Olen 18-vuotias tyttönen jonka sydän on kohta ollut särkyneenä puoli vuotta.
Aina kun näen hänet, tuntuu kun en saisi henkeä, kaikki se rakkaus on muuttunut suunnattomaksi ahdistukseksi, tekisi mieli huutaa ja itkeä aivan hänen naaman edessä, koska epäilen että hän ei saa koskaan tietää mitä sai aikaiseksi.
Kaikki alkoi viime vuonna hieman ennen joulua, aloimme viettää aikaa yhdessä. Silti välillä kuvoissa oli hänen ex naikkonen, joka nykyisin kuulemma oli vain pelkkä kaveri, mutta hyvä sellainen.
Luulin kerran, että olin rakastunut. Tuona joulukuuna tajusin, että aikaisemmin se oli vain ihastumista. Sinä joulukuuna, tunsin mitä rakkaus oikeasti on, edessäni oli henkilö joka oikeasti vei jalat alta, aina hänen seurassaan kaikki oli hyvin ja hän sai minut aina hyvälle tuulelle. Hänelle myös menetin neitsyyteni. Sitä en kadu, kaikki oli ihanaa, mutta nykyisin tuntuu siltä että olin vain seuraa silloin kun muita ei näkynyt.
Onnellisuus myös päättyi viime keväänä. 2-3 kuukautta juttelimme tiiviisti ja olimme yhdessä, tosin siitä ei saanut puhua kenellekkään? Olin pakahtua onneen, kunnes yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunutkaan niin paljon. Hän oli nukkumassa, ajelemassa, kavereiden kanssa, syömässä, reissussa ties missä, mutta minulle ei kerrottu mitään. Hän oli myös viikon reissulla ex naisensa kanssa, ystävinä vain. Haistoin valheen, huolestuin mutta jatkoin silti ajatellen että ehkä tämä on väärinkäsitys.
Päätin että olin kyllästynyt aina itse pitämään yhteyttä ja että olen hiljaa kunnes herra itse suvaitsee ottaa yhteyttä. Kaksi tuskaisen kipeää ja hiljaista viikkoa meni kunnes koulussa sain viestin "mennäänkö röökille" . No tietenkin lähdin, siellä hän seisoi, kolmen kaverinsa kanssa joille sitten kaikille heitin röökit. Siitä sitten jatkui että koulussa jos puhuttiin se oli vain että heitätkö röökin, aluksi en osannut sanoa ei, mutta nyt jos tulisi kysymään ei tulisi kuuloonkaan.
No, sitten ei enää edes tupakalle lähdetty eikä vastattu mihinkään.
Muutamat kerrat koululla törmättiin ja moikattiin ja joka ikinen kerta sydämeni kuristui pahaan oloon. Kuristuu vieläkin.
Ainahan sitä kuulee että ensimäiset sydänsurut ovat hirveimmät, no, nämä eivät olleet ensimmäiset, mutta kaikista hirveimmät ovat, sillä rakastin oikeasti sitä miestä. En olisi ikinä uskonut, että kun oikeasti rakastun johon kuhun, minulle käy näin. Näin meille vaikka mitä yhteistä, mutta kaikki päätyikin silloin ku minusta ei ollutkaan enää mitään hyötyä ja kaveritkin palas työharjottelusta kouluun.
Nyt kun viimeinen opiskeluvuosi tuossa koulussa alkoi meillä molemmilla, törmäämme harvemmin, mutta vieläkin minua häiritsee miksi minut sai jättää noin vain? En saa suutani koskaan auki kun olisi mahdollisuus, tai oikeastaan jos edes sellaista hetkeä tulisi. Olipa vain pakko tulla kirjoittamaan tämä tänne, sillä tätä asiaa mietin pääni sisällä aivan liian paljon.
Toivon erittäin paljon että jos tämän joku lukee ja tahtoo kommentoida niin, että kommentit eivät ole lapsellista paskaa mitä saa muutenkin kestää nykypäivänä ihan joka puolella. Mutta jos jollain ei ole järkeä päässä niin eihän se minun vikani ole. Kiitos kuitenkin kaikki ketkä tämän lukivat. Tämän kirjoittaminen helpotti hiukan oloani.
Aina kun näen hänet, tuntuu kun en saisi henkeä, kaikki se rakkaus on muuttunut suunnattomaksi ahdistukseksi, tekisi mieli huutaa ja itkeä aivan hänen naaman edessä, koska epäilen että hän ei saa koskaan tietää mitä sai aikaiseksi.
