Onneton ilman suhdetta, mutta onneton suhteessa

Lähinnä itkuvirsi mutta vinkkejä ja ajatuksia otetaan myös vastaan.

Tutuistun kotikaupungissani työkeikalla olleesen uskomattoman ihanaan pohjoisen poikaan. Ehdimme taipailla muutaman kerran ennen kuin hän joutui palaamaan kotiin toiselle puolelle suomea. Parisuhteesta ja jopa muutosta ehdimme puhua, mutta minä koitin hommaa jarrutella enkä niistä oikein osannut vakavasti puhua, luulin että aikaa päätöksiin olisi enemmän. Miehen piti lähiaikoina saada lisää töitä täältä päin, mutta keikat peruuntuivat. Nyt ei ole tietoa onko töitä tulossa täältä enää.

Mies ilmoitti ettei aijo muuttaa jos ei töitä ole ja ymmärrän sen, sovimme myös että emme seurustele emmekä rajoita toistemme elämää vaikka ihastusta on molemmin puolin. Ymmärrän että odottaminen voi olla täysin turhaa, mutta sydän on valtavan rauhaton. Olen itse ollut tähän asti se jarrutteleva osapuoli, kun kaikki kävi niin yllättäin, mutta nyt kun asiaan saatin ratkuisu joka on järjellä ajateltuna kaikkein toimivin, en pysty olemaan rauhallisin mielin.

Pää on sekaisin kaipauksesta ja sydän tyhjä. Päätin aloittaa deittailun uudestaan, mutta mikään ei tunnu miltään. Pukeuduin eilen hyvin provosoivasti kun lähdin kaupungille, mutta edes miesten himokkaat katseet eivät piristäneet, ajattelin vain yhtä kaukana olevaa ihmistä ja hänen hellää karheaa kosketusta.

Itse mustasukkaisena ihmesenä tiedän ettei myöskään kaukosuhde toimisi. Ajaisin itseni hulluuden partaalle miettiessäni mitä kaikke voi tapahtua. Lisäksi pettymykset asioiden suhteen joita ei voida pitää. Molemmilla kuitenkin epäsäännöllinen ja paljon joustamista vaativa työ joten matkustelu edes takas olisi kummallekkin hankalaa ja tietysti myös raha ratkaisee kun meno-paluu liput tältä väliltä kustantaa lähemmäs 200e meni sitten junalla, bussilla tai lentokoneella. Ihan järjetöntä se olisi.

Mies kuitenkin lupasi minut hakea kukkapuskan kanssa kotoa, mikäli tänne vielä päätyy. Mutta mitä sitä sillä aikaa tekis kun ei voi tietää onko se viikon päästä vai 10 vuoden päästä. Olen surullinen koska jotain näin hyvää on valumassa sormieni lävitse vain typerän 600km välimatkan takia.

Toivoisin niin että kohtalo puuttuu peliin, mutta jos ei niin joku päivä otan vielä peukalokyydin pohjoiseen ja haen mun mieheni kotiin. Ikävä.