnosta? Koska olet kiinnostunut yhdestä, sinulle sopivasta ihmisestä. Sure rauhassa, älä väkisin ala deittailemaan vaan deittailun takia.
Kaikista ihmisistä ei vaan ole kaukosuhteeseen.
Lisäksi sun kannattaisi hoitaa omat itsetunto-ongelmasi ennenkuin alat ketään edes tapailemaan. Tuota mustasukkaisuuttasi vain ajatellen...
En ole koskaan tehnyt mustasukkaisuudestani numeroa, minulla on vain vilkas mielikuvitus. Jos on syytä oikeasti epäillä jotain, kysyn, en syytä. En jaksa mitään draamaa ja tappelua joten siksikin on varmaan parempi näin.
Deittailen koska haluisin löytää ihmisen, kumppanin, parhaan ystäväni. En halua olla yksin, mutta en myöskään halua tyytyä "ihan kivaan". Siinäpä kai seuraava vastaus miksi ei kaukosuhdetta. Kaukosuhteessa olisin yksin....
Ikinä et tule sitä karheaa kosketusta enää kokemaan...
diu diu olit väärässä.... mutta nyt olo on entistäkin kurjempi, kun muistaa mitä ikävöi :(
jokaisen kannattaisi opetella elämään MYÖS yksin. helpottaa elämää ihan jonkun verran kun tietää että pärjää niinkin
Hei!
Tiedän tunteen. Itsellä mies todella kaukana, merien takana. Yksin, ilman miestä on vaikeaa, yksinäisyys valtaa mielen.
Suhteessa on vaikeaa, yksinolo valtaa mielen.
Jos oikeasti välität miehestä mieti tätä:
Mielestäni voit valita yksinolon tai yksinäisyyden. On kivempi jaksaa yksin iltoja, kun ei kuitenkaan olen yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Nykypäivän viestintävälineet (txt, whatsapp, skype, fb jne jne) mahdollistavat lähes ilmaisen yhteydenpidon päivittäin jopa toiselle mantereelle.
Haluatko siis olla yksin illat vai olla yksinäinen? Mieti sitä..
Tiedän, se ei ole helppoa, kaukosuhde on raastavaa. Mutta siitä selviää nimenomaan ajattelemalla tulevaa ja niitä hetkiä, kun saatte taas olla yhdessä.
Jos kuitenkaan VÄHÄÄKÄÄN epäilet, että ihminen ei ole oikea sinulle, älä lähde leikkiin mukaan. Mutta jos VÄHÄÄKÄÄN olet sitä mieltä, että hän on se kenen kanssa haluat elää, älä päästä häntä menemään!!!
Tsemppiä!