Kaikki alkoi viime vuonna hieman ennen joulua, aloimme viettää aikaa yhdessä. Silti välillä kuvoissa oli hänen ex naikkonen, joka nykyisin kuulemma oli vain pelkkä kaveri, mutta hyvä sellainen.
Luulin kerran, että olin rakastunut. Tuona joulukuuna tajusin, että aikaisemmin se oli vain ihastumista. Sinä joulukuuna, tunsin mitä rakkaus oikeasti on, edessäni oli henkilö joka oikeasti vei jalat alta, aina hänen seurassaan kaikki oli hyvin ja hän sai minut aina hyvälle tuulelle. Hänelle myös menetin neitsyyteni. Sitä en kadu, kaikki oli ihanaa, mutta nykyisin tuntuu siltä että olin vain seuraa silloin kun muita ei näkynyt.
Onnellisuus myös päättyi viime keväänä. 2-3 kuukautta juttelimme tiiviisti ja olimme yhdessä, tosin siitä ei saanut puhua kenellekkään? Olin pakahtua onneen, kunnes yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunutkaan niin paljon. Hän oli nukkumassa, ajelemassa, kavereiden kanssa, syömässä, reissussa ties missä, mutta minulle ei kerrottu mitään. Hän oli myös viikon reissulla ex naisensa kanssa, ystävinä vain. Haistoin valheen, huolestuin mutta jatkoin silti ajatellen että ehkä tämä on väärinkäsitys.
Päätin että olin kyllästynyt aina itse pitämään yhteyttä ja että olen hiljaa kunnes herra itse suvaitsee ottaa yhteyttä. Kaksi tuskaisen kipeää ja hiljaista viikkoa meni kunnes koulussa sain viestin "mennäänkö röökille" . No tietenkin lähdin, siellä hän seisoi, kolmen kaverinsa kanssa joille sitten kaikille heitin röökit. Siitä sitten jatkui että koulussa jos puhuttiin se oli vain että heitätkö röökin, aluksi en osannut sanoa ei, mutta nyt jos tulisi kysymään ei tulisi kuuloonkaan.
No, sitten ei enää edes tupakalle lähdetty eikä vastattu mihinkään.
Muutamat kerrat koululla törmättiin ja moikattiin ja joka ikinen kerta sydämeni kuristui pahaan oloon. Kuristuu vieläkin.
Ainahan sitä kuulee että ensimäiset sydänsurut ovat hirveimmät, no, nämä eivät olleet ensimmäiset, mutta kaikista hirveimmät ovat, sillä rakastin oikeasti sitä miestä. En olisi ikinä uskonut, että kun oikeasti rakastun johon kuhun, minulle käy näin. Näin meille vaikka mitä yhteistä, mutta kaikki päätyikin silloin ku minusta ei ollutkaan enää mitään hyötyä ja kaveritkin palas työharjottelusta kouluun.
Nyt kun viimeinen opiskeluvuosi tuossa koulussa alkoi meillä molemmilla, törmäämme harvemmin, mutta vieläkin minua häiritsee miksi minut sai jättää noin vain? En saa suutani koskaan auki kun olisi mahdollisuus, tai oikeastaan jos edes sellaista hetkeä tulisi. Olipa vain pakko tulla kirjoittamaan tämä tänne, sillä tätä asiaa mietin pääni sisällä aivan liian paljon.
Toivon erittäin paljon että jos tämän joku lukee ja tahtoo kommentoida niin, että kommentit eivät ole lapsellista paskaa mitä saa muutenkin kestää nykypäivänä ihan joka puolella. Mutta jos jollain ei ole järkeä päässä niin eihän se minun vikani ole. Kiitos kuitenkin kaikki ketkä tämän lukivat. Tämän kirjoittaminen helpotti hiukan oloani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Osaan samaistua hyvin tohon sun tarinaasi. Olen mies mutta minäkin tutustuin keväällä erääseen tyttöön joka sitten kolahti kunnolla. Olin vielä sillon parisuhteessa,jonka tosin lopetin aika nopeasti tavattuani tämän uuden ihastuksen..(suhde olisi päättynyt jokatapauksessa mutta koska satuin olemaan kohtalaisen munaton ja tottunut 3 vuotta kestäneeseen yhdessäasumiseen/olemiseen niin kynnys suhteen lopetukseen oli suuri. Noh.. Sain sen sitten lopetettua ja siirryin tapailemaan tätä uutta ihastusta. Hän menetti neitsyytensä minulle ja oli muutenkin aika kokematon parisuhdeasioissa. Aika nopeasti se sitten siirtyi minun puoleltani rakkaudeksi... Aivan älyttömän intohimoiseksi sellaiseksi. Kokoajan varoituskellot soivat päässä että tämä ei tule päättymään hyvin mutta päätin heittäytyä ja luottaa tunteisiin.
Noh.. Tapailtiin pari kk ja sitten siinä toukokuun alussa tämä tyttö päättikin pettää minua kaverini kanssa. Annoin hänelle asian anteeksi (koska rakastin enkä halunnut/uskaltanut kokea sellaista menetystä pelkän ylpeyden takia) noin viikon päästä siitä hän teki valintansa ja tästä alkoi ns" oikea seurustelu" hän myös teki tälle kaverilleni selväksi että haluaa olla minun kanssa ja että pettäminen tapahtui surimmaksi osaksi johtuen hänen kokemattomuudesta ja kokeilunhalusta ja oli virhe. Noh koko tämän 6kk ajan minkä hänen kanssaan vietin, annoin kaikkeni... Mielenterveyttä myöten. Vain koska tunsin polttavan halun olla osa tämän ihmisen elämää ja saada vastakaikua omiin tunteisiini.
Suhde loppui kaksi viikkoa sitten. En vieläkään tiedä syytä miksi hän ei halunnut olla kanssani... Ja pyörihän siinä kaikkia skenaarioita päässä ja hulluks meinas tulla. Itsetuhoset ajatukset ja ahdistus valtasi mielen ja millään ei tuntunut olevan merkitystä. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli perseestä..nyt huomaa et aika rupee auttamaan tässä asiassa ja pikkuhiljaa asiat alkaa selkenemään. Jokatapauksessa tulen aina rakastamaan tätä tyttöä joka oli ensimmäinen oikea rakkauteni ja joka mullisti koko elämäni. Vieläkin ottaisin hänet takaisin mutta pelkään että syy suhteen päättymiseen oli tunteiden puuttuminen hänen osaltaan...siksi pakko antaa asioiden olla ja luovuttaa tämän asian kelailu.
Sinulle en anna neuvoja. Ainoastaan toivon että ymmärrät ettet ole yksin asioidesi kanssa. Meitä on muitakin,riippumatta iästä tai sukupuolesta. Paljon tsemppiä ja ymmärrystä :) Asiolla on aina taipumus järjestyä!
Ps. Anteeksi vaikealukuinen teksti,kirjoitin sen tabilla :)
=) ei mtn, sain hyvin selvää tekstistä.
joo, tiedän että en ole asian kanssa yksin, mutta en oikein pysty myöskään puhumaan kenellekkään tästä, vaikka tämä tännekkin kirjoittaminen helpotti.
nykyään tuon miehen näkeminen on hyvin vaikeaa, sillä tavallaan tahtoisin takaisin sen mitä ennen, mutta järki sanoo että ei.
kiitos kommentistasi ja jaksamisia myös sinulle!
mietippä miksi olet rakastunut moiseen mieheen? Mitä rakastettavaa on tyypissä, joka kohtelee huonosti sinua? Jos tapaamisestanne ie saa kertoa kellekään mies ilmeisesti häpeää sinua. Rakastunut mies haluaa ylpeänä näyttää naistaan kaikille. Tuo tupakan pummaaminenkin kertoo että hän vain käyttää hyväksi sinua.
Etsi hyvä nainen arvoistasi seuraa. Rakasta itseäsi ja pidä itseäsi rakkauden arvooisena, ei huonon kohtelun. Keksi muuta ajateltavaa ja tekemistä. Aikansa ottaa mutta unohtuu. Lue alan kirjallisuutta, vahvista omaa itsetuntoasi, mieti kuka olet ja mitä haluat. Jos et halua että ihmiset polkevat sinut jalkoihinsa nouse ylös lattialta! Älä ole kynnysmatto. Jos annat ihmisten kohdella itseäsi huonosti he tekevät niin. Vaadi kunnioitusta jatkossa toisilta äläkä pommitä ääliöitä tekstareilla. Ketä kiinnostaa nainen joka kerjää seuraa? Epätoivoista on helppo käyttää hyväksi ja jymäyttää.
Jep, näinhän se on!
Sen verran järkeä on päässä että olen tajunnut että en yritä enää mitenkään
ottaa yhteyttä moiseen ääliöön,oikeastaan en kevään jälkeen ole, on olemassa varmasti paljon miellyttävämpää seuraa! Ärsyttää koko tyyyppi, mutta
paskan maku jäi koko jutusta vaan suuhun.
Ja silloin kun "juttumme" alkoi olin ihan rikki ja yksinäinen ja hän sai minut nostettua takaisin maan pinnalle. Nyt olen jalat maassa, rikki, mutta sitäkin vahvempi.
Kiitos teille ketkä ovat vastanneet =)